Lueskelin yöihmisenä nuo viime yön jutut melkein kaikki jo yöllä ja nyt aamulla muutamat viimeiset. Mun mielestä on mielenkiintoista, että meitä on täällä niin monenlaisia ja hienoa, että olette uskaltaneet tänne kirjoittaa ajatuksianne.
Mutta ihan nyt uteliaisuudesta aloin pohtia, että onko täällä kuinka paljon muita itsensä lähinnä ns. perusheteroiksi tuntevia vai ollaanko täällä vähemmistössä? Itse koen sellainen olevani, koska en ole koskaan ollut kiinnostunut kenestäkään samaa sukupuolta olevasta, vastakkaisesta sukupuolesta sen sijaan kovastikin, ja seksi on aina kiinnostanut paljon, vaikkakin kausittain jonkun verran vaihdellen.
Tosin sellainen pikku twisti itselläkin, että vaikka olen siis nainen ja itse kiinnostunut vain miehistä, niin olen jo pari vuosikymmentä sitten huomannut, että miesten välisen seksin ajatteleminen on itsestäni tosi kiihottavaa. Ja myös sen katsominenkin, eli aina silloin tällöin katselen h*omop*rnoa, vaikka hyviä tilaisuuksia siihen ei kovin usein ole. Ja tykkään siis myös juurikin niiden elimien katselemisesta ja siitä, että tuossa niitäkin näkee enemmän kuin hetskup*rnossa. Välillä ne elimet on mun mielestä kauniitakin ja aina vähintäänkin kiinnostavia.
Ja näistä pohdinnoista päädyin vielä tähän bojere-keissiin, eli tuo yllä kertomani on tietysti varmasti yksi syy, miksi tästä kiinnostuin. Mutta se on kuitenkin vain pieni osa ja tämä on kokonaisuutena paljon kiinnostavampaa itselle, koska tässä on kuitenkin niin selvästi ne oikeat tunteet myös heidän välillä, oli ne sitten todellisuudessa minkä laatuisia tunteita tahansa. Ja lisäksi näyttävät tosi söpöiltä yhdessä ja heillä on selkeästi hauskaa ja hyvä olla toistensa kanssa, niin että se haskuus ja hyvä olo jotenkin jopa vain ruudun läpi katsomalla leviää ja tuo iloa ja positiivista fiilistä itsellekin. Niin että ei kai mikään ihme, että täällä edelleen olen mukana.