Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No, voihan se olla, että homma ei toiminutkaan arjessa niin hyvin? Ei oltukaan niin samalla aaltopituudella kuin kuplassa olivat? Tosin jotta B pystyi tuomaan Bluzan ja SBJ:n mukanaan settiin, hän ei ole voinut enää toivoa heistä jotain, mitä ei ole tiennyt, että saako. Vaan sen puolen on ollut anygays oltava jo selvää.
Voi olla tai sitten vahtikoiran läsnäolo häiritsi.
 
vierailija
Juuri näin. Ihmisiltä jotenkin nyt unohtuu ihan kokonaan, mihin kohtaa aikajanaa nää bäkkärivideot sijoittuu. Eivät olleet ensitapaamisesta, juuri ennen keikan alkua eli vähän varmaan jännittänyt kiertueen eka keikka ja uusien biisien vastaanotto, ja tämän jälkeen oli vielä Tallinna, jossa B ja K näytti hyvin tyytyväisiltä yhdessä. Yleensä en sano tätä, mutta nyt sanon: ihmeellistä ylitulkintaa täällä tänä iltana ja hysterian lietsomista sitä kautta.
Ylitulkinta on sun mielipide ja hysteriasta täällä ollaan kaukana. Hyvinkin rauhallista, joskin hieman surusävytteistä pohdintaa tämä on pääasiassa ollut.
 
vierailija
Vaikka täällä nyt itsekin mouhoan, niin kyllähän K&B välillä on edelleen paljon hyvää ja lämpimiä tunteita! Ehkä ne molemmat yrittää just hillitä itseään NMn takia? Ehkä niiden on pitänyt ”varastaa” kaikki kahdenkeskiset hetket? Ehkä tunteet on puhuttu selviksi kahden kesken? Tyyliin ”rakastan sinua, mutta en voi just nyt olla kanssasi ja haluan perustaa perheen koska olen jo 30 v. ”
 
vierailija
Mulla tulee eräästä mieleen yks tuttava joka oli niin mustis, että vaati polttarinsakin yhteisenä sulhasensa kanssa. No se liitto kesti alle vuoden.
Ei kyllä ole terveellä perustalla semmoinen suhde jossa ei ole yhtään tilaa hengittää. Tiedän, koska been there done that ja never again.

T. Jos en vastannut viestiin tai luoja varjele puheluun 30 sekunnin sisään niin soitti läpi mun äidin, kaverit ja työpaikat.
 
vierailija
Vaikka täällä nyt itsekin mouhoan, niin kyllähän K&B välillä on edelleen paljon hyvää ja lämpimiä tunteita! Ehkä ne molemmat yrittää just hillitä itseään NMn takia? Ehkä niiden on pitänyt ”varastaa” kaikki kahdenkeskiset hetket? Ehkä tunteet on puhuttu selviksi kahden kesken? Tyyliin ”rakastan sinua, mutta en voi just nyt olla kanssasi ja haluan perustaa perheen koska olen jo 30 v. ”
No siis valehtelematta tää tunne tuli etenkin J:n käytöksestä noilla videoilla. En vaan halunnut sanoa. Voisin vaikka vannoa että heti kun tietää että joku ei ole lähistöllä niin on ihan erilainen. B enemmän pettyneen tai suuttuneen oloinen.
 
vierailija
Kuka toi Damon edes on? Joku britti valokuvaaja ilmeisesti? En ole yhtään kärryillä? Oon käsittänyt että otti jotain mustavalkoisia kuvia JO:sta mut miten se nyt B:iin yhtäkkiä liittyy näin vahvasti teidän mielestä? Mistään somesta en saa mitään viitettä tai vahvistusta teidän väitteille jostain suhteista. Ihan tuulesta temmattua tarinaa taas vaihteeksi.
 
vierailija
No siis valehtelematta tää tunne tuli etenkin J:n käytöksestä noilla videoilla. En vaan halunnut sanoa. Voisin vaikka vannoa että heti kun tietää että joku ei ole lähistöllä niin on ihan erilainen. B enemmän pettyneen tai suuttuneen oloinen.
Ei B mikään suuttunut ole, voi hyvänen aika sentään. Heillä on Kultsa1 just alkamassa ja hän on keskittymis-moodissaja sen takia vakavampi tottakai. Ei liity K:hon millään tavalla. Onko taas pientä ylianalysointia käynnissä siellä..?
 

Yhteistyössä