K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ja itseäni henkkohta ei haittaisi pätkääkään vaikka K ei enää ikinä esiintyisi Suomessa, kun en häntä kuitenkaan katsomaan menisi. Jokerit sen sijaan haluaisin vielä monesti nähdä Suomessa
K voisi jäädä etelän maille, pysyvästi.
On niin törkypuheita lavalla.
Mihin katosi se soma viisukäärijä?
Nykyinen on kaamea puheineen ja lauluineen.
 
vierailija
Musta ei vaikuta kukaan osapuoli mitenkään innokkaalta yhteisbiisin suhteen, mutta nimenomaan jokereilta sitä jostain syystä kuitenkin aina välillä kysellään, ja nyt viimeksi siihen liitettiin myös joost. Siihen nähden mun mielestä on ihan ok vastata että se tapahtuisi todennäköisemmin käärijän kuin joostin kanssa, jos ylipäänsä olisi tapahtuakseen. En nyt ainakaan näe että jure olisi niin markkinalähtöinen että kiirehtisi vastaamaan jotain ihan vaan ylläpitääkseen jotain kuvitelmaa yhteistyöstä
Se oli kylläkin BL johon vastattiin että todennäköisemmin K:n kanssa 😁
 
vierailija
Joku puhui aiemmin Oslon keikasta No, ehkä se oli vain spekulointia. Mutta Sadie ei tainnut olla Lontoon keikalla. Siellä oli niitä kaikkia muita niitten kaiffareita jossain vip-katsomossa kyllä.
Se Oslon keikka taisi tulla ainakin täällä esiin arvauksena, mutta oliko siitä jokin muukin tieto? Tosiaan se väitetty koulukaverin bäkkärillä vierailu liittyi Lontoon keikkaan, kun muistan sen luettuani jääneeni miettimään, miten B:n sanottiin vaikuttaneen niin vakavalta ja jopa flegmaattiselta juuri sillä keikalla.
 
vierailija
Itsekin mietin, että yhteisbiisistä on suuri riski tulla väkisin väännetty floppi. Tyylit on heillä tosi erilaiset. En ymmärrä miksi Joksut pitää sitä idea yllä. Sanoisi vain suoraan että ei ole suunnitelmissa. K:lta siitä ei edes koskaan kysytä.
Annettaisiin nyt vain jäädä muistoksi titanic ym videot.
Ei Kn ja Bn yhdessäolo ole enää mitään.
Latautunut tunnelma on poissa.
 
vierailija
Se Oslon keikka taisi tulla ainakin täällä esiin arvauksena, mutta oliko siitä jokin muukin tieto? Tosiaan se väitetty koulukaverin bäkkärillä vierailu liittyi Lontoon keikkaan, kun muistan sen luettuani jääneeni miettimään, miten B:n sanottiin vaikuttaneen niin vakavalta ja jopa flegmaattiselta juuri sillä keikalla.
Eikös B tullut sinne suunnilleen suoraan lentokentältä sieltä new Yorkin reissultaan?

Sadie taas bongattiin ja paparazzattiin new yorkista edellisenä päivänä, ihan yksin, joten tuskin ennätti sille keikalle.
 
vierailija
Mitä joost siis teki?
No on toistuvasti viitannut kintaalla omien K:ta canceloivien faniensa kotkotuksiin, tekee juuri päinvastoin kun ne toivoo. Mm. se "I love your body and I love your brain" Ruississa, ja sitten oli omalla keikallaan Trafikin aikana soittanut facetimen Kärtsälle, jonka jälkeen totesi yleisölle että "hello twitter". Ei mikään munaton faniensa nöyristelijä.
 
vierailija
Jos S huhut pitää paikkansa, kauankohan Jokerit on vielä koossa? Etenkin jos suosio jää nykytasolla. Itse veikkaan että 2025 kevään jälkeen jäävät määrittelemättömälle tauolle. B muuttaa Jenkkeihin kokeilemaan siipiään näyttelemisessä, luomaan suhteita ja tietty olemaan lähellä S:ä. Kris kokeilee soolouraa, Jure lähtee moottoripyörällä kiertelemään, Nace perustaa perheen ja Jan soittelee paikallisbändeissä. Sitten jossain 2033 Viisujen prepartyissa tekevät comebackin.
 
vierailija
Mitä kiivaampi keskustelu ja mitä useampia näkökulmia, sen parempi. Yhden ja saman väitteen toistuminen samassa muodossa kuukaudesta toiseen ei jaksa kiinnostaa. Eli kyllä, mukavampaa olisi seurata vaihtelevaa keskustelua. Sallitaanko tällainen mielipide? Jos taas tarkoitit, että minusta olisi mukavampaa seurata keskustelua, jossa kaikki ovat samaa mieltä kanssani, niin et voisi olla enempää väärässä. Mitäs seuraamista siinä olisi?
Mutta toistuuhan se sinunkin väitteesi ja mielikuvasi muuttumattomana kuukaudesta toiseen. Miten se on eri asia?
 
vierailija
Jos S huhut pitää paikkansa, kauankohan Jokerit on vielä koossa? Etenkin jos suosio jää nykytasolla. Itse veikkaan että 2025 kevään jälkeen jäävät määrittelemättömälle tauolle. B muuttaa Jenkkeihin kokeilemaan siipiään näyttelemisessä, luomaan suhteita ja tietty olemaan lähellä S:ä. Kris kokeilee soolouraa, Jure lähtee moottoripyörällä kiertelemään, Nace perustaa perheen ja Jan soittelee paikallisbändeissä. Sitten jossain 2033 Viisujen prepartyissa tekevät comebackin.
Näin se tulee menemään.
 
No tuskin S:n takia tauolle jäävät. Joskus varmaan jäävätkin tauolle siitä ei oo kiistäminen mut se tuskin suhde jutuista johtuu. Jos Kris kokeilis soolouraa niin levyn kansi hänellä on jo valmiina se Damonin ottama kuva mihin itsekin laittoi että solo album cover tai vastaavaa
 
vierailija
No on toistuvasti viitannut kintaalla omien K:ta canceloivien faniensa kotkotuksiin, tekee juuri päinvastoin kun ne toivoo. Mm. se "I love your body and I love your brain" Ruississa, ja sitten oli omalla keikallaan Trafikin aikana soittanut facetimen Kärtsälle, jonka jälkeen totesi yleisölle että "hello twitter". Ei mikään munaton faniensa nöyristelijä.
Joostilla oli myös se Käärijä should have won-kyltti sillon viisujen tokassa semissä
 
vierailija
No on toistuvasti viitannut kintaalla omien K:ta canceloivien faniensa kotkotuksiin, tekee juuri päinvastoin kun ne toivoo. Mm. se "I love your body and I love your brain" Ruississa, ja sitten oli omalla keikallaan Trafikin aikana soittanut facetimen Kärtsälle, jonka jälkeen totesi yleisölle että "hello twitter". Ei mikään munaton faniensa nöyristelijä.
Joostin pisteet jatkaa itselläni nousemista koko ajan. Tykkään kun ei tosiaankaan hypi fanien pillin mukaan vaan julkisestikin seisoo ajatustensa takana.
 
vierailija
Tarvihan K viisuissa kaiken näkyvyyden ja B boyfriendinä toi sitä. Khan niitä juttuja viisujen alla postaili ja keksi. K sanoi tekevänsä kaikkensa voittaakseen viisut, muttei edes Bojan riittänyt.
Kn julisti suurta rakkauttaan Bojaniin tvssä
K oli aloitteentekijä ihan selvästi.
Josko Jesse, veli tai joku muu huomasi tämän loisto kuvion.
K hyötyi ihan yhtä paljon kuin B.
Mitenkä tuo rakkaudenjulistus sopi kuvioon.
Viisujen jälkeen.
 
vierailija
No on toistuvasti viitannut kintaalla omien K:ta canceloivien faniensa kotkotuksiin, tekee juuri päinvastoin kun ne toivoo. Mm. se "I love your body and I love your brain" Ruississa, ja sitten oli omalla keikallaan Trafikin aikana soittanut facetimen Kärtsälle, jonka jälkeen totesi yleisölle että "hello twitter". Ei mikään munaton faniensa nöyristelijä.
Mutta mitä siis silloin canceloinnin aikana teki? En tajunnut liittää sitä tuohon kysymykseeni, mutta se lainauksessa ollut hienoa ele viittasi siihen.
 
vierailija
Toisaalta taas en usko että Kris soolouraa kokeilee koska on monta kertaa sanonut ettei halua olla Bojanin tilalla koska suurin osa paineista on hänellä. Itse näkisin Krisin ehkä enemmän jossain malliuralla jos/kun Joksut joskus tauolle jäävät
 
vierailija
Jos S huhut pitää paikkansa, kauankohan Jokerit on vielä koossa? Etenkin jos suosio jää nykytasolla. Itse veikkaan että 2025 kevään jälkeen jäävät määrittelemättömälle tauolle. B muuttaa Jenkkeihin kokeilemaan siipiään näyttelemisessä, luomaan suhteita ja tietty olemaan lähellä S:ä. Kris kokeilee soolouraa, Jure lähtee moottoripyörällä kiertelemään, Nace perustaa perheen ja Jan soittelee paikallisbändeissä. Sitten jossain 2033 Viisujen prepartyissa tekevät comebackin.
Tuskin kenenkään seurustelu bändiä sentään hajottaa
 
vierailija
Jos S huhut pitää paikkansa, kauankohan Jokerit on vielä koossa? Etenkin jos suosio jää nykytasolla. Itse veikkaan että 2025 kevään jälkeen jäävät määrittelemättömälle tauolle. B muuttaa Jenkkeihin kokeilemaan siipiään näyttelemisessä, luomaan suhteita ja tietty olemaan lähellä S:ä. Kris kokeilee soolouraa, Jure lähtee moottoripyörällä kiertelemään, Nace perustaa perheen ja Jan soittelee paikallisbändeissä. Sitten jossain 2033 Viisujen prepartyissa tekevät comebackin.
Joo, S ja B eivät ehkä kauan jaksa reissaamista. Toisen on muutettava ja se on ilman muuta Bojan. Uskon, että USA häntä kiinnostaa muutenkin. Slovenia on liian pieni.
 
Yhteistyössä