Ollaan pian vuosi asuttu täälä ja viihdytty...Koskaan ei kuitenkaan kavereita ole liikaa,uusiatuttavuuksia odotellen 5v. tyttö ja kolmea lähentelevä poika.
\
No eipä pidä paikkaansa ainakaan meidän lapsikatraassa. Esikoinen, joka sai herkkuja vasta vanhempana, ei välitä niistä pahemmin vieläkään. Nuoremmat ovat persompia makealle, MUTTA kaikki osaavat käyttäytyä ja tietävät miten kahvipöydässä ollaan. Kyllä se on kuitenkin enemmän muusta...
Kreikassa kaupoista löytyy yleensä sekä paikallista että ainakin saksalaista maitoa, riippuen tietysti vähän kohteesta. Purkeissa on yleensä tekstit kreikan lisäksi saksaksi ja/tai englanniksi. Ja vaikka ei olisikaan, rasvaprosentti on kyllä merkitty purkkiin. Yleisesti ottaen suosivat...
On mahdollista, vaikka käytännössä kyseessä on enemmänkin avioliiton siunaaminen kuin varsinainen vihkivalojen uusiminen. Mutta anyway, samanlainen tilaisuus kuitenkin. Ei muuta kuin kirkkoherranvirastoon juttelemaan, tai suoraan pappiin yhteyttä, jos on joku tietty henkilö, jonka tahdotte...
Yhden kerran otin osamaksulla tavaraa Ellokselta enkä enää koskaan tee samaa virhettä. Korko sika-korkee, melkein saman verran kasvoi korko kuukaudessa kun sitä takas maksoin! onneksi sain perintöä hiukan jolla pystyin maksamaan koko loppuerän takas!
jos tuntuu, et synkkaa ...en ymmärrä miksi yh:sta tai muusta tehdään niin suuri numero....Jos mies ei ole yh, vois mukana tulla kauhuanoppi....hei herätkää....meistä jokaisen mukana tulee jotain vähemmän mielyttäväää ja eikö rakkaus enää voita suuria esteitä....onnea yh-isälle
Oli pakko laittaa. Kantsii laittaa papereita joka paikkaan, vaikka paikkoja ei ole auki ja sitten kun on auki. Meikä kuuluu sarjaan, jolla on koulutus ikää 30v ja työkokemusta vähän....Nyt revitään ihan tuolista töihin....just tänään tuli kutsu työhaastatteluun, just unematyöhön....ehkä ens...
moi!
mulla 2 lasta, toinen 2v. ja toinen 4v. Kotona olen lapseni hoitanut mielelläni. tällä hetkellä olen kyllä aloittanut intensiivisen työnhaun. Jos töitä saan lapset menevät hoitoon. Mulla ei ole vaihtoehtoja hoitaa enää sitten lapsia kotona, koska sukulaiset ovat kaukana ja miehen työajat...