K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä en pety, jos selviää, että B ja S eivät ole yhdessä. Nyt vaan tosiaan reaalimaailmassa, siis siinä, jossa oikeasti elämme, vaikuttaa siltä, että ovat.
No kun ei vaikuta, eihän he edes näe koskaan, B käynyt kerran nykissä, jossa oli isompi porukka koolla, muut matkat olette keksineet päästänne. Suhde perustuu johonkin ig tykkäämisiin ja mummon youtube kanavaan?
 
vierailija
Jep, ison artistin lämppäriksi pääseminen on kultakaivos johon on kova kilpailu, varsinkin kiertueelle. Usein isommat bändit valitsee omat lämppärinsä bändeistä joista itse tykkäävät, koska he haluavat päättää koko keikan musatyylin, joten edes managereiden suhteilla ym ei pääse helposti sisään. Yleensä pitää tulla edes vähän niiden muiden artistien tietoisuuteen, niin että silloin kun ne suunnittelee tiimeineen tulevaa kiertuetta ja alkavat pohtimaan mahdollisia lämppäreitä, niin joku tiimistä tulee heittäneeksi bändin nimen mukaan potentiaalisten nimien sekaan.

Jos artisti ei sit saa hommattua riittävästi vapaana olevia lämppäreitä omista suosikeistaan/tutuista bändeistä, niin silloin laitetaan vasta kyselyä eteenpäin managerin verkostihin että onko kellään sopivaa bändiä tiedossa joka pääsis meidän kiertueelle. Niin silloin ne suhteet auttaa.
Lewis Capaldin lämppääminen saattaisi olla realistista kun bändi henkilökohtaisesti tuntee hänet ja hän taitaa pitää musastakin kun osasi laulaa joissain biiseissä mukana Glasgown keikalla. Mutta en sitten tiedä kuinka monta muuta ”kaveribändiä” hänellä on tyrkyllä lämppäämään, varmaan monta. 😅
 
vierailija
Lewis Capaldin lämppääminen saattaisi olla realistista kun bändi henkilökohtaisesti tuntee hänet ja hän taitaa pitää musastakin kun osasi laulaa joissain biiseissä mukana Glasgown keikalla. Mutta en sitten tiedä kuinka monta muuta ”kaveribändiä” hänellä on tyrkyllä lämppäämään, varmaan monta.
Harmi, että Lewis ei tällä hetkellä keikkaile käsittääkseni.
 
vierailija
No kun ei vaikuta, eihän he edes näe koskaan, B käynyt kerran nykissä, jossa oli isompi porukka koolla, muut matkat olette keksineet päästänne. Suhde perustuu johonkin ig tykkäämisiin ja mummon youtube kanavaan?
No mulle on se ja sama onko he yhdessä vai ei mutta tykkään etsiä yhteyksiä heidän välillään. Eikö se K ja B suhde perustu ihan yhtä häilyviin juttuihin ja näkevät toisiaan pari kertaa vuodessa isolla porukalla.
 
Ei mulla oo tarvetta vängätä tästä. Mulle suhteesta on tarpeeksi viitteitä. Voi olla, ettei se missään vaiheessa todella paljastu ja päättyy omia aikojaan. Toivon B:lle paljon onnea ja rakkautta joka tapauksessa.
 
vierailija
No mulle on se ja sama onko he yhdessä vai ei mutta tykkään etsiä yhteyksiä heidän välillään. Eikö se K ja B suhde perustu ihan yhtä häilyviin juttuihin ja näkevät toisiaan pari kertaa vuodessa isolla porukalla.
No K ja B halanneet ja pusanneet tosielämässä, viettäneet aikaa jne. Missä nämä B ja S on nähty kaksin? Salakuvia olisi ihan varmaan, jos viettäisivät aikaa yhdessä, fanit ei ole niin yleviä. Juorulehdetkään ei tiedä S kohdalla mitään tälläistä, ihan muita nimiä tulee ketä tänäkin vuonna tapaillut.
 
Onko B myös suhteessa Damonin kanssa kun ovat halanneet ja pussanneet? :D
 
vierailija
No K ja B halanneet ja pusanneet tosielämässä, viettäneet aikaa jne. Missä nämä B ja S on nähty kaksin? Salakuvia olisi ihan varmaan, jos viettäisivät aikaa yhdessä, fanit ei ole niin yleviä. Juorulehdetkään ei tiedä S kohdalla mitään tälläistä, ihan muita nimiä tulee ketä tänäkin vuonna tapaillut.
K:lla on tyttöystävä jo ei ne K&B yhteen pääty, vaikka kuinka toistelisit asioita.
 
vierailija
No K ja B halanneet ja pusanneet tosielämässä, viettäneet aikaa jne. Missä nämä B ja S on nähty kaksin? Salakuvia olisi ihan varmaan, jos viettäisivät aikaa yhdessä, fanit ei ole niin yleviä. Juorulehdetkään ei tiedä S kohdalla mitään tälläistä, ihan muita nimiä tulee ketä tänäkin vuonna tapaillut.
Kaikki kyllä tajuaa (tai pitäisi tajuta), että Jere ja Bojan ovat pelkkiä kavereita, eikä heistä koskaan mitään muuta tulekaan.
 
vierailija
No K ja B halanneet ja pusanneet tosielämässä, viettäneet aikaa jne. Missä nämä B ja S on nähty kaksin? Salakuvia olisi ihan varmaan, jos viettäisivät aikaa yhdessä, fanit ei ole niin yleviä. Juorulehdetkään ei tiedä S kohdalla mitään tälläistä, ihan muita nimiä tulee ketä tänäkin vuonna tapaillut.
Missä K ja B on nähty kaksin? Ei missään kun eivät ole olleet.
 
Yhteistyössä