Hakutulokset

  1. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Katjuska, päinvastoin, täällä pitää hehkuttaa hyviä kuulumisia aina kun mahdollista! (y) Paljon onnea! Tällä kertaa kerroin keskenmenosta (ja samalla siitä aikaisemmastakin) läheisimmille työkavereille, koska olin sairauslomalla maanantain ja tiistain. Helpotti kummasti! Tänään palasin...
  2. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Moi taas. Siirryn tuolta helmikuun helmiäisistä tähän ketjuun. Ilo kesäkuisesta plussasta kesti viime viikon maanantaihin asti, jolloin alkoi rusehtava vuoto. Tiesin, että se on taas menoa ja niinhän se vuoto yltyi loppuviikkoa kohden. Torstaina soitin neuvolaan ja sain sitä kautta lääkäriajan...
  3. F

    Helmikuun helmiäiset 2016 *elokuussa*

    Kerroinkin jo tuolla FB-ryhmän puolella, että meidän odotuksemme päättyi onnettomasti viime perjantaina. Tällä kertaa pääsimme viikoille 9+6 ennen kuin raskaus meni kesken. Ehdin jo iloita kunnon pahoinvoinnista, koska kuvittelin, että se olisi hyvä merkki. Edellisessä kesken menneessä...
  4. F

    Helmikuun helmiäiset 2016 *heinäkuussa*

    Heippa, ehkäpä uskallan liittyä mukaan helmiäisiin. Näyttää siltä, että vihdoin olen vahvasti raskaana, kun olokin alkaa olla sen mukainen. Huhtikuussa sain keskenmenon rv 8+0 ja se raskaus olikin alusta asti kummallisen oireeton (ehkä tuulimuna). Järkytyksen ja surun jälkeen yritämme nyt...
  5. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Kiitos onnitteluista! Perjantaina työreissun jälkeen kävin ostamassa ”markettitestin” ja kyllä siihenkin kaksi viivaa ilmestyi. Tänä aamuna käytin vielä paketin toisen liuskan, ettei jäisi kaappiin lojumaan. Viiva oli entistä vahvempi, joten pakkohan se on uskoa, että raskaana tässä ollaan. :D...
  6. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Pakko tulla nopeasti kertomaan: kaksi viivaa! Kp siis 28/28 ja oli tarkoitus testata vasta työmatkan jälkeen. :whistle: Huomenna herätys 03.30 ja lähtö 05.00 joten pitää kai mennä nukkumaan. Hyvää yötä! :)
  7. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Laabla, ihana poika teillä. :) Meidän 2-vuotias ei vielä osaa toivoa pikkusisarusta mutta bongailee kyllä vauvoja telkkarista, lehdistä ja Prisman kassajonosta. Norappi, sama täällä! Jännittää niin paljon, että mahaa kipristää ja oksettaa (ja tietysti meinaan tulkita ne jatkuvasti...
  8. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Tsemppiä sinullekin, Katjuska87! Oli varmasti karmea kokemus. No niin norappi, hetkesi on koittanut! Ja Lennis, hyvä suunnitelma. Yhden lapsen kokemuksella pystyn sanomaan, että siittiöt säilyvät sisuksissa hedelmöittämiskykyisinä ainakin neljä vuorokautta. ;) Odotan hartaasti raskausoireita...
  9. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Keille kaikille olette kertoneet keskenmenoista? Meillä tietävät vain minun ja mieheni perheet sekä yksi ystäväni, jolle olin ehtinyt kertoa raskaudesta. Työkavereillani ei ole aavistustakaan mitä on tapahtunut. Haluaisin kertoa, koska se selittäisi monta asiaa, mutta ainakaan tähän mennessä en...
  10. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Hurraan plussanneiden puolesta! (y) Täällä ovat meneillään piinaviikot. Tai siis 12 päivän päästä alkaisivat menkat. Toivottavasti eivät ala.
  11. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Minsuli, hormoneja minäkin veikkaisin syypääksi finneihin. Sinullahan voi olla ihan hyvät mahdollisuudet päästä heti (lähes?) normaaliin kiertoon. Minulla kuukautiset alkoivat tasan neljän viikon päästä keskenmenosta, joka tapahtui rv 8+0. Lennis, ota vain sellainen positiivinen asenne...
  12. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Oi, jotkut elävät jo jännittäviä aikoja siellä! En ymmärrä miten tällaisena peruspessimistinä suhtauduin näin positiivisesti uuteen yritykseen. :p Olen aivan varma, että nyt onnistuu ja kolmen viikon päästä alkavan työreissun jälkeen teen raskaustestin, joka näyttää plussaa. Eivätkä...
  13. F

    Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

    Hei kanssasisaret ja kohtalotoverit, Täällä näyttää olevan muitakin tuttuja nimimerkkejä joulukuisten ryhmästä. :hug: Innolla odotettu raskaus meni kuukausi sitten spontaanisti kesken (rv 8+0) ja lääkkeillä lähtivät loput rippeet. Fyysiseen toipumiseen ei mennyt onneksi niin kauan kuin...
  14. F

    Joulukuun tontut -15

    Henu26, toivottavasti vuotosi on viatonta. :hug: Kerroinkin jo tuolla FB-ryhmän puolella, että viime lauantaina pahin pelkoni toteutui ja raskaus meni kesken viikoilla 8+0. Keskiviikkoiltana (rv 7+4) alkoi tulla ruskeaa vuotoa ja säikähdin todella. Seuraavana päivänä vuoto muuttui...
  15. F

    Joulukuun tontut -15

    5.12. / Frid / 31 / 2. / TAYS Voi hyvänen aika tätä väsymystä! Uupumuksen tunne on pahimmillaan keskipäivällä ja tänäänkin meinasin nukahtaa jakkaralle pinnasänkyyn nojaten, kun lauloin tuutulaulua nukuttaessani esikoista päiväunille. Oli pakko painaa itsekin pää tyynyyn ja nukkua pari...
  16. F

    Joulukuun tontut -15

    Toiveikkaana liityn tähän tonttuketjuun, kun näillä näkymin 5.12. olisi laskettu aika meilläkin. Pidetään peukkuja, että meillä kaikilla tontunalut pysyisivät kyydissä loppuun asti! Yritin naamioida raskausuutisen aprillipilaksi tänä aamuna, kun kerroin positiivisesta testistä miehelleni ja...

Yhteistyössä