Em oo tiennyt, että Suomessa on sisäoppilaitoksia!

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Turbojurpo:
Akujen sisäoppilaitoksessa nuoret ryyppäävät ja pitävät hauskaa. Näin kertoivat muutamat akuluopiot, jotka edelleen roikkuivat akukirkon liepeillä, vaikka muuten maailmallisesti elivätkin. Eräs aktiiviaku luonnehti luopioita siten, ettei heillä ole enää mitään toivoa.
Ei pidä paikkaansa!!!

Jos näin tuolla koulussa tapahtuis niin eipä se enään pystyssä olisi. Siitä olis kirjoittaneet jo kaikki iltapäivälehdetkin. Tuollaista kakkaa siitä ei kuitenkaan ole muut kirjoittaneet kuin sinä.

Hyvän tuntuinen paikka sivujen ja tuttavien kertoman perusteella.
Kiinnostaako iltapäivälehtiä se, että nuoret tekevät mitä nuoret tekevät? Enpä usko. Vain jos pahoja ylilyöntejä tapahtuu, suuntaavat sopulit uutislähteelle. Salaiset keskivertobileet eivät ylitä uutiskynnystä.
 
Lapset AnnaTapiossa
Alkuperäinen kirjoittaja Turbojurpo:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
Alkuperäinen kirjoittaja Turbojurpo:
Akujen sisäoppilaitoksessa nuoret ryyppäävät ja pitävät hauskaa. Näin kertoivat muutamat akuluopiot, jotka edelleen roikkuivat akukirkon liepeillä, vaikka muuten maailmallisesti elivätkin. Eräs aktiiviaku luonnehti luopioita siten, ettei heillä ole enää mitään toivoa.
Ei pidä paikkaansa!!!

Jos näin tuolla koulussa tapahtuis niin eipä se enään pystyssä olisi. Siitä olis kirjoittaneet jo kaikki iltapäivälehdetkin. Tuollaista kakkaa siitä ei kuitenkaan ole muut kirjoittaneet kuin sinä.

Hyvän tuntuinen paikka sivujen ja tuttavien kertoman perusteella.
Kiinnostaako iltapäivälehtiä se, että nuoret tekevät mitä nuoret tekevät? Enpä usko. Vain jos pahoja ylilyöntejä tapahtuu, suuntaavat sopulit uutislähteelle. Salaiset keskivertobileet eivät ylitä uutiskynnystä.
No, itse en ainakaan pelkää, että lapseni siellä ryyppäävät ja rellestävät. Illalla asuntolassa pitää olla klo 21 ja silloin selviää kyllä kaikkien kunto. Joitakin nuoria on toki ollut jotka ovat yrittäneet sääntöjä protestoida, mutta hepä eivät koululla enään ole.

Aina porukkaan eksyy "hölmöjä" sille ei voi mitään, mutta pääsääntöisesti Anna Tapion nuoret ovat järkeviä ja fiksuja. Mikäli lapseni haluaisivat kännit vetää, he tekisivät sen varmasti myös ollessaan tuossa lähikoulussa.

Tuttava perheen mukaan lähikoulun seiskat ja kasit ovat juoneet jo itsensä moneen kertaan "parkkiin", tälläisiä ylilyöntejä ei tuolla Anniksessa ole ollut kuin yksi (ja oppilas erotettiin). Lähikoulussa meno jatkuu nuorilla samana ja vain terkka käy välillä päähän taputtamassa ja kertoo, että hän kyllä kuuntelee:)

 
MaMa
Lapseni käy parhaillaan AT:n kahdeksatta luokkaa täältä pääkaupunkiseudulta käsin.

Hyvä ystäväni ja hänen äiti ovat ko. koulun käyneet ja siitä "innostuneena" aloin asiaa ehdotella jo viidennellä luokalla. Ystäväni hyvät koulukaverit olivat minulle se "ratkaiseva" juttu, ei tavalliselta yläasteelta semmoisia tuossa määrin jää. Tottahan välit ovat lämpivät ja syvät kun kolme vuotta asutaan yhdessä ja illat yhdessä vietetään, esim tietokoneella kun ei voi iltojaan täyttää. Siitä siis hieman "kateellisena" jälkikasvua aloin sinne puhua.

Haku oli helppo, todistus ja hakulomake jossa oppilaan piti itsestään kertoa ja perustella miksi hän haluaa kouluun. Käytöksen ja huolellisuuden pitää olla hyvät, resurssit eivät riitä jokaisen perässä kulkemaan ja muistuttamaan läksyistä, kokeista, tavaroista, huoneen siivoamisesta...

Alku oli hankala. Ensimmäinen viikko kului siivillä ja tytöstä ei kuulunut juuri mitään, puhelimeensa sentään vastasi soitettaessa. Kuin leirillä olisi, kuului vastaus. Toinen viikko. Voi kääk. Leiri tunnelma oli tiessään ja itkevä tyttö soitti monta kertaa päivässä. Meitä vanhempia oli varoitettu tästä ja pystyin kovettamaan itseni ja tsemppaamaan jatkamiseen, monet eivät kuitenkaan ikäväänsä pystyneet selättämään ja lopettivat heti kättelyssä, sekin on ok. Kuukauden kuluttua maanantai aamua jo odotettiin ja innoissaan oli lähdössä.

Ensimmäinen lukukausi oli ja meni, mitä ilmeisemmin koulussa on todella kivaa, harrastus mahdollisuudet on hyvät, laskettelusta ratsastuksen kautta käsitöihin ja kieliin. Harva koulu tällä taloustilanteella moisia pystyy järjestämään! Hyvää ruokaa viisi kertaa päivässä ja ainahan on mahdollisuus kämpillä itse tehdä jos ronkeliksi heittäytyy... Opettajat mukavia, ainahan elämään mahtuu ihmisiä joiden kanssa ei "sielujen sympatiaa" tunne, mutta senkin tunteen kanssa elämistä on hyvä opetella. Ja tuolla on todella helppoa opettajien kanssa asioista keskustella, kuitenkin pieni koulu(ainakin näin pk-seutu näkökulmasta) ja pienet luokat.

Nyt kasiluokan lähentyessä loppuaan voin jo sanoa ettei kaduta, ei minua eikä tyttöä. Tosi hyvä todistus ja mikä tärkeintä hyvä motivaatio opiskeluun. En sano etteikö meidän"tavis" yläasteella näin olisi, mutta tuolla mahdollisuus siihen on parempi. Toinen asia mitä arvostan,ja jopa tyttö arvostaa, on pienentynyt tupakan ja alkoholin kokeilemisen mahdollisuus. Kyllä tuollakin on niitä jotka polttaa, en ollenkaan yritä koulua miksikään "nyhveröitten" kouluksi esittää, ihan tavallisia nuoria jotka rajojaam hakevat. Tuolla vaan on helpompi niihin "pahuuksiin" tarttua ja tieto tulee kotiin heti.

Mitä tunteeseen lapsen "hylkäämisestä" tulee, meillä on nyt viikonloput pyhitetty kokonaan yhdessä ololle. Viikolla siivotaan ja tehdään muut pakolliset kuviot, viikonloppuna saadaan olla yhdessä koko rahalla. Tunti määrässä en usko että suurtakaan eroa entiseen on ja mikä tärkeintä, kaikki ovat onnellisia ja rakastavat toisiaan.

Jaa-a, mitähän mä olenkaan kirjoittanut...No, kirjoitusvirheitä en ala korjaamaan ja kai tosta selvän saa.
 
:D
Alkuperäinen kirjoittaja Hyacinth:
Alkuperäinen kirjoittaja Lapset AnnaTapiossa:
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
kaverin lapsi on tuolla ja vakavasti harkinnut että pojan tuonne myös tungen
Kuten jo tuossa aikaisemminkin kirjoitettiin, niin Anna Tapioon ei niin vain lapsia tungeta, sinne haetaan ja päästään mikäli asiat ovat kunnossa.
Muistaakseni keskiarvonkin tulee olla kohdallaan, eli ei niin vaan sinne tungeta ja onko siellä pääsykokeetkin?

ei ole pääsykokeita.. hakupaperit tilataan netistä ja ne lähetetään sitten kouluun ja heistä valitaan noin 80-100 uutta seiskaa ja muutama uutta kasia on myös mahdollista päästä kesken kouluvuoden jos joku lopettaa koulun ysille ei enään oteta uusia oppilaita

anna tapiossa on myös niitä ammatillisia aineita esim: siivoista,puutarhan hoitoa, tietotekniikkaa ja enemmän kässää ja köksää kuin tavallisessa yläasteessa.
 
purrmau
Olen aika yllättänyt miten moni tuota annatapiotakin vain kehuu, en tainnut huomata yhtäkään negatiivista kommentia :eek:
Itse olen siis käynyt normaalin yläasteen, ja ammattikouluun sen jälkeen, ja amiksessa luokalleni sattui 5 tyyppiä jotka tulivat annatapiosta.. olihan heitä sielä koulussa muilla aloilla enemmänkin, mutta noihin viiteen yllättäen tutustui parhaiten.
Olin oikeasti ylätynyt heidän käytöksestään, mitenkäs minä sen tähän osaisin selittää, olivathan he kuitenkin ihmisinä mukavia.. Omasta mielestäni heidän sosiaaliset taitonsa ei olleet samaa tasoa mudien kanssa, oli saman tyyppisiä riidoissa oloa kun itsellä on ollut ala-asteen alkuvuosina, ihan siis tyylillä "et sä voi olla ton kaveri ku mä olen sen kans riidoissa". mut saattaahan olla että pätee vain näihin tyyppeihin tuo lapsellisuus.
He eivät kyllä pitäneet annatapiosta, ratsastamaan eivät päässeet ikinä, ja sitäkin sanoivat että aina ku aitoossa oli jotain ilkivallantapaista, ni ihmiset yleisesti syyttivät annatapiolaisia..
Ja vaikka olivatkin suorittaneen toisenasteen opintoja, eivät he saaneet niitä ammattikoulussa hyväksiluettua vaan joutuivat osin samat kurssit käymään uudestaan.
ja valmistuin siis viime keväänä, joten ihan tässä lähivosina olivat annatapiossa olleet
En siis ainakaan omaa lastani päästäisi annatapioon, tosin siihen olisi vielä montä vuotta ennenkuin olisi ajankohtaista.
 
olen montakertaa miettinyt, että mitä jos sisäoppilaitoksessa joutuu koulukiusatuksi esim. ns. omalla ajalla.. Sehän on ihan hirveää kun ei pääse edes kotiin pakoon ja pahimmassa tapauksessa ei uskalla kellekään mitään puhua kun on uhkailtu hiljaiseksi jne. kidutusta 24h vuorokaudessa 5 päivää viikossa koko 3 vuotta.. Taitaisi olla ikuisesti työkyvytön sen jälkeen tai ainakin vaatisi pitkän kuntoutuksen...
 
olen montakertaa miettinyt, että mitä jos sisäoppilaitoksessa joutuu koulukiusatuksi esim. ns. omalla ajalla.. Sehän on ihan hirveää kun ei pääse edes kotiin pakoon ja pahimmassa tapauksessa ei uskalla kellekään mitään puhua kun on uhkailtu hiljaiseksi jne. kidutusta 24h vuorokaudessa 5 päivää viikossa koko 3 vuotta.. Taitaisi olla ikuisesti työkyvytön sen jälkeen tai ainakin vaatisi pitkän kuntoutuksen...
Tämän päivän tilanteesta en tiedä, mutta omassa nuoruudessani tuolla kyllä puututtiin kiusaamiseen paljon tiukemmin mitä tavallisilla yläasteilla. Vapaa-aika ja koulu nivoutuivat luonnollisesti tiukemmin yhteen ja kun oltiin samalla porukalla 24/7 sekin karsi kiusaamista, harva jaksaa "esittää" kiusaajaa jatkuvasti.

Mutta jos kiusaamien kohteeksi joutuisi niin tavalliseen yläasteeseen verrattuna on se helpotus että tuon koulun voi lopettaa ihan millä hetkellä hyvänsä. Harva kuitenkaan haluaa vapaaehtoisesti jäädä kolmeksi vuodeksi rankan kiusaamisen uhriksi.
 
"piupau"
itse olen siellä nyt ysillä ja huvittaa lukea näitä kommentteja. :-D

Mulla on ollu ristiriitasia tunteita koulua kohtaan, kasilla meinasin jopa lopettaa, mutta nyt oon ilonen et oon jatkanut. Vähä reilu pari kuukautta jäljellä. Mulla on paljon parempi keskiarvo mitä ois ollu normi yläasteel ja paljon parempia ystäviä. Kuitenkin paraskaveri kotipaikkakunnalta.

Toki niitäkin ihmisiä on, joiden kanssa ei vain tule toimeen, mutta eihän niiden kanssa tarvii olla. :--)

Harrastusmahdollisuuksia on monia. Henkilökunta ERITTÄIN mukavaa ja säännöt asiallisia. Joitain ihme sääntöjä tullu kuten aerosolituotteita ei saisi käyttää... kyllä niitä näkyy tuolla asuntoloissa olevan (ei valvota tätä sääntöä kunnolla). Tupakointiin puututaan puhalluttamalla (koululla häkämittari) ja pahoista sääntörikkomuksista pakkolomalla.
 
anna tapion käynyt
Kallishan tuo paikka on mutta siellä oppii paljon käytännön asioita, kolmen vuoden aikana saa neljän vuoden tutkinnon. Opetuksen ruuan laitossa siivouksessa ja muissa asioissa mitä tarvitsee kun kotoota muuttaa pois. Päivääkään en vaihtaisi pois siitä ajasta mitä siellä olin. Sen jälkeen kun sieltä pois lähdin eli ysin jälkeen en kotona enään osannu asua kun oli tottunu pitämään ns huolen itsestään joten muutinkin heti sieltä päästyä oikeastaan omaan asuntoon :) Jos oma lapseni sinne itse haluaa niin aivan varmasti päästän :) oli se ittellä kyllä sellanen kokemus että :) Ja ihan omasta tahdosta sinne olen halunnut, äitini ei ollut eka ihan sitä mieltä että sinne saisin mennä mutta muutti mieltä kun otti selvää millainen paikka oli :)

Ja tuosta hinnasta, se ei sillain ole kallis kun miettii että se sisältää majotuksen, ruuat, opetuksen, kirjat, retket matkailun ja elämys matkailun tunneilla yms yms. Ainoo mitä piti ostaa sit sen vuosi maksun lisäksi oli työvaatteet puhtaanapitoon ja ammatilliseen kotitalouteen + työ kengät :)(työvaatteet kummassakin samat) ja jos vaitsi putskun valinnaiseksi eli puutarhanhoidon niin työhaalari :)

Ja se mua naurattaa että joku tuolla siitä sano että ne jotka oli käyny anna tapion koulua ni ei ollu ns henkisellä tasolla samoilla linjoilla ku ne jotka oli tavallisella ylä asteella ni paskat mä sanon, ihan normaali ihminen mäki oon ollu.. Osasin ehkä enemmän käytännön asioita kun muut.. Joissain perheissä ei meinaan esim ruuan laittoa opeteta, joten ei sitä osaakkaan mutta ittellä sitä ongelmaa ei ole ollu, kiiitos anna tapion koulun :)
 
anna tapion käynyt
Jos anna tapiossa on ollu kiusaamisia ni niihin on puututtu ja hyvin ! ja yleensä se porukka sillä on sen verran fiksua että osaa käyttäytyä kun miettii et siel joutuu kattoo toisten naamaa 24/5 :)
 
Sisäoppilaitoksessa asunut
Kyllä ainakin oma kokomukseni on positiivinen sisäoppilaitoksesta.
Suosittelen:) Ainakin itsenäistyy nopeammin ja sosiaaliset taidot kehittyvät
paremmin. Todella turvallinen kasvuympäristö ja puitteet harrastuksille mitä parhaimmat. Lisäksi hyvä vapaa-ajan ohjelmatarjonta ja turvalliset aikuissuhteet opettajiin ja asuntolanhoitajiin.
Kyllä niitä maailman betonikyliä ennättää koluta myöhemminkin....Ainakin itse koen oman
nuoruuteni vuodet sisäoppilaitoksessa antaneen pelkästän positiivisen ja turvallisen nuoruuden, kiitos niistä:)
Ja ainahan pääsee pois, jos koti-ikävä yllättää...
 
vierailija
Mä en koskaan nähnyt, kuullut tai kokenut Toivonlinnassa, tai Topilassa, mitään tuollaista. Tosin taisin kerran tuumata asuntolanvalvojalle että siellä harrastetaan lapsityövoiman hyväksikäyttöä - meillä kaikilla kun oli jotkut työt joita sitten tietyin väliajoin vaihdettiin, kuten koulutalon siivous, asuntolakerrosten siivous, keittiöhommat, keskus...kyllä se joskus otti päähän.
Sori vähän vanha kommentti, mutta tässä kun selailin näitä niin pakko kommentoida, että aika pullossa ootte eläneet siellä, ehkä ennen sitä ja kai jälkeenkin, kun ette ole sitä vuosituhannen alussa ollutta kohua huomanneet. Jäävuoren huipusta puhuttiin, mutta ketään ei kai kuitenkaan saatu tuomittua.
 

Yhteistyössä