Kirjauduin vasta ja tämä on ensimmäinen viestini. Itse olen 'asia kerrrallaan' - tyyppi, enkä ole halunnut sekoittaa päätäni keskustelupalstoilla ja "hyvillä vinkeillä", jotka usein vain harhaanjohtavat. Nyt haluan kuitenkin jakaa omat kokemukseni, jos niistä on apua ja kuulla myös muiden ajatuksia.
Olemme yrittäneet lasta yli kaksi vuotta ja tutkimuksiin päädyimme viime syksynä.
Normaali gynekäynnissä ei löytynyt mitään ja sitten passitettiin mies siittiöanalyysiin. Siittiöitä riittää ja eläviäkin on tarpeeksi, mutta liikkuvia on vain murto-osa - parin testin jälkeen ainoastaan hitaasti kaartelevia 1-6 %, kun normaalilukema on n. 50 %. Eli mahdollisuutemme saada lapsi normaalikonstein olisi ihme. Veti tuolloin maton alta ja lujaa.
Nyt vuoden alussa tarkistettiin munasarjat tähystysleikkauksella ja omalta osaltani kaikki on kunnossa. Huonoista siittiöistä huolimatta päätettiin yrittää inseminaatiota, joka tehtiin viime viisi päivää sitten. Munarakkuloita näkyi ultrassa 2 isoa ja yksi pienempi. Sperman pesun jälkeen liikkuvia oli 22 %, joka oli kohtuullinen lukema. Pyysin lääkäriä tähtäämään hyvin ja antamaan kunnon lähtönopeuden jotta laiskiaiset saataisiin liikkeelle.
Nyt jännitetään ja jos ei tärppää niin siirrymme suoraan koeputkihedelmöitysjonoon. Lääkäri piti onnistumista epätodennäköisenä, mahdollisuus n. 5 %, joten ei auta vielä olla kovin positiivisella kannalla. Eipä uskoisi, että lapsen teko on näin rankkaa... Toivon että me oltaisiin tuon 5 % sisällä...!
Lähipiiristämme vain pari henkilöä tietää yrityksistämme emmekä ole halunneet puhua asiasta. Asia on niin vaikea puhua, mutta ehkä se helpottaisi. Työpaikalla tarvinnee kertoa jos koeputkihedelmöitys rumba alkaa ja sitten alkaa se vatsan tuojottelu. Plääh. Mitenkä te muut olette asian hoitaneet?