P
pktäti2
Vieras
[QUOTE="vieras";25050443]täytyy sanoo että kyllä metsään menee, että heilahtaa jos vasta 2 vuotiasta ruvetaan komentamaan...hui voihan se siitä toki särkyä...sit ihmetellään ku lapsista kasvaa mitä kasvaa haloooo!!! meillä todella voimakastahtonen 1v.2kk ja todellakin tarvitsee kieltämistä ja nyt se on jo mennyt perillekkin...ja kyllä helpottaa arkea voin kertoo =) niin ja jos joku sanoo että tuon ikäsellä ei voi olla uhma ni on väärässä...jokaisella se alkaa eriaikaa johtuen siitä missä vaiheessa lapsen kehitys on! Meillä uhma alkanut ja on kyllä todellakin uhma ku ei saa jotakin kaupassa ni heittäytyy lattialle ja huitoo potkii rääkyy.....ja jos asiat ei mene niin ku hän haluaa ni lyö tai puree, että joo ei voi olla uhma ei ja ei voi kieltää tietenkään noista ku se pitää alottaa sitten ku se lapsi on sen 2 vuotta ja on se oikea uhma...voin sanoo että peli on siinä vaiheessa jo ei ny ehkä menetetty mutta huomattavasti vaikeempi jos on saanut vuoden lisää raivota niin ettei siihen puututa vaan silitetään päätä ja kekitään lyömisestä palkkioksi joku kiva juttu mihin se lapsi sitten voi kiinnittää huomionsa...ja lässyti lää sanon minä!!!![/QUOTE]
Kieltämisen välttäminen ei tarkoita rajattomuutta. Eräs viisas kollegani sanoi (olen ammattikasvattaja äitiyden lisäksi), että "kannattaa valita tarkkaan taistelut joihin lähtee, ja ne kannattaa voittaa. Muuten viisas vanhempi välttää kieltämistä ja positiivisella tavalla ohjaa oikeaan toimintaan". Ja ei, uhma ei tosiaankaan ala kenelläkään lapsella vielä juuri 1 v. täyttäneenä.
Kun minun 1 v. 3 kk. huitoo kasvoihin, otan kiinni hänen kädestään ja kerron että äitiä sattuu ja kasvoja silitetään (sitten näytän hänen kädellään miten silitetään). Kun lapsi itkee, kun ei päässyt kaupassa autokärryyn, nappaan hänet syliin ja keksin hänelle tehtäviä joilla hän voi auttaa. Kun lapsi ei siivoa leluja vaikka olen pyytänyt, otan häntä kädestä ja käymme yhdessä siivoamassa ainakin pari lelua jne. Hyvin toimii. Tiukat "eit" on tähän mennessä tarvittu vain puremisesta, ja siihen lisäksi "ai ai, äitiä sattuu".
Niin kuin joku tuolla yllä jo kirjoittikin, tämän ikäisellä lapsella ei ole vielä käsitystä siitä mitä sen "ein" toisella puolen on. Hän ei vielä tiedä, että kun äiti sanoo "ei kiljuta", äiti tarkoittaa että "ole hiljaa ja käyttäydy nätisti (mitä on nätisti käyttäytyminen? mitä on hiljaa?). On huomattavasti hedelmällisempää ohjata lasta toivottuun käyttäytymiseen. Kun eitä käyttää paljon, se kokee inflaation eikä myöskään kerro mitä sen sijaan pitäisi tehdä.
Silloin kun tuo ihana ja itsepäinen pikkunappula pistää ihan ranttaliksi näin aikuisen tylsästä näkökulmasta, keskeytän puuhani ja istahdan yleensä maahan, otan lapsen syliin, pussailen ja halailen ja luen ehkä kirjan tai touhuan hetken yhdessä jotain. Toimii, iloinen pikkunappula on palannut.
Ja täytyy nyt vielä mainita, että samoilla metodeilla omat lapsiryhmäni töissä ovat olleet oikein hyvässä ruodussa ja heidän kanssaan on voinut mennä ja tulla ja touhuta. Kun sitten täti sanoo ei, niin lapset todella tietävät että nyt se tarkoittaa ei.
Kieltämisen välttäminen ei tarkoita rajattomuutta. Eräs viisas kollegani sanoi (olen ammattikasvattaja äitiyden lisäksi), että "kannattaa valita tarkkaan taistelut joihin lähtee, ja ne kannattaa voittaa. Muuten viisas vanhempi välttää kieltämistä ja positiivisella tavalla ohjaa oikeaan toimintaan". Ja ei, uhma ei tosiaankaan ala kenelläkään lapsella vielä juuri 1 v. täyttäneenä.
Kun minun 1 v. 3 kk. huitoo kasvoihin, otan kiinni hänen kädestään ja kerron että äitiä sattuu ja kasvoja silitetään (sitten näytän hänen kädellään miten silitetään). Kun lapsi itkee, kun ei päässyt kaupassa autokärryyn, nappaan hänet syliin ja keksin hänelle tehtäviä joilla hän voi auttaa. Kun lapsi ei siivoa leluja vaikka olen pyytänyt, otan häntä kädestä ja käymme yhdessä siivoamassa ainakin pari lelua jne. Hyvin toimii. Tiukat "eit" on tähän mennessä tarvittu vain puremisesta, ja siihen lisäksi "ai ai, äitiä sattuu".
Niin kuin joku tuolla yllä jo kirjoittikin, tämän ikäisellä lapsella ei ole vielä käsitystä siitä mitä sen "ein" toisella puolen on. Hän ei vielä tiedä, että kun äiti sanoo "ei kiljuta", äiti tarkoittaa että "ole hiljaa ja käyttäydy nätisti (mitä on nätisti käyttäytyminen? mitä on hiljaa?). On huomattavasti hedelmällisempää ohjata lasta toivottuun käyttäytymiseen. Kun eitä käyttää paljon, se kokee inflaation eikä myöskään kerro mitä sen sijaan pitäisi tehdä.
Silloin kun tuo ihana ja itsepäinen pikkunappula pistää ihan ranttaliksi näin aikuisen tylsästä näkökulmasta, keskeytän puuhani ja istahdan yleensä maahan, otan lapsen syliin, pussailen ja halailen ja luen ehkä kirjan tai touhuan hetken yhdessä jotain. Toimii, iloinen pikkunappula on palannut.
Ja täytyy nyt vielä mainita, että samoilla metodeilla omat lapsiryhmäni töissä ovat olleet oikein hyvässä ruodussa ja heidän kanssaan on voinut mennä ja tulla ja touhuta. Kun sitten täti sanoo ei, niin lapset todella tietävät että nyt se tarkoittaa ei.