vierailija
Onhan sillä koulutuksella ne lastenhoitajat on.Ei ole lähihoitaja.
Onhan sillä koulutuksella ne lastenhoitajat on.Ei ole lähihoitaja.
Näin on. Kannu on huomenna kuvissa.Pohjustaa sitä että seuraavaksi on vuorossa gf. Oikohan sitten jo kaikki esitelty.
Tämä on kyllä ihan totta.Hitsi en muista enää mikä podi, mutta joku toimittajien podi, jossa yleisellä tasolla mainitsivat kerran Suomessa olevan sellainen hiljainen sääntö ettei ketään vedetä kaapista ulos jos osallinen ei itse ole kertonut seksuaalista suuntautumistaan. Poikkeus ilmeisesti jos molemmat ovat julkisuudessa ja esimerkiksi julkisella paikalla osoittavat rakkautta. Kuten Sanni ja Shirly ja Shirlyhän on kertonut, että joutui tulemaan kaapista vanhemmille koska Seiska oli tekemässä jutun. Ei olisi ollut vielä valmis mutta Seiskaa ei pahemmin kiinnostanut kuin hyvä juoru.
Ainakin Bjurströmin kanssa matkailuista tehtiin juttuja jo aikoja sitten. Oliko se sitten 90-luvun puolta vai 2000 luvun alkua niin sitä en muista. Googlen haku kertoo että ainakin 2001 oli jo joku juttu.
Miksi ihmeessä eivät olisi voineet olla?Ehkä he olivatkin.
Mikä sorminen? Mistäs eilen puhuttiin en muista? Silloin kirjoitin ainakin, kun puhutiin jostain epäselvästä homoasennosta joka olis pitänyt muka tajuta huonolla kuvailulla.En, mutta oletko sinä se töppösorminen vajaaälyinen, joka täällä eilenkin kirjoitteli?
Mutta se ei ole.Onhan sillä koulutuksella ne lastenhoitajat on.
Mikä se sitten on, kerro ihmeessä?Mutta se ei ole.
Ei ole teilattu. Sitäpaitsi se on totuus.Älä jaksa, tämä teilattiin joku tämä kuvitelma.
Onhan vai onko vielä alempikin koulutus olemassa?Ei ole lähihoitaja.
Töppösorminen, kuten Häärijä. On sanottu et töpöt ovat älyllisesti jälkeenjääneitä. Joku täällä sanoi et hänelläkin on sellaset sormet. En ole epäselvissä homoasennoista tietoinen.Mikä sorminen? Mistäs eilen puhuttiin en muista? Silloin kirjoitin ainakin, kun puhutiin jostain epäselvästä homoasennosta joka olis pitänyt muka tajuta huonolla kuvailulla.
Ei se ajattele tekevänsä hyvää vaan kehuu vain tahallaan itseäänSinä provosoit näillä viesteilläsi ihmisiä kirjoittelemaan vaan lisää aiheesta. Ajattelet tekeväsi hyvää mutta oikeasti vain lisäät juoruja
Ihan yleinen asento, mitä myös heterot harrastaa.Mikä sorminen? Mistäs eilen puhuttiin en muista? Silloin kirjoitin ainakin, kun puhutiin jostain epäselvästä homoasennosta joka olis pitänyt muka tajuta huonolla kuvailulla.
Lastenohjaaja.Mikä se sitten on, kerro ihmeessä?
Tuskin tietää, mistä edes voisi?Mikä se sitten on, kerro ihmeessä?
LastenohjaajaMikä se sitten on, kerro ihmeessä?
Ai niin taisikin olla.Lastenohjaaja.
Niin mutta siitä kuvailusta sitä ei ymmärtänyt, vaan jouduin katsoon sieltä sivustolta.Ihan yleinen asento, mitä myös heterot harrastaa.
Lastenohjaaja on lähihoitaja, joka on suuntautunut lapsiin ja nuoriin, etkö sen vertaa tiedä?Lastenohjaaja