Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Yritän vähän analysoida ja selvittää (lähinnä ehkä itselleni) miksi K/B on minulle tärkeä. Kaikki ajatukset, jotka itselläni liittyvät K/B:hen muodostavat melko rönsyilevän, jopa puutarhamaisen (if you will), kokonaisuuden. Löydän sieltä kuitenkin joitakin pääteemoja.

Ensimmäinen syy liittyy K/B:n tapaamisen ajoitukseen ja omaan elämäntilanteeseen. K/B muodostui minulle merkitykselliseksi heti Viisujen jälkeen, kun näin materiaalia heidän yhdessäolostaan. Näin ’Loverpoolin’ treffit, saunarekkahölmöilyt ja molemmat höpöttämässä toisistaan suut virneessä. Seurasin tätä kaikkea ruudun välityksellä, lähes reaaliajassa, samaan aikaan kun itse elin stressaavaa elämänvaihetta, ja kaikki muu mitä samalta ruudulta näkyi, oli sotauutisia, diktaattoreita, lamaa, kaikkea ahdistavaa ja pelottavaa. Kontrasti oli valtavan suuri. Näin heissä Hyvää, ja tunsin sen leviävän myös itseeni. Ajatukseni virkistyivät, kehoni tuntui olevan enemmän elossa. Kun näin viisujen jälkeisen käytäväkävelyn, tunsin heidän olevan ihastuneita toisiinsa. Ja vaikka yritin aluksi laittaa vastaan, ihastumisen tunne levisi myös itseeni.

Näin jotakin kaunista, jonka toivoin jatkuvan. Sitten Bojan saapui Suomeen ja toiveeni toteutui. Tunnemyrsky oli valtava. Toinen syy, miksi K/B muodostui tärkeäksi, olikin se, että elin (ja elän) tätä kaikkea niin voimakkaasti tunteilla mukana. Yhteiskunta arvostaa rationaalisuutta, siinä missä tunteilua ja haaveilua pidetään heikkoutena. Olikin vapauttavaa, ihanaa ja kiihottavalla tavalla pelottavaa kellua tunteissa ja upota fantasioimaan. K/B toimivat polttoaineena, joka sai mielikuvituksen ja tunteet kehräämään.

Ficit ovat täynnä mielikuvituksen ilotulitusta. Fantasioinnin ja ficcien lukemisen myötä heräsi ajatusprosesseja siitä, mitä haluan parisuhteelta, millaisista ihmisistä olen kiinnostunut, millaista läheisyyttä haluan. Aloin pohdiskella teemoja, jotka olivat olleet piilossa. Kolmas syy onkin se, että K/B opettivat minulle uusia asioita itsestäni. K/B mahdollistivat turvallisen tavan tarkastella omia rajojaan ja tarpeitaan.

Viime viikon sunnuntaina Kulttuuritalolla katselin Bojania lavalla ja olin tietoinen K:sta katsomossa. Seisoin heidän välissään, todellisuus ja fantasia käsi kädessä, erillisinä olentoina toinen toisilleen hymyillen. Olin kiitollinen, vajavainen ihminen. Ihminen, joka näkee K/B:n välisen Hyvän, ja tietää ettei voi siihen vaikuttaa, vaikka se sattuu. Joka pyrkii irrottamaan kontrollista ja samalla kontrolloimaan omien haaveiden kautta.

Sain yleisön jäseneltä paperiperhosen. Kun 200 paperiperhosta nostettiin ylös, ei kukaan meistä, ei K tai B, ajatellut niitä paperina – ne olivat tanssivia perhosia. Näky oli koskettava. Mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos luopuisimme omista haaveistamme ja tunteistamme? Ei mitään, olisimme pelkkiä koneita.

Tunteet, mielikuvitus, itsetuntemus. Ihmisen rakennuspalikoita. Ehkä K/B ovatkin minulle tärkeitä, koska ovat inhimillisiä ja koska muistuttavat siitä, että minäkin olen inhimillinen.

-🌿
 
vierailija
Miksi se on aina K jota täällä haukutaan ja sanotaan ettei muka motivaatio riitä kahdenkeskeiseen aikaa B:n kanssa? Jos eivät ole olleet kaksin (uskon että ovat) niin ohan B:kin voinut sanoa et hengaillaan muiden kanssa tää reissu kun hekin tulivat suomeen monta päivää ennen?
Mä olen myös pirun kyllästynyt siihen, että näillä palstoilla Kärtsä on aina se syyllinen kaikkeen. Boitsu taas on joku tunteiden vietävissä oleva nössykkä. Heille on jaettu jotkin vatun roolit, joissa heitä pidetään väkisin. Äh.
 
vierailija
Ja sitten sekin vielä, että molemmilla on niin huikeassa nousukiidossa olevat omat ja erilliset urat kesken, että hyvin haastavaa ellei mahdotonta siinä olisi alkaa rakentamaan mitään uutta parisuhdetta.

Tottakai on olemassa ihmisiä jotka saavat etäsuhteen hyvin toimimaan, mutta K ja B vaikuttavat molemmat (luuloni mukaan) sellaisilta, että tarvitsevat rakkaussuhteessa paljon toisen läheisyyttä.

Ja molemmat ovat hyvin kunnianhimoisia uransa suhteen. Joten näillä spekseillä K:n on tietenkin paljon helpompi jäädä olemassaolevaan suhteeseen, joka sekin on varmisti (ja toivottavasti) aivan hyvä ja lämmin ja turvallinen.

Lisäksi K:n kumppani ei vaikuta tekevän ainakaan tässä vaiheessa elämäänsä mitään kunnianhimoista uraa, joten hänellä on aikaa ja kykyä omistautua Kn mukana ja perässä kulkemiseen, ilmeisesti toimiva ratkaisu heille molemmille (ellei K ole aivan tossu, enkä usko että on, vaikka kiltti varmasti onkin).

Olen siis sitä koulukuntaa, enkä onneksi ole yksin, että tunteita on, mutta ajoitus ja elämäntilanne vain on väärä. Ainakin juuri nyt.

Loppuun hauska ”what If…” -fantasia /spekulaatio. Eli HUOM. täysin mielikuvituksen tuotetta siis: Miettikää jos K&B olisivatkin olleet 2 musiikillisesti hyvin samantyylistä sooloartistia, jotka olisivat tavanneet viime keväänä viisuissa samalla intensiteetillä kuin oikeassakin elämässä. Ja olisivatkin päättäneet alkaa duoksi tai sitten muuten vain yhteiskiertue -tyylisesti kimpaan ja kiertelisivät parhaillaan Eurooppaa KAHDESTAAN. Niissä oloissa näkisin, että heille syntyisi rakkaussuhde lähes 100% varmuudella. 😍
Tää kuulosta aivan ficin alulta! Alternate universe ainakin osin!
 
vierailija
Siis oikeasti tuohan nyt olisi ollut aivan mahdoton ajatus, että B olisi tullut yksin. Siinähän olisi some revennyt ja shippaus olisi saanut sellaiset kierrokset, ettei sitä olisi enää pysäyttänyt mikään. Ja eiköhän nyt olla siinä tilanteessa, että välit haluan pitää mahdollisimman yksityisinä.
Oon kyllä miettinyt, miten ihmeessä B ja K tämän ajatuksen pidemmästä Suomessa olosta saivat myytyä muille JO:lle .
On kuitenkin fakta, että B uskalsi tehdä matkan Suomeen yksin viime vuonna ilman mitään järkevää syytä. J sen sijaan otti tuonne Tallinnaan mukaansa Häärijän, vaikka ccc esitykseen ei häntä mitenkään tarvittu. Ymmärrän, että se mietityttää ihmisiä. Ei kuitenkaan pitäisi. Uskon, että H epäkiitollinen tehtävä on tosiaan toimia jonkinlaisena esiliinana, sillä ilmeisesti halutaan nyt vain välttää kaikenlaisia puheita. Motivaation puutteesta ei todellakaan ole kyse, päinvastoin J on valmis tekemään kaikenlaisia järjestelyjä saadakseen olla edes vähän kauemmin lähellä B:tä
Eiköhän se syy Härtsän mukana ololle ole kuitenkin se loogisin eli Härtsä on itse halunnut mukaan, koska myös hän on läheinen kaveri Jokereiden kanssa. Ehkä he ovat halunneet viettää porukalla aikaa Tallinnassa.
 
vierailija
Yritän vähän analysoida ja selvittää (lähinnä ehkä itselleni) miksi K/B on minulle tärkeä. Kaikki ajatukset, jotka itselläni liittyvät K/B:hen muodostavat melko rönsyilevän, jopa puutarhamaisen (if you will), kokonaisuuden. Löydän sieltä kuitenkin joitakin pääteemoja.

Ensimmäinen syy liittyy K/B:n tapaamisen ajoitukseen ja omaan elämäntilanteeseen. K/B muodostui minulle merkitykselliseksi heti Viisujen jälkeen, kun näin materiaalia heidän yhdessäolostaan. Näin ’Loverpoolin’ treffit, saunarekkahölmöilyt ja molemmat höpöttämässä toisistaan suut virneessä. Seurasin tätä kaikkea ruudun välityksellä, lähes reaaliajassa, samaan aikaan kun itse elin stressaavaa elämänvaihetta, ja kaikki muu mitä samalta ruudulta näkyi, oli sotauutisia, diktaattoreita, lamaa, kaikkea ahdistavaa ja pelottavaa. Kontrasti oli valtavan suuri. Näin heissä Hyvää, ja tunsin sen leviävän myös itseeni. Ajatukseni virkistyivät, kehoni tuntui olevan enemmän elossa. Kun näin viisujen jälkeisen käytäväkävelyn, tunsin heidän olevan ihastuneita toisiinsa. Ja vaikka yritin aluksi laittaa vastaan, ihastumisen tunne levisi myös itseeni.

Näin jotakin kaunista, jonka toivoin jatkuvan. Sitten Bojan saapui Suomeen ja toiveeni toteutui. Tunnemyrsky oli valtava. Toinen syy, miksi K/B muodostui tärkeäksi, olikin se, että elin (ja elän) tätä kaikkea niin voimakkaasti tunteilla mukana. Yhteiskunta arvostaa rationaalisuutta, siinä missä tunteilua ja haaveilua pidetään heikkoutena. Olikin vapauttavaa, ihanaa ja kiihottavalla tavalla pelottavaa kellua tunteissa ja upota fantasioimaan. K/B toimivat polttoaineena, joka sai mielikuvituksen ja tunteet kehräämään.

Ficit ovat täynnä mielikuvituksen ilotulitusta. Fantasioinnin ja ficcien lukemisen myötä heräsi ajatusprosesseja siitä, mitä haluan parisuhteelta, millaisista ihmisistä olen kiinnostunut, millaista läheisyyttä haluan. Aloin pohdiskella teemoja, jotka olivat olleet piilossa. Kolmas syy onkin se, että K/B opettivat minulle uusia asioita itsestäni. K/B mahdollistivat turvallisen tavan tarkastella omia rajojaan ja tarpeitaan.

Viime viikon sunnuntaina Kulttuuritalolla katselin Bojania lavalla ja olin tietoinen K:sta katsomossa. Seisoin heidän välissään, todellisuus ja fantasia käsi kädessä, erillisinä olentoina toinen toisilleen hymyillen. Olin kiitollinen, vajavainen ihminen. Ihminen, joka näkee K/B:n välisen Hyvän, ja tietää ettei voi siihen vaikuttaa, vaikka se sattuu. Joka pyrkii irrottamaan kontrollista ja samalla kontrolloimaan omien haaveiden kautta.

Sain yleisön jäseneltä paperiperhosen. Kun 200 paperiperhosta nostettiin ylös, ei kukaan meistä, ei K tai B, ajatellut niitä paperina – ne olivat tanssivia perhosia. Näky oli koskettava. Mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos luopuisimme omista haaveistamme ja tunteistamme? Ei mitään, olisimme pelkkiä koneita.

Tunteet, mielikuvitus, itsetuntemus. Ihmisen rakennuspalikoita. Ehkä K/B ovatkin minulle tärkeitä, koska ovat inhimillisiä ja koska muistuttavat siitä, että minäkin olen inhimillinen.

-
Huh miten kauniisti kirjoitettu<3 Erityisesti viimeinen kappale kosketti melkein liikutukseen! Ja toki myös itsetutkiskelu tämän läpi, ficcien kautta, mielikuvitus, omat halut/tarpeet. Näin pikaisesti kirjoitettuna, en tässä hetkessä pysty enempää kirjoittamaan, mutta halusin laittaa tämän, kun viesti kosketti!
 
vierailija
Yritän vähän analysoida ja selvittää (lähinnä ehkä itselleni) miksi K/B on minulle tärkeä. Kaikki ajatukset, jotka itselläni liittyvät K/B:hen muodostavat melko rönsyilevän, jopa puutarhamaisen (if you will), kokonaisuuden. Löydän sieltä kuitenkin joitakin pääteemoja.

Ensimmäinen syy liittyy K/B:n tapaamisen ajoitukseen ja omaan elämäntilanteeseen. K/B muodostui minulle merkitykselliseksi heti Viisujen jälkeen, kun näin materiaalia heidän yhdessäolostaan. Näin ’Loverpoolin’ treffit, saunarekkahölmöilyt ja molemmat höpöttämässä toisistaan suut virneessä. Seurasin tätä kaikkea ruudun välityksellä, lähes reaaliajassa, samaan aikaan kun itse elin stressaavaa elämänvaihetta, ja kaikki muu mitä samalta ruudulta näkyi, oli sotauutisia, diktaattoreita, lamaa, kaikkea ahdistavaa ja pelottavaa. Kontrasti oli valtavan suuri. Näin heissä Hyvää, ja tunsin sen leviävän myös itseeni. Ajatukseni virkistyivät, kehoni tuntui olevan enemmän elossa. Kun näin viisujen jälkeisen käytäväkävelyn, tunsin heidän olevan ihastuneita toisiinsa. Ja vaikka yritin aluksi laittaa vastaan, ihastumisen tunne levisi myös itseeni.

Näin jotakin kaunista, jonka toivoin jatkuvan. Sitten Bojan saapui Suomeen ja toiveeni toteutui. Tunnemyrsky oli valtava. Toinen syy, miksi K/B muodostui tärkeäksi, olikin se, että elin (ja elän) tätä kaikkea niin voimakkaasti tunteilla mukana. Yhteiskunta arvostaa rationaalisuutta, siinä missä tunteilua ja haaveilua pidetään heikkoutena. Olikin vapauttavaa, ihanaa ja kiihottavalla tavalla pelottavaa kellua tunteissa ja upota fantasioimaan. K/B toimivat polttoaineena, joka sai mielikuvituksen ja tunteet kehräämään.

Ficit ovat täynnä mielikuvituksen ilotulitusta. Fantasioinnin ja ficcien lukemisen myötä heräsi ajatusprosesseja siitä, mitä haluan parisuhteelta, millaisista ihmisistä olen kiinnostunut, millaista läheisyyttä haluan. Aloin pohdiskella teemoja, jotka olivat olleet piilossa. Kolmas syy onkin se, että K/B opettivat minulle uusia asioita itsestäni. K/B mahdollistivat turvallisen tavan tarkastella omia rajojaan ja tarpeitaan.

Viime viikon sunnuntaina Kulttuuritalolla katselin Bojania lavalla ja olin tietoinen K:sta katsomossa. Seisoin heidän välissään, todellisuus ja fantasia käsi kädessä, erillisinä olentoina toinen toisilleen hymyillen. Olin kiitollinen, vajavainen ihminen. Ihminen, joka näkee K/B:n välisen Hyvän, ja tietää ettei voi siihen vaikuttaa, vaikka se sattuu. Joka pyrkii irrottamaan kontrollista ja samalla kontrolloimaan omien haaveiden kautta.

Sain yleisön jäseneltä paperiperhosen. Kun 200 paperiperhosta nostettiin ylös, ei kukaan meistä, ei K tai B, ajatellut niitä paperina – ne olivat tanssivia perhosia. Näky oli koskettava. Mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos luopuisimme omista haaveistamme ja tunteistamme? Ei mitään, olisimme pelkkiä koneita.

Tunteet, mielikuvitus, itsetuntemus. Ihmisen rakennuspalikoita. Ehkä K/B ovatkin minulle tärkeitä, koska ovat inhimillisiä ja koska muistuttavat siitä, että minäkin olen inhimillinen.

-
❤ Kiitos inspiroivasta itseanalyysistä. Täytyypä itsekin ottaa vkonloppuna hieman aikaa tämän pohtimiseen.
 
vierailija
Mä olen myös pirun kyllästynyt siihen, että näillä palstoilla Kärtsä on aina se syyllinen kaikkeen. Boitsu taas on joku tunteiden vietävissä oleva nössykkä. Heille on jaettu jotkin vatun roolit, joissa heitä pidetään väkisin. Äh.
Muakin vähän ärsyttää tämä yksipuolinen syyllistäminen. Hauska oli tuolta aiemmin ensin lukea, miten K ei uskaltanut mennä Tallinnaan yksin ja miten motivaatio ei riitä jne. ja seuraavassa lauseessa sitten selitellään, että eihän se B olisi mitenkään voinut tulla keskiviikkona yksin vaan pakko oli koko Jo porukka olla mukana, kun muutenhan siitä olisi noussut niin kova haloo. Että silleen.
 
Ja halvempaahan se oli tulla porukalla LONTOOSTA kun B ja muut erikseen.
 
vierailija
Mä olen myös pirun kyllästynyt siihen, että näillä palstoilla Kärtsä on aina se syyllinen kaikkeen. Boitsu taas on joku tunteiden vietävissä oleva nössykkä. Heille on jaettu jotkin vatun roolit, joissa heitä pidetään väkisin. Äh.
Joo, tämä shippi tekee sen, että kuva sen päähenkilöitä vääristyy näillä palstoilla sitä enemmän, mitä enemmän he yrittävät irrottautua shipistä. Boitsusta tehdään onneton runotyttö, joka on koko Lontoossa olo aikansakin vain haaveillut K:sta. Mitään muuta säätöähän tuollaisella nuorella miehellä ei missään tapauksessa ole voinut olla, kun ei Lontoon bileetkään kiinnosta ja K on vaan mielessä. Rakkauslauluja se vaan K:lle rustaa. K taas on nössykkä, joka ei kykene tekemään päätöksiä eikä oikein mitään muutakaan itsenäisesti. Tekee vaan niinkun tyttis käskee ja jatkuvast laiminlyö kahdenkeskisestä ajasta ja suomalaisista kesämökeistä haaveilevaa B:tä.
 
Aamen!
 
vierailija
Yritän vähän analysoida ja selvittää (lähinnä ehkä itselleni) miksi K/B on minulle tärkeä. Kaikki ajatukset, jotka itselläni liittyvät K/B:hen muodostavat melko rönsyilevän, jopa puutarhamaisen (if you will), kokonaisuuden. Löydän sieltä kuitenkin joitakin pääteemoja.

Ensimmäinen syy liittyy K/B:n tapaamisen ajoitukseen ja omaan elämäntilanteeseen. K/B muodostui minulle merkitykselliseksi heti Viisujen jälkeen, kun näin materiaalia heidän yhdessäolostaan. Näin ’Loverpoolin’ treffit, saunarekkahölmöilyt ja molemmat höpöttämässä toisistaan suut virneessä. Seurasin tätä kaikkea ruudun välityksellä, lähes reaaliajassa, samaan aikaan kun itse elin stressaavaa elämänvaihetta, ja kaikki muu mitä samalta ruudulta näkyi, oli sotauutisia, diktaattoreita, lamaa, kaikkea ahdistavaa ja pelottavaa. Kontrasti oli valtavan suuri. Näin heissä Hyvää, ja tunsin sen leviävän myös itseeni. Ajatukseni virkistyivät, kehoni tuntui olevan enemmän elossa. Kun näin viisujen jälkeisen käytäväkävelyn, tunsin heidän olevan ihastuneita toisiinsa. Ja vaikka yritin aluksi laittaa vastaan, ihastumisen tunne levisi myös itseeni.

Näin jotakin kaunista, jonka toivoin jatkuvan. Sitten Bojan saapui Suomeen ja toiveeni toteutui. Tunnemyrsky oli valtava. Toinen syy, miksi K/B muodostui tärkeäksi, olikin se, että elin (ja elän) tätä kaikkea niin voimakkaasti tunteilla mukana. Yhteiskunta arvostaa rationaalisuutta, siinä missä tunteilua ja haaveilua pidetään heikkoutena. Olikin vapauttavaa, ihanaa ja kiihottavalla tavalla pelottavaa kellua tunteissa ja upota fantasioimaan. K/B toimivat polttoaineena, joka sai mielikuvituksen ja tunteet kehräämään.

Ficit ovat täynnä mielikuvituksen ilotulitusta. Fantasioinnin ja ficcien lukemisen myötä heräsi ajatusprosesseja siitä, mitä haluan parisuhteelta, millaisista ihmisistä olen kiinnostunut, millaista läheisyyttä haluan. Aloin pohdiskella teemoja, jotka olivat olleet piilossa. Kolmas syy onkin se, että K/B opettivat minulle uusia asioita itsestäni. K/B mahdollistivat turvallisen tavan tarkastella omia rajojaan ja tarpeitaan.

Viime viikon sunnuntaina Kulttuuritalolla katselin Bojania lavalla ja olin tietoinen K:sta katsomossa. Seisoin heidän välissään, todellisuus ja fantasia käsi kädessä, erillisinä olentoina toinen toisilleen hymyillen. Olin kiitollinen, vajavainen ihminen. Ihminen, joka näkee K/B:n välisen Hyvän, ja tietää ettei voi siihen vaikuttaa, vaikka se sattuu. Joka pyrkii irrottamaan kontrollista ja samalla kontrolloimaan omien haaveiden kautta.

Sain yleisön jäseneltä paperiperhosen. Kun 200 paperiperhosta nostettiin ylös, ei kukaan meistä, ei K tai B, ajatellut niitä paperina – ne olivat tanssivia perhosia. Näky oli koskettava. Mitä meistä ihmisistä jäisi jäljelle, jos luopuisimme omista haaveistamme ja tunteistamme? Ei mitään, olisimme pelkkiä koneita.

Tunteet, mielikuvitus, itsetuntemus. Ihmisen rakennuspalikoita. Ehkä K/B ovatkin minulle tärkeitä, koska ovat inhimillisiä ja koska muistuttavat siitä, että minäkin olen inhimillinen.

-
Todella kiinnostavaa analyysiä ja kauniisti kirjoitettu, kiitos tästä! ❤💙💚

Aina aika ajoin alan pohtia, miksi K&B minua niin kiehtovat, ja mitä siitä itselleni saan. Pitäisi pohtia lisää ja sanallistaa sitä, luulen, että kirjoittaminen selkiyttäisi ajatuksia.
 
Olipa kauniisti kirjoitettu ❤
 
vierailija
Oisko kellään linkata sitä kuvaa, jossa Bojan katsoo Kärtsää Tallinnan keikkalavalla? Tarkoitan sitä vihreätaustaista jossa hän näyttää siltä kuin haluaisi syödä K:n. Minun piti laittaa se puhelimen taustakuvaksi mutta poistin sen vahingossa 😂
 
vierailija
Mä olen myös pirun kyllästynyt siihen, että näillä palstoilla Kärtsä on aina se syyllinen kaikkeen. Boitsu taas on joku tunteiden vietävissä oleva nössykkä. Heille on jaettu jotkin vatun roolit, joissa heitä pidetään väkisin. Äh.
En näe ollenkaan tuota, varmaan suurimman osan mielestä K ei ole mihinkään syyllinen, molemmista tykätään täällä. Ja B on kaikkea muuta kuin nössykkä, tunteellisuus kertoo inhimillisyydestä ja lämpimästä luonteesta ja tunteiden näyttäminen rohkeudesta. En ymmärrä tuota näkemystä ollenkaan.
 
Kyllä Kärtsää syytellään ja haukutaan jatkuvasti, välillä karmivin tavoin, eniten Vauvalla ja NT-yöketjussa, mutta välillä myös täällä.

-eri
 
Luulen että jotkut sekottaa asian niin, että jos sanotaan herkäksi, ei voisi olla samaan aikaan vahva. Boitsusta löytyy ne molemmat.
 
vierailija
Mä olen myös pirun kyllästynyt siihen, että näillä palstoilla Kärtsä on aina se syyllinen kaikkeen. Boitsu taas on joku tunteiden vietävissä oleva nössykkä. Heille on jaettu jotkin vatun roolit, joissa heitä pidetään väkisin. Äh.
Just noin. Musta taas Bojan on enemmän pelurimainen. (Sorry, tätä mieltä oon, kun tää on näköjään menny 'etsi pahis' kisaksi)
 
vierailija
En näe ollenkaan tuota, varmaan suurimman osan mielestä K ei ole mihinkään syyllinen, molemmista tykätään täällä. Ja B on kaikkea muuta kuin nössykkä, tunteellisuus kertoo inhimillisyydestä ja lämpimästä luonteesta ja tunteiden näyttäminen rohkeudesta. En ymmärrä tuota näkemystä ollenkaan.
Käyn täällä satunnaisesti silloin tällöin lukemassa jotain ja täytyy kyllä sanoa, että joka kerta olen suurimmaksi osaksi joutunut lukemaan K:n haukkumista jossakin muodossa.
 
vierailija
Kaikenlaista yksittäistä kommenttia varmaan löytyy (ei ehdi millään ihan kaikkea lukemaan päivittäin) ja keskustelua tapahtumista, mutta kokonaisuudessaan näkisin että molemmista heistä tykätään täällä kovasti ja toivotaan kaikkea hyvää heille. 💙💚
 
vierailija
Just noin. Musta taas Bojan on enemmän pelurimainen. (Sorry, tätä mieltä oon, kun tää on näköjään menny 'etsi pahis' kisaksi)
Mä en ehkä sanoisi, että olisi pelurimainen, mutta hyvin kunnianhimoinen, päämäärätietoinen ja urakeskeinen verkostoutuja B kyllä musta on. Sen lisäksi, että on herkkä, lämmin ja empaattinen. Jokatapauksessa tällä hetkellä ura taitaa olla B:n prioriteeteissa aikalailla ykkösenä.
 
vierailija
Kyllä Kärtsää syytellään ja haukutaan jatkuvasti, välillä karmivin tavoin, eniten Vauvalla ja NT-yöketjussa, mutta välillä myös täällä.

-eri
Niin syytetään. Todella ikävää luettavaa. Palstoilla on myös jotenkin hyväksyttävämpää arvostella K:ta kun taas B:n pieneenkin arvosteluun puututaan heti, vaikka kummankin haukkuminen pitäisi olla yhtä turhaa. K on tehnyt paljon B:n puolesta mutta se jotenkin aina unohdetaan. Itse myös näen että J on itseasiassa herkempi kuin B Kärtsä hahmon takana. Senkin takia palstoilla näkyvä syyttely ja haukkuminen tekee välillä ihan pahaa.
 
vierailija
Just noin. Musta taas Bojan on enemmän pelurimainen. (Sorry, tätä mieltä oon, kun tää on näköjään menny 'etsi pahis' kisaksi)
En halua kenestäkään pahista, kun ei sellaista tässä ole. Mutta olen samaa mieltä, että B:ssa on myös pelurimainen puoli. B tiedostaa selvästi vetovoimansa ja osaa käyttää sitä hyväkseen niin halutessaan sekä uran luomisessa että varmasti yksityiselämässään. Eikä siinä mitään pahaa ole.
 
vierailija
Just noin. Musta taas Bojan on enemmän pelurimainen. (Sorry, tätä mieltä oon, kun tää on näköjään menny 'etsi pahis' kisaksi)
No kaikkea muuta, jos ajattelet noin, luulen että et ole oikeasti ns. tutustunut persoonaan paremmin, eli kuunnellut haastatteluja ja seurannut enemmän. Hänessä on sellaista humoristista ilkikurisuutta (ihana piirre oikeasti), mikä on helppo sekottaa pelurimaisuuteen, jos ei ole enempää juttujaan kuunnellut. Mutta kun enemmän kuuntelee mitä hän sanoo, niin olen sitä mieltä että hän on pohjimmiltaan tosi lämmin sielu ja kypsyyttä on enemmän kuin monella edes vanhana. Välillä (onneksi harvemmin) näkee näitä pelurimielipiteitä, ja silloin tulee mieleen että on otettu oma ennakko-oletus, eikä ole jaksettu seurata enempää, tai sitten englannin kieli ei ole kovin vahva (jotkut on kertoneet näin itse), ja siksikään ei päästä ihan sisälle siihen persoonaan mikä esim. haastatteluissa nousee esiin. Ei siihen mielestäni sitä kieltä välttämättä tarvitakaan, muutenkin voi seurata mutta helposti sellainen voi rajoittaa, niin että seuraaminen jää vähemmälle. En tiedä juuri sinusta, joka kommentin lähetit, mutta sellainen fiilis joistakin kommenteista tulee. Ja ei, en tykkää ajatuksesta, että pitäisi etsiä jotain pahista tässä keskustelussa kenestäkään.
 
Yhteistyössä