Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Onpas täällä ollut tänä iltana viisasta ja kypsää analyysiä K&B väleistä!

Ei mulla mitään uutta ole siihen sanoa, jatkan samoilla ajatuksiShippilasein spekuloituna: Kyllä tämä stoori taitaa olla vähän sellainen Brokeback mountain meets Hiljaiset sillat. Elämää suurempi rakkaus voi joskus olla myös traagista. Ihanaa kuitenkin että K&B pitävät / yrittävät pitää ystävyydestä kiinni.

Meidän epäkiitollinen mutta toisaalta koukuttavan kutkuttava tehtävä on miettiä sitä, kuinka paljon sitä something morea on ollut ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut… Siksi kai tästä laivasta /puutarhasta ei näytä pääsevän ikinä pois!

Mutta se on sanottava, että joka ikinen, jonka kanssa on etkoilla & jatkoilla tullut puheeksi tämä K&B välinen maaginen yhteys, sanoo samaa: se mikä viisuissa alkoi oli /on aitoa (sori!! ) tunnetta ja ihastumista. Sellaista ei voi feikata ja siksi siihen myös niin moni ihminen on koukuttunut (kymmeniä, satoja kun lasketaan kv. ”Naudat” mukaan).

Ja harvoin, jos koskaan, tuollaisten tunteiden syntymistä pääsee näkemään niin läheltä. Pitää vaan yrittää kestää se, ettei sisältöä tulee enää samaan malliin.

t. Aasi minäkin
Tää on ihan puppua, että ois muka joku Brokeback mountain. Jere on hetero tai ainakin VAIN hyvä ystävä Bojanin kanssa, eikä ole oikeasti ikinä harkinnutkaan mitään suhdetta ja seksin harrastamista tämän kanssa. Ehkä siellä viisukuplassa oli romanttisiakin tunteita ja romanttistakin ihastusta, mutta tuskinpa silloinkaan unohti olevansa hetero ja parisuhteessa. En siis tarkoita sanoa tätä ankeasti, vaan että minusta tuollaiset tunteet ja kokemukset vielä mahtuvat heterouden piikkiin ja kokemuksiin, ilman että olet Brokeback mountainisti homo, joka joudut valitsemaan(!) heterosuhteesi. Vaikket halua. Mitään sellaista en tässä nähnyt.
Jos näin olisi, että arki olisi paskaa heteroilua NM:n kanssa, niin Jere ois tällä visiitillä korvannut sen olemalla Bojanin kanssa jollain tekosyyllä enemmän kaksistaan.
Nyt sellaista ei nähty, vaan K eli jälleen omaa elämäänsä kuten haluaa, ( halusi siis majoittaa Joksut ja käydä keilaamassa ja keikoilla), mutta ei hän ollut siihen järjestänyt mitään kahdenkeskistä aikaa.
Miksi ei? Siksi ettei ole rakastunut Bojaniin.
Jerellä on vain ilmeinen kyky luoda tosi hyviä ja läheisiä ystävyyssuhteita, kaikki tämä mitä nyt nähtiin lukeutuu siihen.
Ei ole mitään sen enempää.
 
vierailija
Olen varma, että Kärtsän kohtaaminen on vaikuttanut biisienkirjoittamiseen. Molemmat ovat kertoneet, miten nopeasti ja syväksi heidän ystävyytensä on muodostunut. Tuollainen kokemus on jollakin tavalla järisyttävä, se herättää tunteita ja prosessointi tapahtuu osittain alitajuisesti. Molemmat ovat yhteisten kokemusten ja syntyvien tunnereaktioiden myötä mukana toistensa luovissa prosesseissa. Se, päätyvätkö nämä sitten yksittäisiksi sanoiksi, lauseiksi, sävelkuluiksi vai vaan ajatuksiksi, jotka johtavat polkuna johonkin muihin ajatuksiin, on sitten eri kysymys. Mutta kyllä he ovat toistensa biiseissä mukana, tavalla tai toisella.
Taas kerran Bojan delivers, kun taas ihmiset suurennuslasilla etsi Bojania Kärtsän ruotsinlaivaheterohumpasta ihan varmana, että se siellä jossain on 😂
 
vierailija
Tää on ihan puppua, että ois muka joku Brokeback mountain. Jere on hetero tai ainakin VAIN hyvä ystävä Bojanin kanssa, eikä ole oikeasti ikinä harkinnutkaan mitään suhdetta ja seksin harrastamista tämän kanssa. Ehkä siellä viisukuplassa oli romanttisiakin tunteita ja romanttistakin ihastusta, mutta tuskinpa silloinkaan unohti olevansa hetero ja parisuhteessa. En siis tarkoita sanoa tätä ankeasti, vaan että minusta tuollaiset tunteet ja kokemukset vielä mahtuvat heterouden piikkiin ja kokemuksiin, ilman että olet Brokeback mountainisti homo, joka joudut valitsemaan(!) heterosuhteesi. Vaikket halua. Mitään sellaista en tässä nähnyt.
Jos näin olisi, että arki olisi paskaa heteroilua NM:n kanssa, niin Jere ois tällä visiitillä korvannut sen olemalla Bojanin kanssa jollain tekosyyllä enemmän kaksistaan.
Nyt sellaista ei nähty, vaan K eli jälleen omaa elämäänsä kuten haluaa, ( halusi siis majoittaa Joksut ja käydä keilaamassa ja keikoilla), mutta ei hän ollut siihen järjestänyt mitään kahdenkeskistä aikaa.
Miksi ei? Siksi ettei ole rakastunut Bojaniin.
Jerellä on vain ilmeinen kyky luoda tosi hyviä ja läheisiä ystävyyssuhteita, kaikki tämä mitä nyt nähtiin lukeutuu siihen.
Ei ole mitään sen enempää.
Just näin. Mun pitäisi tehdä huoneentaulu tästä sun tekstistä muistuttamaan itseäni, kun alan haihatella jotain muuta noiden välille. Lisäisin vielä, että olen hieman katkera siitä, että pojat on itse antaneet tarkoituksella ymmärtää, että suhteessa olisi jotain muutakin.
 
vierailija
Väitetysti ovat menneet bussiin niin, että siellä ei ollut muita, Kärtsä poistui pian ja äyski faneille, että vttuako täällä teette (fanit ilmeisesti ottivat sen Kärtsä-huumorina, eivätkä pahasti, hyvä niin) ja Bojan jäi bussiin, kun muut Joksut tapasivat faneja. Tilanteen voi toki kuvausten perusteella kuvitella useilla eri tavoin.
Olivat siis vain hetken kaksistaan? Tähänkään ei varmaan sen kummempia suuria tunteita sisältynyt.
 
En nyt ymmärrä, missä on päätetty, ettei heillä ollut kahdenkeskistä aikaa koko reissun aikana, vaikka Vantaalla/Helsingissä, kun kerran mitään todistusaineistoa puoleen tai toiseen ei ole. Meillä ei ole tietoa joka ikisestä viikon hetkestä. Jos haluatte uskoa näin negatiivisesti asioiden olevan sen kun vaan, mutta älkää nyt sitä faktana pitäkö ja jankatko, että muidenkin tulisi olla samaa mieltä.
 
Tähänhän saattoi sisältyä ihan vaikka mitä. Tallinnan keikan jälkeen menivät kaksistaan bussiin, tiedossa oli, ettei J jatka matkassa, ja että bussi lähtee kohti Riikaa heti kun se vain on mahtollista. Oli jäähyväisten aika, ja pystyivät tekemään sen kaksistaan eikä muiden silmien alla.

Se saattoi olla veljellinen halaus, taputtelut selkään ja nähdään viimeistään Ruisrockissa, mutta saattoi se olla jotain muutakin. Ja siihen muuhun minusta viittaa mm. se, ettei Bojania nähty enää sen jälkeen bussin ulkopuolella ja se, että J veetuili faneille bussin ulkopolella. Ei kai hän noin muuten puhu.

Minä uskon tunteelliseen hetkeen kaksin. Bojan on aika herkkä tyyppi, joten ehkä ei vain pystynyt menemään fanien eteen hymyilemään ja olemaan sosiaalinen.
 
Siis just tämä. Ihmisten pitäisi saada videoklippejä niistä kahdenkeskisistä hetkistä, jotta uskoisivat sellaisten mahdollisuuksiin. Heillä on ollut vaikka miten paljon mahdollisuuksia kahdenkeskiseen aikaan, niin Jeren kotona (jos siis olivat siellä kaksi yötä, kuten Jan (?) jossain haastattelussa yksityismajoituksesta sanoi).
 
Mä NIIN haluaisin uskoa tähän vaihtoehtoon. En vaan pysty. Kyllä eräs henkilö on hyvin todennäköisesti ollut mukana tiiviisti koko vierailun. Sitten kun olisi ollut mahdollista olla oikeasti kahden Suomen ulkopuolella, ei motivaatio siihen riittänyt. Kotimajoituskin oli järkätty varmistamaan, ettei K ja B päädy kaksistaan The yksiöön. Turha tulla väittämään mun viestiä K n haukkumiseksi. Poikien tunteet tai ainakaan toisen heistä, ei riittäneet muuhun. Minkäs sille voi.
 
mä kyllä uskon suoraan sanottuna siihen, että tunteiden riittävyydestä tässä ei nyt ole kyse. Pikemminkin päin vastoin. Mutta jos haluaa pysyä uskollisena kumppanilleen eikä myöskään esim antaa mitään turhaa spekuloitavaa fandomille (kyllä ne tietää mitä niistä ajatellaan) ja tällä tavalla kunnioittaa sitä kumppania, niin näin on toimittava.

mä uskon myös, että hyvästit on ollut tunteikkaat ja on myös itketty. Olen itse asiassa siitä varma.
 
Miten tuo yhteismajoitus lisää kahdenkeskisen ajan mahdollisuutta? Siinähän hotellimajoitusta enemmän koko porukka on tietoinen toistensa tekemisistä.
 
vierailija
mä kyllä uskon suoraan sanottuna siihen, että tunteiden riittävyydestä tässä ei nyt ole kyse. Pikemminkin päin vastoin. Mutta jos haluaa pysyä uskollisena kumppanilleen eikä myöskään esim antaa mitään turhaa spekuloitavaa fandomille (kyllä ne tietää mitä niistä ajatellaan) ja tällä tavalla kunnioittaa sitä kumppania, niin näin on toimittava.

mä uskon myös, että hyvästit on ollut tunteikkaat ja on myös itketty. Olen itse asiassa siitä varma.
Jos tunteita olisi kaveruutta enemmän, se kumppani olisi jäänyt matkasta ajat sitten. Miksi ihmeessä K kulkisi toisen kanssa, jos suuret tunteet roihuaa toisaalle. Ei edes yhteisiä lapsia ole pitämässä kiinni muissa sitoumuksissa. Loogisin selitys on, että ne suurimmat tunteet kohdistuu ihan muualle kuin Bojaniin. Ainahan voi luoda itselleen vaikka mitä kuvitelmia esim. siitä, että on vaikea tunnustaa itselleen olevansa esim. bi. Ehkä K vain ei ole sitä.
 
vierailija
Tähänhän saattoi sisältyä ihan vaikka mitä. Tallinnan keikan jälkeen menivät kaksistaan bussiin, tiedossa oli, ettei J jatka matkassa, ja että bussi lähtee kohti Riikaa heti kun se vain on mahtollista. Oli jäähyväisten aika, ja pystyivät tekemään sen kaksistaan eikä muiden silmien alla.

Se saattoi olla veljellinen halaus, taputtelut selkään ja nähdään viimeistään Ruisrockissa, mutta saattoi se olla jotain muutakin. Ja siihen muuhun minusta viittaa mm. se, ettei Bojania nähty enää sen jälkeen bussin ulkopuolella ja se, että J veetuili faneille bussin ulkopolella. Ei kai hän noin muuten puhu.

Minä uskon tunteelliseen hetkeen kaksin. Bojan on aika herkkä tyyppi, joten ehkä ei vain pystynyt menemään fanien eteen hymyilemään ja olemaan sosiaalinen.
Minusta taas J veetuilee/kiroilee koko ajan, joten tuossa fanien kohtaamisessa en näe mitään erikoista hänen kohdallaan. Se että B ei tullut ulos bussista fanien eteen, kertoo ehkä jostain.
 
vierailija
Mä NIIN haluaisin uskoa tähän vaihtoehtoon. En vaan pysty. Kyllä eräs henkilö on hyvin todennäköisesti ollut mukana tiiviisti koko vierailun. Sitten kun olisi ollut mahdollista olla oikeasti kahden Suomen ulkopuolella, ei motivaatio siihen riittänyt. Kotimajoituskin oli järkätty varmistamaan, ettei K ja B päädy kaksistaan The yksiöön. Turha tulla väittämään mun viestiä K n haukkumiseksi. Poikien tunteet tai ainakaan toisen heistä, ei riittäneet muuhun. Minkäs sille voi.
Harmillista, että ihmisillä on näin nyanssittomia ja putkiaivoisia käsityksiä siiä, miten ihmiset toimivat, kun se ei yksinkertaisesti vastaa todellisuutta lainkaan. Ihmiset toimivat jatkuvasti omien intressiensä ja halujensa vastaisesti, koska kaikilla meillä on valtava määrä ristiriitaisia haluja ja usein kaikkein suurimmatkin halut painetaan pinnan alle.
 
Mä kyllä uskon että ovat olleet kaksinkin jossain kohtaa tai vähintään miesporukalla pyörimässä kyllä sillä eräällä henkilöllä varmasti jotain tilannetajua on miks sitä koko ajan pitää haukkua. Eiköhän ne oo saaneet omalla porukalla viettää aikaa ja K&B kaksistaan jossain kohtaa
 
vierailija
Minusta taas J veetuilee/kiroilee koko ajan, joten tuossa fanien kohtaamisessa en näe mitään erikoista hänen kohdallaan. Se että B ei tullut ulos bussista fanien eteen, kertoo ehkä jostain.
Tai sit B ei vaan enää jaksanut mennä kun oli kuitenkin jo päivällä tapaamass? Kyllähän Kriskin aika nopeasti ilmeisesti meni bussiin molemmat varmaan väsyneitä keikan jälkeen
 
vierailija
Siis just tämä. Ihmisten pitäisi saada videoklippejä niistä kahdenkeskisistä hetkistä, jotta uskoisivat sellaisten mahdollisuuksiin. Heillä on ollut vaikka miten paljon mahdollisuuksia kahdenkeskiseen aikaan, niin Jeren kotona (jos siis olivat siellä kaksi yötä, kuten Jan (?) jossain haastattelussa yksityismajoituksesta sanoi).
Tätä mä oon ihmetellyt tässä jo pari päivää, että miten ihmeessä jotkut on päättänyt, ettei kahdenkeskistä aikaa ole pätkääkään ollut. Me ollaan nähty tosi pieni osa JOn vierailusta. Sitten toiseen suuntaan kuitenkin väitetään jonkun muun kokoajan olleen mukana, vaikka siitä taas on vielä vähemmän oikeasti varmaa materiaalia.

Kaikki tuollainen "ei järjestänyt aikaa" tai "jatkoi vaan omia hommiaan" on täysin arvailua, omien tunteiden ja pettymysten pelaamista meille oikeasti tuntemattomiin ihmisiin. Ja vaikka olisikin pettynyt johonkin (materiaalin vähyyteen verrattuna omiin odotuksiin?), niin ok, mutta on todella epäreilua kaikille (J:lle, B:lle ja myös faneille) julistaa täytenä totuutena asioita ja tapahtumia/tapahtumattomuuksia mitä ei edes oikeasti tiedä.

(ei shippaava)
 
vierailija
Bojanin päässä on kyllä jäänyt jokin Kärtsä-vaihde päälle, kun tuota "peliä" huutelee jatkuvasti sekä soundchekeissä ja itse konserttejen aikana 🤭😍. Toki on ymmärrettävää, että vastaa jos fanit huutaa sitä, mutta kun hän tekee sitä ihan myös oma-aloitteisesti 😅❤
 
vierailija
Jos tunteita olisi kaveruutta enemmän, se kumppani olisi jäänyt matkasta ajat sitten. Miksi ihmeessä K kulkisi toisen kanssa, jos suuret tunteet roihuaa toisaalle. Ei edes yhteisiä lapsia ole pitämässä kiinni muissa sitoumuksissa. Loogisin selitys on, että ne suurimmat tunteet kohdistuu ihan muualle kuin Bojaniin. Ainahan voi luoda itselleen vaikka mitä kuvitelmia esim. siitä, että on vaikea tunnustaa itselleen olevansa esim. bi. Ehkä K vain ei ole sitä.
Voisin listata tuntemieni ihmisten joukosta varmaan kaksinumeroisen määrän tilanteita, joissa suuret molemminpuoliset tunteet eivät ole johtaneet suhteeseen, vaikka yhdessäkään näistä kumpikaan ei ole ollut varattu tai tunteet kohdistuneet samaan sukupuoleen ja vain parissa tapauksessa on ollut välimatkaa tai muuta haasteita. Suuret tunteet voivat olla hyvin pelottavia ja tyypillisesti se, jolla on mennyt pupu pöksyyn, on valinnut hyvin hajuttoman ja mauttoman parisuhteen suuren rakkautensa sijaan.
 
vierailija
Tää on ihan puppua, että ois muka joku Brokeback mountain. Jere on hetero tai ainakin VAIN hyvä ystävä Bojanin kanssa, eikä ole oikeasti ikinä harkinnutkaan mitään suhdetta ja seksin harrastamista tämän kanssa. Ehkä siellä viisukuplassa oli romanttisiakin tunteita ja romanttistakin ihastusta, mutta tuskinpa silloinkaan unohti olevansa hetero ja parisuhteessa. En siis tarkoita sanoa tätä ankeasti, vaan että minusta tuollaiset tunteet ja kokemukset vielä mahtuvat heterouden piikkiin ja kokemuksiin, ilman että olet Brokeback mountainisti homo, joka joudut valitsemaan(!) heterosuhteesi. Vaikket halua. Mitään sellaista en tässä nähnyt.
Jos näin olisi, että arki olisi paskaa heteroilua NM:n kanssa, niin Jere ois tällä visiitillä korvannut sen olemalla Bojanin kanssa jollain tekosyyllä enemmän kaksistaan.
Nyt sellaista ei nähty, vaan K eli jälleen omaa elämäänsä kuten haluaa, ( halusi siis majoittaa Joksut ja käydä keilaamassa ja keikoilla), mutta ei hän ollut siihen järjestänyt mitään kahdenkeskistä aikaa.
Miksi ei? Siksi ettei ole rakastunut Bojaniin.
Jerellä on vain ilmeinen kyky luoda tosi hyviä ja läheisiä ystävyyssuhteita, kaikki tämä mitä nyt nähtiin lukeutuu siihen.
Ei ole mitään sen enempää.
Ilmeisesti olet läheinenkin ystävä Jeren kanssa, kun tiedät kaiken noin varmasti 🤔? Me muut sen sijaan joudumme punnitsemaan asioita sen mukaan, miltä ne meille näyttävät. Jere toden totta on hyvä ystävä koko JO:lle. Mutta nököttäisikö ihan pelkästään hyvä ystävä keikoilla katsomossa pari kertaa putkeen? Seuraisiko Tallinnaan vain hyvää hyvyyttään? Kyllä sillä mielestäni haettiin mahdollisuutta olla mahdollisimman paljon yhdessä ja nähdä toista.
Tämä Tallinna kuvio itse asiassa oli mielenkiintoinen, koska se muistutti omia ihme hämäyksiä, joita olen joskus tehnyt saadakseni haluamani 😄. Jos olisin mennyt Tallinnan keikalle, niin ainoa vaihtoehto itse asiassa olisi ollut tuollainen puolisolle kylpyläreissuna mainostettu ratkaisu.
Ja sitten tuosta Brokeback mountain fiiliksistä... Itse en todellakaan kuvittele tietäväni mitään J:n seksuaalisesta suuntautumisesta. Ja silloin kaikki vaihtoehdot ovat auki. Muistutan taas kerran siitä, että sellaista kuin perushetero ei ole oikeastaan olemassa.
Kukaan ei ole mielestäni väittänyt tietävänsä, että J ja B olisi intiimisuhde, mutta ainakaan minä en tiedä, etteikö sellaista olisi voinut olla tai että sellaista jompi kumpi tai molemmat toivoisivat.
Ihminen voi, yllätys yllätys, olla rakastunut kahteen ihmiseen yhtäaikaa. Silloin on pakko tehdä katkeransuloisia ratkaisuja ja tässä tapauksessa olosuhteet nyt aika pitkälle varmasti määrittelevät mihin suuntaan ratkaisu on tehty. Se ei silti tietenkään pyyhi pois J:n mahdollisia tunteita B:tä kohtaan. Ei ihminen voi päättää, mitä tuntee.
 
vierailija
Harmillista, että ihmisillä on näin nyanssittomia ja putkiaivoisia käsityksiä siiä, miten ihmiset toimivat, kun se ei yksinkertaisesti vastaa todellisuutta lainkaan. Ihmiset toimivat jatkuvasti omien intressiensä ja halujensa vastaisesti, koska kaikilla meillä on valtava määrä ristiriitaisia haluja ja usein kaikkein suurimmatkin halut painetaan pinnan alle.
Aika usein he myös toimivat just niinkuin haluavat eivätkä halujensa vastaisesti. Ei kaikesta tarvitse etsiä jotain salattua suurta tunnetta, joka syystä tai toisesta ei pääse konkretisoitumaan. Joskus se yksinkertaisin selitys on ihan totta, vaikka fiksut ulkopuoliset kuinka näkisivät niitä nyansseja, joita me putkiaivoiset emme näe.
 
Sinun mielestäsi tämä on yksinkertaisin selitys, minun mielestäni taas juuri se mitä sanoin on nimenomaan myös yksinkertaisin selitys.
 
vierailija
En nyt ymmärrä, missä on päätetty, ettei heillä ollut kahdenkeskistä aikaa koko reissun aikana, vaikka Vantaalla/Helsingissä, kun kerran mitään todistusaineistoa puoleen tai toiseen ei ole. Meillä ei ole tietoa joka ikisestä viikon hetkestä. Jos haluatte uskoa näin negatiivisesti asioiden olevan sen kun vaan, mutta älkää nyt sitä faktana pitäkö ja jankatko, että muidenkin tulisi olla samaa mieltä.
Tämä juuri. Nimenomaan tuolta Helsingin ajalta on erittäin vähän mitään tietoa.
 
Yhteistyössä