Hakutulokset

  1. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Hei @kirsillevauva ja muut "tutut" palstalaiset. Eksyin yön unettomina tunteita tänne pitkästä aikaa, kun mietin kanssa, mitä kuuluu heille, jotka samaan aikaan täällä olivat. @kirsillevauva Kiitos kysymästä. Meidän kaksoset täyttää huomenna 9kk. Rankkaa on ollut kahden kanssa ja silloin...
  2. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Rusakkonen Olen pahoillani negasta! Kyllä te vielä onnistutte. Meillehän laitettiin kaksi kerralla, kun oli niin huonoa se kiinnittyminen ja keskenmenoja. Mutta tosin Pietarissa, Dextran lääkärini ei aluksi kauheesti tykännyt ajatuksesta, mutta hänen suhtautuminen on ollut sittemmin tosi...
  3. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Papupilvi Mulla oli Terolut 2+2 ja sitten onnistuneessa Lugesteronin 200mg2+2. Estrogeeni on mulla aina mennyt laastarina, estradot 150yg, eli isoilla annoksilla on menty. Lisäksi mulla oli kortisoni ja miniaspirin jo ennen siirtoa. Ja siirron jälkeen Nivestim ja myöhemmin Intralipid...
  4. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mulla se vasta - aine oli nimeltään lsa. Miehellä sitä ei ollut ja minun kontrollinäytteessä hyvin vähän. Meille neuvola ei edes soitellut tuloksia, soitin itse taas sinne Veripalveluun, jossa osasivat selittää asian hyvin. Ei kuulemma tarvitse olla huolissaan. Toki eipä sitä tiedä, onko...
  5. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Hei pitkästä aikaa, Täällä mennään 15+4, edelleen pahoinvointia, mutten oksenna enää päivittäin. Toivoin, että olis loppunut ekan kolmanneksen jälkeen. Edelleenkin epätodellinen olo, että ollaan päästy näin pitkälle. Yhdistelmäseulassa tuli yllätyksenä, että kaksosraskaudessa ei voi käyttää...
  6. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Aallotar19 Joo, sain ohjeeksi välttää fyysistä rasitusta. Tosin en oo muutenkaan viimeisen neljän viikon aikana pahoinvoinnin vuoksi pystynyt rauhallista kävelyä kummempaan. Verenvuotoa ei ole tullut torstain jälkeen, vähän ruskeaa vuotoa seassa pientä veristä "rihmaa". Meen keskiviikkona...
  7. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Vuoto tuli hematoomasta - mikä helpotus! Pikkuisilla kaikki hyvin. Syön nyt viikonlopun verenvuotoa estävää lääkettä. Toivottavasti ei lähde vuoto pahenemaan. Kyllä tämä taival on hermoja raastavaa, ei taida huoletonta hetkeä tulla milloinkaan.
  8. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mulla alkoi verinen vuoto, mukana hyytymiä. Menkkamaista kipua. Taitaa mennä tämäkin kesken. Yritän päästä huomenna ultraan. Toki toivotaan ihmeitä, että vuoto olisi jotain harmitonta... Olin jo niin toiveikas, että nyt onnistumme. Käytiin neuvolassakin maanantaina ensi käynnillä. En voi uskoa...
  9. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mahtavaa, täällä oli sulle peukut pystyssä (y) Nyt olet hyvässä vaiheessa :) Joo ois hyvä rauhoittua, mutta helpommin sanottu kuin tehty. :D
  10. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Tutkimus, jolla selvitetään tarkka aika, milloin alkio tulisi siirtää kohtuun. Useimmilla se on 5 päivää ovulaatiosta. Mulla oli kuusi päivää, joten aloitin keltarauhashormonin päivää aikaisemmin, niin että siirtopäivänä olin käyttänyt sitä 6 päivää...
  11. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Silmu75 Uskon, että sulla on kaikki hyvin! @Papupilvi Kannattaa pelata varman päälle ja ottaa era. Mulla oli poikkeava 6dpo sen tavanomaisen viiden sijaan.
  12. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Silmu75 eikä! Tuleeko vuotoa ihan siteeseen ja täyteen? Toivotaan nyt toden teolla, että kaikki on hyvin ja vuoto on viatonta. Pääsetkö ultraan tsekkaan tilanteen? Kyllä tää on tuskainen taival. Eilen ultran jälkeen oli hetken huojentunut olo. Ei auta vaikka pätevä lääkäri on just todennut...
  13. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Ultrassa näkyi kaksi viikkoja vastaavaa pikkuista. Tänään 6+6. Sykkeet oli vahvat. Ihan uskomatonta, ei olla vielä koskaan näin pitkälle päästy.  :love::love: Menkkamainen jomotus jatkuu, mutta pitää nyt uskoa sen olevan raskausoire. Lääkäri oli oikein optimistinen (y) @kirsillevauva Nyt...
  14. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Kiitos Tsempistä @Seesam78 ja Onnea ultrasta, paljonko sulla viikkoja, näkyikö syke?
  15. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Silmu75 Hieno etappi tuo lääkkeiden pois jättäminen! Pitäkää mulle peukkuja. Huomenna on Ultra. Tänään iltapäivällä alkoi menkkajomotus ja lugemömmön mukana ruskeaa... Toivottavasti tämä ei enteile huonoa. Keskenmenon pelko on kova Mulla kun ei koskaan vuodot ole olleet viattomia...
  16. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Miten menee @Mirumarumoru ja @Seesam78? Onko teillä oireita? Mulla alkoi aamuyöstä pahoinvointi, joka on vaan pahentunut päivän mittaan. Oon oksentanut kaksi kertaa senkin vähäisen, mitä oon saanut sisälle. En pysty tekemään mitään. :sick: Toivottavasti tämä ei kestä kauan. (n)
  17. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Terveisiä ultrasta. Kaikki hyvin, molemmat alkiot ovat kiinnittyneet :D:D:love::love: Nyt olen intralipid - tiputuksessa klinikalla. Pelataan varman päälle!
  18. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    @Papupilvi Olen pahoillani! Onko teillä suunnitelmia jatkoon, onko sulla muuten tehty era - testi? Voimia pettymyksestä toipumiseen! Mulla ei ole ollut kummempia oireita kuin arat ja vähän turvonneet rinnat. Yks päivä oli jalkoihin säteilevää kipua, joka sai pelkäämään vuotoa. Viime viikolla...
  19. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Mahtavaa @Mirumarumoru ja @Seesam78 ❤️❤️ Tämä oli todellakin paras mahdollinen joululahja. Nyt mennään kaikki loppuun saakka! Hyvää joulua kaikille palstalaisille!
  20. P

    Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

    Testasin ja plussasin :love:! Tänään viikko siirrosta. Aavistelin oikein :) Nyt vaan kun pysyisi mukana. Tästä se alkaa todellinen piina.:rolleyes: Plussatuulia myös muille kohta testaaville ❤️ @Silmu75 Ihanaa kuulla, että ultrassa kaikki hyvin!

Yhteistyössä