Jere ei saanut unta. Ajatukset velloivat pään sisällä, oli tapahtunut niin paljon ja niin lyhyessä ajassa. Bojan oli tehnyt aloitteen. Tuonut kätensä hänen poskelleen, huulensa hänen huulilleen. Eikä hän pystynyt vastustamaan kiusausta.
Oliko se edes kiusaus. Kyllä Jere oli sen tajunnut, etteivät he enää pelkkiä brothereita olleet. Mutta hän oli pysynyt lujana, mitään ei ollut päässyt tapahtumaan. Ei siis aiemmin. Nyt oli tilanne toinen. He olivat kahden, vain hän, Bojan ja pinnan alla pitkään kytenyt halu. Koskaan aiemmin ei Jere ollut kokenut mitään vastaavaa, ei yhdenkään miehen kanssa.
Huomenna tämä olisi ohi. Jere kääntyi katsomaan vatsallaan nukkuvaan sloveenia. Hän makasi vielä hieman hikinen yläkroppa paljaana, peitto vyötärön ympäri kiertyneenä. Kädet olivat nousseet pään yläpuolelle, ihan kuin pikkulapsella silloin, kun ne nukkuvat rentoutuneina. Näky oli sykähdyttävä, ja Jere pystyi vain vaivoin pitämään kätensä kurissa.
Ilta oli ollut ihana. Sen jälkeen, kun jää oli ensimmäisen kerran murrettu, eivät he olleet pystyneet pitämään näppejään irti toisistaan. Jere punasteli mielessään. Hänelle kaikki oli uutta, eikä Bojankaan juuri kokeneempi ollut. Yhteiset tutkimusretket toisen halusta värähtelevään kehoon olivat sykähdyttäviä. Jere tunsi, miten jo pelkkä ajatus sai liikettä aikaan alakerrassa.
Nyt ei ollut kuitenkaan sen aika. Jeren aivot kävivät kierroksilla. Bojanilla oli lippu Lissaboniin, hänen piti palata kotiin Vantaalle. Tulevan viikon kalenteri oli täynnä kuvauksia, videon tekoa ja tapaamisia. Oli mentävä, sillä Jerelle tehdyt sitoumukset olivat aina sitoumuksia. Niistä ei lipsuta kuin lääkärintodistuksella.
Aamulla Bojan heräsi ensin. Kevyeksi tarkoitettu suukko oli riistäytyä pidemmälle saman tien, mutta he kumpikin tiesivät, ettei siihen ollut nyt aikaa. Bojanin kone lähti paria tuntia aiemmin kuin Jeren, kentällä oli oltava ajoissa.
Jere söi ajatuksissaan aamupalaa ja katseli Bojania pöydän yli. Yhtäkkiä hän sanoi sen, mikä oli pyörinyt ajatuksissa koko yön.
"Tule Helsinkiin, ainakin pariksi päiväksi. Kalenteri on täynnä, mutta on meillä illat ja yöt."
Bojan nosti katseensa hämmentyneenä ja sitten hänen kasvoilleen levisi hymy. Ilman muuta hän tulisi, Lissabon voi kyllä odottaa.
Lento Vantaalle sujui nopeasti. He vetivät peiton ylleen ja nuokkuivat päät vastakkain koko lennon ajan. Limittivät sormet toisen sormien lomaan ja hamusivat huulillaan toisen kaulaa. Lentokentällä ei pidetty kiirettä. He poistuivat koneesta viimeisten joukossa, hakivat matkalaukkunsa ja kulkivat lähes tyhjän vastaanottohallin läpi ulko-ovelle. Miken piti olla vastassa, mutta Jere ei ollut kertonut, että myös Bojan tulee mukana.
Väsynyt kaksikko laahautui laukkuineen kohti hämmentyneen Miken autoa. Jere puisti hiljaa päätään merkiksi siitä, että nyt pidät isoveli turpasi kiinni. Ei ole mikään vinoilun paikka. Kerrankin Mikke ymmärsi, ohjasi Bojanin etupenkille ja Jeren taakse. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.
Kun auto lähti liikkeelle, alkoi Jere hyräillä takapenkillä Robinin Frontside Ollieta. Hiljaa, mutta kuitenkin sen verran kovaa, että Mikke kuuli sen vallan mainiosti. Mikke katsoi peilin kautta pikkuveljeään hämmentynyt virne kasvoillaan.
Vai tällainen loma. Onnea vaan pikkuveli, hän sanoi ja iski silmää veljelleen takapenkille. Bojan katsoi kysyvästi kumpaakin, mutta ei saanut vastausta. Mikke pökkäsi häntä lämpimästi olkapäähän.
Jere hyrisi tyytyväisenä. Juuri tällainen loma. Elämän mullistanut viikko yhdessä Bojanin kanssa.
