K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kiitos!! Oon etsinyt tätä ihan älyttömän pitkään mutta aina kun on tullut puheeksi, kukaan ei ole muistanut mikä haastattelu se oli. Aloin jo epäillä että oon ite keksinyt koko koronan ja vakuuttavasti vaan saanut muutkin uskomaan siihen

Jossain vaiheessa vielä suunnilleen muisti mitä niillä oli päällä tai miten ne istuivat missäkin haastattelussa, mutta sit etenkin stozicen aikana alkoi tulla useita samana päivänä kuvattuja haastatteluita, joita oli mahdoton erottaa toisistaan. Nyt en pysy enää perässä ollenkaan!
On joo tosi vaikeaa muistaa mikä asia on mistäkin haastattelusta. :D Viisuaikaan tuli ihan hirveästi haastatteluita ja viime keväänä myös. Ja JOS kääntää koko ajan vanhoja haastatteluita tähän päälle niin ei noita millään muista. Muistan yleensä yksityiskohtaisesti mitä sanottiin mutta en missä.
 
vierailija
Hei mä olen pyörinyt täällä vasta ihan viime aikoina, niin olisin kysellyt että onko täällä ollut aiemmin puhetta poly/avoimen suhteen mahdollisuudesta (K)? Koska se on oikeastaan ainoa vaihtoehto jolla saan itselleni järkevästi selitettyä sen, että Boitsu on edelleen niin ihastuneen oloinen ja gf (mahdollinen, eihän me voida tietää) olemassaolo ei näytä häntä vaivaavan.
Bojan on vain ihmisrakas ja kohtelee ja käyttäytyy muidenkin kanssa ihastuneen oloisesti. Mitään mancrushia ja ystävyyttä kummempaa ei heidän välillään ole ollut. Jos suhde ois, tuskin heille riittäis tapaamiset muutaman kerran vuodessa. Polyamoria tai avoin suhde on kyllä liian kaukaa haettua tässä tapauksessa.
 
vierailija
Kiitos!! Oon etsinyt tätä ihan älyttömän pitkään mutta aina kun on tullut puheeksi, kukaan ei ole muistanut mikä haastattelu se oli. Aloin jo epäillä että oon ite keksinyt koko koronan ja vakuuttavasti vaan saanut muutkin uskomaan siihen

Jossain vaiheessa vielä suunnilleen muisti mitä niillä oli päällä tai miten ne istuivat missäkin haastattelussa, mutta sit etenkin stozicen aikana alkoi tulla useita samana päivänä kuvattuja haastatteluita, joita oli mahdoton erottaa toisistaan. Nyt en pysy enää perässä ollenkaan!
Joo tuntuu, että noita haastatteluja tulee jatkuvasti (mikä siis on hyvä juttu) 😁
 
vierailija
On joo tosi vaikeaa muistaa mikä asia on mistäkin haastattelusta. Viisuaikaan tuli ihan hirveästi haastatteluita ja viime keväänä myös. Ja JOS kääntää koko ajan vanhoja haastatteluita tähän päälle niin ei noita millään muista. Muistan yleensä yksityiskohtaisesti mitä sanottiin mutta en missä.
Samaan aikaan tulee näitä uuden levyn haastatteluja tai tuntuu, että nekin ovat jo alkaneet. 😅
 
vierailija
Mitenkä sitä oli niin hullaantunut tuohon Bojaniin jossain kohtaa, nyt en enää näe mitään ihmeellistä. Tuli vaan mieleen kun katsoin ton instan pätkän keikan peruutuksesta. Tuntuu että sekä B:stä ja K:stä on mennyt viehätys. No, aika aikaansa. Toivottavasti tuo B:n kaulajuttu on sellainen mistä toipuu helposti.
Mulle on käynyt samoin. Olivat minusta vuosi sitten jotenkin niin ihmeellisiä ja nyt kun katselen heitä, niin tuntuu siltä, kuin söisin veteen tehtyä puuroa. Lähinnä seuraan musiikkia, mutta sehän sen tässä pitäisi kai tärkeintä olla.
 
Mulla oikeastaan sama. Tykkäsin seurata K&B shippiä viisujen ja sen jälkeisiä aikoja, mutta nykyään seuraan aktiivisesti lähinnä Joksuja ja heidän uraansa ja sen kehittymistä sekä musiikkia.
 
vierailija
Hei mä olen pyörinyt täällä vasta ihan viime aikoina, niin olisin kysellyt että onko täällä ollut aiemmin puhetta poly/avoimen suhteen mahdollisuudesta (K)? Koska se on oikeastaan ainoa vaihtoehto jolla saan itselleni järkevästi selitettyä sen, että Boitsu on edelleen niin ihastuneen oloinen ja gf (mahdollinen, eihän me voida tietää) olemassaolo ei näytä häntä vaivaavan.
Äh, nyt kun vaaleanpunaiset lasit on pudonneet mun silmiltä, niin tajuan, että B katsoo todella monia ihmisiä ihastuneen oloisesti. Se taitaa olla luontaista Bojanille. En halunnut myöntää, että hän katsoo sillä tavoin myös Damonia, mutta kyllä hän vaan katsoo.
 
Niin hän tekee. Viimeisissä keikkataltioinneissa lentosuukkoja lentelee sinne tänne. Ja flirttailee niin moneen suuntaan. Luonnonlahjakkuus sillä saralla.
 
vierailija
Hei mä olen pyörinyt täällä vasta ihan viime aikoina, niin olisin kysellyt että onko täällä ollut aiemmin puhetta poly/avoimen suhteen mahdollisuudesta (K)? Koska se on oikeastaan ainoa vaihtoehto jolla saan itselleni järkevästi selitettyä sen, että Boitsu on edelleen niin ihastuneen oloinen ja gf (mahdollinen, eihän me voida tietää) olemassaolo ei näytä häntä vaivaavan.
Mistäpä me tiedämme, vaivaako vai ei, mutta en pitäisi avointa suhdetta mahdottomana. Polyyn en usko. Toisaalta en kyllä usko siihenkään, että K/B olisi nk. perinteiseksi ajateltu parisuhde. Varmasti syvää kiintymystä ja ehkä rakkauttakin, mutta tuskin fyysisellä tasolla.
 
vierailija
Äh, nyt kun vaaleanpunaiset lasit on pudonneet mun silmiltä, niin tajuan, että B katsoo todella monia ihmisiä ihastuneen oloisesti. Se taitaa olla luontaista Bojanille. En halunnut myöntää, että hän katsoo sillä tavoin myös Damonia, mutta kyllä hän vaan katsoo.
Multa ne vaaleanpunaiset lasit lähti jo viime syksynä kun tosiaan tajusin sen, että B katsoo todella monia ystäviään ihastuneen oloisena. Ihana se Boitsu silti edelleen on ☺
 
vierailija
Mulle on käynyt samoin. Olivat minusta vuosi sitten jotenkin niin ihmeellisiä ja nyt kun katselen heitä, niin tuntuu siltä, kuin söisin veteen tehtyä puuroa. Lähinnä seuraan musiikkia, mutta sehän sen tässä pitäisi kai tärkeintä olla.
Mulla ei ole vielä käynyt noin, pelkään että niin pian tapahtuu kun olen vielä tässä ihanassa ihastuksessa. Mun edelliset kolme fanitusta on kestäneet vuoden tai vähän alle mutta tässä kelkassa olen vielä vaikka vuosi on jo vierähtänyt. Tosin nyt olen pitkästä aikaa itse tosi aktiivisesti mukana fandomissa kun aiemmissa lähinnä passiivisena lueskelin ficcejä ja seurasin mitä muut juttelee. Ehkä tuo omalla kohdallani on pidentänyt tämän kestoa.
 
vierailija
Mistäpä me tiedämme, vaivaako vai ei, mutta en pitäisi avointa suhdetta mahdottomana. Polyyn en usko. Toisaalta en kyllä usko siihenkään, että K/B olisi nk. perinteiseksi ajateltu parisuhde. Varmasti syvää kiintymystä ja ehkä rakkauttakin, mutta tuskin fyysisellä tasolla.
En usko syvään kiintymykseen enkä missään tapauksessa rakkauteen missään muodossa. Viisujen kahden klopin hauska performanssi. Meni vähän pitkäksi, mutta väliäkö tuolla.
 
vierailija
Itse uskon vain ystävyyteen niiden välillä, sekin on kyllä tosi ihana asia. Mustakin B oli ainakin aiemmin ihastuneen oloinen, mutta ehkä se nykyään on enemmän vaan lämpöä ja ystävyyttä. K on koko ajan ollut varattu, en oikein usko että hänen puoleltaan olisi ollut mitään platonista mancrushia enempää. Eihän polysuhde yleisesti mikään mahdoton ajatus ole, mutta en usko tässä tapauksessa siihen, koska jos sellainen olisi, olen ihan varma että tapaisivat useammin. Eivät kuitenkaan asu toisella puolella maailmaa toisistaan tai mitään ja lomiakin on ollut, ne vain on vietetty muualla. Jos olisivat alusta asti nähneet melko tiivisti olisin voinut ehkä sellaiseen mahdollisuuteen uskoakin.
Siis se jäi mainitsematta, että mä uskon edelleen aika vakaasti että kyllä siellä on jonkinasteista something more heidän välillä alkuaikoina tapahtunut, ja se on tullut joko toiselle tai molemmille puskista. Näitä juttuja on ihan tavistenkin ajoittain hankala käsitellä, vailla se toinen osapuoli olisi naapurissa, saati sitten 2 eri maassa asuvan keikkailevan artistin. Ehkä jotain kipuiluakin on mahtunut mukaan, tai sitten ei. Poly/avoin suhde siis siinä mielessä, että K on saanut "luvan" katsoa mihin juttu johtaa vai johtaako mihinkään, joko pelkästään poikien välisenä tai kenties jopa gf kera.

Ja nää on tosiaan mun ihan omia, omaan elämään vahvasti peilautuvia mietintöjä, joista olisin joskus mielelläni jutellut vauvalla tai puutarhassa, mutta eihän näitä nyt siellä voi mainita ilman, että palstapoliisit teilaa.

T. Tuo jolle vastasit (luin myös muut vastaukset, kiitos kaikille 💚)
 
Yhteistyössä