2,5 vuotiaan leikkiminen öisin 1-6h, jatkunut jo vuoden..

Miten, kitken tuon tavan pois? Olen hyvin väsynyt tilanteeseen, kun lapsi pitää samalla koko taloa hereillä.
Nukkumaan menään 19-20 ja aikaisin herääminen tapahtuu 23.30, viim 01.30. leikkii tuon 1-6 h pimeässä yksin.
Enää ei auta kaliistaminen takaisin sänkyyn, eikä rauhoittaminen. Nukkuu tästä johtuen edelleen pinniksessä.
Olen menettänyt hermoni monesti ja univelkani takia olen ampiainen päivisin.
Neuvolassa neuvoivat lisäämän aktiviteettiä ja jättämään päiväunet pois. Päiväunet on jätetty pois jo vuosi sitten ja ulkoilemme kaksi tuntia pvässä, syömme säännöllisesti ja iltarutiinit on samat, rauhoittuminen iltatoimet, iltapala ja nukkumaan.
Vaikuttaa miehen työssä käymiseenkin jo kun en jaksa enää joka yö samaa rallia vaan pyydän miestä välillä.

mikä avuksi vai meneekö tämä ohi jotenkin?
 
Blue
Kuusikin tuntia..? :eek: Pitäiskös nyt selkeästi myöhentää nukkumaanmenoa ainakin tonne 20.30- 21.00. Herätä aamulla 8.00 vaikka nukuttaisikin lasta. Laita päikkäreille 12.00 ja älä anna nukkua tuntia pidempään. Teillä vuorokausirytmi ihan ketullaan.
 
Ehkäpä lapsesi on vain tavallista vähäunisempi. Meilläkään ei päikkäreitä nukuta enää kuin satunnaisesti (poika 1v10kk) ja yöunetkin on silti vain 10h. Eli jos aamuherätys on 8.00, niin laita sitten vasta 22.00 nukkumaan. Eihän sekään kiva ole, että illalla ei jää "omaa aikaa", mutta eiköhän yhtäjaksoinen yöuni kuitenkin ole parempi vaihtoehto kuin tuo nykytilanne...
 
Mua kyllä mietityttäisi, että voiko kaikki olla kunnossa terveyden kannalta. Onko lastenlääkäri tutkinut? Allergiat poissuljettu? Korvalääkäri tutkinut?

Tiedän vähän vastaavan tapauksen, jossa lapselta löydettiin lopulta liimakorva. Ei siinä paljon unikoulut auta, jos joku fyysinen vaiva valvottaa.

Sitä en ihan ymmärtänyt, että leikkii sen hereilläoloajan pimeässä yksin - mutta kuitenkin joudut pyytämään miestä avuksi välillä. Minkälaisia toimia se sitten vaatii?

Entäs sitten se nukkumisjärjestely. Omassa huoneessaan siis nukkuu? Voisko sen suhteen ajatella kokeilla muita ratkaisuja, jos vaikka auttais?
 
Samoilla linjoilla ehdottelen ,

eli voiko nukumaanmenoa myöhäistää , vaikka tuonne kello 21 tai ylikin ?
Ja huone ihan pimeäksi, jos on yhtään valoisaa.
Samoin turvallisuustekijät kuntoon - jos vaikka lasta pelottaakin (mahdollisesti samaan huoneeseen, unirättiä , muuta ) ?
Samoin illalla syöttäisin vatsan täyteen, jottei nälkä valvota ainakaan ...

Itselläni 2,5 vuotias , joka mielestäni nukkuu hyvin (on hoidossa päivisin) , iltaunille 2100-2200 , herätys kello 0700 päiväunet kello 12-14... osapuilleen näin menee.
Ja pitäisi meillä hieman nukkumaanmenoa aikaistaakin .
Lapsi tosin jaksaa ihan hyvin, ja itse olen enemmänkin sitä mieltä että haluan lapseni kanssa illalla aikaa viettää, tuo hoidossa pidemmät päikyt sopii hyvin meille.
Tyttöni nukkuu omassa 'isojen tyttöjen' sängyssään , samassa huoneessa parisängyn vieressä. Vaihettiin tuohon sängyyn vuoden vaihteessa, alussa kömpikin väliin viereen , nyt ei ole varmaan kömpinyt kuukauteen lainkaan ?
Itse luulen että meillä toimi ja toimii ainakin tällainen asteittainen siirtyminen, on lapselle pienempiä askelia ja helpompi muutos...
 
Aika pitkä yö kyllä jos kuusikin tuntia leikkii. Millä lapsesi sitten leikkii? Minä karsisin kaikki ylimääräiset pois sängystä,että ei ole mitään millä leikkiä. Entä onko huone pimeä? Pimennysverho on ihan ykkönen niin ei valoisat aamutkaan herätä. Ja missä lapsesi nukkuu? Tuossa tapauksessa minä laittaisin oman sänkyni viereen lapsen sängyn (siis jos nukkuu eri huoneessa mahdollisesti ) niin ei tarvitse itseään rasittaa sillä,että pitää rampata kahden huoneen väliä.

ja sitä piti kysyä,että onko lapsi hereillä ollessaan ihan hiljaa vai itkeekö,vai kuinka? Kyllä minäkin tarkistuttaisin ensin kaikki mahdolliset allergiat ym,ettei vaan taustalla olisi mitään sellaista...Kun tuntuu aika oudolle,että noinkin iso lapsi on öisin hereillä ja noin kauanpa vielä :/

Mutta voimia joka tapauksessa!
 
En osaa neuvoja tilanteessasi antaa. Tiedän kuitenkin toisen samanlaisen lapsen, joka kohta 3 v ja valvoo yöllä, on sukua minulle. Kaikki terveys- ja turvallisuusasiat hänellä kunnossa, iltaisin rutiinit ja keskustelu päivän tapahtumista, jotta mikään ei jää painamaan ja silti valvoo usein yöllä. Kaikkea on siis kokeiltu, joten lääkkeeksi kokeillaan nyt aikaa. Älä syyllistä itseäsi tilanteesta! Se ei auta teitä ketään. Juttele neuvolassa, josko siellä olisi jotain konsteja tiedossa. Oletko muuten itse töissä vai kotona? Tsemppiä!
 
Edellisten tavoin mullakaan ei ole suoraan mitään ratkaisua valmiina, mutta samoin kysyn myöskin, että mitä tarkemmin tarkoitat leikkimisellä, miten teillä on nukkuminen järjestetty (omassa huoneessaan vai teidän huoneessa jne.) ja mitä te sitten teette kun lapsi on hereillä?

Itsellä on saman ikäinen, jolla on kausittain todella levottomia öitä ja tuon lyhyen viestisi perusteella tuli jotakin tällaista mieleen:
Mitä jos lapsen antaa vain leikkiä? Jos kerran viihtyy yksikseen pimeässä huoneessa niin antaa olla?
Vaikuttaako yövalvominen yöunen kokonaispituuteen eli herääkö aamulla sitten myöhemmin jos on yöllä valvonut? Jos näin on, niin kannattaisi kuitenkin varmasti herättää joka aamu samaan aikaan? Jos rytmi pysyy samana niin lapsen sisäisen kellon pitäisi "pysyä ajassa" - ellei sitten ole jotain allergioita tai sairauksia taustalla niin kuin muutkin tuossa jo taisivat mainita.

Tuli myös mieleen kun kyseessä on tuon ikäinen (=uhmaikäinen), että olisiko kyse kuitenkin siitä, että manipuloi teitä tällä tavalla? Eli kun on joskus (vahingossa?) huomannut, että yöllä hereillä olemalla saa koko talon sekaisin, jatkaa samaa rataa vanhasta tottumuksesta ja siitä "ilosta", että saa pompotella vanhempiaan... Meillä ainakin huomaa selvästi sen, että kun lapsen sairaana ollessa antaa yöllä mehua ja pitää sylissä, niin sitten parannuttuaankin olettaa saavansa samanlaista kohtelua. Tällaisessa tapauksessa auttaa vain tiukkana olo eli todetaan lapselle, että nyt on uniaika ja silloin nukutaan omassa sängyssä tms. eikä asiaan kiinnitetä sen enempää huomiota.
Vielä tuli mieleen tuo pinnasängyssä nukkuminen eli auttaisiko kuitenkin omaan sänkyyn siirtyminen? Sellaiseen, josta lapsi pääsee itse halutessaan pois? Meillä ainakin yöt aikanaan rauhoittui kun lapsi pääsi pois pinniksestä, silloin ei ilmeisesti tullut yöllä herätessä sellaista tunnetta, että on yksin jätettynä johonkin, kun tietää että pääsee pois ja vanhempien luokse niin halutessaan.
 
Haluaisin kommentoida ja toiv. kukaan ei närkästy sillä mulla ei oo lapsi vielä noin iso. No, mutta systerillä on, about samoja ikiä (n 3v).
Poika alkoi yhtä äkkiä olla enenevässä määrin levoton öisin. Ei nyt kuutta tuntia mutta kuitenkin. Kuljeskeli pois sängystä ja kävi tönimässä muita jonkun "asian" takia. (Huomiota tms) No.. sisko alkoi taas ite epäillä sitä, että asiaan taas vaikutti se ettei päiväunia enää ollut. Pojalla oli vaan "jääny" päiväunet kokonaan pois isomman veljen takia. Samoin yöunille nukkumaan meno oli myöhästyny huomaamattakin, ei malttanu mennä ku isoveli ei menny (ja joo.. kurihan se olla pitas ;) ). Eli vaikkei ollu väsymys/yliväsy oireita niin sitä se ilm. oli. Kun alettiin ottaa LYHYET torkut päivällä ja illalla säännöllisesti n. 20 aikaan unille niin levottomuus jäi pois.

JA tosiaan.. Kunhan ei oo mitään "sairastelusta" johtuvaa. No, eiköhän sellasia levottomia aikoja lapsilla ole, toisilla enemmänkin. Vaikka eipä se 6h valvominen oo hyvä juttu!!
En siis osaa sanoa, enkä olla kovin viisas tässä asiassa, mutta olen monesta lapsia käsittelevästä teoksesta lukenu, että aika "isollekin" lapselle voi olla tarpeen päiväuni rauhoittamaan yötä, samoin kuin se että mennään ajoissa nukkumaan. Myöhään unille meno lyhentää yleensä kuitenki yöunimäärää sillä harva lapsi nukkuu aamulla kuitenkaa pitempään.

Tsemppiä, kamala tilanne, toivon että helpottaa!!
 

Yhteistyössä