2 IVF elo/syyskuu

Amelia; Olemme myös yksityisellä hoidossa, johtuen kyllä tuosta korkeasta iästäni. Mutta ei ole kyllä mitään moitittavaa ollut hoidoissa tai henkilökunnassa. Ekalla kerralla kun mentiin niin meillä oli sopimus mieheni kanssa että jos rupeavat jotain korkeasta iästä sanomaan, niin kävellään saman tien ulos sieltä - ei ole tarvinnut sitäkään uhkausta toteuttaa ;)
 
Nyyhkin täällä koneen ääressä... eilen alkoi pientä vuotoa ja tänään sitä on tullut jo runsaammin ja alaselkää särkee niin kovin, että tiedän huomenna vuodon olevan jo ihan normaalia kuukautisvuotoa, voi itku!! Testiä en ole tehnyt ja ajattelin sen kaikesta huolimatta perjantaina tehdä vaikka lopputuloksen tiedänkin. Siis ei vieläkään onnistunut!!! Tää on ihan kauheeta! Tänään oli aika paskafiilikset töissä, eka työpäivä loman jälkeen. Nyt jos aiomme vielä hoitoja jatkaa, on pakko ilmeisesti kertoa töissäkin näistä koska tulee poissaoloja. Toinen seikka on tuo raha. Nytkin oltiiin säästämällä säästetty hoitoihin ja ne on nyt sitten kaikki käytetty. Pyytäskö vanhemmilta lainaksi vai mitä???
Tsemppiä teille kaikille joilla vielä toivoa jäljellä!
 
saarax kysyit raskaustesteistä minä käytin inssien aikana aconin tikku testiä sekun ottaa jo 10mlU/ml kun jotkin muut testit saattaa ottaa jopa 50mlU/ml ( en tiedä onko tuo yksikkö oikein ) aconin liuskat ottaa 25mlU/ml
 
Kiitos Saarax ihana kun olit laittanu mun nimen listaan, heräs taas toivo tähän touhuun.
olen ollut pienissä masennuksissa kun on noitten ylimääräisten menkkojen kanssa panikoitu. Sitä aina pelkää pahinta ja silloin stoppaa unelmoinnit. Olen yrittänyt parin päivän ajan käydä kattomassa miten teillä täällä menee, mut on sit toi nettikin reistaillu.
Voi kun päästäis marraskuussa taas jatkaa näitä.
:saint: :saint: :saint: :saint: :saint: :saint:
On siis masennuskausi meneillään. Kävin sitten hakemassa hamppari aterian Hesestä, eikä tietty mikään normaali ateria riittäny ku pitihän se nyt tietty MEGA ateria ottaa. Sitten se vasta päähän ottikin. Meni noi kotikonstein lasketut läskikerhon pisteet ihan sekaisin.
Joo kyllä mä tsemppaan vielä, huomenna on parturi ja 20.9 kontrolli ultra että jos olis taas kaikki kunnossa. Toivotaan parasta.
Tsemppiä kaikille, kyllä me vielä noustaan täältä plussaamaan.
 
Huomenta!
Lapin matkaaja :hug: Perässä tullaan! Tein jo tänään pp13 testin aamupissasta kun mies on viikonlopun pois niin haluttiin tehä yhdessä. Puhdas negahan se oli. On ollut jo muutaman päivän varma tunne että nega tulee. Päätin jatkaa vielä lääkkeitä huomiseen asti ja huomenna sit lopetan ne. Että näin sitten kävi :'( !
Päätin myös että pidän taukoa tämän seuraavan kierron ja vasta lokakuussa yritetään sit uudelleen. Ällöttää jo popsia koko ajan lääkkeitä. Pieni tauko tekee hyvää. Koitetaan jaksaa!! Eiköhän se elämä hymyile meille vielä joku kerta, meille kaikille jotka saivat taas kerran pettyä! Joskus mekin saadaan kokea se ihana onni!
Parempaa onnea teille joilla piinikset vielä edessä!

Angelina
 
Huomenta!

Negaa paukkui! Eilen alkoi illalla tulemaan ruskahkoa tuhnua ja jonkinlaiseksi vuodoksi se sitten kääntyi. Tein testin tänään aamulla (mutta en aamupissasta, vaan vähän myöhemmin). Tulos oli hyvin selvä.

Meillä hoidot loppuu nyt varmaan tähän. Rahaa on palanut ihan järkyt määrät ja ei tietoakaan, että onko Kela korvaamassa mitään. Ja kun asustelemme töiden takia eri osotteissa ja pyöritämme kahta taloutta, niin on vain pakko huomioida nämä elämän realiteetit.

Kyllä muuten v...ttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

elina
 
:hug: kaikille negan saaneille ja :flower: plussanneille
sitten meidän kuulumisia eilen aloitin pistämään menopuria ja en tiedä mistä johtui johtuiko hormoonista niin illalla oli pää kipeä ja oksetti niin että oli pakko käydä oksentamassa että helpotti toivottavasti oli vain alku kankeutta, tiputtelu vuoto kuukautisten jälkeen jatkuu vieläkin nyt jo 12 vuotopäivä no soittelin hoitopaikkaan ja kyselin että onko tämä enää normaalia niin on joillakin enanton piikin jälkeen saattaa kuukautisten jälkeen tiputtelua jatkua jopa viikon
 
Lapin matkaaja, Angelina & Elina voimahalauksia :hug: :hug: :hug: !

Elina; mainitsit Kelakorvauksista. Kauanko teidän paperit on olleet käsittelyssä? Odottelemme vielä ensimmäisen hoidon tulosta Kelalta ja toinen hoitorumba pitäisi käynnistyä pari viikon sisään. Mutta niin kuin totesit vähän nuo talousasiat huolestuttaa. Voit laittaa minulle vaikka yksityisviestiä jos et halua tänne kirjoittaa.
 
Mari66, laitoimme paperit kelalle viime viikon tiistaina eli 28.8. Ne käsitellään ymmärtääkseni (apteekista saatu tieto) keskitetysti Kuopiossa ja ajattelin soitella sinne. En tiedä, että menikö sinne ainoastaa se klinikan laskukopio ja b-lausunto, vai lähtikö mukaan myös apteekkilasku. Kaikki laitoin kuitenkin tähän paikalliseen kelaan.

On tämä kyllä rankkaa! Toisille tulee lapsia kuin sieniä sateella ja toisille ei sitten millään. Kaikista surkuhupaisinta tässä on se, että mulla on ollut parikymppisenä raskaus, joka alkoi pillereistä huolimatta.... Se päätyi keskeytykseen ja oli jo alkanut menemään kesken. Mutta kun ajattelee, niin on oikeeta kohtalon ivaa tämä tilanne!!!!

Miten tuo yksityisviestin lähettäminen tapahtuu...??
 
Pahoittelut kaikille neganneille ja onnea plussanneille!
Perässä tullaan..

No nyt on toka hoitokierros saatu täälläkin aluilleen. Kävin just vajaa tunti sitten neuvolassa pistättämässä tuon enanton depot -piikin. Mulla kun enempi kuin vaikeeta tuo itsensä piikittäminen ja mies (joka viimeksi hoiti piikittelyn) on reissuhommissa. :ashamed: Gonalista aion kyllä sitten selvitä itse!

Tuli kyllä tää piikki hyvään kohtaan. Tuon suunnittelukäynnin nostattama toiveikkuus on jo loppuun kulutettu ja viime päivät on ollut mieli tosi maassa. Mulla on ollut viime aikoina aivan kauheaa turvotusta mahan alueella, siis oikeasti muistuttaa jo lähinnä vauvamahaa, mikä taasen nostaa muistot keskenmenosta ja epäonnistumisesta pintaan. Olisinhan jo kahdeksannella kuulla ja vatsa komeasti pystyssä.. Olen siis taas koittanut taistella näitten kilojeni kanssa ja ihan hyvin olenkin onnistunut pysymään suht järkevässä ja terveellisessä ruokavaliossa (varsinaisiin laihdutuskuureihin en usko). Sen vaan tietää että kun mies tulee taas viikonlopuksi kotiin alkaa mässäily.

Tiina80: katsotaas kuinka mun käy ton enantonin kanssa. Viimeksi procren depot -pistoksella en muista kyllä kärsineeni pitkittyneestä vuodosta.

Oliko täällä muuten ketään muita Tyksissä kävijöitä?
 
Tänään oli ensimmäinen ultra ja illalla aloitan pistämään Puregonia. Punktio ja siirto on viikolla 38, jos sinne saakka nyt päästään. Lääkäri katseli ultralla että joitain pieniä endopesäkkeitä ilmeisesti on munasarjoissa, mutta oli sitä mieltä ettei niillä pitäisi olla vaikutusta ja eivätkä ole myöskään laajentuneet vuoden sisällä.

Oma olotila on jotenkin jännittyneen pessimistinen. Heti tuonne poliklinikalle mennessä tuli jotenkin ahdistava olo, tammikuinen epäonnistunut IVF muistui taas mieleen. Onneksi nyt kevään/kesän aikana on mielen saanut aika hyvin irti houidoista vaikka jatkuvasti tämä lapsettomuus takaraivossa kaihertaa. Nyt pelottaa taas tuo koko tunnemyrsky jonka joutuu käymään läpi mikäli tälläkään kertaa meille ei plussaa suoda. Halu omaan lapseen kun on niin valtava... *huokaus*

Jokatapauksessa eteenpäin on mentävä ja toivoa on pidettävä yllä. Kaikille plussanneille onnittelut ja :hug: niille joille ei vielä plussaa tullut!
 
Angelina ja Elina: Ihan veti meikäläisenkin mielen matalaksi nuo teidän negat. Tulin juuri työreissusta ja kiireen vilkkaa riensin tietsikalle katsomaan mikä on tilanne. Todella epäreilua! Saa nähdä miten meidänkin käy... Joka tapauksessa tsemppiä ja voimia päätöksiin puolin tai toisin!

Itselläni oireita ei ole sen kummempia kuin nippailua vatsassa ja arat rinnat, mutta ne voi olla noista hormooneistakin tässä lääkkeellisessä PASsissa. Pitäisi yrittää pitää positiivinen vire, mutta välillä se on kyllä kateissa.

Tiina 80: Kiitos raskaustestivinkistä!

Kaikille voimia hoitoihin ja piinailuun.

Saara pp6
 
Nyt kaikki viisaat vinkit ja säästötavat olisi poikaa eli kertokaa mitenkä te maksatta hoidot siis ketkä käytte yksityisellä? Saatteko laskun pilkottua pienempiin osiin vai oletteko keränneet etukäteen ko. summan hoitoihin? Meillä meni nyt tämän kertaiseen hoitorumbaan rahaa n. 2000 euroa ja se summa oli etukäteen säästämällä säätetty. Nyt mietinkin että mitenkä valmistuisi seuraavaan; kysyiskö laskun pilkkomista vai alkasko tässä omaisuutta myymään jotta voi mennä hoitoihin???? Plääh. Kyllä on helppoo niillä joilla se onnistuu tosta noin vain....!!!!!
Sen verran vielä tästä omasta tilanteesta, että tänään siis on tullut ihan normaali kuukautisvuoto niinkuin eilen tiesinkin jo ja soitinkin klinikalle aamulla ja kerroin että näin siinä sitten kävi, Luget laitoin vielä eilen illalla mutta tänä aamuna sitten en enää. Varasin samalla klinikalta uuden lääkärikäynnin jossa katsotaan tätä juttua nyt sitten eteenpäin. Itse tässä olen miettinyt, että kannattaako enää jatkaa???
 
s80
Vähän alkaa olla sellaiset tunnelmat, että itsekin tulen pian ilmoittamaan negatiivisen tuloksen selviämisestä. Nyt pp 9, ja illan aikana alavatsalla ja selässä alkanut tuntua tuttua kipua, jollaista aina vähän ennen kuukautisten alkua. Joillain tietysti samanlaisia oireita myös alkaraskaudesta, mutta nyt alkaa toivo hiipua.

Tietääkö kukaan, kuinka pian uuden ivf-hoidon voi aloittaa negan jälkeen? Minulla ei mitään pakkasessa, joten koko rumba on aloitettava alusta.
 
Mullakin nyt sitten kävi niin että mulle tehtiin se tuoresiirto 29.8 1alkio laitettiin ja nyt keskiviikkona alkoi rusehtava vuoto ja eilen sitten vuoto voimistui ja tuli hyytymiä. Tää hoito oli tässä. Ens kierrossa sitten kokeillaan passia kun pakkaseen jäi 2 alkiota. Kyllä harmittaa vietävästi. Tsemppiä muille.
 
Voimia ja halauksia kaikille joilla ei tällä kertaa onnistanut. :hug: Itselläni oli siirto eilen ja kaksi siirrettiin nyt sitten jännätään miten tässä käy ja toivon että paremmin kuin viimeksi.
Mari 66: Mukava kuulla sinustakin. Tuosta korvaus asiasta, lähetin kans kelaan b lausunnon ja kauan näyttää kestävän ennen kuin mitää tietoa siitä tulee, kesäkuussa se lähti sinne.
Onko täällä muita ava-klinikan hoidossa olevia?
 
Sesty: Toivotaan että teillä on nyt paljon onnea matkassa. Nyt otat vaan ihan rauhallisesti jotta kaikki sujuu hyvin.

Meidän paperit Kelaan lähtivät touko-kesäkuun vaihteessa, eikä ainakaan vielä ole kuulunut yhtään mitään. Pitää varmaan ruveta soittelemaan perään, että koska mahdollisesti käsitellään.

Hyviä viikonloppuja kaikille!
 
Kela-vastaus: Meillä (yli 40 v) kesti ensimmäisen IVF:n kohdalla vastaus melkein 4 kuukautta ennen kuin saimme tosin positiivisen vastauksen korvauksista. Kelan henkilökunta selitti että arvioivalla lääkärillä on papereiden kanssa ruuhkaa! Toinen Kela-haku meni sitten sutjakammin kuukaudessa läpi.

Oma tilanne: Nyt melko oireeton, mutta toisaalta on niin paljon töitä ettei ehdi oikein edes ajatella tätä piinailua muuta kuin iltasella. Tänä iltana vedän lonkkaa ja nautin läheisten seurasta! Toivon mukaan meidän Huuru-Arvi (alkio) jaksaa roikkua mukana...

Voi että kun toivomani plussa-aalto nyt loistaa poissaolollaan... Tänne pinoon ja heti!

Saara pp 7
 
Samaa kyselisin kun s80 eli kuinkakohan pian mahdollisen negan jälkeen voi aloittaa uuden ivf hoidon? Meilläkään ei saatu mitään pakkaseen ja miehen kanssa päätettiin, että ainakin kerran vielä yritetään jos nyt ei saada toivottua tulosta.

Itselläni menossa pp 8. Alussa mahaani viilteli ja juimi ja öisin tuntui kuin mahassa olisi ollut ilmapallo, sitten rinnat tulivat todella aroiksi en edes voinut nukkua mahallaan ja lämpö on ollu koko ajan koholla mutta luin, että johtuisi lugeista samoin kuin rintojen arkuus. Ja muutenkin tuntuu, että olotilaansa tulee seurattua niin tarkasti, että varmasti samoja "tuntemuksia" voi olla muulloinkin, mutta niihin ei vaan kiinnitä huomiota.

Tänään ei juuri mitään muita tuntemuksia kuin hurja pään ja niskojen särky. Jotenkin vaan tuntuu, että ei ole onnistunut... Kaksi alkiota minulle siirrettiin ja maanantaina on jo onneksi verikoe ja tiistaina saan vastauksen.

Pyryy pp 8

 
Hei! Liitynpä nyt sitten minäkin tähän pinoon, vaikka hoidot alkavat kyllä vasta muutaman viikon päästä... Eli meillä on alkamassa ensimmäinen Ivf-hoito. Tällä hetkellä odottelen perjantaita, että pääsen aloittamaan terolutit ja siitä sitten noin 13 päivää, niin vuoto alkaa ja sitten aloitetaan piikitys. Mulle sanottiin, että mennään lyhyellä kaavalla koska mulla on pco, eli 150iu pregnyliä ja sitten jarrupiikki. Sitten kait puregon ja punktio ja siirto. Ja tietysti koitetaan saada myös jotain pakkaseen. Toivon niin kovasti, että nyt tärppäisi. Esikoinen kaipaileee kovasti pikkusisarusta. (Hänet aikaansaimme viiden kuukauden clomifen-kuurilla...)
Nyt alkaa vauvakuumekin taas nousta, kun viime yönä näin ihanaa vauva-unta. Olin mukamas sängyssä aamulla ja koitin imettää semmoista suloista pyöreäposkista poikavauvaa, joka vaan hymyili ja jokelteli. Sitten mies tuli ja otti vauvan syliin ja sanoi sille, että mennäänpä herättämään isoveli... Siihen sitten heräsin... :)
 
:hug: kaikille negan saaneille ja onnea paljon plussanneille!
Mulla alko to menkat ja pe purogonin pistely annoksella 175, eka ultra ke ja jos kaikki hyvin menee niin punktio kahden viikon päästä.
Meillä on kyllä talous mennyt aivan solmuun näiden hoitojen takia, viime yritykseen oltiin säästetty, mutta nyt ei oo säästöön hirveesti jäänyt ja yritetään nyt vaan sen takia että saadaan "kelalta" kaikki lääkkeet ilmaiseksi (katto tuli täyteen viime kerralla), mutta ite hoito joudutaan maksaan. Asun tosiaan norjassa ja täällä on vielä huomattavasti kalliimpaa nää hoidot kuin siellä suomessa,no hoitajan palkat on nyt parempia kuin siellä, mutta kyllä tää on suuri rahareikä, ja tähän hoitoon ei edes ole sellaista tunnetta että vois onnistua :(
 
Hei! Olen tässä jonkin aikaa käynyt lukemassa keskustelujanne ja ajattelin, että voisin liittyä mukaan. Takana lapsettomuutta 7vuotta, viides IVF tehtiin maaliskuussa. Nyt menossa 5.IVF:n 1. Pas. Tällä hetkellä pp5. Tuntuu toivottamalta tämä yrittäminen. Koko ajan toivoo, mutta samaan aikaan pelkää pahinta. Pettymys ollaan koettu jo useaan kertaan. Vatsaa juilii koko ajan ja tuntuu, että menkat alkaa aivan näillä sekunneilla. Pitäis olla ajattelematta ja stressaamatta koko asiaa, mutta miten voi kun juilii koko ajan. Täytyy kyllä todeta, että lapsettomuus on lisääntynyt hirvittävästi viime vuosina. Minullakin on pari läheistä ystävää, jotka ovat yrittäneet lasta jo useamman vuoden inseminaatiolla. Teille kaikille hirveä paljon onnea sekä plussia. =)
 

Yhteistyössä