Eli se saa vähemmän palkkaa kuin kokoaikaduunari samasta työstä. Tuet eivät ole palkkaa, ainakaan vielä. Eli jos vaikka tuki + palkka olisi 1500, työtön saa 1250, kun taas jos duunari tekee tonnin pohjapalkalla + 500€ lisällä, se saa 1500€.
Ensinnäkin se saa tismalleen saman palkan. Ei palkkaa vähennetä mitenkään. Jos kokoaikaduunari saa 500, keikkatyöläinen saa 500. Siis palkkaa. Ihan täysi palkka tulee työstä työttömälle.
Mutta ero on vaan siinä, että sen lisäksi saa työttömyyskorvausta ihan ilmaiseksi. Siis vaikka ei ole työtön niinä työpäivinä, saa 50 % työttömyyskorvauksesta sen palkan päälle. Työttömyyskorvaustahan maksetaan päivittäin. On työttömyyspäiviä. Ei ole työttömyyskuukausia eikä ole kuukausityöttömyyskorvausta, vaan on työttömyyspäiviä ja on päiväraha.
Jos ihminen on esim. 10 päivää kuukaudesta työssä, hän ei ole niinä päivinä työtön. Silti hän saa niiltäkin päiviltä työttömyyskorvausta. Se ei ole korvausta työttömyydestä, vaan se on ylimääräinen porkkana, jolla kannustetaan työttömiä tekemään työtä.
Työtön saa siis enemmän rahaa samasta työstä kuin kokoaikaduunari koska työtön saa palkan ja bonuksena vielä työttömyyskorvausta, vaikka ei ole työpäivinä työtön.
Etkä edelleenkään siis ilmeisesti ymmärrä miten tuo systeemi toimii. Miten se on edes mahdollista kun se on niin yksinkertainen järjestelmä ja tässäkin moneen kertaan selitetty?
"Eli jos vaikka tuki + palkka olisi 1500, työtön saa 1250, kun taas jos duunari tekee tonnin pohjapalkalla + 500€ lisällä, se saa 1500€."
Ei se duunari saa mitään 500 euron lisää palkan päälle. Mistä se sen saisi? Ei duunari saa kuin sen palkan eli tuossa 1000 euroa. Se on kaikki mitä duunari saa. Työtön saa siitä samasta työsuorituksesta sen saman palkan 1000 euroa ja sen lisäksi 500 euroa työttömyyskorvausta (mistä se 250 euroa nyt tuli?). Siis työtön saa samasta työstä 1500 euroa ja duunari saa 1000 euroa.