11-hoidot

fiia 69, mullakin ensimmäinen pas ja ei oireita.. paitsi kuvotus välillä, tunteilu ja lämmöt suunnilleen normaalilukemissa. Johtunee siitä, että luget ovat ainoa ekstra-hormoni mukana. Siis oireettomuus..
Voit olla ihan hyvin raskaana.
Ja onhan meitä pitkä lista piinailijoissa, joten tilastojenkin valossa sinun tai minun täytyisi jo plussata :LOL:

Onnea Jenna-76:lle kyytiläisistä!
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille :wave: Ajattelin liittyä joukkoon tummaan kun en kertakaikkiaan kestä tätä piinailua :eek: Historiasta voisin kertoa, että yritys aloitettu 2008. Hoidot aloitettu 08/09. Toisesta inssistä + joka meni kesken rv9 (12/09).´Inssejä jatkettiin lokakuuhun 2010 ja väliin mahtui siis yhteensä 6 inssiä kaikenkaikkiaan. IVF-hoito aloitettiin nyt helmikuussa lyhyellä kaavalla. Puregon 125 IU + Orgalutran + Pregnyl. Keräyspäivä oli 16.2 ja saaliiksi saatiin 22 munasolua. Torstaina 17.2 kun hoitajalle tuloksista soittelin, oli 13 hedelmöittynyt. Perjantaina kun siirtoon menin oli näistä 13:sta yksi ainukainen sitkeä sissi selvinnyt ja erinomaisin luokitteluin. Yhtään ei siis mennyt pakkaseen ja nyt siis yksi tuoresiirto. Luget on nyt tukena. Mutta voi tätä piinailun määrää, vaikka kuinka yritän siirtää ajatuksia muualle, ei se helppoa ole (tiedätte varmaan tunteen). 4.3 olis verikoeaika... Mites te muut?? =)
 
******************11- hoidot**********************


Katjuska-79...........1. ivf...............................vk 7
Heidh....................3. icsi pas.......................vk 8
Toivelintu..............1. ivf/icsi.........................vk 8
Mollamaija82............2.ivf............................vk 8
Jessie82.................1.ivf..............................vk 8
SaaraX..................4. ivf .............................vk 8
millis1981...............1.ivf 2.pas.....................vk 8
carpalo...................1.ivf/icsi 1.pas...............helmikuu
batinka .................1. icsi 1. pas...................helmikuu
Garfield..................2.icsi 1.pas....................helmikuu
Rebec....................1. icsi 1.pas...................helmikuu
Peppi1981..............2. icsi 2. pas..................helmi-maalisk.
Hopping................3.icsi........... .lyhyt. ..........helmi-maalisk.
Sintu74.................3.ivf................................helmi-maalisk.
Syystoive..............1.ivf.................................vk9
Milli81...................2. ivf.............pitkä.............vk 9
Kaarne..................1. ivf 1. pas......................vk 9
toivorikas-72...........4.icsi:n 1.pas.................vk 9
Avolavapaku...........1. Icsi............................vk 11
Pumppu.................1.ivf................................vk 11
Barbapörrö13........3. ivf/icsi.........................vk 12
UnelmaSirpaLeena..2.ivf..............................maalisk.
Meg......................2.ivf.................................maalisk.
lapseton81.............1.ivf...............................maalisk.
Neela Naranja........2. ivf...............................maalisk.
HalleB...................2. icsi...............................maalisk.
AdAstra.................2. ivf/icsi……...................maalisk.
Lili_78....................4.icsi..............................maalisk.
Michele..................3.icsi 1. pas....................maalisk.
kn071....................1.ivf................................vk 13
Joku_päivä.............3.ivf 1. pas.....................vk13-14
iinamiina................2.ivf................................vk 14
Hanskis..................2. ivf/icsi 1.pas................vk 14
chidi......................1.icsi................................huhtik.
Susirouva..............1. ivf...............................toukok.
Mequ....................1. ivf................................toukok.
Talvitaika..............1.ivf................................toukok.
Kevätkello..............1.ivf...............................toukok.
iloksi......................1.ivf/icsi..........................kesäk.
tipetsu...................1.ivf.........................
Janttu-85...............3. ivf/icsi……............
sarina13................2. ivf.........................
MT79.....................2. icsi……….….............
nainen83................4.ivf.......................
MiukuMau...............2.icsi 1.pas……........
Mörkötys.................2.ivf/icsi................
-Nella.....................1.ivf 1.pas.............
kolmisin..................4. icsi..................

*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot...........PP.......testipv

fiia 69...............3.ivf 1.pas.........2.............11............23.2.
myy75..............1.ivf..................2.............11............21.2
sydänmaalakka..2.ivf.................1.............10...........24.2.
Mansikkatyttö....2.icsi 1.pas......2..............9............25.2.
NormaJeane......1. ivf................1.............5...........25.2.
futuremami.......2.icsi................2.............4............2.3.
syssy................3. icsi pas.........2.............2.............4.3
Lady_Gigi.........3. icsi………........2.............2............4.3.
nanniga............1.ivf..................1.............2............4.3.
Jenna-76.........3. icsi.................2.............1.............5.3

****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi.........PP

Smirg.............1.ivf 1.pas.............:heart:............vt/130.......13
Mizze77............1.ivf...................:heart:... .........vt/194.......12
kaz....................luomu................:heart:.............kt.........
Annuli-81........... 2.icsi................:heart:............vt/43........11
 
Nanniga tervetuloa!

Lady_Gigille ja Jenna-76:lle onnittelut matkalaisista!

Itsellä alkaa piinailupinna olla vähän turhankin kireällä. Eniten huolestuttaa tämä turhaaminen, joka on jatkunut aikalailla siirrosta saakka ja tuntuu viimepäivinä vähän yltyneenkin. Onko muilla ollut tuhruvuotoa kuinka siirron jälkeen? Voikohan tukilääkitys ärsyttää limakalvoja vai onkohan tämä sitten jo jotakin muuta? Olisin kovasti kiitollinen kaikista kokemuksista ja ajatuksista.

Katjuska-79, kovasti onnea huomiselle! :)
 
myy75 :hug: negasta..:( voimia!

Meg juu kyllä se vuoto pitäs alkaa ennen, ku aletaan pistämään. Palstakamu Siniviuhka men viime syksynä 0-ultraan, ku ei ollu vuoto alkanu, ni ultrassa todettiin, että ei ollu mitää mitä vuotaa eli oli limakalvo ohut, joten sai aloittaa pistokset. Mulla nyt ei oo ollenkaan 0-ultraa polin uuden käytännön takia. Lääkäri oli vain laittanut, että jos vuoto ei ala ajallaan, ni sit ultrataan. Toivotaan, et ne pian tajuaa alkaa:)

Mansikkatyttö hCG ainakin minun käsityksen/tiedon mukaan erittyy virtsaan laimeampana, kuin vereen. Toivottavasti siellä masussasi on kiinnitytty!

Milli voih, toivottavasti saatte soluja tällä kertaa enemmän! Meillä myös alotetaan tällä kertaa paljon isommalla annoksella. Ekassa pitkässä ICSI:ssä pistin 100-125 ( yhtenä päivänä 150 ). Nyt heti alotetaan tupla-annoksella, joten toiveissa olisi suurempi saalis :) En kyllä uskalla edes toivoa, että jotain pakkaseen saatais kuhan päästäis edes siirtoon asti. Tsemppiä sulle punktioon!

Piinailijoille: Mä oon myös samaa mieltä noista oireista,et niistä ei voi oikee mitää päätellä..

Jenna tsemppiä ja onnea piinailuun!

Nanniga tervetuloa! :flower: Aika kato kävi teillä! Onneksi pääsitte kuitenkin siirtoon :)

on: Onko muilla tullu Suprecurista uneliaisuutta? Eilen aamulla aloitin ja koko päivä meni ihan unessa..nytki ihan unenpöpperö-olo.. Sit siinä sanotaan, et säilyy parhaiten pystyasennossa. Mies oli yöllä kaatanu sen pöydältä ja tuntu et sielt ei aamulla tullu kunnolla lääkettä. Olin äkäinen, et mies oli ollu niin huolimaton..
 
nanniga Tervetuloa! Eiköhän sieltä valikoitunut se paras mahdollinen siirtoon, toivotaan että se nappaa kiinni ja pysyy yksiössään seuraavat 9kk.

Halle Mulla oli kans tällä kertaa sumujen aloituksesta ihan järkkyä väsymystä, tuntuu et nukahtaa pystyyn päivällä.. mut onneks se vähän helpotti mitä pitemmälle sumuttelut eteni, jospa sullakin helpottais. Aika jännää ettei teillä olekkaan 0-ultraa ollenkaan.. liekö säästösyistä?
No höh, miten se mies silleen.. Ehkä siitä kannattais tehä sellanen koesuihkaus jos pullo on ollut vaakatasossa pitempään.. toki tuskin siitä mitään haittaa on jos yhdellä sumu kerralla ei saakkaan ihan koko lääkemäärää..

NormaJeane Muistelisin et luge paketin ohjeissa lukee et voi aiheuttaa tuhruttelua.. et ei kannata vielä huolestua.

Tsemppiä piinailijoille!

on: hitsi kun alkaa epäilyttää et kasvaako tuol mahassa mitään.. Ku ei hirveesti oo tuntemuksia.. no tiistaina taas käynti niin sit selviää. Vielä ens viikko töitä ja sit saakin olla viikon kotosalla, sain onneksi sovittua punktioviikon siten että otan siihen pari lomapäivää lisäksi, niin voi olla koko viikon rauhassa.
 
Kiitos kaikille tsempityksestä! Olen jo pikkuhiljaa hyväksynyt sen, että pakkohan tässä on mennä lääkäreiden määräämällä tavalla, ja luottaa siihen että tietävät mitä tekevät. Ja jos hyvin käy niin meillä on reilun viikon päästä oikein laadukas blastokysti kohtuun siirrettäväksi!

Katjuskalle onnea punktiosaaliista, ja kärsivällisyyttä vielä huomiseen asti! Toivotaan että puhelua ei kuulu ja pääsette siirtoon!

Lady_Gigi :hug:, toivottavasti sulla olis jo parempi mieli! Tiedän ettei muiden sanomiset auta jos on itsellä mieli todella maassa, mutta yritähän kuitenkin pitää toivoa yllä! Totta on, että suhteettoman rankkaa tämä on, varsinkin kun mitään takuita ei ole, ja sulla vielä monta hoitoa takana.. Täällä on kuitenkin ainakin peukut pystyssä, voimia piinailuun!

syssylle myös onnea kyytiläisistä!

Kiitos toivotuksista Milli81! Juilintatuntemuksista päätellen ainakin jokunen rakkula mahassa kasvaa :) Toivottavasti saadaan molemmat riittävät tulokset!

Jessie82, ensi kerralla, (jos sellaiseen joudutaan), osaa kyllä sitten varmaan paremmin olla itse vaatimassa asioita.. Nyt on jokaisen lääkärikerran jälkeen tuntunut lähinnä hölmistyneeltä, ja pää todella sekavalta :) Sullakin oli ihan mukavasti rakkuloita, eiköhän me näillä määrillä jotain saada aikaiseksi! Paljon tsemppiä huomiseen punktioon, tulehan kertomaan kokemukset sitten kun kotiudut! Meillä kanssa kaikella todennäköisyydellä ICSI ainakin osin.

sydänmaanlakka, minäkin olen saanut sen käsityksen, että oireiden perusteella ei oikein voi sanoa juuta eikä jaata raskautumiseen.. Yksikin kaverini oli ennen testin tekoa satavarma menkkojen alkamisesta, kyseli multa tamponia kun itsellä ei ollut mukana, ja ravasi kokoajan vessassa tarkistelemassa. Nyt tyttövauva on jo yli vuoden ikäinen! Joten älä vielä luovuta!

HalleB, hienoa, siitä se lähtee! Hurjasti tsemppiä ja kärsivällisyyttä!

Kurjaa että testasit negan myy75.. :hug: Toivotaan kuitenkin että oli väärä hälytys, onko menkat pysyneet poissa?

Mansikkatytölle myös suuret pahoittelut.. :hug:

Jenna-76, hienoa että sait hyvät kyytiläiset! Tsemppiä!

fiia 69 voi myös olla heittämättä sitä kirvestä vielä, toivotaan parasta lopputulosta!

Tervetuloa nanniga! Hieno juttu että saitte kovasta kadosta huolimatta erinomaisen alkion mukaan! Ei taida oikein olla lääkettä sille että ajatukset saisi pois tästä asiasta.. :)

Tänään on tosiaan alkanut juilimaan melko lailla munasarjoissa, ja vielä 2x225IU puregonia jäljellä.. Huh. Kävin lenkillä päivällä, ja tais jäädä tuntemusten perusteella viimeiseksi vähään aikaan.. Nyt vaan toivon etten kamalasti kipeydy, että jaksais olla töissä keskiviikon vielä, ettei tarttis keksiä mitään epämääräisiä selityksiä. Esimies siis tietää että mulle on tulossa jonkinlainen "toimenpide", ja siitä sairaslomaa. En vaan oikein tiedä miten selittäisin sairasloman ennen sitä toimenpidettä :)
 
Tervetuloa mukaan Nanniga
HalleB Minulla ei tainnut olla Suprecur uneliaisuutta normaalia väsymystä enempää. (Työpäivänä etenkin väsyttää aina:D ) saattaa olla että aamuyöstä joskus loppui uni, vai oliko lie muuten jännityksestä johtuvaa. Minulla pullo kulki taskussa kaiket päivät, eikä taatusti ollut pystyasennossa. Itseasiassa en moista ohjetta edes huomioinut :O, sinänsä hyvä, niin en stressannut sitä ja sumut kuitenkin tekivät tehtävänsä. Lääkkeen piti olla aina taskussa, sillä päiväsumun aikaan en koskaan tiennyt, että missäpäin kaupunkia olen työni puolesta menossa. Näillä pakkasilla sitä ei voinut autoonkaan jättää.
Mansikkatyttö testaathan vielä myöhemmin uudelleen jooko? Ihan varmuuden vuoksi. pp9 on kovin varhaista kuitenkin vielä. Nappaisit sen tilastoplussan :D

Omassa navassa ei mitään, mutta navan alla toivoakseni hyvinvoivat alkiot!
No sen verran että punktion jälkeiset vatsakivut ovat päivä päivältä helpottaneet.
 
Kiitos tervetulotoivotuksista :D Kato tosiaan kävi, mutta ei voi muutakuin toivoa että se yksi sissi nyt sitten tarraisi kiinni ja pysyisi matkassa. Uutta hoitoa sitten vaan suunnittelemaan jos toisin käy.... Tsemppiä kaikille piinijoille :heart:
 
Täällä ollaan nyt ihan ihmeissään että mitä tämä nyt oikein on?eilen tuli hieman vuotoa pärjäsi ihan pikkuhousunsuojalla, olin aivan varma et nyt ne sit alkoi.Mut ei alkaneetkaan:Dtänään olen jatkuvasti käyny vessassa ja tarkistanut tuleeko mitään mut ei tosi outoa.Mieheni kanssa alettiin jo miettimään jatkoa ja suunnittelemaan seuraavaa hoitoa,odottelen nyt Tampereelta epikriisiä et saisimme tietää onko huuruneniä 4 vaiko 6, istutusvaiheessa 2jatkoi vielä kasvuaan:),onneksi tietää et jatko hoito on paljon helpompaa jos näin voi sanoa.Vaikka sanoivat että, laittoivat toisen superhyvän nyt kyytiin mukaan saasnähä onko tässä sissinluonnetta ollenkaan.
Viimeksi mulla alkoi menkat aivan kunnolla tässä 10pvä:n tienoilla.:kieh:
 
Pikainen päivitys: meidän 4. ja vihoviimeinen IVF on lähtenyt hyvin vauhtiin. Munarakkuloita kypsyy ihan runsaasti, joka on aika hyvin näin vanhalle akalle... :D Punktio ke-pe, tarkasti en vielä tiedä. Vatsa alkaa olla turvoksissa ja kumartelu on hankalaa. Hyperin pelossa kittaan vettä 3 litraa päivässä. Vatsa on sekaisin, niin kuin usein näistä hoidoista. Bussissa istuminen tärinässä (joka ikinen kuoppa tuntuu alavatsassa) on tuskaa. Jos olo tukaloituu entisestään, niin jään sairaslomalle joka tapauksessa keskiviikosta. Täällä tuntuu olevan monta kanssasiskoa punktiota odottamassa ensi viikolle. Tsemppiä kaikille.

Pahoittelut kaikille neganneille!
 
Milli katoin googlestaki, ni monia toi on väsyttäny.. ultria meillä on kyllä kolme. Mut eka oli jo tammikuussa jolloin suunniteltiin hoito. Mies on vähän sellanen kömpelö eikä tunnustanu tehneensä edes sitä:headwall:

Mansikkatyttö :hug: surkeeta..:(

toivelintu kiitos samoin!:)

Jenna mulla myös Synarela teki sitä yövalvomista ekassa hoidossa.. Tota Suprecuria pitäis säilyttää alle 25asteen ja taskussa saattaa tulla liian kuuma, ni mä pidän sitä työpaikalla lokerossa. Työmatkat ku kävelen, ni pidän sitä kännykkätaskussa povarissa ja siirrän sisällä sen reppuni sivutaskuun, jossa se pysyy pystyssä. Mulla se Synarela ei vieny täysin lepotilaan, ni teen nyt kaikkeni et ei ainakaan musta jää kiinni onnistuminen tän Suprecurin kanssa. :D

sydänmaanlakka toivotaan et vuoto ei alkaskaan!:)

SaaraX hyvä, että folleja on kehitteillä! Tsemppiä punktioon! Toivottavasti ei olo hirveesti tukaloidu..
 
******************11- hoidot**********************


Katjuska-79...........1. ivf...............................vk 7
Heidh....................3. icsi pas.......................vk 8
Toivelintu..............1. ivf/icsi.........................vk 8
Mollamaija82............2.ivf............................vk 8
Jessie82.................1.ivf..............................vk 8
SaaraX..................4. ivf .............................vk 8
millis1981...............1.ivf 2.pas.....................vk 8
carpalo...................1.ivf/icsi 1.pas...............helmikuu
batinka .................1. icsi 1. pas...................helmikuu
Garfield..................2.icsi 1.pas....................helmikuu
Rebec....................1. icsi 1.pas...................helmikuu
Peppi1981..............2. icsi 2. pas..................helmi-maalisk.
Hopping................3.icsi........... .lyhyt. ..........helmi-maalisk.
Sintu74.................3.ivf................................helmi-maalisk.
Syystoive..............1.ivf.................................vk9
Milli81...................2. ivf.............pitkä.............vk 9
Kaarne..................1. ivf 1. pas......................vk 9
toivorikas-72...........4.icsi:n 1.pas.................vk 9
Avolavapaku...........1. Icsi............................vk 11
Pumppu.................1.ivf................................vk 11
Barbapörrö13........3. ivf/icsi.........................vk 12
UnelmaSirpaLeena..2.ivf..............................maalisk.
Meg......................2.ivf.................................maalisk.
lapseton81.............1.ivf...............................maalisk.
Neela Naranja........2. ivf...............................maalisk.
HalleB...................2. icsi...............................maalisk.
AdAstra.................2. ivf/icsi……...................maalisk.
Lili_78....................4.icsi..............................maalisk.
Michele..................3.icsi 1. pas....................maalisk.
kn071....................1.ivf................................vk 13
Joku_päivä.............3.ivf 1. pas.....................vk13-14
iinamiina................2.ivf................................vk 14
Hanskis..................2. ivf/icsi 1.pas................vk 14
chidi......................1.icsi................................huhtik.
Susirouva..............1. ivf...............................toukok.
Mequ....................1. ivf................................toukok.
Talvitaika..............1.ivf................................toukok.
Kevätkello..............1.ivf...............................toukok.
iloksi......................1.ivf/icsi..........................kesäk.
tipetsu...................1.ivf.........................
Janttu-85...............3. ivf/icsi……............
sarina13................2. ivf.........................
MT79.....................2. icsi……….….............
nainen83................4.ivf.......................
MiukuMau...............2.icsi 1.pas……........
Mörkötys.................2.ivf/icsi................
-Nella.....................1.ivf 1.pas.............
kolmisin..................4. icsi..................

*****************Piinailijat************ ********

Nimimerkki...........hoito.…............alkiot...........PP.......testipv

fiia 69...............3.ivf 1.pas.........2.............12............23.2.
myy75..............1.ivf..................2.............12............21.2
sydänmaalakka..2.ivf.................1.............11...........24.2.
Mansikkatyttö....2.icsi 1.pas......2..............10...........25.2.
NormaJeane......1. ivf................1.............6...........25.2.
futuremami.......2.icsi................2.............5............2.3.
syssy................3. icsi pas.........2.............3.............4.3
Lady_Gigi.........3. icsi………........2.............3............4.3.
nanniga............1.ivf..................1.............3............4.3.
Jenna-76.........3. icsi.................2.............2.............5.3

****************:heart:plussanneet:heart:*********************

Nimimerkki...............hoito...........alkiot.........testi.........PP

Smirg.............1.ivf 1.pas.............:heart:............vt/130.......13
Mizze77............1.ivf...................:heart:... .........vt/194.......12
kaz....................luomu................:heart:.............kt.........
Annuli-81........... 2.icsi................:heart:............vt/43........11
 
Sydänmmaalakka Mitä kuuluu, onhan kaikki vielä hyvin? Onko tuhruttelut pysynyt pois?
HalleB Mitä tapahtui, onnistuiko hoito jos Synarela ei tehonnut kunnolla? Toivonmukaan nyt on semmonen troppi joka toimii, ole vaan tarkkana pullon kanssa :)
SaaraX Varmaankin olosi käy vielä tukalammaksi loppuviikkoa kohden, mutta koita jaksaa, pian siitä pääsee eroon (ja tulee uudet vaivat) Samaa toivottelen myös Toivelinnulle. Mollamaija82 ja Jessie82 näyttäisivät olevan myös samassa vaiheessa IVF:ää mitä teille kuuluu?
Toivottavasti saadaan pian uusia piinailijoita, ettei tarvitse listan perää pitää enään kovin kauaa.
Täällä lugerumba jatkuu, ei muuta ihmeellistä...
Nyt minä lähden ulos ja imen auringosta itseeni kaiken energian mitä irti saan.
 
Käyn täällä myös kurkkimassa muiden kuulumisia, kun omat jutut on saatu taas kerran odotteluasteelle. :) Tää viikko näyttääkin aika aktiiviselta ainakin listan mukaan?

Täälläkin on mieliala jo vähän kohentunut, enkä aio luovuttaa ennen aikojaan. :) Lääkärikin kehui tätä siirrettyä top-alkiota "todella kauniiksi" ja mistä sitä tietää, ehkä foolilisä ehtii jo tässä kierrossa vaikuttaa. Niin ja ei se toinenkaan alkio mikään susihuono ollut, kuulema ihan siirtokelpoinen mutta ei olisi vaan pakkasessa pärjännyt. Kyllähän noistakin joskus yllätyksiä tulee, eikö.

Kaikille aurinkoa ja keväistä mieltä!

Lady_Gigi + JummiJammi :heart: :heart:
 
Lady_Gigi, top-alkio voi tosiaan yrittää tarrata kiinni. Toivotaan parasta!

Miten ihmeessä te saatte nuo menkat pysymään poissa lugeilla? Minulla puskee menkat läpi ihan joka ikisessä siirrossa. Oli pas tai tuoresiirto, menkat alkavat 7-9 päivän päästä siirrosta.
 
Täällä juuri kotiuduttu punktiosta. Saalis oli 8 hyvää munasolua. Punktio itesessää meni suht kivuttomasti ja palvelu ensiluokkaista. Ihan hyvä fiilis jäi siitä.

Meillähän tuo IVF muuttui ICSI:ksi kun siittiöt olleet niin heikkoja niin pelataan varman päälle. Huomenna alkaa luget annostuksella 2 kpl aamulla ja 2kpl illalla, aika reilu annostus.
Huomenna saa soittaa miten ovat hedelmöittyneet. Siirto on torstaina ja veritestipäivä 7.3 tai jos kotona haluaa testata niin 10.3. Eli piinailu päivät alkakoon, tosin virallisesti vasta vissiinki sitten torstaina on pp0 (ainakin toivon mukaan edes joku hedelmöittyisi)
 
Jessie82 Onnea saaliista ja pidetään peukut pystyssä :heart:

Itse koitan kärvistellä tämän piinailun kanssa. Tuntuu, että kokoajan kuulostelee pientäkin merkkiä onnistuneesta hoidosta :D Pitäs kai vaan ottaa ihan iisisti ja saada ajatukset muualle, mutta miten?!? Mulla kanssa luget käytössä 3+3.

Saakos udella käytättekö yksityistä vaiko kunnalista puolta? Meillä kunnalinen.
Tämmöstä tänään :)
 
heips taas pitkästä aikaa:)
tänään kävin kp12 ultrassa ja kaikki näytti hyvältä, jotain se puhu et rakkula on jo 17mm et alottaa heti ovistestit. en oikeen ymmärtäny mitään mut tein ovistestin nyt niin negaa näytti mut limoista päätellen varmaan lähi päivinä on sit plussaa. saa nähä meneekö siirto sit vkolle 9 mut pääasia et päästään joskus:) mulla on eka kerta ku tehdään luonnoliseen kiertoon, ni mikä päivä teillä on ollu sit se siirto? miten se niinku menee? jostain luin et 3-5pv oviksesta on siirto niin miten se määräytyy? sori taas tyhmät kysymykset.
 
Tulin pitkästä aikaa käymään täällä ja katsomaan kuulumisia. Paljon on uusia mukana ja myös vanhoja tuttuja. Voimia kaikille omiin vaiheisiinne!

Mulla on ollut vaan menkkojen odottelua alkuvuosi. Nyt vihdoin alkoivat ja odotan että ilmoittavat Naistenklinikalta milloin olis lääkäriaika ja aloitettais sumut. Mulla oli eka ivf lokakuussa ja ainoa pas joulukuussa. Silloin olin paljon innokkaampi ja positiivisempi, nyt katselin jo kalenteria siihen malliin että tuossa suunnilleen punktio ja siirto, tuossa testi... ja kesä varmaan sotkee sen jälkeisiä siirtoja. Tajusin siis että en edes oleta onnistuvani tulevassa hoidossa. Mä en vaan jaksa juuri nyt psyykata itseäni siihen että me onnistuttaisiin. Lasta olen toivonut niin kauan ja vaikka kaikki tehtäis laboratoriossa, niin tuntuu että pieleen menee, että mitään ei oikeasti ole tehtävissä.

Ärsyttää kun just luin naistenlehdestä että Ville Pusa kehui "antaneensa oman panoksensa" kun kysyttiin raskaushuhuista ja joku toinen julkkis sanoi että perheen lapsiluku on nyt täynnä. Miksi näin luonnollisen asian pitää olla meille näin vaikeaa? Sitten vielä mietin sellaisiakin sivuseikkoja miten hoidan työpoissaolot ja tipattomuudet kun juuri hoito- ja piinailuvaiheisiin sattuu illanviettoja, eikä haluaisi ihan kaikille kertoa tästä asiasta. Ja juuri siksi kun ei tiedä onnistuuko tämä koskaan. Jälkeenpäin voisin ihan hyvin kertoa, mutta nyt ei ole mistään mitään takeita. Nämä ei nyt sinänsä ole mitään ongelmia mutta kuuluu yhtäkaikki tähän samaan klimppiin mun endometrioosin ja kaiken kurjan kanssa.

Sori tilitys...
 
Neela Naranja oikeasti niin tuttuja mietteitä. Nyt kun kolmaskin siirto meni sitä tuttua kaavaa, mitä kroppa aina menee, aloin nyt viimeinkin hyväksyä, että tätä akkaa ei saada raskaaksi edes näillä hoidoilla. Ajattelen myös vaan väsyneenä sitä seuraavaa ja seuraavaa siirtoa... Syksyn hoitoja ja niihin valmistautumista. Sillä asenteella menen, että tässä katotaan kaikki hoidot loppuun.
 
Mansikkatyttö ja muut negan saaneet: :hug:

Tsemppiä piinailijoille! :)


ON: Mie soitin tänään sitten ajan siihen PAS:n ultraan. Ensi viikolla se sitten olisi ja siitä se taas lähtee. Harmillista vain, että ensi viikolla alkavan harjoittelun takia en voinut ottaa sitä ultra-aikaa, joka olisi ollut jo torstaina kp 11, vaan vasta seuraavana päivänä olevan ajan. Viime kierrossa tein ovulaatiotestejä ja positiivinen tulos tuli jo kp 13, joten saa nähä kuinka tiukille menee. Pitääkö alkaa jo ultrapäivänä tekemään testejä.

Toinen asia mikä mietityttää on, että sitä harjoittelua on joko 8-15 tai 13-20, joten jos aion ottaa Luget sitten 12 tunnin välein, joudun ottamaan ne siellä harjoittelupaikassa iltaisin. Aamu lugen voisin ottaa ennen töihin lähtöä puol 7 jälkeen, jolloin jäisi se puoli tuntia aikaa maata ennen kuin pitäisi lähteä bussiin, mutta sitten iltavuoron aikaan, joutuisin ottamaan se kesken töiden suun kautta. En muista otinko viime PAS:in aikaan sitä suun kautta ollenkaan, joten en muista tuliko tuosta pienemmästä määrästä oireita. Tuoresiirron aikana otin kerran suun kautta sen 3 kapselia ja silloin meni pää ihan sekaisin. Vapaapäivinä voin onneksi ottaa ne sitten emättimen kautta aamulla ja illalla. Tietty jos jaksaisi aina työvuorojen mukaan vaihdella sitä lääkkeen ottoaikaa sen verran, että koskaan ei menisi paljoakaan siitä 12 tunnista yli. No, mie vielä tarkista tuon asian sitten IVF-hoitajalta, kun menen sinne ultraan. Kerran kyllä sanottiin, että se hormoonin pitäis pysyä tasaisena eli se lääke pitäisi ottaa 12 tunnin välein. Tietty olisi kiva kuulla, miten te muut olette ottaneet ne luget. Oletteko ottaneet tarkasti 12 tunnin välein vai onko ollut suuriakin vaihteluita?

Mieskään ei nyt ollut taas kovin innoissaan, että nyt sitten sattuu olemaan se harjoittelu, kun on taas hoito. Varsinkin, kun minulle sanottiin, että se on aika fyysisesti raskasta puuhaa. Enhän mie marraskuussakaan malttanut olla kantamatta niitä muuttolaatikoita PAS:in jälkeen, vaikka olin ajatellut, että niihin en koske. Harjoittelua kestää tuonne toukokuun loppuun asti, joten olisi mennyt aika kauas sitten se seuraava PAS, jos tuon harjoittelun takia olisin siirtänyt sitä lisää. Mutta sitten mietityttää, että jos tuo sitten taas haittaa kiinnittymistä tai alkion pysymistä, niin harmittaahan se, että alkioita menee hukkaan. No sen näkee sitten.
 

Yhteistyössä