\
Mulla oli tälläinen ystävä, joka oli laiha, ei harrastanut ikinä (sanojensa mukaan, enkä kyllä nähnytkään) liikuntaa, ja söi aina paljon. Muiden seurassa ainakin söi aivan järkyttäviä määriä, siis puhutaan jo mun mielestä ahmimishäiriöisen määristä. Eli kevyesti yli puoli uunipannullista...
Mä voin ihan rohkeasti ja rehellisesti kertoa, että ei ole tähän päivään mennessä ollut tapana juoruilla toisista ihmisistä sen enempää kahvipöydässä kuin kylillä.
Kuinka pahantahtoisia naiset oikein on, jos täytyy olettaakin että juoruilu ja pahanpuhuminen on jotenkin normaali ja tavallinen...
\
Toisilla ihmisillä on suurempi taipumus siihen, että "himoavat" rasvaa ja sokeria.
Akuutisti enemmän vaikuttaa vanhempien ruokailutottumukset, ja opitut tavat. Mutta perimän tasolla toisilla ihmisillä on suurempi herkkyys sille, että tavallaan addiktoituvat sokerille ja rasvalle. Mutta se...
\
ei välttämättä geenivirhe, koska rasvan varastoituminen on runsaampaa artisen perimän ihmisillä. Siksi voisi ajatella, että ne joilla rasvan varastoituminen on heikompaa kuin toisilla, eivät ole perimältään arktisia =)
onko kukaan kokeillut jotain rintojen suurennus voidetta/ pillereitä?
toimiiko ne?
tässä linkki jossa on vertailu eri aineista, alkoi kyllä hieman kiinnostamaan. Mutta kysymys kuuluukin, meneekö rahat kankkulan kaivoon.
http://www.rintojensuurennusmaailma.com/pills/enhancement-comparison.php
B)
Minä kyllä kehtaan pitää muutaman vuoden samaa vaatetta jos vaan kokonsa puolesta menee. Mutta housuissa varsinkin on se ikävä puoli että liian pitkät lahkeet kuluvat puhki.. ja ovat siis rikki ennenkuin ovat sopivat.. Mutta jos on kunnon kuminauha tai resori lahkeessa niin se pidentää...
Remulla on reilut koot joten 98 menee varmaankin ensi talven.. Meillä 2v käytti viime talven 92cm ja mahtuu varmaankin vielä alkusyksyn.. Vaikea sanoa, lapset on niin eri kokoisia.. 104 taitaa olla kaupan lappusissa 3-4 vuotiaan koko ja 110 4-5vuotiaan jne..