K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mistä se sadie ois siinä tapauksessa ollut tulossa? Ei varmastikaan yhdysvalloista kahden päivän takia. Jokereilla olisi mielenkiintoisempiakin keikkoja kuin tuo saksan hiekkakenttäfestari. Mutta jos se on ollut esim englannissa niin sitten toki voisi olla ihan varteenotettava ajatus. Se brasilialainenkin on voinut vaihtaa lentoa lontoossa ja matkustaa sieltä hampuriin. Tähän kuvioon ei nyt kyllä mahdu se että bojan olisi käyttäytynyt poikaystävämäisesti vieressä ja joksut olisivat olleet se kaveriporukka.
Kyllä pidän sitäkin mahdollisena että olisi lentänyt vain viikonlopuksi Yhdysvalloista, jos vaikka tässä oli ainoa sopiva väli vähään aikaan. Omalta työpaikaltani osa lentää koko ajan viikonloppureissuja Usaan työasioissa niin miksi ei voisi hyvin lentää ihastuksen/rakkauden takia.
 
vierailija
Joksut oli parissa haastattelussa ja Kris ja Nace oli vielä kahdestaan kolmannessa haastiksessa. Ei kai muuten oo mitään ollut
On voinut olla kerralla useampikin. Muistatteko kun sillon stozicen yhteydessä niillä oli haastatteluja eri kokoonpanoilla? Niitä tupsahteli sitten pitkin syksyä useampiakin, kun kaikkia ei julkaistu heti eikä tietysti videomuodossakaan. Menin itse ihan sekaisin haastatteluista kun oli monia samasta paikasta samoissa vaatteissa, mutta saattoikin olla esim bojan ja kris kahdestaan, bojan&kris sekä nace, koko bändi, melkein koko bändi jne. Nyt on kuitenkin sinkku julkaistu, levy tuloillaan ja balkanin kiertue suunnitteilla, joten täytyyhän niiden taas aktivoitua kotikonnuillaan.
 
vierailija
Ei kai se levynteko oikeasti voi olla myöhässä, tämän Bn muuttuneen elämäntilanteen takia? Alkaa kyllä tuntumaan siltä. Mitä ne siellä Hampurissa teki ja oliko B siellä edes koko ajan paikalla? Kuulostaa että ovat tiiviisti yhdessä, niin missä välissä se ehtisi levyä tehdä? Taitaa olla ihan titityy rakkaudesta.
 
Juu varmasti on voinut olla nuo on vaan ne mitkä on tullut julki 😁
 
vierailija
Ei kai se levynteko oikeasti voi olla myöhässä, tämän Bn muuttuneen elämäntilanteen takia? Alkaa kyllä tuntumaan siltä. Mitä ne siellä Hampurissa teki ja oliko B siellä edes koko ajan paikalla? Kuulostaa että ovat tiiviisti yhdessä, niin missä välissä se ehtisi levyä tehdä? Taitaa olla ihan titityy rakkaudesta.
No en usko ja totta kai oli paikalla ne veti kuukauden putkeen yhdellä vapaapäivällä. SBJ:han meni heille yllättävän paljon aikaa joten se viivästytti levyn tekoa. Weekly updatessa sanoivat silloin kun SBJ oli valmis että siirtyvät sellaisiin biiseihin joita me ei olla kuultu. Työstivät varmaan luonnoksia valmiiksi niin että niitä pystyisi sitten Sloveniassa äänittämään
 
Ja sit vähän jarruja taas. Hampurin havaintoja on tasan yksi ja siitäkään ei tiedetä mistä sinne on lennetty. Kroatian reissun yhteydessä varmaankin tapasivat, kuten kris ja damonkin (ja voi hyvin olla että koko bändi oli mukana vaikkeivät lomaltaan somettaneetkaan). Mitään muita havaintoja ei ole.
 
vierailija
No en usko ja totta kai oli paikalla ne veti kuukauden putkeen yhdellä vapaapäivällä. SBJ:han meni heille yllättävän paljon aikaa joten se viivästytti levyn tekoa. Weekly updatessa sanoivat silloin kun SBJ oli valmis että siirtyvät sellaisiin biiseihin joita me ei olla kuultu. Työstivät varmaan luonnoksia valmiiksi niin että niitä pystyisi sitten Sloveniassa äänittämään
mehän emme tiedä myöskään keitä siellä Hampurissa oli paikalla
 
vierailija
Ei kai se levynteko oikeasti voi olla myöhässä, tämän Bn muuttuneen elämäntilanteen takia? Alkaa kyllä tuntumaan siltä. Mitä ne siellä Hampurissa teki ja oliko B siellä edes koko ajan paikalla? Kuulostaa että ovat tiiviisti yhdessä, niin missä välissä se ehtisi levyä tehdä? Taitaa olla ihan titityy rakkaudesta.
No ainakin aika hitaasti vaikuttaa etenevän. Milloinkohan se levy oikeasti tulee, kun yksi sinkkukin/Sta bi jah oli jo kaksi viikkoa myöhässä siitä mitä jossain vaiheessa kertoivat. Ja valmistuu toki milloin valmistuu mutta töpinäksi varmaan pitää kohta pistää jos meinaavat syksyllä vielä kiertueenkin järkätä, sitä promota ja myydä sille liput.
 
vierailija
Kyllä pidän sitäkin mahdollisena että olisi lentänyt vain viikonlopuksi Yhdysvalloista, jos vaikka tässä oli ainoa sopiva väli vähään aikaan. Omalta työpaikaltani osa lentää koko ajan viikonloppureissuja Usaan työasioissa niin miksi ei voisi hyvin lentää ihastuksen/rakkauden takia.
Joo ja jos on superkiireinen miljonääri niin helposti sitä parin päivän reissuja tekee jos ei vaan ole enempää aikaa.
 
vierailija
No ainakin aika hitaasti vaikuttaa etenevän. Milloinkohan se levy oikeasti tulee, kun yksi sinkkukin/Sta bi jah oli jo kaksi viikkoa myöhässä siitä mitä jossain vaiheessa kertoivat. Ja valmistuu toki milloin valmistuu mutta töpinäksi varmaan pitää kohta pistää jos meinaavat syksyllä vielä kiertueenkin järkätä, sitä promota ja myydä sille liput.
Tekevät varmasti parhaillaan levyä niin kuin weekly updatessa eilen sanoivat.
 
vierailija
Ja etenkin mitä kysyä!
”Oliko se Sadie siellä lentokoneessa ja moikkasko joku fani sitä kun se meni vessaan?”
”Käyttäydyitkö sä kuin poikaystävä? Miten?!”
”Menittekö te metrolla sitten johonkin? Miten te sinne Oldenburgiin päädyitte?”
”Mikä se patti oli ja mitä sille tehtiin?”
”Millon Bluza tulee?”
”Onko Nacen mäyris jo tavannut Igorin?”
 
vierailija
Joo ja jos on superkiireinen miljonääri niin helposti sitä parin päivän reissuja tekee jos ei vaan ole enempää aikaa.
No sitä just oon miettinyt että eikö muka ole aikaa kuin kusiseen kahteen päivään kun stranger thingsin kuvauksetkin on jo puolessa välissä. Siinä on aika paljon muitakin kuin sadie, vaikka se sen hahmo olisikin jo herännyt koomasta.
 
vierailija
”Oliko se Sadie siellä lentokoneessa ja moikkasko joku fani sitä kun se meni vessaan?”
”Käyttäydyitkö sä kuin poikaystävä? Miten?!”
”Menittekö te metrolla sitten johonkin? Miten te sinne Oldenburgiin päädyitte?”
”Mikä se patti oli ja mitä sille tehtiin?”
”Millon Bluza tulee?”
”Onko Nacen mäyris jo tavannut Igorin?”
Olet asioiden ytimessä! 👍👍
 
Yhteistyössä