Kolumni: Katsoin salatun koulutusvideon, jota Yle ei suostunut näyttämään – Siis ihan oikeasti: Voi herran jestas!
On typerryttävää katsella, kuinka toimittajia erikseen sysitään pois klassisen journalismin periaatteista. Ei ihme, että Yle kieltäytyy luovuttamasta tietoja koulutuksista, kirjoittaa Sanna Ukkola.
“Oma asema on haasteellinen: olen valkoinen cis-nainen ja teen päätöksiä siitä, kenen ääni tulee kuulluksi. Toivottavasti se muuttuu.”
Yle Draaman tuottaja seisoo vakavana mikrofoni kädessä yleläisten edessä: hän on juuri pitänyt luennon sensitiivisyyslukijoiden käytöstä draaman somejulkaisuissa.
Tuottajan mukaan todella tärkeää on, että Yle pystyy toiminnallaan lisäämään vähemmistöjen edustusta sekä Ylessä että yhteiskunnassa.
Yle on palkannut vähemmistöön kuuluvia, “marginalisoituja” ihmisiä, jotta taloon saadaan mahdollisimman erilaisia työntekijöitä. Nyt heitä nostetaan kameran eteen, taakse ja erilaisiin sisältöihin.
“Meidän sisällöissä näkyy, kuuluu ja vaikuttaa yhä useammin erilaiset vähemmistöt. Me ollaan pyritty hyvin monipuolisesti löytämään erilaisia aliedustettuja ihmisryhmiä ja tekemään heidän kanssaan yhteistyötä”, nainen kertoo.
Sensitiivisyyslukija on esimerkiksi etniseen vähemmistöön kuuluva ihminen, joka tarkistaa, että kirjoitettu teksti ei loukkaa ketään. Nyt Ylellä on naisen mukaan myös sensitiivisyyskatsojia ja sensitiivisyystekijöitä.
Esimerkiksi romanit saattavat käsikirjoittaa romaneista kertovaa sisältöä, sen lisäksi toinen romani lukee käsikirjoituksen. Ohjaajan apulaisena saattaa vielä erikseen toimia vähemmistöryhmään kuuluva ihminen.
Ongelmana on usein se, että vähemmistöryhmiin kuuluvilla uusilla tekijöillä ei ole riittävää ammattitaitoa eikä kokemusta. Tällaisia tilanteita varten on koottu työryhmiä, joissa kokeneet ammattilaiset kohtaavat kokemattomampia tekijöitä.
Naisen mukaan tekijöitä ja mallia pyritään nyt integroimaan myös muualle Yleen.
“Haluaisin muistuttaa, että tämä ei riitä. Me tehdään marginalisoitujen ryhmien kanssa matalan tuotantoarvon sisältöjä, mutta kuitataanko sillä tämä kaikki? Me tarvitsemme isoja tuotantoja ja valtavirtaa. Sitä kohti on mentävä!”
Yle on järjestänyt henkilöstölleen jo 40 koulutusta monimuotoisuudesta ja inkluusiosta ja salaa koulutusten hinnan. Kun Verkkouutiset viime viikolla yritti kysellä, kuinka paljon verorahoilla järjestettäviin koulutuksiin oli budjetoitu, avoimuuttaan aiemmin julistanut Yle kieltäytyi paljastamasta summaa.