1-vuotias testaa rajoja?

[pktäti2]

[QUOTE="vieras";25050443]täytyy sanoo että kyllä metsään menee, että heilahtaa jos vasta 2 vuotiasta ruvetaan komentamaan...hui voihan se siitä toki särkyä...sit ihmetellään ku lapsista kasvaa mitä kasvaa haloooo!!! meillä todella voimakastahtonen 1v.2kk ja todellakin tarvitsee kieltämistä ja nyt se on jo mennyt perillekkin...ja kyllä helpottaa arkea voin kertoo =) niin ja jos joku sanoo että tuon ikäsellä ei voi olla uhma ni on väärässä...jokaisella se alkaa eriaikaa johtuen siitä missä vaiheessa lapsen kehitys on! Meillä uhma alkanut ja on kyllä todellakin uhma ku ei saa jotakin kaupassa ni heittäytyy lattialle ja huitoo potkii rääkyy.....ja jos asiat ei mene niin ku hän haluaa ni lyö tai puree, että joo ei voi olla uhma ei ja ei voi kieltää tietenkään noista ku se pitää alottaa sitten ku se lapsi on sen 2 vuotta ja on se oikea uhma...voin sanoo että peli on siinä vaiheessa jo ei ny ehkä menetetty mutta huomattavasti vaikeempi jos on saanut vuoden lisää raivota niin ettei siihen puututa vaan silitetään päätä ja kekitään lyömisestä palkkioksi joku kiva juttu mihin se lapsi sitten voi kiinnittää huomionsa...ja lässyti lää sanon minä!!!![/QUOTE]

Kieltämisen välttäminen ei tarkoita rajattomuutta. Eräs viisas kollegani sanoi (olen ammattikasvattaja äitiyden lisäksi), että "kannattaa valita tarkkaan taistelut joihin lähtee, ja ne kannattaa voittaa. Muuten viisas vanhempi välttää kieltämistä ja positiivisella tavalla ohjaa oikeaan toimintaan". Ja ei, uhma ei tosiaankaan ala kenelläkään lapsella vielä juuri 1 v. täyttäneenä.

Kun minun 1 v. 3 kk. huitoo kasvoihin, otan kiinni hänen kädestään ja kerron että äitiä sattuu ja kasvoja silitetään (sitten näytän hänen kädellään miten silitetään). Kun lapsi itkee, kun ei päässyt kaupassa autokärryyn, nappaan hänet syliin ja keksin hänelle tehtäviä joilla hän voi auttaa. Kun lapsi ei siivoa leluja vaikka olen pyytänyt, otan häntä kädestä ja käymme yhdessä siivoamassa ainakin pari lelua jne. Hyvin toimii. Tiukat "eit" on tähän mennessä tarvittu vain puremisesta, ja siihen lisäksi "ai ai, äitiä sattuu".

Niin kuin joku tuolla yllä jo kirjoittikin, tämän ikäisellä lapsella ei ole vielä käsitystä siitä mitä sen "ein" toisella puolen on. Hän ei vielä tiedä, että kun äiti sanoo "ei kiljuta", äiti tarkoittaa että "ole hiljaa ja käyttäydy nätisti (mitä on nätisti käyttäytyminen? mitä on hiljaa?). On huomattavasti hedelmällisempää ohjata lasta toivottuun käyttäytymiseen. Kun eitä käyttää paljon, se kokee inflaation eikä myöskään kerro mitä sen sijaan pitäisi tehdä.

Silloin kun tuo ihana ja itsepäinen pikkunappula pistää ihan ranttaliksi näin aikuisen tylsästä näkökulmasta, keskeytän puuhani ja istahdan yleensä maahan, otan lapsen syliin, pussailen ja halailen ja luen ehkä kirjan tai touhuan hetken yhdessä jotain. Toimii, iloinen pikkunappula on palannut.

Ja täytyy nyt vielä mainita, että samoilla metodeilla omat lapsiryhmäni töissä ovat olleet oikein hyvässä ruodussa ja heidän kanssaan on voinut mennä ja tulla ja touhuta. Kun sitten täti sanoo ei, niin lapset todella tietävät että nyt se tarkoittaa ei.

 

["vieras"]

no minä en ihan pienistä asioista sitä ei sanaa kylväkkään,en ole mikään tiukkis! enkä edes ymmärrä että asiasta missä ei ole mitään ni siitä pitää täälä edes mainita esim. tuosta,että kun lapsi ei kerää lelujaan... ompas nyt mainittavaa tuolla kirjoitinkin näitä esimerkkejä missä tilanteessa sanon napakasti ei esim. kun puree,lyö,meinaa koskea takkaan,kiusaa niin, että siinä voi sattua toiseen ym. Ja luulempa,että jokainen äiti osaa lepyttää oman pikkuisen jos vähän kiukuttaa eriasia onkin sitten oikein uhmakkaat tapaukset!

 

["vieras"]

Mutta ihan varmasti 1v osaa jo "kiusata" muita, jos siskoa niin miksei äitiäkin? Ihan tahallaan tekee kiellettyjä asioita. Jonka vuoksi yritänkin pitää ne vähäisinä lapsilukkojen, laitteiden sijoittelun ym. avulla.

Peesi tähän.

Meillä 11 kuukauden ikäinen konttaa menemään ihan mahdottoman kovaa karkuun jos huomaan että hänellä on jotain kiellettyä. Yleensä se on lemmikin juomapullo tai sitten vauvalla on suussa kanin häkistä varastettu heinänpätkä (tai joku pieni roska jos on sattunut löytämään). Jos huomaan, että vauva mutustaa jotain suussaan, pysähdyn katsomaan ja kysyn, että mitä sulla on suussa, alkaa ihan mieletön pako ja pitää suutaan tiukasti kiinni

En usko että noin pieni ilkeyttään tekee kiusaa, vaan saattaa olla että juuri se vanhempien reaktio on niin hassu että pitää tehdä uudestaan tmv. Meillä tuo tekee jotain luvatonta ja nauraa rätkättää kun kielletään, menee nauraen uudestaan sen luvattoman jutun luo jne. Tuntuu että se on joku hauska leikki, kun äiti aina tulee kieltämään ja hakee pois. Toisaalta taas ei voi olla huomioimattakaan, koska se kielletty asia on kielletty ihan syystä, eikä lasta voi jättää sen pariin. Meilläkin on laitettu koti niin, että niitä kiellettyjä juttuja ei kamalasti ole, vaan paikat on mahdollisimman vaarattomia.

 

[jup]

[QUOTE="lotta";22602286]1-vuotiaamme (ja 2 kk) on ihana ja iloinen lapsi, mutta niin vallaton. Menee varsinkin tekemään sitä mitä kielletään, esim. heittelee kirjahyllystä kirjat ja lehdet lattialle, menee painelemaan pesukoneen nappuloita ja saa pesuohjelmat sekaisin, vääntelee uunin lämmönsäädintä kun uuni on päällä. Ja jos kielletään niin ihan varmasti menee koko ajan uudelleen ja uudelleen. Yritän kiinnittää silloin huomion johonkin muuhun, mutta se ei yleensä onnistu, ilman että itse keskityn leikkimään hänen kanssaan tai mennään toiseen huoneeseen tms. Mutta sitten jonkin ajan päästä palaan taas kotitöihin ja pian taas saan juosta kieltämään.

Pöydässä hän haluaa aina kaataa nokkamukin niin että sieltä kaatuu vedet pöydälle. Tai sitten hakkaa mukilla tai lusikalla pöytään ja jatkaa varsinkin, kun tietää että se on kiellettyä. Heittelee leluja varsinkin kun sanon, että ei saa heitellä.

Yritän tietysti välttää noita tilanteita ja tehdä kodista sellaisen missä kiellettyjä asioita ei olisi. Mutta silti, onko tämä meidän taapero nyt erityisen uhmakas ikäisekseen vai onko kaikki 1-vuotiaat tuollaisia? Voiko olla nyt joku ikäkausi, jolloin koettelee vanhempia?[/QUOTE]

ei kaikki varmaan ole,mutta kyllä miltei kaikille tuo kausi tulee.

Meillä toimi:

-Kiellon lisäksi AINA se, mitä sitten saa/voi tehdä. Hellaan EI kosketa, mutta muovipurrkikaapin voit tyhjentää jne.

-Tekee yhdessä niin paljon kun voi, keksii miten lapsi vois auttaa, ja kestää mahdollinen kohtuullinen sotku ja hitaus mitä siitä "auttamisesta" aiheutuu. Vauva istui meillä imurin päällä, tai sai imuroida aina välillä, tai seisoi vaippasillaan tiskaamassa mun kanssa ja sai penkoa pyykkikorin sisällön kun laitoin pyykkejä jne. Nyt on oppinut (2v) jo hiukan oikeastikin auttamaan-laittaa asioita roskiin jne.

-Kun lapsi hermostuu ja huutaa, kestä ja HUOMIOI se sanottamalla tunne. Asiasta pidetään silti kiinni: sinua ottaa pattiin kun et saa heittää maitoa, ikävä juttu. Sellaista ei silti saa tehdä.(tämä siis empaattisesti, ei ikävästi sanottuna)

-Ruokapöydästä meillä lähdettiin pois kun ruoka ei enää kiinnostanut.Jos epäilin että nälkä vielä on, niin poistin kahden varoituksen jälkeen pois pöydästä. Pääsi toki heti takaisin, ja ruokaa saa meillä aina, mutta siitä ei tapella eikä sillä leikitä niin että sitä menee hukkaan. Viesti meni nopasti perille, heittoleikki kun alkaa, ruokailu loppuu. Toista x miljoona.

-Kieltopaikka (eteisen ovenkarmi, jossa siis ole mitään erikoista virikettä)
eli kolmen kiellon jälkeen otin lapsen kainaloon ja vien sen sinne eteiseen istumaan. Pois saa tietysti tulla heti, niinkuin tuleekin, mutta keskeyttää touhun ja välittää viestin. Voi myös toistaa juuri niin monta kertaa kun on tarvis. (ÄLÄ yritä saada tuon ikäistä jäämään mihinkään, ei se vielä sellaista ymmärrä)

-JOHDONMUKAISUUS, toimi kohtuullisesti ja selkeästi heti alunperin: suunnittele mitä teet, jottei sitä päätöstä tarvitse tehdä kun itseä ärsyttää.
Ja sitten pysy linjassasi. Toista tuhatsata kertaa, joten mikä ratkaisu onkin, sen on oltava toistettavissa juuri niin monta kertaa kun vuotias sen päättää testata-ja se on monta se. Ja sitten asia menee läpi, ja sitten sama rumba alkaa taas parinviikon päästä siitä samasta asiasta...

Pitkää pinnaa siis!

 

[jup]

Kiitos vastauksista. Olenkin miettinyt, että mikä olisi sitten oikea tapa toimia. Kun mikään selittäminen ei vielä mene perille. Onko se ainoa tapa vain sitten ottaa lapsi pois ja yrittää saada kiinnostumaa jostain muusta. Mun mies on jo muutaman kerran sanonut tosi kovallakin ja painokkaalla äänellä "ei", mutta en oikein ole varma onko sekään mietnkään hyödyllistä. Ja voiko olla haittaa, jos noin pienelle huutaa. Poika ei kyllä ole kovin moksiskaan ollut, vaan hetken päästä menee uudelleen tekemään pahojaan.

Joitain asioita voi hiukan selittää, ainakin se että jostain seuraa että sattuu ja siksi se on kiellettyä. Sen voi näytellä: laittaa oman sormen hellaan ja sanoo ai ai, tai mitä nyt sanottekin kun lapsi loukkaa itsensä-siis se lausehdus minkä hän yhdistää siihen että sattuu jne. Lapsitasoisesti.

Huutamisesta ei ole iloa, se kertoo lapselle vain että volyymilla asiat menee läpi, ja se ei ole ihan viisas viesti. Ei sillä että tuntisin yhtään vanhempaa joka ei olisi joskus huutanut lapselleen, mutta ei sitä tarkoituksella kannata tehdä:se kertoo siitä että keinot on loppu.

Katsopas kirjastosta agressiokasvattajan opas (västöliitto).Paljon hyvää asiaa.

Kyllä 1v testaa rajoja, ja niin kuuluukin tehdä. Siis ei hän tiedä testaavansa yhtään mitään, mutta tekee kyllä sitä. Tärkeämpää kuin se mitä 1v keksii, on se, mitä SINÄ teet ja keksit.

Toistoista et pääse eroon, se kuuluu asiaan. Mieti siis mitä haluat päivässäsi toistaa:huutamista? neuvomista? oikean tavan osoittamista? jne. nämä päätökset ei ole yhdentekeviä suinkaan, ja pohjustaa sitä 2vuotiaan uhman käsittelyä hyvin. Lasta kuuluu kasvattaa, me vanhemmat ollaan lapsiamme varten.

Kuulostaapas syyllistävältä jutulta tämä, se ei ollut kyllä tarkoitus...

 

[jup]

[QUOTE="vieras";25051027]Peesi tähän.

Meillä 11 kuukauden ikäinen konttaa menemään ihan mahdottoman kovaa karkuun jos huomaan että hänellä on jotain kiellettyä. Yleensä se on lemmikin juomapullo tai sitten vauvalla on suussa kanin häkistä varastettu heinänpätkä (tai joku pieni roska jos on sattunut löytämään). Jos huomaan, että vauva mutustaa jotain suussaan, pysähdyn katsomaan ja kysyn, että mitä sulla on suussa, alkaa ihan mieletön pako ja pitää suutaan tiukasti kiinni

En usko että noin pieni ilkeyttään tekee kiusaa, vaan saattaa olla että juuri se vanhempien reaktio on niin hassu että pitää tehdä uudestaan tmv. Meillä tuo tekee jotain luvatonta ja nauraa rätkättää kun kielletään, menee nauraen uudestaan sen luvattoman jutun luo jne. Tuntuu että se on joku hauska leikki, kun äiti aina tulee kieltämään ja hakee pois. Toisaalta taas ei voi olla huomioimattakaan, koska se kielletty asia on kielletty ihan syystä, eikä lasta voi jättää sen pariin. Meilläkin on laitettu koti niin, että niitä kiellettyjä juttuja ei kamalasti ole, vaan paikat on mahdollisimman vaarattomia.[/QUOTE]

Joskus lapsi nauraa myös kun ei oikein tiedä miten reagoisi.

Ja juu, yksivuotiaan motiviit on tutkimista, turvallisuuden hakua jne. Meillä pidin kyllä huolta että lapsi ei saanut ekstra huomiota tuhmuuksilla. Kannoin vain sanattomana pois ilman katsekontaktia.

Oikein villeinä päivinä otin vastaavasti asiakseni keskeyttää itse toimeni kun lapsi oli kilteissä puuhissa, ja menin sinne huomioimaan häntä ihan muuten vaan, eli huomiota sai ilmaiseksi, ei vain tuhmuuksilla.

Ja karkuun ei mennä siksi että tulisi huono omatunto, vaan siksi että tiedetään että äiti estää etenemisen, ja se on tosi tylsää...


Minusta on aidosti upeaa että ap ja muut oikeasti miettivät näitä juttuja, se on minusta hienoa vanhemmuutta, näin sen pitäisikin olla. Liian moni vaan menee "perstuntumalla" eikä ikinä ajattele omaa toimintaansa tai ainakaan muuta sitä mitenkään...tai olettaa että kaikki lapset, vaikkakin omat, toimii samalla setillä. Hienoa että ihan oikeasti on tälläisia, lapsiinsa ja kasvatukseensa ja valintoihinsa paneutuvia vanhempia!