Joker Out feat. Kärtsä Nordic Tour Yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kärtsän lisäksi pitäisi ehkä etsintäkuuluttaa myös Bojan, kun häntäkään ei näy kuvassa, missä kaikki muut neljä bändin jäsentä istuvat jonkun kaupan ulkopuolella Tallinnassa.
 
vierailija
Se malmijuttu oli kyllä varmaan ihan trollausta. Oli vielä lisätty myhäilevä maininta romahdusvaarasta.

K oli kuulemma keskellä päivää kulkemassa julkisella vilkkaalla paikalla ja ilman seuraa oletetta asti koska ei mainintaa. En usko. Ei ole vastaavia huomioita aiemmiltakaan aijoilta.

Oli keksitty syyksi parturi vaikka hiukset on kuvien mukaan nyt mintissä, kynsihuolto vaikka kynnetkin näytti just huolletuilta tai sitten se vuokrakämppä jota ei hoida itse. Tunnistettu kynsilakasta ja mustasta hupparista jonka huppu päässä. Jos olikin aito bongaus on oletettavasti erehtynyt. Musta huppari huppu päässä ja mustat kynnet ei ole harvinaisuus Malmilla.

Lisäksi henkilö oli kuulemma unohtanut koko bongauksen tunneiksi ja plaaplaa ihan liikaa oli yksityiskohtia kerrottu kaikesta.
 
vierailija
ei olleet ja onko se ihan mahdoton ajatus että ketään ei oikeasti haittaa, vaan kyseessä on jopa iloinen asia, ovat kaikki ystäviä. Niinkuin näitte Kärtsä roudasi ystävänsä bändin keikalle muita ystäviään roppakaupalla, ja uskon että haluaa ystäviensä ja perheenjäsentensä ja puolisonsa olevan myös ystäviä keskenään.
Eivät ehkä joksut olleet paikalla, mutta tarkoitus oli ja viime hetken ongelmat muutti tilanteen. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, siellä olisivat olleet kaikki. Tietysti jos yhdessä hengailu koski myös kaveripiiriä ja avokkia, niin sitten ok heille. Minua ei kyllä saa ihan heti iloitsemaan K B ja N M n mahdollisesta onnellisesta yhteydestä. Ei sellainen minua kiinnosta.
 
vierailija
Tuo "mustahupparinen mies kynsilakoilla Malmilla" voi olla muuten minun ex. On varsin samanlaisia piirteitä kuin Jerellä. Olen naureskellutkin josko olisi sukua. Varsinkin kun puhui sivuprofiilista ja jossain liikenteessä tunnistamisesta.
 
vierailija
Se malmijuttu oli kyllä varmaan ihan trollausta. Oli vielä lisätty myhäilevä maininta romahdusvaarasta.

K oli kuulemma keskellä päivää kulkemassa julkisella vilkkaalla paikalla ja ilman seuraa oletetta asti koska ei mainintaa. En usko. Ei ole vastaavia huomioita aiemmiltakaan aijoilta.

Oli keksitty syyksi parturi vaikka hiukset on kuvien mukaan nyt mintissä, kynsihuolto vaikka kynnetkin näytti just huolletuilta tai sitten se vuokrakämppä jota ei hoida itse. Tunnistettu kynsilakasta ja mustasta hupparista jonka huppu päässä. Jos olikin aito bongaus on oletettavasti erehtynyt. Musta huppari huppu päässä ja mustat kynnet ei ole harvinaisuus Malmilla.

Lisäksi henkilö oli kuulemma unohtanut koko bongauksen tunneiksi ja plaaplaa ihan liikaa oli yksityiskohtia kerrottu kaikesta.
Miksi K ei sitten näy Tallinnan postauksissa, vaikka asiaa ei oltu salattu alunperinkään. Onhan se tiedossa että hänen oli tarkoitus olla siellä.
 
vierailija
Mä en kestä, lueskelen vieläkin tota Vauvan ketjua. Ja jollekin on tullut näistä K:n keikalla incognitona olosta mieleen ficit, joissa poitsut eivät ole väleissä, mutta toinen käy salaa toisen keikkaa katsomassa!
Reps*
 
vierailija
Malmin havainto voi olla totta tai ei mutta se on jännä miten näitä ilmaantuu aina sopivasti. Onko kukaan muuten nähnyt K:ta muuten missään vapaalla. En muista että aikaisemmin ois ollut kommentteja että bongasin K jostain sattumalta.
Näitä trolleja vissiin aktivoituu näiden kiertuevierailuiden yhteydessä. Tilaisuus on niin otollinen syöttää vaikka minkälaista tarinaa faneille.
 
vierailija
Eihän se täälläkään missään näy. Viimeksi nähty bussin luona ja sanonut lähtevänsä mukaan. Useampi ihminen nähnyt tämän. Onhan tuo nyt ihan eri kun ei ihan tiedä onko vai eikö.
Ja ellei nyt mitään todella dramaattista ole tapahtunut tuon bussihavainnon ja lähdön välillä, niin kyllä mä uskon K:n olevan Tallinnassa kuten B kertoi aiemmin olevan suunnitelmana. Ei vain halua tällä hetkellä näkyä somessa. Eikä B ole myöskään mitään juuri postaillut, mitä nyt vilahti primozin stoorissa.
 
vierailija
Hiukan huoli Kärtsästä vaikka tiedän sen olevan ihan typerää ja onhan hänellä tukea vaikka miten paljon. Ollut tosi hiljainen entiseen nähden jo suht pitkään. Ennen lomaa jo. Mutta toisaalta ihan tervettähän se vain on.

Sitä vaan tottuu asioihin. Kuten erääseen Kärppään Vantaalta.
 
vierailija
Ei apua, on se Malmitrolli sama kuin nyt Jodelissa trollaava. Siirtyi käyttämään sitä taktiikkaa, että Kärtsän englanti tai Boitsun suomi ei riitä kommunikaatioon niin ilmeisesti tällä logiikalla keikkabussiin hyppääminen on väärinymmärrys 😂
 

Yhteistyössä