Hakutulokset

  1. A

    Kysymys kätilöistä ja hoitajista

    Vuosia sitten kuulin että Oulussa kätilö tai jokin muu synnytyssalin henkilö pudotti vauvan otteestaan ja se menehtyi. Tarina myös kertoo, että pariskunta oli yrittänyt tätä lasta todella-todella kauan. Kertomus voi hyvinkin olla legendaa...
  2. A

    sietämätön tilanne...

    Ymmärrän filiksiäsi ja turhautumistasi MUTTA, ymmärrän myös miestäsi (meillä sama tilanne 4 v sittten, tosin raksalla oli ulkopuoliset työmiehet suurimmaksi osaksi). Uskon että miehesi kokee, että koska hän uhrautuu niin paljon yhteisen hyvän eteen, niin ei hän kertakaikkiaan suostu ja kykene...
  3. A

    Onko tämä ihan normaalia 1 veen käytöstä??!

    Meidän esikoisoisella oli kahtena keväänä ihme kiukku kausi, se oli ärtyinen yötä päivää ja hermostui kaikesta todella herkästi. sitten tajusin että sillä on siitepölyallergia ja tämä olo teki hänet ärtyisäksi. Aloimme lääkitsemään ja homma parani sillä.
  4. A

    G: Monesko alkionsiirto toi plussan?

    Heipsan ja Hyvää uutta vuotta kaikille! Ensimmäinen tuoresiirto 06/08 ei onnistunut, mutta PAS 08/08 onnistui, nyt edetty jo puoleenväliin eli raskausviikkoja 20. Ikää minulla 37, eikä syytä "lapsettomuudelle". Yksi luomulaspsi vuosimallia 01.
  5. A

    Mikä oli pp, kun plussasit?

    Tsemppiä Kirsmo. Meillä ensimmäisestä PAS:sta tuli plussa, tosin nyt vasta viikkoja 7, eli kovin alussa on mutta olen päättänyt että tämä onnistuu. Alkuperäiseen kysymykseesi vastaus: testasin muistaakseni pp 10 ja näytti jo siloin plussaa.
  6. A

    Jos tullut nega raskaustestissä

    Minulla meni viimeksi 3 päivää.
  7. A

    Inseminaatio

    Ihanaa Tiikerintassu! Tosi, tosi hieno juttu. Ilmoittele vahvistuksia :flower:
  8. A

    Inseminaatio

    Tiikerintassu: Toivotavasti teillä on onni myötä, pidän peukkuja! Meille tehdään vielä toinen inssihoito, kenties kolmaskin. Alkais vaan ne menkat, niin pääsis eka lekurille. Anteeksi tyhmä kysymys, mutta onko ITF ja koeputkihedelmöitys sama asia? Mä olen vähän noviisi näissä ja tietenkin...
  9. A

    Inssin jälkeen menkat, milloin?

    En ole menossa veritestiin, jos olen oikein ymmärtänyt. Yleensä menkat alkaa heti kun olen tehnyt raskaustestin. Joskus kierto on venynyt ja venynyt, mutta annakkos vetäsen negatestin, niin johan alkaa menkat :) Aika hel....tin rasittavaa, ihan kuin alapää oikein kiusais ja piinais...
  10. A

    Inseminaatio

    Tervetuloa Minea. Mä olen kans hoidossa Väestöliitossa. Siittiötilanteesta en ikävä kyllä tiedä. Mä tein eilen illalla testin ja nega tuli. Alkoi masentaan aikalailla. Nyt siis kulunut inseminaatiosta 17 pv, eikä menkoista tietoakaan. Tosi raivostuttavaa odotella ja pähkäillä, olishan se jo...
  11. A

    Auttakaa ny tyhmää :)

    Tiinulin kommenttiin säilytyksestä, mulle lekuri ja sairaanhoitaja sanoi että yksi pistoskokonaisuus (minulla 6 pistosta) säilyy mainiosti huoneenlämmössä. Itse pidin yöpöydän laatikossa ja hyvin tehos, munikset kasvoi, mut lopputuloksesta en vielä tiedä. Apteekissa ne hehkuttaa jääkaappi...
  12. A

    Inssin jälkeen menkat, milloin?

    Heissan. Minulle tehtiin 1 inssi ma 11.2. olen käyttänyt lugeja 2 vko, niin että tänään laitan viimeisen. Milloin teillä on alkanut menkat inssin jälkeen? Tiedättekö viivästyttääkö luget menkkojen alkua? Mulla on nyt kulunut 17 päivää inssistä, eikä menkkoja kuulu. Eilen illalla tein...
  13. A

    Inseminaatio

    Retuli: juu, en ole vielä testannut, paitsi silloin viime la (ihme päähänpiston seurauksena). Pissa oli ollut rakossa varmaan 30 min ja eka viralliseen testipäivään oli aikaa 3 pv....negahan se oli. Kyllä ihminen on pösilö. Mulle siis tehtiin inssi ma 11.2. , munasolu varmaankin irtosi...
  14. A

    Inseminaatio

    Mun olis pitänyt tehdä tänään testi, mut mä en uskalla.....koska toivossa on paljon kivempi elää :D
  15. A

    Inseminaatio

    Retuli: Voi harmien harmi, todella tylsää ettei sulla tärpännyt. Mulla on kans fiilis alavatsassa että menkat alkaa,ihan selkeät menkan alus oireet. En taida uskaltaa huomenna tehdä testiä.... Tsemppiä!
  16. A

    Inseminaatio

    Tervetuloa joukkoomme, itsekkin olen kirjoitellut tänne vasta n. viikon verran. Me ei olla myöskään kovin monelle hoidoista kertoneet, vaikkakaan en näe siinä mitään salattavaa sinänsä. En vain halua että töissä saadaan asiasta mitään vihiä. Työpaikka on ihana ja työni juuri sitä mitä haluan...
  17. A

    Inseminaatio

    "uuden edessä" ja "miimu": Kiitos kannustuksesta. Mä itse kans yritän ajatella että koska mitään vikaa ei pitäisi olla, niin miksipä en tulisi raskaaksi. Viime vuosi töissä oli ihan kauhean stressaava, tolkuton kiire kokoajan ja ylitöitä etc. Uskon että se ei ainakaan edesauttanut raskaaksi...
  18. A

    Inseminaatio

    Retuli; kuulostaa lupaavalta. Huomennahan saat tehdä testin? Toivon sydämestäni että saisit plussan! Minulla ei ole ollut mitenkään ihmeellinen olo, suuntaan eikä toiseen. Paitsi että havaittavissa on menkkoja enteilevää kiukkusuutta :( Täytyy kyllä myöntää etten edes kunnolla tiedä millaisia...
  19. A

    Inseminaatio

    Mulla vähän samat fiilikset. Maanantaina voisi testin tehdä ja huonosti alkaa viikko jos tulee pettymys. Toisaalta, pitää yrittää ajatella että miksipä en olisi raskaana tai jos ei nyt niin varmaankin seuraavalla kerralla :saint:
  20. A

    Inseminaatio

    Tyttömme tuli ns. "ensi laakista", erittäin luomusti ja uumoilinkin että toinen onnistuu yhtä helposti, mutta eihän se niin mene :) Oireiluja ei sen kummemmin ole ollut. Koko tämän yrittämisen ajan on tuntunut vähän väliä nipistelyä vatsassa, väsymystä, öklötystä, rintojen arkuutta jne. mutta...

Yhteistyössä