11/08 masunkasvattajien murut *heinäkuussa*

olikos 8.50e postarit. soittele sinne ja kysy. mä säästin vähä ku tilattii kaverin kans yhes kummatki potat ni pistettii postarit puoliks.

mä olen kans vähä onnille totuttanu tav. maitoon. maustamattomalla jugurtilla alotettii, sellane vauvalusikalline pari päivää ja siitä sit isonnettii annosta ja ny vetää hyvi puol purkkia. maitoo lirautin eile ekaa kertaa nanin sekaan n. 20ml ja samoin tänää, eikä näytä masuun ottavan. Ostin Onnille vähän jugurttiakin, missä ei pitäs olla lisättyy sokerii.
 
heippa ja terveisiä puuhamaasta...ja tammisaaresta =) Oli kiva miniloma! Hyvin sujui reissaaminen poikien kera! Mutta aina vaan ihana tulla kotiin, kaikki kotona niin iisiä. Ja on TILAA! Alkoi melkoisesti ahistaan iltasin matkailuauton tilanahtaus..ja kaikki toimiminen kun tapahtuu 2metrin alueella, niin huh! :LOL: Ja koko perheenä oli aivan ihana olla se muutama päivä, mutta pinnaa kiristeltiin jo eilen, kun tuntui että kaikki 3/4 perheestä oli halunnut ottaa jo hajurakoo, ulkona satoi, ja kaikki alkoi sitten piikitteleen toisiaan ja kerjään jo jotain riidanpoikasta.
Tänään oltiin 10-18 puuhamaassa, ja olipa kivaa! Poitsuista isompi oli ihan haltioissaan ja kyllä me aikuisetkin ihan tykättiin.

Huomenna saadaan "uus" auto ja toivotaan että se toimis meidän perheen palveluksessa ainakin seuraavat 4-5vuotta.

ÄITI88:ko harmitteli häähossotusta? (ei tarkoitettu pahastuttamaan naitujen mieliä :D )
Ei mekään olla naimisissa, ei ees kihloissa, eikä mennäkään. =) Häät on silti ihan kivoja! Joskin kallista huvia nykyään, niin vieraille saatika sitten hääparille!
 
Heippa.

Tuli mieleen kun vauvakirjaa (ja neuvolakortin raksi ruutuun) täyttelin tuossa, et joku sillon ihmetteli/mietti et vieläkö jaksaa näitä täytellä kun on useempia lapsia... täällä mä nyt täyttelen tätä kolmosen vauvakirjaa yhtä lailla samalla innolla kuin ekaa ja tokaakin. B) Okei, ei ehkä ihan jokaista hammasta tuu erikseen muistiin laitettua, mut pääpiirteittäin kuiteskin.
Meillä ryömitään kovaa vauhtia JOKA PAIKKAAN, ja varsinkin sinne minne ei sais... :D Konttausasentoon menee hytkymään, mutta ei oo vielä hoksannu liikutella jalkoja ja käsiä. Istumaan nousee itte. Seisallaan ei pysy eikä oo vielä yrittänytkään nousta, vielä on jalat sen verran spagettia.

Semmonen kysymys taas ois, et joko muiden kaikkien lapsukaiset syö lihaa 2x päivässä? Entäs joko pitäis tässä iässä olla ne kaikki 5 ateriaa? (puuro, lounas, välipala, päivällinen, puuro) Kun meillä tahtoo aina joku noista jäädä välistä pois... ei vaan yksinkertasesti kerkee niin montaa kertaa syömään... Yleensä toi välipala. ja tissiä saa sitten lisäksi myös.

Aurinkoista päivää toivottaa maitooo
B)
 
iru
Maitoo: Meillä jää joko väipala tai päivällinen melkein joka päivä, syynä yksinkertaisesti kans se ettei kerkee. Pikkuherra nukkuu monesti 3 tunnin päikkärit niin kello saattaa olla 5 ku herää niin joskus annan välipalan sillon ja joskus lihasoseen.. ja jos annan ekaks välipalan lihasoseen joskus seitsemältä niin sitte iltapalaksi velliä.. vaikeeta! Miten te muut? Miten teillä menee päivärytmi?

Meillä näin:

9-10 puuro
12-13 lihasose
15-17 välipala (riippuu niistä päikkäreistä)
18 lihasose
20-20.30 puuro

Väleissä ja aamulla joskus yölläki maitoa.
 
Rytmiä vain kommentoin:
7.00 puuro + kiisseli/sose ja hedelmää
11.00 liha-kasvis + leipää
14.00 hedelmää/leipää/sosetta (tai jos joskus harvoin sattuu nukkumaan pidempään niin sit pelkkä tissittely välipalaks)
16.00 liha-kasvis + leipää
20.00 puuro + kiisseli/sose ja hedelmää

maitoajat noin: 6.00, 8.30, 12.00, 15.00, 17-19 välillä parit pienet naukut - riippuen torkuista, 21.00
 
Moi helteen keskeltä!

iru: En mäkään ois uskonu aikasemmin et ihan itte saan aikaseks jotain vaippaa muistuttavaa :) Ennen jouduin aina tappelemaan ton pirun ompelukoneen kanssa ja välillä ihan itku tuli. Nyt sentäs oon keksiny et missä vika yleensä jos se alkaa temppuilee mulle ja en enää joudu kauaa tappelee :) Mut ei noi munkaan vaipat mitään priimakamaa ole :D Onneks sun äiti on suostunu tekee teille!

noonie: kannattaa etsiä kaupungin sivuilta tietoa päivähoidosta, sieltä pitäs kaikki tarpeellinen info löytyä. Ainakin siis jos kunnalliseen hoitoon meinaat. Yksityisistä en osaa sanoa.
Aijoo, nauratti toi mahahyppely, Lumi tekee ihan samoin kun huomaa, et nyt äiti tulee hakee pois just ku ois ollu jotain kivaa (kiellettyä) tekemistä :LOL:

Mä en kyl varmaan jaksais kans kovin pitkää aikaa asuntovaunulla/autolla viettää, mut kiva et helmillä oli kivaakin :D

Meillä ei Lumi syö aamupuuroa vieläkään, en oo vaan jaksanu sitä alkaa aamusin tekee. Ja Lumi syö vaan yhden lihasoseen. Oon meinannu et lähempänä vuoden ikää sit se toinen lihasose kehiin, silleen neuvolassakin on ohjeistettu meille. Meidän rytmi:

klo 6: tissiä ja unien jatkamista
klo 7-8: tissiä ja ylös
klo 10-11: lihasose
klo 13-14: hedelmää/marjaa
klo 16-17: kasvissose
klo 19-20 puuro + iltatissi

Ja tissit tonne joka väliin kans ja välillä useemminkin.
Nyt ruuan laittoon!
 
Meillä ei juuri ole mitään erityistä rytmiä ollut nyt lomalla ruokailujen ja unien suhteen. Ruokaa tulee, kun ärtymystä ilmassa :D Sen päälle sitten saattaa ehkä jopa nukkua... Huonosti Leo on syönyt etenkin kuumina päivinä. Maitoa sitten on yleensä mennyt enemmän. En vaan ymmärrä, mistä tuo pojan massa on kertynyt, kun ruokaa menee sisään aika vähän ja liikettäkin on koko ajan :eek: Tarttee sitten syksymällä taas rytmittää vähän näitä päiviä, kun illatkin venyvät usein tuonne puoleen yhteentoista. Ennen ukkeli sammui aina jo yhdeksältä.
 
Ihanaa, viime yö meni heräämättä! Itsekin menin ajoissa nukkumaan. Heräsin kuudelta kun pienin neiti oli herännyt, onneks maitopullolla sain houkuteltua vielä nukkumaan =) Esikoinen heräsi äsken, ja kattoo nyt aamupiirrettyjä.

Tänään käyn tyttöjen kanssa hakee mansikoita, 20e/5kg! Pari laatikkoa sitä pitää ottaa että jää pakkaseen asti laitettavaksi :whistle: Tulee iltapäivällä uusi pakastin, entinen on 20v. vanha ja vienyt varmasti paljon sähköä :kieh:

Mutta nyt aamupuuron tekoon...
 
huomenta

Vilho hihkuu tuolla lattialla kun löysi uuden paikan keittiöstä missä ei oo vielä kierinyt :heart: itellä yö meni vähän taas niin ja näin mutta poika nukkui aika hyvin, joskus 10 aikaan nukahti ja heräs sit puol 8, parilla tutinlaitolla.

nyt on alkanut jo kuulua pojan puheessa vähän selkeämmin "äiti" ja "isi" (tai välillä "iti", se s-kirjain on vähän hakusessa).

ja vihdoin sain laitettua kelalle sen kotihoidon tuen paperit ja viestittelen kohta tän alueen perhepäivähoidon ohjaajalle, josko olis pojalle jossain tilaa tammikuusta. jos ei niin sit kai pistän hakuun ihan peruspäiväkotiin joita on onneks tällä alueella ainaskin 4 tai 5 sopivaa.perhepäivähoitajia tais olla joku 15 ja sit on pari jotain kolmiperhepäivähoitajaa tms.

huh kun väsyttää. toissa yönä tosiaan poika heräs keskellä yötä leikkimään, ei rauhoittunut millään nukkumaan.riehui lattialla lelujensa kanssa pitkälle yli tunnin (sitä ennen kauan meidän sängyssä kieppui kun ei omassaan suostunut). nukahti joskus yhden jälkeen ja siitä nukkui 1,5 tuntia ja alkoi taas kitisemään eikä rauhoittunut ennen kuin sai maitoa, ja siinäkin oli tekemistä! en tiedä sit mikä vaivasi. viime yö meni onneks sit ihan ok kummiskin.

hehh, huomenna meen parin kaverin kaa harry potter-leffaa katsomaan :LOL: vähän naurattaa kun tämmöset lähemmäs kolmikymppiset akat menee katsomaan teinileffaa... :whistle: ehkä saan sit houkuteltua vieraani vielä terassille yksille ettei ihan mee teineilyks perjantai-ilta. nyt mies herättämään että ehtii töihin viel tänään...
 
moiks:) Luminka mein Leevi ei vielä ryömi, samalla lailla liikku kun teinki neiti:) niin ja kovasti koittaa konttaus asentoon!¨

syömiset meillä näin:
kaurapuuro+ omena sose klo 8-9
lihasose (kaupan ison purkin verran itetehtyä soosia)klo 11.30-12
maitoa klo 12.30-13, 2dl
lihasose sama kuin lounaalla klo 16-16.30
kaurapuuro+omenasose klo 19-19.30
maitoa 2dl klo 19.30-20
maitoa 2dl klo 05-06( ei enää joka yö)¨
niin ja joka ruualla menee noin 1dl vettä!

ja kasvettuhan meillä on huuurjasti... en enää jaksa kauheesti kannella joten kantorepussa tai liinassa koonakin... 6kk neuvolas mittoja oli 75cm ja 11.250kg :D 8kk neuvola on ens viikol!

jeps mut nyt meen viettelee omaa aikaa kun hetken vielä kerkeen... esikoinen on isänsä ja isovanhempien kanssa tutustumassa ydinvoimalaan ja kuopus on päikkäreil viel ainaki tunnin! =)

:wave:
 
Helteiset terveiset reissusta kotiutuneilta!

Pitkästä aikaa oon taas koneen äärellä, ollaan oltu pohjoisessa ja palattiin Sotkamon ja Kuopion kautta kotiin eilen illalla. Ihanaa olla taas kotona! Tänään olikin sitten ohjelmassa uuden tietokoneen osto; ennen reissua kaadoin juoman tietokoneelle joka meni sitten liikkeeseen tarkistettavaksi. Loman aikana ilmoittelivat, että lunastukseen menee... :ashamed: Onneksi kotivakuutuksesta saatiin hieman hyvitystä mutta aika iso tikki tuli itselle maksettavaksi, että saatiin kunnollinen uusi kone.

Meillä on pikku-ukko alkanut konttaamaan jo ihan tosissaan. Jotain kolmisen viikkoa meni konttausasentoon noususta liikkeelle lähtöön. Muutenkin nousee pystyyn ihan jatkuvasti ja haluaisi että kävelytettäisiin koko ajan. Nyt onkin sitten kova vahtiminen kun on niin nopea. Kolme hammasta on kaikkiaan puhjennut ja eka korvatulehdus sairastettu.

Ruokailut menee meillä niin, että aamulla ja illalla puurot+hedelmä, lounaaksi ja päivälliseksi pieni purkillinen itsetehtyä kana/kala/naudanliha+kasvis/pasta/riisisosetta. Leipää syö myös ja maitoa menee n. 4-5 dl/vrk. Ruokajuomana vesi, maitoa väliin. Oon nyt ajatellut alkaa tarjoilemaan pikkuhiljaa viiliä+marjaa, sitten tavallista maitoa Nannin joukkoon. En pidä noilla vielä kiirettä.

8 kk:n nlalääkärissäkin käytiin; mitat 72 cm ja 8,8kg. Toinen kives laskeutumatta, tämän vuoksi kontrolli 10 kk:n iässä ja sitten lähete kirurgille jos ei ole laskeutunut silloinkaan. Paino oli hieman alakanttiin ja se myös kontrolloidaan tuolloin.

Tässäpä tärkeimmät kuulumiset. Elokuun alkupuolella lomaillaan vielä Pärnussa, varattiin sieltä neljän päivän perheparatiisipaketti koko perheelle kylpylästä, jossa vesipuisto. Ajateltiin, että jollei säät suosi, on lapsilla kivaa joka tapauksessa. Kuten Helmi mainitsi, on siellä olosuhteet säiden salliessa kuin "oikealla" etelänlomalla :D

Mukavaa ja lämmintä kesän jatkoa kaikille :heart:

Hansu+pikkumies
 
äiti88: en kyllä minäkään jaksais paljoo kannella, esikoinen painaa jotain 11kg ja huh huh kun koittaa kannatuttaa itteensä =) Hirmuista kyytiä kyllä poikasi kasvanut! Ootteko miehenne kanssa pitkiä?

Meillä esikoisella alkoi eilen illalla tosissaan henki vinkua.. Rohina välillä kuului ja vaikutti tosi vaikeelta hengittäminen. Kävin kuuntelemassa kun oli mennyt nukkumaan, ei onneks niin pahala vaikuttanut enää... Me miehen kanssa epäillään astmaa, ukkokullalta kun löytyy sellainen "kiva" perintö tytöille annattavana :(
Sain lääkäriin ajan, jospa osaisivat jotain alkuun tehdä.
Nyt vaikuttaa ihan normaalilta, mutta iltaa kohden alkaa aina yskittämään ja limaa erittymään...

Kakkajuttu kun tulee noita tauteja miehen puolelta :kieh: Molemmilla on jo atooppistyylinen iho.... Kyllähän noihin löytyy lääkkeet, mutta helpompi tietty ois ilman olla!

Viime yönä valvoin tunnin, kolmesta neljään. Mikähän tuota pienintä nyt taas itketti, ei meinannut missään olla hyvä :( Lopulta annoin maitoa ja siihen sammui.. Seiskalta sitte uudestaan ja pakko oli jäädä ylös :headwall:

Mut nyt vähän vaihtaa valmiiks vaatteita itelle ja kattoo peilistä ettei ihan peikkona lähde kotoo B)
 
iru
Pikaiset neuvolakuulumiset: (suluissa 6 kk:mitat)

8595g (7940g), 70,7 cm (68,5 cm), py 44,7 cm (43,8 cm)

Tyypilliseen tapaan oli yli kiltisti neuvolassa taas, kotoa lähtiessä kiukutteliki sen puolesta :kieh:

Osas sen pinsettiotteen mut kuuloa ku testas sillä piippijutulla niin tuijotteli vaan tätiä, oli vissiin niin outo et piti tuijottaa :D
 
Anzkuli: apuvaa,,, autatko vähäsen? Oon tekee blogia ja nyt pitäs saada sellainen kategoria-lista tehtyä, mut millä sivulaatikolla se tehään? Mulla ei oikein järki kulje, en hirveesti kyl oo tehnytkään koneella tuollasii... :D
 
onpas ollu mukava päivä. yöllä kävin hyppäämässä ehkä joku 3-4 kertaa Vilhon tuttia laittaan, mut ei herännyt kuin vasta 7.30! no meni kyllä vasta 11 aikaan nukkumaan.en tajua mikä nyt on niin että pitää pojan valvoa noin myöhään.mut ihan ookoo jos tuohon aikaan heräilee.

mies nousi sit pojan kanssa (oli mun aamunukkumisvuoro) ja herätti sit kymmeneltä. oli ehtinyt käymään rautatientorilla ja kaupassa,yritti ylläriks hakea mulle vilhon kanssa niitä kukkalabyrintin gerberoita, mut oli kaikki menneet kun mummot kärränneet niitä lavoittain pois (perhanan ahneet käntyt.. ;) ) mutta yllätti sit ihan täysin ja oli tuonut croissantteja ja keittänyt valmiiks kahvia! :p B) :heart: en siis tiennyt mitään että oli edes käynyt ulkona, nukuin niin sikeesti!

tänään Vilho sit päätti koittaa miten konttaamalla pääsee eteenpäin.. vähän on huteraa harjoittelemista. toinen jalka ilmassa heiluu ja vaappuu ja silloin tällöin menee eteenpäin. tai sit mätkähtää naamalleen :xmas: eli ihan alussa vielä tämä kontallaan olon erikoisuuksien harjoittelu.

nyt nukahti itekseen sänkyynsä,tää on ihan luksusta! kai kun on niin kuumakin niin ei tykkää enää samalla tavalla kiehnätä sylissä hyvää nukkuma-asentoa etsimässä niin jää mieluusti kömpimään viileään sänkyynsä, vähän aikaa siellä keikkuu ja sit sammuu. tuntuu tosi upeelta tuo kun niin kauan on saanut säätää noitten nukkumisien kanssa! toivottavasti vaan sit jatkuu näin eikä ole mikään hetken homma.

taas sit vähän kysymystä: millä ootte saaneet lapsenne syömään isompia paloja ruuassa? meidän tuo sihtikurkku ei suostu, yökkäilee vaan kaikki pois.spagetin- ja pastan paloja menee jossain HIPP:in luomuruuissa (8kk) alas hyvinkin ja maissinaksuja välillä järsii mut muuten ei mene kokkareet alas.
 
heippa!
meillä mies siis on toista päivää jo pois kotoo, on lapissa kalassa. Ja tulee joskus ensi viikon lopulla..paljon on meillä kaikkee touhua nyt; kyläillään lähinnä ja meillä käy kavereita, mutta jotenkin silti tylsää kun ei oo toista aikuista yhtään arjessa mukana!
Tää päivä meni kokonaan mun porukoilla, äsken vasta kotiuduttiin ja siitä suoraan pojat maate.
Huomenna tulee kaksi vanhaa koulukamua kylään lapsineen, joita oon viimeksi nähnyt kun valmistuttiin vuonna 2002? Hui.....niin kauan siitä jo on. Ihana tavata!

mä en osaa auttaa tuossa "sihtikurkkuongelmassa" kun meillä molemmat pojat syöneet ihan hyvin kökkäreisempääkin..ajan kanssa kuitenkin alkaa varmaan maistuun, tai alkaakin =)

hm:lle paranemista!!! :hug:


ahaa...anoppi soitti juuri ja ottaisivat esikoisen ma-to mökille...mullahan jää ihan laatuaikaa olla sitten ½perheenä =)
 
iru
Noonie: Meillä kans kakisteli ku oli maissia soseessa, mut muuten kyllä menee jo karkeampi.. pitäisköhän sun sekoittaa karkeampaa ja hienompaa sosetta keskenään niin tulis vähäsen hienompaa siitä? Ihana aamu on kyllä sinulla ollut, mää saan vaan unelmoida tollasesta :kieh: on niin juntti tuo mun mies.. ihana silti. :heart:
 

Yhteistyössä