Pjelaxin tuulipuiston 56 turbiinin nimellisteho on yhteensä 380 megawattia. Tavoitteena on, että uusi tuulipuisto Pohjanmaalla Närpiössä ja Kristiinankaupungissa tuottaa vuodessa noin 1,1 terawattituntia sähköä.
”Se vastaa noin viittä prosenttia Suomen tuulivoimatuotannosta”, sanoo Heikki Siniharju, Fortumin tuuli- ja aurinkoliiketoiminnan teknologiajohtaja.
Pjelaxin tuulipuisto on Fortumin ja sähköyhtiö Helenin yhteinen hanke, jonka ne julkistivat vuonna 2021. Rakentaminen alkoi tammikuussa 2022 ja viime viikolla, toukokuun puolivälissä 2024 vietettiin tuulipuiston avajaisia.
Hienoa!