vierailija
TE: Metsä Group irtisanoi sopimuksen raakkutapaukseen liitetyn urakoitsijan kanssa
Urakoitsijan toiminnassa havaittiin epäkohtia jo ennen Suomussalmen Hukkajoen tapahtumia, kertoo Talouselämä.
Pitkän linjan kainuulaisyritys
"Iltalehti uutisoi aiemmin, että Stora Enson urakoitsijana Suomussalmella on toiminut metsäkonealan pitkän linjan yritys.
Viime vuoden liikevaihto oli reilut 22 miljoonaa euroa. Liikevoittoa yritys teki reilut 2 miljoonaa euroa. Yhtiö jakoi viime vuonna myös reilusti osinkoja.
Yritys luokitellaan keskisuureksi yritykseksi, ja siinä työskenteli keskimäärin reilut 80 henkilöä vuonna 2023.
Iltalehti tavoitti lauantaina yrityksen toimitusjohtajan.
– Joo, selvä, kiitos hei, toimitusjohtaja vastasi toimittajan esittelyn jälkeen ja lopetti puhelun."
Jännää että keskisuuren yrityksen nimeä suojellaan mediassa, kun yksittäiset ihmisetkin yleensä paljastetaan rikoksissa.

www.iltalehti.fi