Kauvatukmlle: Ajattelen sinua ja katsettasi. Haluaisin kuljettaa sormia huulillasi, kaulallasi ja hiuksissasi...Mitä ajattelet nyt?
Pelossa eläminen on kuormittavaa, koko ajan hiljainen hätätilamoodi päällä. Elinaikani on taatusti lyhentynyt monella vuodella.Parisuhteessa voi kokea myös turvattomuutta. Myös toisten turvattomuutta. Avuttomuutta. Moni syyllistäisi eräästä asiasta, josta olen pitänyt suuni kiinni. Asian ilmiantaminen vaan rikkoisi enemmän vääryyttä kokenutta, kuin olisi oikein. Ja silti mietin kaikkea ja sen vaikutuksia.
Kun koko elämä on ollut turvattomuutta. Luulen, että siellä jossain mielen suojelevan unohduksen takana on jotain mitä mieli ei jaksa käsitellä. Olen niin tottunut siihen turvattomuuteen. Lukemaan merkkejä. Pelkäämään. Ahdistumaan. Hautaamaan kaiken ja unohtamaan. Päivästä toiseen. Kertomatta kenellekään. Minä kestän. Miten kestän. Mutta huolissani olen muista. Sivustalta.
Kuka tällaista epäilee?Äidin korvikeko minä sinulle olen?
Teoreettisesti seitsemän, mutta tunteen ja sisäisen kokemuksen tasolla 4-5, kun arviointiasteikkona on 4-10.Arvosana päivästä?
Jos olet töissä, normikahvia, jos taas unille käymässä, silloin ilman kofeiinia.Juon kohta kokeeksi kahvia, minkä merkkistä joisin? Kafeeiinitonta vai täyttä tavaraa?
Mikä teki sisäisestä kokemuksesta keskinkertaisen? Mistä kokemuksista puhut, kaipauksestako?Teoreettisesti seitsemän, mutta tunteen ja sisäisen kokemuksen tasolla 4-5, kun arviointiasteikkona on 4-10.
Et nukkuisi, jos suukon antaisit. Hyvää yötä, rakas.Hyvää yötä yhdelle "yökulkijalle". Nyt on matkattava höyhensaarille, jotta jaksaa vielä huomisen työt. Sitten onneks alkaa loma.
Hellä suukko poskellesi, olet mulle xxxxx
Kaipa kaipauskin saattaisi olla kokemus, jos kaipaamista siltä kannalta katselee, mutten nyt viittaa kaipailuihin tai haikailuihin. Enemmänkin, että kaiken pitäisi olla okei tällä hetkellä vaikka monelta kannalta katsottuna ei olekaan, mutta yritän uskotella itselleni, että kaikki kunnossa ja on vain oma ajtatelun ongelmani etten ole onnellinen tai tyytyväinen. Millä tahansa psykoogian ja ihmisyyden kannalta katsottuna kaikki ei voisi olla okei nykyisessä tilanteessa. Kognitiivinen dissonanssi, koska jos ystäväni kertoisi kuinka kokisi vastaavan tilanteen olisin sillä linjalla, että hän on erittäin vahva henkisesti, mutta ei ihmekään jos on onneton. Omalla kohdalla totean, että näillä mennään ja tulevaisuudessa on kuitenkin mahdollisuuksia.Mikä teki sisäisestä kokemuksesta keskinkertaisen? Mistä kokemuksista puhut, kaipauksestako?
Älä sure, ehkä kyseessä on väärinkäsitys kun ei tiedä kuka kenellekin kirjoittaa. Nuku hyvin.Miks se katse tuntu sydämessä niin jos me ei oltu oikeita toisillemme
🫂Kauempana on jotenkin enemmän ikävä sua. Harmittaa kun ei ystävystytty. Toisaalta oliko niin tarkoitettu. Joskus monta kuukautta sitten arvoin, että mitä sun kanssa pitäis tehdä. Kirjoitin lapuille eri vaihtoehtoja. Silloin kai tuli että ystävystyä. Mutta nyt lähtiessä yksi sellainen silloin kuukausia sitten ehkä jopa melkein vuosi sitten (en muista enää) kadonnut taiteltu lappu oli jostain ilmestynyt pöydälle ja siinä luki "Unohda se x". Oikeasti siis sun nimi. Sekö se on se tarkoitus nyt sitten. Surullista silti. En tykkää olla täälläkään. Tässä pikku kämpässä. Tänne pitäis pikkuhiljaa muuttaa pysyvästi. Tuntuu ettei mikään paikka ole oikea.
En tiedä. Riippuu pitkälti millaisessa seurassa on.Miten itse reagoisit?
En ole koskaan halannut kaivattua vaikka se on luontaista minulle.Halataanko vielä kerran?