19 sentin kalu ja epävarma sen koosta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mittamies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mittamies

Vieras
Eli päältä mitta painaen nivusiin sen verran kuin saa painettua, mittaa tulee 19,5 senttiä. VHS-kasetin kyljen (18,5 cm) kanssa mitattuna hieman sitä pidempi. Saman pituinen VHS-kasetin kannen kyljen (19,5 cm) kanssa painettuna, ja hieman pidempi kuin 0,33 litran olutpullo (19 cm).
Ympärysmitta 13,5-14 cm peniksen varren keksikohdasta mitattuna.
Olen aika pitkä ja isokokoinen ja minusta kalu näyttää aika pieneltä ja ohuelta. Aika usein on mitattu koska ei millään tahdo uskoa että se on oikeasti tuon pituinen. Mitään mainintaa en ole koskaan naisilta saanut sen koosta. Joskus yksi näytti mitasta 20 senttiä, eikä oikein uskonut että se on muka 19,5 senttiä, vaan veikkasi lähempää 15 senttiä. Jalkovälissä kalu ei näytä yhtä pitkältä kuin mittanauha kädessä tai samankokoinen dildo, varsinkin kun se on melkein 190-senttisessä yli 100 kiloisessa vartalossa jossa vielä hieman kumpua ja nivusissakin takuulla ylimääräistä. En tiedä sitten jos laihduttaisin itseni oikein vähärasvaiseksi niin näyttäisikö silloin suuremmalta.
Penispumppuakin on joskus tullut käytettyä ja sen kanssa tuli väliaikaisesti pian muutama sentti lisää, eli pituus oli 21,5 cm ja ympärysmitta 15 cm. Silloin kalu näytti jo isommalta, varsinkin lepopituus pysyi jatkuvasti noin 14 sentissä ja paksuus huomattavana. Vaan ei ole enää pumppua, pitäisikö taas ostaa.

Laittakaapa omia mittojanne, oikeaoppisesti päältä mitta nivusiin painettuna sen verran kuin menee, luun läpihän se ei mene. Tai VHS-kasetiin verrattuna. Pitäisi tietää onko tämä nyt normikokoinen, ettei ainakaan mikään pieni.
 
11 sentin kalu ja olen satavarma sen koosta.

Oikeaoppisesti mitattu pituus on 11 senttiä ja ympärysmittaa tällä halolla on melkein yhdeksän senttiä, siitä puolivälistä eli paksuimmasta kohdasta mitattuna.
Tyhjän vessapaperirullan läpi työnnettynä tulee punakka kärki ihan vähän näkyviin.

180 senttisessä noin 100 kiloisessa vartalossa se näyttää todella pieneltä, ettensanoisi mitättömältä.
Läheskään joka kerta en saa siitä naisilta mainintaa, mutta ilmeet puhuvat puolestaan.
Samankokoista dildoa en ole koskaan nähnyt, lieneekö olemassakaan.

Pumppua en ole koskaan käyttänyt, mutta pölynimurilla olen koettanut vedellä. Koskee aika kovasti ja naapurit ei tykkää kun imuri ulisee ylikierroksilla. Pituutta se ei lisännyt, mutta tuntui paksummalta.

Lepopituutta on lämpimällä ilmalla 5 - 6 senttiä ja kylmällä 3-4 senttiä. Talvipakkasella menee kuset housuille, kun ei esinahkaa saa vedettyä terskan taa.

VHS- kasettia en kehtaa edes esille ottaa.

Normikokoinen tämä ei ole, vaan melko pieni.
 
juu täällähän ne suuri kullsimmat miehet on , samoin kuin kaikki parhaimman näköset on noilla chat palstoilla , kumma ettei niitä ole vielä varattu heh heh täällä rehvastelevat ne äidin pikku peräkammarin pojat kullien tai oikeasti pippeleidensä koosta , totuus on toinen tosin hyvää se käteen vetokin tekee pienellä pippelillä.
 
Mittamies, kyllähän se on niin että isossa miehessä se kulli ei näytä varmaankaan niin jykevältä kuin on. Mitenkäs nuo käyttötaidot, yleensä siitäkin saa plussaa ja silloin just maininnan "ompa se iso"...?

Vähän ylimääräistä pois niin varmasti toimii. Jenkkakahvat ja mahan löysät pois niin avot ;)

Ja unohda ne mittailut nyt kokonaan. se on iso, ja se pitäis riittää sulle ja sun itsetunnolle ja näkyä uloskin päin, koska olet kaikin puolin hyvän kokonen mies! :)
 
No ei toi itsetuntoa kauheasti lisää kun katsoo noita metriheikkejä netin pornokuvissa ja clipeissä. Ja painoa olen laittanut tässä alaspäin kymmenisen kiloa jo :)
 
Onneksi miehelläni, joka on samaa kokoluokkaan pituuden ja painon suhteen kuin aloittaja, ei ole noin iso penis. Mieheni itse sanoo peniksensä olevan pieni mutta tekninen ja olen kyllä ainakin tuosta tekniikkapuolesta samaa mieltä, mielestäni se ei ole kyllä yhtään liian pienikään vaan juuri sopivan kokoinen sopiakseen mukavasti ja täyttävästi eri aukkoihini : )
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitaton nainen:

Veit jalat suustani, sanoisi Eesau tuohon :-))
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitaton nainen:
Onneksi miehelläni, joka on samaa kokoluokkaan pituuden ja painon suhteen kuin aloittaja, ei ole noin iso penis. Mieheni itse sanoo peniksensä olevan pieni mutta tekninen ja olen kyllä ainakin tuosta tekniikkapuolesta samaa mieltä, mielestäni se ei ole kyllä yhtään liian pienikään vaan juuri sopivan kokoinen sopiakseen mukavasti ja täyttävästi eri aukkoihini : )
Eli oletko todella mitannut sen kalun pituuden ja paksuuden, ettet perusta oletusasi silmiin? Meinaan jos miehesi ei ole kamalan hoikassa kunnossa ja vatsalla on vararengas niin melko suurikin kalu voi näyttää pienemmältä mitä se todellisuudessa on. Toinen syy kalun näyttämiseen pienemmältä on tietenkin miehen koko. Eli jos miehesi on kookas niin jopa 18-20 senttinen kalu saattaa näyttää huomattavasti pienemmältä, varsinkin jos olet vain vertaillut esimerkiksi hieromasauvaan tai mittaviivaimeen. Peniksen oikeaoppinen mittaus tehdään päältä, jäykkä mitta aivan peniksen yläpuolella kiinni. Mittaa saa painaa nivusiin minkä menee, tämä poistaa sen nivusrasvavääristymän joka saa hiemankin ylipainoisen miehen peniksen näyttämään lyhyemmältä jopa useita senttejä siitä minkä kokoinen se todella on jos mies olisi tiukassa kunnossa. Tämä on vertailukelpoinen tulos. Tästä syystä näyttää että hoikilla vaikkapa mustilla, jotka yleensä ovat todella hoikkia sixpackien kanssa olisi isommat ja lihavammilla vatsakkailla mieheillä pienemmät.

Mitatkaapa miehenne peniksen pituus ja paksuus oikein niin voitte yllättyä minkä kokoinen se on.

OHJE:

Oikeaoppinen peniksen mittaus näin

Pituusmitta ei vaihtele kun sen mittaa oikealla tapaa eli ensin tietenkin erektoiva penis suorana seisot tai istut, siis suoraan eteenpäin, jotta sen mitan nyt edes saa nivusia vasten suoraan kulmaan. Ei siis kikkeliä väännellä alaspäin tai ylöspäin vaan aivan suorassa. Kaarevaa kikkeliä tosin voi suoristaa kädellä mittaa vastaan, esim. viivainta tai VHS-kasettia ym. koska kaarevuus vie senttejä pois jos se mitataan tyvestä päähän ilman suoristamista. Kuitenkin se kaareva osa on naisen sisällä käytössä aivan samoin kuin suorakin. Seisova penis ei ole niin raudankova etteikö sitä saisi taivutettua jäykkää mittaviivainta vasten. Rullamitat ja mittanauhat ovat aivan väärä tapa mitata peniksen pituus, sillä niitä voi aina taittaa lisämittaa saadakseen.

Oikeaoppinen peniksen erektiopituuden mittaus tehdään peniksen päältä mitattuna jäykkä mitta painettuna nivusia vasten sen verran kuin menee, läpi häpyluunhan se mitta ei kuitenkaan mene, ja näin saadaan vertailukelpoiset tulokset hoikkien ja ylipainoisten kesken. Ylipainohan vie nivusläskien takia noin 1,5 cm per 10 läskikiloa visuaalista kokoa. Käyrää penistä saa taivuttaa suoraksi, jotta saadaan vertailukelpoiset tulokset.

Seisaaltaan tai istualtaan mittaus antaa aivan saman tuloksen, kunhan se mitan toinen pää on ihan siinä peniksen juuressa kiinni ja penis osoittaa eteenpäin, eikä sitä siis väkisin väännetä alaspäin.

Nivusiin voi tosiaan painaa niin paljon kuin mitta menee, sillä siinä ihon ja lihasten sekä rasvan takana on luu, josta mitta ei läpi mene. Kukkelin varsihan on käytössä käytännössä siihen luuhun saakka kun vatsanpeitteet painuvat toista vasten naidessa. Ylipainoisilla saattaa olla paljonkin alavatsamakkaraa siinä välissä jolloin penis visuaalisesti näyttää pienemmältä, vaikka läskejä taaksepäin työntämällä kädet peniksen juuressa senttejä tulee huomattavasti lisää. Tämä mittaustapa siis eliminoi ylipainon aiheuttaman visuaalisen koon pienenemisen joka ei pienennä seksissä käytössä olevaa vartta.

Peniksen paksuusmittaus taas tehdään ympärysmitta mittaamalla, ei läpimittaa tai halkaisijaa, joka ei kerro tarkkaa kokoa koska penis ei ole täysin ympyränmuotoinen. Eli hyvin joustava mittanauha, esim. ompelumittanauha viedään peniksen varren keskikohdassa erektoivan varren ympäri tiukasti ja mitataan lukema. Ei siis terskan lakin paksuimmassa kohdassa tai peniksen juuressa, joiden ympärysmitta on yleensä suurempi, vaan nimenomaan peniksen varren keskikohdasta.
Jäykemmillä rullamitoilla ym. ei saa luotettavaa tietoa, sillä ne eivät taivu tarpeeksi hyvin peniksen ympäri, jotta lukema olisi vertailukelpoinen, vaan niillä saa liian suuria tuloksia.

Pituusmittausta ei myöskään tehdä taipuvilla rullamitoilla ym. sillä ne joustavat ja niitä saa itseään huijaten nostettua nivusia pitkin, jolloin mittaa tulee sentti-pari ylimääräistä.

Tehkää mittaus kunnollisella jäykällä muovimitalla jossa on useamman sentin korkuinen vastainen sivu (se joka tulee alavatsaa vasten), eli sellaisella kuin esim. koululaiset käyttävät.

Huomioikaa että yleensä näissä mitoissa on 0,5 cm alussa, ennen kuin varsinaiset mittalukemat alkavat, eli lisätkää tuo pituus saatuun lukuun.

VHS-kasetin pidempi sivu (18,5 cm) tai VHS-kasetin tavallisen kansikotelon pidempi sivu (19,5 cm) on myös hyvä likiarvon antaja.

Ympärysmitassa taas wc-paperirullan hylsy on hyvä silmämääräinen koon korreloija, koska sen ympärysmitta on 13,5 cm.

Nimimerkki "Kysyn vaan vielä" kysyy, olenko varmasti mitannut oikein mieheni peniksen. En ole mitannut hänen penistään lainkaan, joten todellakin oletus siitä, että se on alle 19-senttinen perustuu silmämääräiseen arvioon ja miehen omiin kommentteihin siitä, että hänellä on pieni, mutta tekninen penis.

Minulla ei jatkossakaan ole mitään tarvetta mitata sitä, eihän sillä ole mitään väliä, onko hänen peniksensä 10-senttinen vai 20-senttinen, kun kerran seksielämämme on erittäin tyydyttävää ja monipuolista.
 
kyllä järkytyin kun tämän nykyiseni peniksen näin ensi kerran... valtava molo.. en ole sellaista nähnytkään ikinä... mutta kovin hyvältä se tuntuu siten jalkovälissä.. : ) Kun hän aamulla herää niin punastun vieläkin kun näen hänen vehkeensä.. En ole kehdannut mitata.
 
Luinpa tämän ketjun alustuksen, jäi kyllä käsitys siitä että se on kirjoitettu huumori mielessä. Ja jos se on kirjoitettu tosissaan sääliksi käy.
Näiden iso saitti kyrpien kannattaisi lukea tuosta naisen anatomiasta hieman, löytyy hyvä kirjallisuutta ja tätä kautta oppia mistä nainen pitää ja tuntee ns. Kun oikeasti tuo 20 cm pitkä (tai pitempi paloletku) alkaa aiheuttamaan tiettyjä ongelmiakin yhdynnässä.
Jotta näin tähän asiaan miehinen näkökanta. -B-

P.S. 28cm
 
Alkuperäinen kirjoittaja mittamies:
Eli päältä mitta painaen nivusiin sen verran kuin saa painettua, mittaa tulee 19,5 senttiä. VHS-kasetin kyljen (18,5 cm) kanssa mitattuna hieman sitä pidempi. Saman pituinen VHS-kasetin kannen kyljen (19,5 cm) kanssa painettuna, ja hieman pidempi kuin 0,33 litran olutpullo (19 cm). Ympärysmitta 13,5-14 cm peniksen varren keksikohdasta mitattuna.
Olen aika pitkä ja isokokoinen ja minusta kalu näyttää aika pieneltä ja ohuelta. Aika usein on mitattu koska ei millään tahdo uskoa että se on oikeasti tuon pituinen.

Kannattaisko hankkia muutakin elämää? Hulluksihan sitä tulee jos pippeliään miettii koko ajan. Varsinkin kun se on selvästi keskikokoa isompi.

Pornoleffoissa penikset ovat poikkeuksellisen isoja, ja lisäksi ne vielä saadaan näyttämään suuremmilta kun karvat on ajeltu ja naiset ovat pienikokoisia. Nämä ovat alalla täysin yleisiä totuuksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ex-pornomalli:

Totuus vaan on että varsinkin pitkähkö keskivertosuomalaismies jolla on melko kolho ja rujo isoluinen vartalo, niin 17-19 sentin kalukin näyttää aika olemattomalta, kun muutama sentti vielä usein hukkuu niihin nivusläskeihin, vaikka on tietenkin itse aktissa käytössä kun painuu naista vasten. Ja kun muutenkin ulkonäkö on Jukolan Jussin suomiruma niin se iso kalu on ainoa jonka luulee naiseen tehoavan, ja kun sekin sitten on alle 20 senttiä niin mistä revit itsevarmuuden? Itselläkään ei 18-19,5 sentin kalu jolla ympärystä noin 14 cm kamalasti tunnu naisen paikassa, ainakaan muutaman ensityönnön jälkeen. Tuntuu että kokoa saisi olla lisää jotta pohja tulisi vastaan ja hakkaisi, tai pillu leviäisi kuin horsman kukka ja nainen ulisisi, mitä ne ei tee. Kuitenkin paras paikka on naisten jälkovälissä, jossa voisi jerkku viettää vaikka koko ikänsä, välillä happea haukaten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jukolan Jussi:
Ja kun muutenkin ulkonäkö on Jukolan Jussin suomiruma niin se iso kalu on ainoa jonka luulee naiseen tehoavan, ja kun sekin sitten on alle 20 senttiä niin mistä revit itsevarmuuden? Itselläkään ei 18-19,5 sentin kalu jolla ympärystä noin 14 cm kamalasti tunnu naisen paikassa, ainakaan muutaman ensityönnön jälkeen. Tuntuu että kokoa saisi olla lisää jotta pohja tulisi vastaan ja hakkaisi, tai pillu leviäisi kuin horsman kukka ja nainen ulisisi, mitä ne ei tee. Kuitenkin paras paikka on naisten jälkovälissä, jossa voisi jerkku viettää vaikka koko ikänsä, välillä happea haukaten.

No tämä tietysti perustuu siihen harhaluuloon, että kaikki naiset lähtökohtaisesti haluaisivat kalun hakkaavan pohjaan (osa haluaa, osa ei todellakaan halua). Ilmeisesti elät jossain pornoleffamaailmassa. On muitakin tapoja saada nainen ulisemaan kuin runnommalla kalulla.

Voi huokaus.
 
Totuus on että naisten silmistä ja kasvoista näkee miten iso kalu elokuvassa, lehdessä tai luonnossa vaikuttaa. Gene Simmons, Ron Jeremy ym. ovat ansainneet naismaineensa aseellaan ja heidän perässään naiset roikkuvat tämän maineen takia, vaikka ovat helvetin rumia ukkoja. Myös Hugh Hefnerin naiset olettavat olevan isokaluinen, pelkästään siksi että tämän ympärillä pyörii nuoria naisia. Samoin vaikka Jack Nicholsonilla oletetaan olevan iso muna housuissa, koska nuoret naiset ja naiset yleensäkin pyörivät tämän vanhan ja lihavan miehen ympärillä.
Monet sanovat vaikka Pamela Andersonin hoidoista että tuolla on varmaan iso molo koska Anderson on sen kelpuuttanut petiin mm. Tommy Lee, Bret Michaels jne.
 
Juupa juu, siinähän sitä kikkelissä miettimistä ja pohtimista riittää. Ei muuta kuin miettii kikkelinsä kokoa aamusta iltaan ja elää vaan sen kautta. Onko tosiaan joidenkin miesten elämä pelkkää kyrpää ja sen antamista, ihan noin yksikertaiseksi en ole elämääni itse ainakaan ajatellut. Voi pojat tai miehet sentään, ongelman saa asiasta kuin asiasta kun sen itselleen sellaiseksi tekee. -B-
 
Alkuperäinen kirjoittaja naiselle kelpaa jos kelpaa naisille:
Monet sanovat vaikka Pamela Andersonin hoidoista että tuolla on varmaan iso molo koska Anderson on sen kelpuuttanut petiin mm. Tommy Lee, Bret Michaels jne.

Ai ketkä "monet"? Puhutko naisten kanssa miesten moloista? Heh.

No siis onhan se tietysti ongelma, jos pidät Pamelaa seksikkäänä. Se on se todellinen ongelma, ei kalusi koko.

Similar threads

P
Viestiä
23
Luettu
31K
1
P
Viestiä
20
Luettu
18K
Seksi
T-maakari
T
P
Viestiä
2
Luettu
3K
Seksi
pelimiehiä
P
V
Viestiä
174
Luettu
249K
Seksi
mikka998
M
K
Viestiä
510
Luettu
685K
Seksi
vierailija
V

Yhteistyössä