vierailija
Niinpä. Tavallaan voisin hyvin ostaa tämän teorian tai siis ostankin.Sori jo etukäteen tämä - mutta NTn jälkeen Bojanille on tapahtunut jotain. Oliko se sitten sitä, että kävivät J:n kanssa tilanteensa ensimmäistä kertaa kunnolla läpi.
B:hän sanoi jossain haastattelussa, että keskustelivat kaikista asioista yhdessä. Puhui jopa unelmatreffeistä. Ja ehkä se, mitä kaikkea puhuivat ja millaiseen lopputulokseen tulivat, ei ollut sitä, mitä Bojan halusi ja odotti. Asian käsitteleminen on ottanut veronsa, paino on pudonnut, eikä hän ole jaksanut välittää itsestään.
Bojan on tainnut saada elämässään likipitäen kaiken sen, minkä on halunnut. Tyttöystäviä olisi riittänyt, jos olisi niitä vain halunnut, ja muutenkin elämä on edennyt suht mukavasti. Ehkä se, ettei hän saanutkaan haluamaansa vantaalaista pottapäätä, on ollut iso pala käsiteltäväksi.
Niin iso, että se on jättänyt jälkensä.
Mietin tätä yhtenä iltana, kun uni ei tullut. Olin juuri katsellut videoita NT:ltä, ja tältä viimeiseltä keikalta, ja ihmettelin, miten erilainen Bojan niissä esiintyi.
Samaan aikaan uskon, että tiedämme heidän yksityisestä elämästään liian vähän oikein mihinkään tuollaisiin johtopäätöksiin. Kun nyt olin Sloveniassa, niin kieltämättä vähän hätkähdin, kun siellä Vrhnikan tapahtumassa kaksi kundia oli nurmikolla siten, että toinen istui maassa ja toinen makasi nurmikolla pää sen toisen sylissä. Siis sylissä, ei reisillä, ei säärillä.
Ja mainitessani siitä miehelleni, että noikin on luultavasti heteroita, niin mieheni sanoi, että joo, siitä juuri lähti tyttöystävät jonnekin.
Eli se läheisyyshomma on siellä miesten välillä todellakin erilaista.