11/08 masunkasvattajien murut *loka-marraskuussa*

Meillä on huomenna käynti rokotetutkimusklinikalla. Kysyivät osallistummeko meningokokki b -rokotteen jatkotutkimukseen ja huomenna pitäis sitten päättää. Mä oon sitä mieltä, että osallistutaan, kun siinä testataan tehosterokotusta samasta rokotteesta, joka on jo annettu aiemmin tutkimuksessa. Kysyn vielä mieheltä illalla, kun se viimeksi ämpyili, että klinikalla käymisestä tulee liikaa vaivaa.

Tänään otin taas kokeiluun yökestovaippailun. Muutama yö on mennyt ilman että poika on herännyt kertaakaan, joten nyt ei pitäisi olla muita häiriötekijöitä. Ollaan vähän epäilty, että poika nukkuu kestovaipalla levottomasti, mutta tähän saakka on testailut osuneet muutenkin huonounisiin jaksoihin. Laitoin sisävaipan ja villapöksyt, pidetään peukkuja että toimii. Siis kyllä vaippa sinänsä varmasti toimii, mutta pysyykö miellyttävän tuntuisena koko yön, se on eri juttu.

Mä oon muutenkin ihan hurahtanut tuohon kestovaippa-asiaan, en tiedä onko tässä mitään järkeä. Koko ajan sormet syyhyäisi ompelemaan uusia vaippoja, vaikka noita on kyllä tuossa jo ihan riittämiin... Kai tää on mennyt mulla harrastuksen puolelle, mutta joku sijaistoiminto pitää miettiä hyvissä ajoin, ennenkuin poika oppii kuivaksi :ashamed:

Muutenpa ei tänne kummempia. Poika on ollut taas super-reipas ja iloinen päiväkodissa, ulkonakin taapertanut urhoollisesti sen mitä lumikinoksilta pystyi. Ja kiljunut kuin palosireeni ruokapöydässä, kun hoitaja oli meinannut viedä viimeisen puolukkapiirakan murusen hänen edestään. Hoitaja oli luullut, että poikaa oli sattunut kovasti johonkin, mutta tilanne oli korjaantunut palauttamalla lautanen pojan eteen (jossa pikkusormenkynnen kokoinen piirakanmurunen) :LOL: Jo vastasyntyneen lääkärintarkastusraportissa lukee "pitää syömisestä huolen", eikä tilanne ole mihinkään muuttunut sittemmin :LOL: :heart:

Tänään mentiin pojan tahdosta yksillä päikkäreillä (yleensä nukkuu toiset päiväkodista tultua) ja olikin ihan rikkipoikki jo iltapuurolla, nukahti kuin tukki, kun laskin sänkyyn.
 
Maikki; täällä ollaan pitkästä aikaa ja heti huomasin, että olet kysellyt.
Meidän pojan päivähoito menee aivan mukavasti. Poika viihtyy siellä hyvin ja tulee toimeen sekä lasten että hoitajan kanssa. Nyt on ollut pitkittynyt korvatulehdus huolena, tai eilen tuli toinen kuuri, kun ei eka ollut tehonnut. Katsotaan nyt. Hoidossa poika on, eikä päivisin ole moksiskaan noista korvistaan. Öisin ainoastaan huutaa, jos sattuu. Ja nyt kuurien aikaan ei ole sattunut...
Meilläkin 1-vuotispäivä oli ja meni. Juhlissa oli väkeä, sukua ja tuttuja reilusti. Poika oli ihan tohkeissaan, kun sai availla paketteja. Sisältö ei niinkään ollut tärkeää :LOL:

Muuten tässä itsellä vauhtia töiden kanssa piisaa. Onneksi miehen kanssa on pystytty sopimaan nuo hoitoon menot ja haut helposti. Vain kerran jouduin pyytämään äitiäni hakemaan pojan...

Possurokote otettiin neuvolassa viime viikolla, kun oli 1-vuotistarkastus ja sitä "tarjosivat". Samalla kertaa otettiin meille A+B hepatiitti rokote, kun on tässä erilaista matkustamista tiedossa. Ja parin viikon päästä tehostetaan tuon A+B ja sitten se normi 1-vuotisrokote, mikä tulee niin saadaan.

Itselle ei varmaan miehen kanssa oteta tuota possurokotetta, kun sen saaminen vielä taitaa olla tämän ikäiselle ja terveelle ihmiselle epävarmaan.

Ollaan muuten lähdössä joulukuun alussa viikoksi etelän aurinkoon koko perhe. Saa nähdä miten menee lennot pojan kanssa. On hän kerran jo ollut 3,5 kk ikäisenä kotimaan lennolla. Mutta nyt kun ei malta millään olla paikallaan hetkeäkään, niin voi olla mielenkiintoinen reissu tiedossa. Onneksi toinen lento on yölento, tosin sylissähän tuon pitää nukkua, kun on tiedossa charter-lento, eikä siellä on enää näin "isolle" vauvalle vauvakoppaa tarjolla... :|

Että näin meillä, siis kaikki mallillaan toistaiseksi. Yritän säännöllisen epäsäännöllisesti lukea teidän juttuja, vaikka en kirjoittelekaan ahkerasti tänne.
 
Huomentapäivää. Tultiin juuri rokotuksista, poika sai tutkimusrokotteen (meningokokki B) ja MMRV:n (eli MPR+vesirokko).

Kuunkulta, eikös teillä otettu tuo rokote pari viikkoa sitten? Tuliko teille viipeellä mitään sivuvaikutuksia, kuumetta tms.? Meidän pitää tutkimuksessa seurata kuukauden ajan iltaisin pojan lämpöä.
 
Hei taas!

Onnea kaikille synttäreitään viettävillle!!


Meillä on vielä koristeet seinillä juhlista, ajattelin jättää koko viikoks (ite tekemiä viirejä ja teksti jossa lukee MAYA 1)...

Onko muilla ollut haikea mieli kun lapsi on täyttänyt 1v? Mä oon varmaan vähän outo, mutta tiistaita edeltävänä yönä oikeesti olin ihan suruissani kun äitin vauva on jo niin iso. Ei siis enää mikään vauva. Kuvittelin jo että kohta se muuttaa kotoaan ja menee naimisiin... Nyt on kyllä ihan kiva olo siitä että maya on 1, mutta tuli ekaks tosi haikea olo. Ehkä mulla on vauvakuume?? (miehen mukaan on!)

Meillä oli eilen 1 v neuvola. Mayan mitat oli 74,5cm ja 8940g. Eli aika pikkuinen vielä! Ihan hyvin oli kuitenkin kasvanut viime kerrasta, ainoastaan paino on huimassa laskussa mutta siihen oli varaakin :)
Mutta siitä pitikin kysyä onko muilla tullut mitään reaktioita tosta 1v rokotteesta? Huomasin tänä aamuna että mayalla on tosi iso punainen kova patti siinä pistoskohdassa. Toi siis oli ihan se perus-yksvuotisrokote ei mitään influenssa piikkejä. Aikasemmin ei oo tullut rokotteista mitään patteja tai ihottumaa, ekaa kertaa nyt. On kai silti normaalia???

Ne possurokotteet saa täällä ens viikolla jos haluaa... mä mietin edelleen. Ainoa joka mietityttää on se, että mies on opettaja ja siellä koulussa on jo sikaflunssaa. Eli sieltä se sen varmaan tuo kotiakin. Mutta silti en tiedä ottaako vai ei, aikasemmin ajattelin että ei, nyt en oo varma... varmaan kuitenkaan en anna. (Mayalle siis, ei meille muille tietenkään kun ei saataiskaan)

Meillä ois ollut tänään kerhossa kuvaus, mentiin sinne pyntättyinä mutta Mayapa ei suostunut kuvattavaks! Kuvaaja oli mies, ja maya jostain syystä vierastaa vieraita miehiä ja alkoi itkemään joka kerta kun yritettiin ottaa kuvaa. Joten se ei onnistunut ollenkaan. Pitää viedä johonkin liikkeeseen.... kun vaan tietäis jonkun joka osais ottaa hyvin. Tuo mies ei kyllä osannut muutenkaan ollenkaan kuvata lapsia, siskon poikakin oli ihan ujona ja kuvaaja vain käski hymyilee eikä ollenkaan yrittänyt rentouttaa lasta. Jotkut kuvaajat kuitenkin osaa luoda sellaisen mukavan ilmapiirin että lapsikin tulee iloiseksi.
Mulla ois yks ystävä joka vois kuvata, mutta se on tammikuuhun asti kiinassa joten pakko kai mennä vaan johonkin liikkeeseen. Hö.

Meen tästä huutelee mayalle toppapukua. Me ollaan vielä käytetty ÄP pukua kun se nyt vielä sopii tosi hyvin, mutta pitää hankkia joku toinen lopputalvea varten. Käyttääkö kukaan muu enää ÄP pukua?? Kenkiäkään maya ei oo vielä ulkona käyttänyt, kun kaikki mitkä ostin onkin sellaisia joita ei villasukan kanssa saa jalkaan :headwall: en tajua mistä löydän sille hyvät!

ok mut nyt huutikseen ennen kuin maya herää!
 
manna: mä käytän Lumilla vielä ÄP:n pukua. Tosin se ei oo meiän omasta ÄP:sta vaan joku muutaman vuoden takainen jonka oon saanu kaverilta. En tiiä miksen käytä sitä meidän omaa :D Toi on kai kivampi sitten. Mut meillä on kyl isomman koon Remu odottamassa käyttöä. Ei oo vaan ollu vielä tarvetta, kun ei olla tuolla pihalla juuri muuta tehty ku käyty kävelyllä, Lumi vaunuissa.

Nauratti illalla kun luin, ni toi maikin Otson puolukkapiirakkaraivari :D Jotenki niin elävästi näin tilanteen mielessäni :LOL:

Jee nyt on jo torstai ja lauantaina mies tulee takaisin kotiin. Äkkiähän tää viikko menee eikä onneks tullu mitään pahempaa flunssaa, oon jaksanu hoitaa kaikki arkipuuhat :)
 
Käytin pojan tänään taas lääkärissä. Yö meni tosi huonosti ja yskä kuulostaa pahalle.
No selvis, että on keuhkoputken tulehdus ja infektioastma :eek: Oliko täällä kenelläkään infektioastmaa/astmaa? Kysyin vaan lääkäriltä että mitä jos tämä onkin sitä sikaflunssaa. Itsellä kun on ollut tässä jo 3 viikkoa kurkkukipua ja tuli sellaista kipua myös keuhkoputkiin ja kipeä olo, vaikka ei kuumetta. Pojallakin on ollut siis vaan lämpöä ei kuumetta. Ja kun mahdollistahan tuo sikaflunssa myös on ilman kuumetta( mitä nettiin on uskominen) Lääkärikin sitä mahdollisena piti, mutta eivät sitten ottaneet mitään testiä.
Siellä on meneillään si-rokotukset ( siis kasvitohtorin luona) ja nyt poika siis kuuluu riski ryhmään ja sanoi, että heti kun tästä paranee niin tuutte rokotettaviksi, vanhemmat saadaan se ehkä myös siinä samalla. Niin ja täällä pitää olla 2 viikkoa väliä tavallisen ja sikainfluenssarokotteen välillä.
Nyt meillä on inhalaattori ja keittosuolaa ja astmalääketippoja kotona.
Kuulostaa niin kauheelta kuin pikkuinen hengittää niin vaikeesti. Pelottaa että tulee vielä lähtö sairaalaan :'(

maikki, joo meillä oli juuri tuo MMRV, missä vesirokkokin samassa kohta 3 viikkoa sitten. Ei mitään oireita tullut, muutakuin että on nyt kipeenä, mutta en usko että tämä tauti liittyisi jotenkin siihen rokotteeseen. Tuo Meningokokki kuuluu täällä rokotusohjelmaan. Eivät kyllä laittaneet sitä tuohon samaan syssyyn, mutta varmaan myöhemmin sitten kun tuo MMRV muutenkin uusitaan.

Voi voi mä oon täällä ihan huolesta sekaisin. :headwall:
 
Voi kuunkulta :hug: varmaan ootkin huolesta sekaisin. Voimia pienelle ja pikaista paranemista! Toivotaan, että lääkkeet auttaa hengitykseen. Se on kyllä niin hirveen kuulosta kun pieni ei saa kunnolla hengitettyä, Lumillakin tossa viikonloppuna kun oli pahimmillaan flunssa, ni oli selviä hengitysvaikeuksia ja kuulosti tosi pelottavalle :(
 
kuunkullalle ISO hali :hug: voin vain kuvitella miten olet huolissasi, pikaista paranemista pojalle!!

olen totaalisesti unohtanut onnitella kaikki 1VUOTIAITA, joten tässä tulee MEGAISOT ONNENTOIVOTUKSET KAIKILLE VUODEN TÄYTTÄNEILLE!!!!! :heart: :heart:
ja isot halit kaikkien 1vuotiaiden äideille, jotka haikeilevat vauvojensa kasvamista, täälläkin sitä liikkeellä...

meillä nyt sitten pienempikin jo kuumeessa, itellä ollut ihan mieletön päänsärky, joka ei edes juurikaan helpota vaikka napsii grammasia panadoleja...voi tauti, sanon minä!!! :/ Niin meni pyllylleen omat huomiset synttärijuhlatkin, koitan nyt sitten miettiä ens kuulle uutta päivää, pakko jonkinmoiset juhlat järkätä, kun on viiniä kellari pullollaan :D ettei vaan ite joudu kaikkea litkimään! ;)

ainiin, maikin kertoma piirakka-välikohtaus oli aivan huippu, ihan ääneen alkoi naurattaan! :LOL:
 
Koitan pikaseen kirjoittaa, täytyis lähtee ruoantekoon. Just tulin pulkkailemasta lasten kanssa =) Pienin oli ekaa kertaa kyydissä, meinas välillä itku tulla mutta onneksi isosiskon naurun räkätys sai taas hymyn naamalle :D

Kuunkulta: meillä on 2,5v tytöllä astmasta lääkeet testissä. Eivät voi näin pieniltä testata "kunnolla" joten oireiden perusteella saatiin Flixotide aamuin illoin hengitettäväksi. Ventoline kohtauksen tullessa (ei olla tarvittu vielä avata).
Kirjoittelen myöh. jos haluut vielä meidän kokemuksia!

Meillä ei tullut pahoja oireita 1v-rokotteesta. Aiemmista on kyllä noussut lämpöä. Toki pistoskohta meni punaiseks ja oli kiukkuinen (muistaakseni)

Täällä kanssa oli ongelma saada kengät jalkaan neidille! Villasukkien kanssa laitoin, eihän tuota rempulajalkaa saa kunnolla tungettua perille asti :LOL: Mut kun ei vielä kävele niin ei silleensä ole varmaan haittaa jos ei ihan kunnolla ole jalassa?

Yöuni-ongelmaan kokeillaan uutta keinoa:
Eilen menin nukkumaan 23 aikaan. Hetken ennätin olla kunnes alkoi pinnasängyssä pyöriminen ja kohta alkoi itkemään. Syliin vasta hiljentyi (esikoinenkin heräsi itkuun ja tuli omasta huoneestaan olkkariin isin luo :( ), sekä mahanpäälle :eek: Enhän mä ny ala nukkumaan 8,9kg mahanpäällä :LOL:
Sain asettuu hetkeks sänkyyn ja tulin olkkariin. Vaihdettiin miehen kanssa vuoroja, isompi neiti nukahti jo mun syliin. Isi rauhotteli makkarin asukkaan.
Päätettiin nyt että me miehen kanssa nukutaan vielä pari yötä olkkarissa! Näin neiti saa rauhassa ynistä ja pyöriä, ja me saadaan rauhassa nukkua. Jos menee itkuksi, siihen kyllä herää!
Eilisen tulos: nukahti 00.30, heräsi seuraavan kerran kuudelta! Mies kävi kippaa takas peiton alle ja tuti suuhun -> koko porukka nukuttiin kahdeksaan saakka :eek:

Eli: me ollaan tavallaan tehty siinä virhe, että MINÄ olen aina koittanut neidin rauhoittaa takas nukkumaan. Kun hän tahtoo olla vaan mun sylissä!
Aiemmin neiti rimpuili iskän sylistä takas sänkyyn, eli on siis siellä mieluummin :LOL: Tätä käytetään nyt hyväksi.

Toivottavasti tällä saataisiin asettuu yöt! Että äitin syli ei oo tarjolla yöllä, paitsi isossa hädässä. Ja oppis itse nukahtamaan uudelleen jos herää!
Vaikuttaako tää ihan kylmältä touhulta? Ei keksitä enää mitään muutakaan..

Ihanaa huomenna tulee mun rakas ystävä piiiitkästä aikaa kylään =) On pikkuneidin kummi. Tein pätkis-juustokakun jääkaappiin :p

Mut nyt sinne ruoanlaittoon :wave:

Jaksut sairastelijoille...
 
Tervehdys! Meillä täällä vietelty kaikessa rauhassa synttäreitä. Syötiin siis pullaa äsken naapurin kanssa :D Viikonloppuna juhlitaankin sitten koko suvun voimin ;) Aamupäivällä käytiin valokuvassa. Kyllä tuli hienoja kuvia, koevedoksia täytyy nyt sitten malttaa odottaa viikko.

Tuo nukkuminen kyllä taitaa olla aika monella suurta sirkusta :) Meilläkin eilen illalla tunti nukkumaan laiton jälkeen poika sai kaamen parkukohtauksen. Ei millään rauhoittunut sänkyyn ja itse olin ihan seis, niin nappasin tuon vaan meidän väliin, jossa nukkui ihan hyvin aamuun saakka. Mutta mä ainakin olen valmis kaikkeen kikkailuun, että saadaan kaikki nukutuksi. Univajeessa ollaan vaan kaikki niin pirun äkäisiä ja tiuskitaan vaan toisillemme.
Luminka mun mielestä kaikki keinot sallittuja ja en mä usko, että tyttö siitä kaameita traumoja saa.

Otso tuntuu olevan kyllä mahtava persoona :LOL:

Onnittelut myös täältä kaikille täyttäneille ja täyttäville :heart: Tämä kuu on yhtä juhlaa :flower:

Niin ja Luminka minkälainen se pätkispiirakka on? Kuulostaa tosi hyvältä!
 
Niin, lisään siis vielä tuohon yökokeilu-juttuun että mies siis käy ainoastaan hiljentää neidin. Et jos sillä malttas yön nukkua kun mua ei näe, tunne ja haista =)
Ja kun nukutaan toisessa huoneessa, meiltä jää kuulematta "turhat" ääntelyt ja kolinat. Samoin kun neiti ei kuule sitten meidän ääntä, makkarista pääse nopsaan livahtaa pois.
Mutta jääpi nähtäväksi kuinka kauan protestoi vielä muutosta vastaan!
Niin et ei siis joudu huutaa itteensä uneen, ainoastaan kun isommaksi itkuksi muuttuu. Näytti vähä kauheelta tuo oma teksti uudelleen luettuna :LOL:

Pätkiskakkuun tulee pohjaksi sulatettua voita ja kaurakeksejä (muutkin käy ).
Itse täyte on vaahdotettua cremeä, maustamatonta tuorejuustoa, liivatetta, pätkiksiä ja vanilliinisokeria! Helppoo ku heinänteko =)
 
Luminka, Ei musta kuulosta miltään kylmältä touhulta tuo teidän yökokeilu :)
Eikö teidän tyttö ollut alusta alkaen ns."äidin tyttö" ettei isä kelvannut?Näin muistelen, et jotain kerroit. Voipi tuossa olla ratkaisu uniongelmaan ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla jos oppii vielä nukkumaan omassa huoneessaan :D Toivottavasti tepsii.
Joo mielellään kuulisin kokemuksia astmasta, tänne voipi kertoo. :wave:

Saatiin nyt tuo babyhaleri 2 viikon lainaan. Sinne laitetaan se keittosuolaliuos ja avaavat astmatipat(salbutamol) Tätä nyt 2 x päivässä. Vaikeuksia vaan sen maskin kanssa, kun eihän 1-vuotias ymmärrä et laitetaan maski naamalle. Aluksi hirveää huutoa, kun sitä laitettiin. Pakolla sitä siinä sitten pidät, kun toinen reppana huutaa naama punasena. Tuntuu pahalle, mutta pakko se on tehdä toisen auttamiseksi. No nyt illalla saatiin vähän leikinvarjolla pidettyä sitä pidemmän aikaa, kun näytin ensin mallia kun meillä on sellainen yhteinen töttöröö leikki, niin suostui sitten pitämään sitä. Kyllä se auttaa heti tuohon vinkuvaan hengenahdistukseen. Onko teilläkin tollanen babyhaleri vai miten se lääke otetaan? Onko se ventoline sellainen piippu vai suihke vai mikä ? Mietin, et onko tollanen maski sellanen ainut keino näin pienille, kun eihän ne osaa silleen vetää sitä lääkettä piipusta kuin aikuiset? Sori tyhmät kysymykset, oon ihan pihalla.
 
Kuunkulta: Meillä myös Juusolla (5v nyt) astma, todettu n. vuosikkaana. Lääkityksenä menee Flixotide 125 ja sinqulair 4mg. Nyt aika hyvin pysynyt tasapainossa mut pienempänä ei millään pysyny, kokeiltiin monia eri lääkkeitä jne. Kysele lisää jos jotain kysyttävää tulee, mielelläni kerron.
 


babyhalleri on vielä tuolla 5v:llä mut ilman maskia. Se ventoline on sellasta inhaloitavaa, piipusta. Sen saa siihen babyhalleriin kiinni.
Onko se teidän haker tälläinen http://home.hartmannweb.nl/ricardo/babyhaler.jpg?

 
Kuunkulta: siis todellakin ollut äitin tyttö!!! Oli varmaan 6kk jolloin ei ollenkaan isäänsä edes kelpuuttanut :| Itki aina kun mua ein näkynyt ym....
Ei siis tyttö pääse omaan huoneeseen, nukkuu meidän makkarissa ja me olkkarissa. Voi kun olisi yksi huone vielä lisää, oltas aikoja sitten jo siirretty :snotty: Esikoinen siis nukkuu omassaan, en tiiä koska voitas samaan huoneeseen laittaa. SItten ku yöt asettuu...

Meillä on kans tuo babyhaler käytössä.

nyt esikoinen tuli vaatii huomioo, jatkellaan kohta..
 
Meillä on flixotide ja ventoline piipuissa. ne siis laitetaan siihen putkeen, ja siihen tulee lisäksi maski. Molempia suihkautetaan ja 5 kertaa hengittää sisäänpäin.

Äh, en oo vielä käyny suihkussa. Ei tuu mitään näiden kanssa, esikoista olin suihkuttamassa, konttaa toinenkin mukaan =) Siellä sitten vaatteet päällä rämpi vedessä lattialla :LOL: Ja esikoisesta oli niin hauskaa kun otin vettävaluvat sukkahousut pois jalasta =) Pienet on joskus ilot :D
 
Keiju, se meidän babyhaleri on tuollainen sumukoje
http://www.yatego.com/rhw-reha/p,4a577903c37e1,4a3219273ad521_7,pari-turbo-boy-pairboy-xs-inhalierger%C3%A4t-kompl--neu

mutta siinä on vauvaosana tälläinen maski
http://cgi.ebay.de/PARI-LC-SPRINT-BABY-Vernebler-Groesse-2-1-3-Jahren_W0QQitemZ260372520579QQcmdZViewItemQQptZInhalierger%C3%A4te?hash=item3c9f695e83
 
voi kuunkulta :hug: pikkuisten hengitysongelmat on niin kamalia!

vaikka vilhollakin "vain" tavallinen flunssa niin sydän syrjällään sitä rohisemista ja räkäistä hengitystä kuuntelee. meillä auttoi viime yöhön onneks vähän se että nostettiin sängynpäätä (laitettii vilhon patjan alle päätypäähän tyynyjä ) ja sai panadolii, niistin sillä apteekin niistäjällä nenän (mitä poika raivoisasti vastustaa) ja sai keittosuolaliuosta suihkeena nenään. silti oma yö meni lähinnä valvoessa ja vahtiessa. kuume ei onneks oo noussut.

pelottaa just nuo astmat ja allergiat kun itse oon lähes kaikelle (paitsi kananmunalle ja kalalle ja jostain syystä sitrushedelmille) allerginen ja mun veljellä oli pitkään astmaepäilyt ja käytti jotain inhalaattoripiippua tai jotain en muista nyt yksityiskohtaisemmin). ja nyt kun tuntuu että poika on ollut koko syksyn erilaisissa flunssissa..huoh... :/

luminkalle: ei yhtään oo kylmää touhua! oon itekin alkanut epäilemään että poika nykyään saattais nukkua paremmin jos olis eri huoneessa missä me ollaan (jos olis mahdollista vaan). ja tietty itekin ehkä nukkuis syvemmin kun heräis vain niihin isoihin hätiin.

manna: meillä pojalla tuli kans tosta 1v.rokotteesta iso kova patti ja oli punanen jonkin aikaa päältä. ja siitä on nyt viikko ja vieläkin tunnen pienen kovan patin jalassa. oli myös aikas ärtyisä parina päivänä rokotteen jälkeen.

nyt teetä lipittämään, ettei muhunkin taas flunssa iskis..
 
kuunkulta: meillä töissä lapsille käytössä vähän samantyyppinen vehje. Laitetaan niitä salbutamol-tippoja siihen ja sit se höyrystyy tosta. Hengitelllään maskin kautta niin kauan että tipat loppuvat. Täällä tuo laite vain tk/sairaala käytössä.
 
Meillä on Ventolinea nesteenä, eli se juodaan/syödään. En ihan hiffaa, miten se sieltä vaikuttaa keuhkoputkiin, vissiin verenkierron kautta...

Tänään oli poika ollut päiväkodissa jotenkin poissaoleva, oli vain halunnut koko ajan istua sylissä ja inissyt hiljaa. Hoitaja ihan ihmetteli, että onko duracell-pupusta patterit loppu, mutta sitten keksittiin, että varmaan rokotuksesta johtuvaa. Kotona huomasin, että rokotuskohta johon oli tullut tutkimusrokote, oli kosketusarka. MMRV-rokotteen kohta oli ok.

Luminka, mun korvaan kuulostaa oikealta toiminnalta! Kaikkien kannalta paras, että perhe saa unta, eikä lapsi todellakaan traumatisoidu, jos joutuu tyytymään isän hoitoon yöaikaan :hug:
 

Yhteistyössä