1v10kk ja nukkumaanmenovaikeudet. Mielipiteitä kaipaan!

Taustatietoa: ensimmäiset 3kk perhepedissä, 3-10kk pinniksessä samassa huoneessa, 10kk- omassa huoneessa. Ei ongelmia. Imetetty vähän yli vuoden. Nukahtanut iltarituaalien jälkeen itsekseen sänkyyn n. 1v3kk eteenpäin. Sopeutuvainen ja vilkas lapsi luonteeltaan.
Nyt viikon ajan on halunnut meidän sänkyyn nukkumaan ja itkeskelee (raivoisastikin) kun pitäisi jäädä yksin nukahtamaan. Ja öisin on taapertanut meidän väliin nukkumaan. Neuvolassa kannattivat meidän linjaa, eli aina takaisin omaan sänkyyn, rauhoitus ja pois. Nyt eilen vain iski epäilys, että toimiiko sitä kuitenkaan oikein, kun lapsen itkeminen ja eestaasmeno kesti tunnin. Neuvolasta sanoivat myös, että lapsella on ikään kuuluvaa takertumista(ei noin muuten ole koskaan ollut takertuvaa tyyppiä, päinvastoin), niin kävi mielessä että eikö lapsella olisi näin ollen oikeus takertua, ja vanhemmalla velvolisuus vastata tähän, eli pitäisi jäädä lapsen sängyn viereen kunnes nukahtaa ? Mulla on ristiriitainen olo asian suhteen, en halua toimia lapsen kiukuttelun mukaan ja pelkään että jos nyt "annan periksi" saan notkua sängyn vieressä vuosikaudet. Mutta en missään tapauksessa halua että lapsi kokee turvattomuutta. Sanokaas miten teillä toimitaan ja mitä ajattelette.

 

laittakaa, lapsen sänky teidän sängyn viereen. näin lapsen on helpompi nukahtaa omaan sänkyyn kun tietää että vanhemmat on lähellä. Meillä oli saman tapainen ongelma ja sängyn siirtäminen auttoi..

 

No minä itse kyllä olisin lapsen tukena niin paljon kuin hän sitä vaatii, ja itse uskon että tuo vaihe menee nopeammin ohi kun hän tuntee olonsa turvalliseksi. Niin toimisin itse. Mutta voin vain kuvitella, että jotkut toimisivat toisin... Itse olen lopettanut tuon "pelkäämisen" lapsen takertuvuuden lisääntymisestä tms jo kauan sitten ja nukun onnellisesti 2-vuotiaan onnellisen ja reippaan tytön vieressä perhepedissä

 

on vaihe, määrätietoisesti kun toimitte aina samalla tavalla niin menee nopsasti ohi. rutiinit ja peittely. jos tulee pois sängystä niin takaisin vain sievästi, ei juttelua eikä seurustelua.

 

Meillä jäädään lapsen sängyn viereen jos on tarvetta ja onhan sitä ollu. Aikansa kutakin ja sitten uudet kujeet, näin se yleensä menee. Eli kyllä lapsi oppii vielä itsekseenkin nukahtamaan, kunhan saa ensin sen turvallisuuden tunteen aikuiselta.

Meillä on patja lapsen sängyn vieressä ja siinä pötkötän niin kauan että lapsi nukahtaa tai sitten joskus kokeilen tehdä niin, että kun lapsi on rauhottunu, hipsin pois ja jos lapsi huomaa sen, niin sanon että käyn vessassa tai juomassa ja että tulen takaisin. Yleensä lapsi on tossa vaiheessa jo niin nukahtamaisillaan, ettei tarttekaan mennä takaisin, mutta jos alkaa huutamaan, niin menen takaisin ja odotan että on nukahtanu.

Jos en jää lapsen viereen, tuota juoksurallia voi kestää monta tuntia eikä sinä ole mun mielestä ton ikäisen kanssa mitään järkeä. Eri asia on sitten kun lapsi on 3-4v. ja voi jo olettaa, että osaa jäädä yksin sänkyynsä jos vanhemmat ovat lähellä ja saatavilla.

 

Lueppas tämä: http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml


Lastenpsykiatri Jukka Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin"

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

 

Meillä toimitaan niin, että meidän 2-vuotias nukkuu vieressämme ja aina ollaan vieressä kunnes nukahtaa.

 

Meillä ei nyt kyllä olla oltu noin itsenäisiä,mut kuitenkin...mikään lapselle poikkeava järjestely ei oo koskaan jääny meillä tavaksi,vaan on mennyt ohi ja on palattu vanhaan.
Luulen että teilläkin palautuu itsestään homma entiselleen,vaikka nyt annatteki "periksi".

 

Vaihe joo, mutta mikä vaihe?? Vanhempien ja rajojen testaaminen? Kasvanut turvallisuuden tunteen tarve? Perhpetiin ei palata samasta syystä kun se aikonaan lopetettiin, eli kukaan ei nukkunut siinä hyvin. Sama juttu sängyn siirtämisessä meidän makuuhuoneeseen. Pystyn olemaan erittäin jphdpnmukainen ja tiukka jos olen varma että toimin oikein ja lapsen edun mukaisesti. Mutta kun en tosiaan tässä asiassa olekaan enää varma

 

Psykiatrin kommenttiin viitaten niin meidän lapsi on tosiaan nukahtanut itsenäisesti ongelmitta monta kuukautta ja nukkunut omassa huoneessa ongelmitta vuoden. Sekään tieto ei oikeastaan auta että tämä mahd. on ohimenevä vaihe kun pitäisi tietää miten tähän vaiheeseen pitää vastata.

 

Psykiatrin kommenttiin viitaten niin meidän lapsi on tosiaan nukahtanut itsenäisesti ongelmitta monta kuukautta ja nukkunut omassa huoneessa ongelmitta vuoden. Sekään tieto ei oikeastaan auta että tämä mahd. on ohimenevä vaihe kun pitäisi tietää miten tähän vaiheeseen pitää vastata.

Tähän vaiheeseen pitää vastata tietenkin lapsen tarvitsemalla tavalla. Ja se lienee se, että olette vieressä kunnes nukahtaa. Vai mitä?

 

Meillä ei nyt kyllä olla oltu noin itsenäisiä,mut kuitenkin...mikään lapselle poikkeava järjestely ei oo koskaan jääny meillä tavaksi,vaan on mennyt ohi ja on palattu vanhaan.
Luulen että teilläkin palautuu itsestään homma entiselleen,vaikka nyt annatteki "periksi".

Peesi tähän.

Meillä alkoi kans joskus 2 vuoden paikkeilla tuo yöturvan hakeminen, vaikka sitä ennen oli nukkunut puolitoista vuotta omassa sängyssä/huoneessa yksin yöt läpeensä. Saa tulla viereen, kun sitä selvästi nyt kaipaa, oletan että menee ohi aikanaan. On itsenäinen pakkaus tämäkin lapsi, ei oo koskaan ollut mikään sylissä istuskelija, ja silti tuli tällainen äitiä ikävä-vaihe tähän väliin