vierailija
Hetkinen nyt, missä lähteessä muka on kerrottu, että S olisi nähty Venetsiassa? Ei kai tässä nyt ole lähtenyt täysin keksitty tarina elämään omaa elämäänsä. Lähdeviite asialle, kiitos!En tiedä mihin aikaan s on venetsiassa nähty, mutta jos hänellä on siellä työkeikka, hän tuskin on lähtenyt autoilemaan ljubljanaan kesken kaiken. Kevyesti saa tunnin, ehkä kaksikin, varata siihen, että liikkuu Venetsiassa paikkaan, josta autolla ylipäänsä pääsee liikkumaan, ja keikkapaikka oli golfkentällä, jossa on jokia tapauksessa ollut pysäköintihaasteensa ennen yleisömereen pääsemistä. Keikka alkoi kuudelta, eli aika ajoissa on pitänyt kyllä lähteä. Tosin tämähän on ihan naurettavaa spekulointia. Ikään kuin B olisi juuri ensin radiossa puhunut typeristä huhuista ja sitten suudellut sitä tuhansien ihmisten keskellä.
Mark ei postannut tuolta mitään mikä olisi poistunut. Siitä olisi tullut ilmoitus joka tapauksessa seuraajille, ja käsittääkseni se näkyisi silti vielä instanavigatorissa.