K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mitähän paskaa varten toi yks laittaa discordiin linkin ylen ruotsinkieliseen artikkeliin KAJ’sta vertailtuna Käärijään???
Sit ihan helvetens rasittavia, miten odottavat harmitellen pitkää odotusaikaa Kärtsän ja Lotlin yhteisbiisiä Ihan hauskaa, että saavat kärsiä sen kanssa pitkän odotuksen, kun se muka noin tärkeää taas on 🥱

Kärtsältä sentään voi odottaa koko ajan jotain uutta, musaa tai yhteistöitä. Ei enää kauaa Bess-collabiin.
 
Ei voita, siihen kyllästyy nopeasti, eikä sellaista tunnetta ole tullut, että ihan voittoon yltäisi, kymmenen parhaan joukossa veikkaan olevan. Itävaltakin ihmeen korkealla, ei sekään niin hyvä ole ja liikaa viime vuotisen voittajan matkimista.
Suuri yleisö kuulee biisit kerran kokonaan ja kertaukset tai jos katsoo semit niin pari kertaa. Voittajabiisien pitää erottua positiivisesti ja jäädä heti mieleen. Erikan biisi on minusta hyvä, mutta sen ongelma on että eka kuuntelu aiheuttaa lähinnä hämmennystä ja biisi paranee vasta useammalla kuuntelulla. Lisäksi samantyylisiä vahvoja naisartisteja on Viisuissa useita, saunapoikia puvut päällä vain yksi. BBB on korvamato ja jää heti mieleen. Lisäksi esitys saa hyvälle mielelle eikä sitä pidä aliarvioida näinä aikoina.
 
No se nähdään sitten, minusta tää on yliarvostettu.
 
Nam. Tulipa hyvää seisoppaa ihan perus palastejuureksien kanssa. Ensiksi oliiviöljyä toodella reippaasti ison kattilan pohjalle sinne sekaan currya ja paprikajauhetta freesautumaan, jäiset juurekset mukaan ja muutama tomaatti. Kapriksia, valkosipulia, pippuria ja jäiset seitipalat päälle sulamaan. Jäisen Pinaattikuutionkin laitoin. Siinä haudutellaan samalla kun palstaillaan. Lopuksi vettä mukaan ja loraus valkkaria. Ommnommm kun hyvää
 
Yhteistyössä