Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Omalta osaltani tässä vuoden aikana on korostunut koko ajan Joker Outin musiikin fanitus. Jaksan vähemmän ja vähemmän lukea utopistisia spekulaatioita bändiläisten terveydentilasta, painosta tms. Tuntuu, että joillakin on tarve melkeinpä mässäillä muiden sairauksilla, todellisilla tai kuvitelluilla, ja joskus tämä mässäilytarve täytetään kehittelemällä bändille sairauksia itse.

Ja ennen kuin joku sanoo, että eihän minun tarvitse välittää jonkun yksittäisestä näkemyksestä, niin täällä asiat eivät tunnu pysyvän "jonkun yksittäisinä näkemyksinä", vaan ne uskotaan mukisematta ja niitä aletaan voivotella sivukaupalla kehitellen samalla uusia spekulaatioita. Ja vaikka tätä ei ilmeisesti saisi joidenkin mielestä sanoa leimaantumatta vainoajaksi, niin erityisesti pidetyn nimimerkin ollessa kyseessä, moni uskoo aivan kaiken.

Päädyin Kultsan keikkojen jälkeen Jodeliin, ja olen huomannut, että siellä Joker Out -kanavalla on yllättävän kivaa keskustelua, joka keskittyy paljolti musiikkiin ja sen fiilistelyyn. Olen viettänyt koko ajan enemmän aikaa siellä, mutta siellä ei valitettavasti jaeta linkkejä samalla tavalla kuin näillä palstoilla.
Oon aivan samaa mieltä. Palstailu on jäänyt viime kuukausina lähes kokonaan kun en enää jaksa jatkuvaa negatiivisuutta ja ongelmien etsimistä aiheesta joka itselleni tuo päinvastoin valtavasti iloa. Käyn mielummin niillä alustoilla, joissa keskitytään bändiin liittyviin positiivisiin asioihin.
 
vierailija
Luulisi olevan suht helppoa plärätä palstaa lukematta viestejä jos kerran pelkät linkit kiinnostavat. Ei tarvitse takertua meidän viesteihin, jotka tästä ihmeellisyydestä tykkää. Eikä varsinkaan jankata niistä päiväkausia kun ei hänen korkeuttaan satu sisältö tai kirjoitustyyli miellyttämään.
Vai?
Olen samaa mieltä. Aiempi viesti kuulosti hiukan siltä, että haluaa määrätä mistä ja miten täällä pitää keskustella. Tämä on kuitenkin shippausketju, johon kuuluu välillä aika polveileva keskustelu. Tietotoimistosta tai Tumpusta löytyy Joksujen linkkejä jos pelkästään niistä on kiinnostunut.
 
En sanoisi että "määrätä", mutta ajattelin, että joskus voisi olla hyvä miettiä, miksi haluaa viedä keskustelua tiettyyn suuntaan, ja mietinnän tuloksena mahdollisesti todeta, että "ehkäpä kirjoituksissani tosiaan korostuu tämä ja tämä asia" ja kirjoitustapaa voisi sen seurauksena ehkä muokata.

Mutta eri asia on tietenkin se, haluaako niin tehdä, jos suurinta nautintoa tuo nimenomaan se terveydentila- ja ongelmaspekulointi.

Ja eihän tämä selkeästikään "minun" palstani ole, joten eipä minulla taida olla tällaisiin keskustelunavauksiin oikeutta. Mutta tulipahan kokeiltua nyt sitten palstalle kirjoittamistakin, juhuu!
 
vierailija
Oon aivan samaa mieltä. Palstailu on jäänyt viime kuukausina lähes kokonaan kun en enää jaksa jatkuvaa negatiivisuutta ja ongelmien etsimistä aiheesta joka itselleni tuo päinvastoin valtavasti iloa. Käyn mielummin niillä alustoilla, joissa keskitytään bändiin liittyviin positiivisiin asioihin.
Tuon voivottelun takia itsekin puutuin asiaan. Mainitsin vain ettei muissa keikkarapsoissa näkynyt mitään aiheesta ja sekin oli väärin. Minusta Bojanista yritetään kokoajan leipoa jotain vähävoimaista ja kykenemätöntä milloin mihinkin. Jos kertoja on oikea otetaan kaikki totena ja mässäilyä jatketaan päiviä ja kymmeniä sivuja kahdella eli palstalla. 🫣
 
vierailija
En sanoisi että "määrätä", mutta ajattelin, että joskus voisi olla hyvä miettiä, miksi haluaa viedä keskustelua tiettyyn suuntaan, ja mietinnän tuloksena mahdollisesti todeta, että "ehkäpä kirjoituksissani tosiaan korostuu tämä ja tämä asia" ja kirjoitustapaa voisi sen seurauksena ehkä muokata.

Mutta eri asia on tietenkin se, haluaako niin tehdä, jos suurinta nautintoa tuo nimenomaan se terveydentila- ja ongelmaspekulointi.

Ja eihän tämä selkeästikään "minun" palstani ole, joten eipä minulla taida olla tällaisiin keskustelunavauksiin oikeutta. Mutta tulipahan kokeiltua nyt sitten palstalle kirjoittamistakin, juhuu!
Ei ehkä ole sinun palsta jos pelkkä Jokerien musiikki kiinnostaa. Tämä on shippausketju, jossa on aiheena molemmat K ja Jokerit. Nyt myös oletat, sillä itse en ole keskustellut mitään B:n voinneista kun en ole kiinnostunut aiheesta eikä siten ole mielipidettä suuntaa tai toiseen. Helposti ohittelen viestejä kyseisestä aiheesta. Sen sijaan korvaan särähtää kun perusteena keskustelun ohjaukseen on vain oma preferenssi, joka ei edes ole alkuperäisen aiheen mukainen. Niistä tulee Main Character syndrooma fiilis.
 
vierailija
Nämä arvailut kirjoittajien henkilöllisyydestä ja kaikkien samaa mieltä olevien niputtaminen yhdeksi henkilöksi ovat myös yksi riesa nykyään. Tuntuu ilmeisen vaikealta uskoa, että useampi ihminen on eri mieltä jostain asiasta kuin kommentoija itse, tai sitten on kyse vaillinaisesta lukutaidosta, jos ei erota kirjoittajien tyylejä toisistaan.

Jos tuon kommentin nyt oikein tulkitsin, eikö siinäkin lähdetty ivaamaan nimimerkillistä kirjoittajaa?
Ilmeisesti kun kuse on tarpeeksi tunnetusta ja tykätysrä nickillisestä homma menee siihen että jos vähänkään kyseenalaistat olet väärässä ja joku yksi trolli vaan vaikka kirjoittajia oikeasti olisi useita. Tässäkin taisi tyyleistä päätellen olla monta ihmistä kommentoimassa aiheesta näkemyksiään. Ei mikään yksi Aito. Ja itseasiassa tämän tykätyn nickillisen ensimmäiset rapsat olisi otettu trollina tai ns aitona pelkän kirjoituksen perusteella..
 
vierailija
Ei ehkä ole sinun palsta jos pelkkä Jokerien musiikki kiinnostaa. Tämä on shippausketju, jossa on aiheena molemmat K ja Jokerit. Nyt myös oletat, sillä itse en ole keskustellut mitään B:n voinneista kun en ole kiinnostunut aiheesta eikä siten ole mielipidettä suuntaa tai toiseen. Helposti ohittelen viestejä kyseisestä aiheesta. Sen sijaan korvaan särähtää kun perusteena keskustelun ohjaukseen on vain oma preferenssi, joka ei edes ole alkuperäisen aiheen mukainen. Niistä tulee Main Character syndrooma fiilis.
Tämä. Sanasta sanaan samaa mieltä. ❤
 
vierailija
En sanoisi että "määrätä", mutta ajattelin, että joskus voisi olla hyvä miettiä, miksi haluaa viedä keskustelua tiettyyn suuntaan, ja mietinnän tuloksena mahdollisesti todeta, että "ehkäpä kirjoituksissani tosiaan korostuu tämä ja tämä asia" ja kirjoitustapaa voisi sen seurauksena ehkä muokata.

Mutta eri asia on tietenkin se, haluaako niin tehdä, jos suurinta nautintoa tuo nimenomaan se terveydentila- ja ongelmaspekulointi.

Ja eihän tämä selkeästikään "minun" palstani ole, joten eipä minulla taida olla tällaisiin keskustelunavauksiin oikeutta. Mutta tulipahan kokeiltua nyt sitten palstalle kirjoittamistakin, juhuu!
Ei täällä muut voi määrätä kuka tänne saa kirjoittaa. Jatka vaan kirjoittamista jatkossakin.
 
vierailija
Tuon voivottelun takia itsekin puutuin asiaan. Mainitsin vain ettei muissa keikkarapsoissa näkynyt mitään aiheesta ja sekin oli väärin. Minusta Bojanista yritetään kokoajan leipoa jotain vähävoimaista ja kykenemätöntä milloin mihinkin. Jos kertoja on oikea otetaan kaikki totena ja mässäilyä jatketaan päiviä ja kymmeniä sivuja kahdella eli palstalla. 🫣
Enemmän nämä teidän hyökkäysviestit häiritsee kuin erilaiset mielipiteet ja kokemukset keikasta.
 
vierailija
To

[/QUOTE

Minä en hyökännyt. Kommentoin vain huomion, että muissa keikkarapsoissa ei huomioitu mitään siitä mitä tämä nickillinen kertoi. Tämä oli väärin ja kuulemma muut eivät osanneet nähdä totuutta eli kuka ei kestänyt erilaista näkemystä?
 
vierailija
Enemmän nämä teidän hyökkäysviestit häiritsee kuin erilaiset mielipiteet ja kokemukset keikasta.
Kun lukee vaikka noita eilisiltaisia viestejä, niin enemmän se oli niin päin, että toiset yritti avata mielipidettään ja perustella asiaa ja ne joiden mielestä keskustelua ei olisi saanut kritisoida mitenkään hyökkäsi toisen kirjoittajan persoonaa vastaan.
 
vierailija
Ilmeisesti kun kuse on tarpeeksi tunnetusta ja tykätysrä nickillisestä homma menee siihen että jos vähänkään kyseenalaistat olet väärässä ja joku yksi trolli vaan vaikka kirjoittajia oikeasti olisi useita. Tässäkin taisi tyyleistä päätellen olla monta ihmistä kommentoimassa aiheesta näkemyksiään. Ei mikään yksi Aito. Ja itseasiassa tämän tykätyn nickillisen ensimmäiset rapsat olisi otettu trollina tai ns aitona pelkän kirjoituksen perusteella..
Mä vaan mietin että minkä takia pitää kyseenalaistaa jonkun toisen palstailijan henkilökohtainen mielipide? Ja jatkaa sitä päivätolkulla. Eiköhän me kaikki olla oikeutettuja näkemään ja kokemaan asiat aivan omasta vinkkelistämme. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suosittu tai epäsuosittu nimimerkillinen kyseessä. Ei Aidonkaan viesteihin kukaan tarttuisi, jos hän ei itse hyökkäisi ala-arvoisesti muiden kirjoittajien kimppuun ja menisi henkilökohtaisuuksiin. Mun mielestä hänen kanssaan on ollut ajoittain kivaa ja mielenkiintoista keskustella, vaikka olenkin joistain asioista hänen kanssaan täysin eri mieltä (ja joistain ihan 100% samaa).

Myös Joymuffinin kanssa olen ollut ajoittain aivan täysin päinvastaista mieltä, mutta hän ei ole ainakaan minun nähdäkseni ikinä vähätellyt toisten mielipiteitä, saati haukkunut ketään vajakiksi tai muutenkaan tuonut negatiivista energiaa palstoille.
 
vierailija
Ilmeisesti kun kuse on tarpeeksi tunnetusta ja tykätysrä nickillisestä homma menee siihen että jos vähänkään kyseenalaistat olet väärässä ja joku yksi trolli vaan vaikka kirjoittajia oikeasti olisi useita. Tässäkin taisi tyyleistä päätellen olla monta ihmistä kommentoimassa aiheesta näkemyksiään. Ei mikään yksi Aito. Ja itseasiassa tämän tykätyn nickillisen ensimmäiset rapsat olisi otettu trollina tai ns aitona pelkän kirjoituksen perusteella..
Ei pidä paikkaansa, kaikki keikkaraportit kiinnostaa oli niissä kenen tahansa nimimerkki tai ei, ei näissä ketjuissa varsinaisia trolleja ole ollut kuin se hevostrolli ja jotkut yksittäiset huo..ttelijst.
 
Yhteistyössä