Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei se teidän nimimerkillinen discordinne sen siivompi tule olemaan kun samat ihmiset sitä pyörittää ja siellä pyörii. Munaatte vaan itsenne lopullisesti kun vielä nimimerkit ja kaikki 😅
 
vierailija
Fun fact: kaikkia negatiivisia ajatuksiaan ja näkemyksiään ei tarvitse tuoda muiden tietoon(!). Esim. omissa kavereissani on ärsytyspisteitä, joita ei olisi mitään hyötyä sanoa heille itselleen, saati kellekään muulle, niin pidän ne omana tietonani, kuten kuuluukin tehdä.

Samoin minulla on tähän shippiin ja fandomiin liittyen useita ns. negatiivisia mielipiteitä, joita en koskaan kirjoittaisi palstalle (tai Discordiin tai mihinkään), vaikka ne eivät käsittele mitään epäsopivaa aihepiiriä. Osan niistä hyvä kaverini tietää, mutta suurinta osaa en tule koskaan kertomaan kellekään, koska ainoa mitä sillä voisi saada aikaan on pahaa mieltä.

En ihan ymmärrä, mikä tässä on niin vaikeaa. Osa ihmisistä vain kuvittelee kaikkien omien ajatustensa olevan niin kallisarvoisia, että muut eivät mitenkään voisi pärjätä ilman niitä. Se ei tarkoita, että pitäisi vain hehkuttaa kaikkea ja mitään ei saisi kritisoida. Silti voi miettiä, että mitkä kritiikit on tarpeellista sanoa ääneen ja mitkä ei. Samalla lailla kuin aikuinen ihminen tietää, että jos ystävälläsi on mielestäsi ruma nenä, se kannattaa jättää omaan tietoosi.
 
vierailija
Ei hemmetti mitä "keskustelua" täällä tänään. Aito yrittää luoda jotain kilpailua K ja B välille ja trollit hämmentää lisää. Ja oikeastiko joku noista jutuista nyt on loukkaantunut ja haluaa kostaa "vastapuolelle", vai onko nuo loukkaantujatkin trolleja?

Mä kuulkaas rakastan K:ta ja B:tä ja muitakin Joksuja sekä K krewta, ja noiden kaikkien ihanaa ystävyyttä. Aion ihailla ja fiilistellä tätä kaikkea edelleen sekä täällä että Vauvalla, jos ketju siellä aukeaa, tai sitten uudessa ketjussa. Eikä ole ikinä tullut mieleenkään sanoa pahaa sanaa kenestäkään osapuolesta.

Ja on meitä kai vielä muitakin täällä jotka ajattelee ainakin suunnilleen samoin?
Luen takamatkalta mut täällä yksi joka tykkää molemmista, eikä koskaan haukkuis heitä. Mäkin fiilistelen heitä, musiikkia ja ystävyyttä, tosin usein mieluummin kompostin puolella.
 
vierailija
Ongelmahan on se, että vaikka ei perusteta yhtään uutta palvelua, porukka hajoaa ja kutistuu silti. Kymmenet kirjoittajat ovat jo lähteneet palstoilta kyllästyttyään jatkuvaan trollaukseen, jankkaukseen, riitelyyn ja muuhun paskaan. Jos perustaa jonkin uuden palvelun, niin ainakin silloin porukka pysyy mukana eikä vain katoa johonkin tavoittamattomiin.
Niin, kuten Lovelandin 😉
Se oli kyllä hienosti koodattu(?), mutta ei tainnut saada silti oikein kävijöitä.
 
vierailija
Tykkään poiketa valtavirrasta niin vaikea kuvitella itseään tuommoseen sievistelypaikkaan.
Mulla vähän sama. Lisäksi kun sillä samalla nimimerkillä kirjoittele aiheesta kuin aiheesta niin hyvinkin voi joku profiloida kirjoituksiasi siellä taustalla ja sitten jossain vaiheessa se pamahtaa sillekin palstalle se vääntö. Ylipäätänsä väännöt ei katoa mihinkään vaikka nimimerkit olisikin. Kyllä ne sieltä tulee sitten ajan kanssa.

Ehkä jonkun kiiinnostuneen pitää vain tehdä se discord ja katsoa montako sinne tulee ja alkaako aktiivinen kirjoittelu. Sillähän se selviää. Tämä on jo ties kuinka mones kerta kun tätäkin suunnitellaan.
 
vierailija
Mulla on discordissa nimimerkissä vain numeroita eli jos moni laittaisi numerosarjoja nimimerkiksi, ne ei erottuisi kovin paljoa. Ja tuskin meillä vakkareilla on hirveää tarvetta yhdistää viestejä ja ihmisiä.
 

Yhteistyössä