vierailija
Tutkimus: Sanna Marinin suosio omaa luokkaansa – Petteri Orpo on puolueelle ”upottava johtaja”
Tuoreen tutkimuksen mukaan kokoomus ei voittanut kevään 2023 eduskuntavaaleja puheenjohtajansa Petteri Orpon ansiosta.
Marin oli poikkeuksellisen suosittu. Marin sai kaikista puoluejohtajista korkeimman suosiopisteytyksen kaikissa äänestäjissä.
11-portaisella pidän–en pidä -asteikolla, jota käytetään johtajien ja puolueiden yleisen suosion mittaamiseen, Marin sai pistemääräkseen 6,2. Skaala oli 0–10.
– Tämä on korkein arvo, jonka SDP:n puoluejohtaja on saanut koko sen 20 vuoden aikana, jona vaalitutkimuskonsortio on tehnyt mittauksiaan. SDP:n näkökulmasta Sanna Marin on siis omassa luokassaan.
Pääministerikortti ei ratkaissut
Puoluejohtajista toiseksi suosituin oli kokoomuksen Petteri Orpo (5,4), joka ei kuitenkaan pitänyt puoluettaan pinnalla samalla tavalla kuin Marin keväällä 2023.
– Se, että kokoomus oli maan suurin puolue vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ei johtunut Petteri Orpon henkilökohtaisesta karismasta tai vahvasta suosiosta, vaan pikemminkin poliittisista olosuhteista ja siitä poliittisesta sanomasta, jota puolue vaaleissa välitti, tutkimuksessa todetaan.
Orpo upottaa ja Purra kannattelee
Puolueensa pinnalla pitävä johtaja on suositumpi kuin hänen edustamansa puolue ja siksi hänen oletetaan houkuttelevan äänestäjiä. Puolueensa upottava johtava on puolestaan vähemmän suosittu kuin puolue, ja hänen epäsuosionsa voi johtaa äänestäjien kaikkoamiseen.
Vuonna 2023 vain kolme puoluejohtajaa toimi puoluettansa kannattelevana voimana puolueen omien kannattajien näkökulmasta. He olivat Marin, Li Andersson (vas) ja Sari Essayah (kd). Heistä selvimpiä pinnalla pitäjiä olivat Andersson ja Essayah.
Selkeitä puolueitansa upottavia johtajia olivat Maria Ohisalo (vihr), Annika Saarikko (kesk), Harry Harkimo (liik) ja Petteri Orpo.
Marinin ja Orpon suosiossa on merkittävä ero, tutkimuksessa todetaan.
– Arviot Orposta ovat johdonmukaisesti melko viileitä, erityisesti verrattuna Mariniin. Hän on keskimäärin yhtä suosittu kuin edustamansa puolue, ja toimii puoluettaan upottavana voimana monissa äänestäjäryhmissä.
Valtiovarainministeri Purra on tutkimuksen mukaan suositumpi kuin pääministeri Orpo.
– Purra puolestaan on suunnilleen yhtä suosittu koko äänestäjäkunnassa kuin Orpo, mutta toisin kuin Orpo, hän toimii puoluettaan kannattelevana voimana.

www.iltalehti.fi