Joker Out feat. Kärtsä Nordic Tour Yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Minä olen ollut sellainen wanna-be-shippaaja, että olen toivonut kovasti, että B:n ja J:n väleissä olisi vähintäänkin ystävyyttä ja kehittyisi mielellään jotain enemmänkin, mutta se realisti minussa ei ole antanut periksi missään vaiheessa, kun näitä esteitä on ollut tiellä muutenkin ihan riittämiin.

Eniten shippaamista on estänyt tuo julkinen pelleily heidän suhteellaan. Vaikka siis siinä on nähtävissä ihan aitoa läheisyyttä, niin se on silti ollut jotenkin niin silmille hyökkäävää. Sellaista, mitä rehellisesti K on harrastanut myös muiden artistien kanssa (Aapon ja Jukan pusuttelut, Alessandran ja Behmin kosinnat jne). Tietynlaista lavashowta, jota oli kyllä hauska seurata mutta joka sai sitten kuitenkin vähän sellaisen tunteen, että puolet siitä oli liioiteltua esitystä.

Nyt on selvästi tapahtunut muutos ja B:stä on tullut aidosti niin tärkeä, ettei sillä suhteella enää temppuilla samalla tavalla. Joo, jakoon laitetaan jotain vanhojen pelleilyjen kaikuja fanservicenä, mutta muuten on selvästi syventynyt (ystävyys)suhde haluttu piilottaa julkisuudelta. B on nyt esitelty vanhemmille eikä siitä ole laitettu mitään K:n instaan. On selvää, että heidän suhteensa on entistä läheisempi.

Se, kenen kanssa sitten kumpikin haluaa harrastaa seksiä, on toinen juttu. Siitä en tiedä mitään enkä haluakaan tietää. Puhun nyt tunteista. En mitenkään osaa olla pettynyt, kun on selvää, että välit ovat aidosti läheisemmät kuin koskaan aiemmin näiden kahden välillä. Ehkä tässä nyt käykin niin, että kun shippaajat joukolla hylkäävät laivan, niin minä vasta astun remmiin ja rupean luotsiksi.
❤
 
vierailija
Muuta en ala spekuloimaan, kun en oikeasti mitään tiedä, mutta mustakin ne vibat on jotenkin nyt vaan erilaiset verrattuna tuohon haastatteluun.
Hyvä, ettei tarvitse yksin olla näiden tuntemusten kanssa. Näiden fiilisten takia aloin epäillä lähteekö K kuitenkaan Tallinnaan. Niinkuin jo aiemmin kirjoitin en näe lähtemiselle enää perustetta.
 
vierailija
Niin, jo etukäteen ennen ku kuultiin biisejä, jengi ajatteli uusien biisien kertovan Jstä. Saa kai sitä kukanenkin ajatella mitä haluaa, muttei kannata pettää itseään.
No tämä. Kyllä niihin sanoihin tungetaan J vaikka mikä olisi. Mutta kun me emme tiedä kenen näkökulmasta biisit on kirjoitettu ja emme tiedä B:n yksityiselämästä tarpeeksi tehdäksemme mitään päätelmiä. Suurin osa palstan päätelmistä on mennyt puskiin, niin en täällä kauheasti laittaisi painoarvoa "viboille"
 
vierailija
No eipä nyt tule mieleen Eiku
Ei voi kyllä mitään mutta varsinkin tästä toisesta, jonka lyriikat luin viimeksi, tulee mieleen vain ja ainoastaan J. Voi olla että olen väärässä, mutta olen myös aivan varma, että B kyllä tietää kehen lyriikat liitetään. Näin suorasanaisia rakkauslauluja eivät mielestäni Bojanin aiemmat biisit ole, niissä on jotenkin enemmän taiteiltu sanoilla. Mutta tässä kerrotaan että olen rakastnut.
 
vierailija
Jodelissa kuultua B soundcheckissä sanonut et Nace oli joutunut niistä ongelmista mitä niillä tais olla ennen kiertuetta istumaan 4 asti aamulla tietokoneella jotta saisivat asiat kuntoon voi Nace 😭
 
vierailija
Siinä sanotaan, että odotan ja kaipaan hetkeä, kun SINÄ soitat. Ei, että itse menee soittelemaan kotimaalleen.
Voi LUOJA, nyt vain jankkaat jankkaamisen ilosta. En sanonut, että juuri tuo minun esimerkkini olisi biisin oikea tulkinta, sanoin vain, että jokin muu asia voidaan pukea rakkauslaulun muotoon. Jos et ymmärrä runoutta/biisien monitulkintaisuutta, niin en voi auttaa sinua.
 
vierailija
Ei voi kyllä mitään mutta varsinkin tästä toisesta, jonka lyriikat luin viimeksi, tulee mieleen vain ja ainoastaan J. Voi olla että olen väärässä, mutta olen myös aivan varma, että B kyllä tietää kehen lyriikat liitetään. Näin suorasanaisia rakkauslauluja eivät mielestäni Bojanin aiemmat biisit ole, niissä on jotenkin enemmän taiteiltu sanoilla. Mutta tässä kerrotaan että olen rakastnut.
Ois se kyllä todella säälittävää jos näin olis. Bojan haikailis kaikkien edessä varatun miehen perään, joka on vaan ystävä. En usko mitenkään näiden kertovan Jstä.
 
vierailija
Minä olen ollut sellainen wanna-be-shippaaja, että olen toivonut kovasti, että B:n ja J:n väleissä olisi vähintäänkin ystävyyttä ja kehittyisi mielellään jotain enemmänkin, mutta se realisti minussa ei ole antanut periksi missään vaiheessa, kun näitä esteitä on ollut tiellä muutenkin ihan riittämiin.

Eniten shippaamista on estänyt tuo julkinen pelleily heidän suhteellaan. Vaikka siis siinä on nähtävissä ihan aitoa läheisyyttä, niin se on silti ollut jotenkin niin silmille hyökkäävää. Sellaista, mitä rehellisesti K on harrastanut myös muiden artistien kanssa (Aapon ja Jukan pusuttelut, Alessandran ja Behmin kosinnat jne). Tietynlaista lavashowta, jota oli kyllä hauska seurata mutta joka sai sitten kuitenkin vähän sellaisen tunteen, että puolet siitä oli liioiteltua esitystä.

Nyt on selvästi tapahtunut muutos ja B:stä on tullut aidosti niin tärkeä, ettei sillä suhteella enää temppuilla samalla tavalla. Joo, jakoon laitetaan jotain vanhojen pelleilyjen kaikuja fanservicenä, mutta muuten on selvästi syventynyt (ystävyys)suhde haluttu piilottaa julkisuudelta. B on nyt esitelty vanhemmille eikä siitä ole laitettu mitään K:n instaan. On selvää, että heidän suhteensa on entistä läheisempi.

Se, kenen kanssa sitten kumpikin haluaa harrastaa seksiä, on toinen juttu. Siitä en tiedä mitään enkä haluakaan tietää. Puhun nyt tunteista. En mitenkään osaa olla pettynyt, kun on selvää, että välit ovat aidosti läheisemmät kuin koskaan aiemmin näiden kahden välillä. Ehkä tässä nyt käykin niin, että kun shippaajat joukolla hylkäävät laivan, niin minä vasta astun remmiin ja rupean luotsiksi.
Sanoitit todella hyvin myös omia ajatuksiani. Tuo kotiin vienti oman lapsuuden perheen luokse ja koko lähipiirin vienti keikoille on erilaista kuin aikaisemmin. Ja se ettei enää juuri julkaise Bojanista mitään sopii siihen samaan linjaan mitä harrastaa itselleen todella tärkeiden ystävien kohdalla eli heidän kanssa vietetty aika pidetään pääosin poissa somesta. Ei K Alessandran keikalle vienyt perhettä tai mennyt tapaamaan häntä, kun hän syksyllä tuli promovierailulle Helsinkiin. Tältä osin minäkin ajattelen K:n ja Bojanin ystävyyden muuttuneen tärkeämmäksi vaikka ulospäin postauksien puute saa ajattelemaan toisin.
 
vierailija
Jaa nytkö B:n ja K:n välit on taas erilaiset? Mun mielestä ovat vaan lähentyneet ja eivät välttämättä siksi enää someihin kauheesti halua suhdettaan purkaa vaan välit ovat niin läheiset että ovat enemmän yksityisemmällä puolella siinä asiassa
Mä ennustin tän jo vauvalla 1-2 viikkoa sitten. Sanoin myös kun tästä kiertueesta kuultiin, että Ccc uudestaan olisi outoa vanhan lämmittelyä. Silti toivoin, että olisivat halunneet tuoda jotain muuta sitten, tosin oli vaikea keksiä, mitä. Hojania ei ois tarvittu sijaistamaan Kärdeä, se ei ole se juttu.
Ja mitä enemmän nämä konsertit lähenivät, sitä enemmän käännyin sille kannalle, että no tulkoot sitten Ccc uudestaan, vaikka ne kaulapusut oli niin näyteltyjä jo viimeksi, kuin olla ja voi.
En tajua, kenestä se meno muka oli jotain aitoa? Tavastia 1.0 kesäkuussa omasi aitoutta paremminkin, mutta Nt:llä se homma oli niin ennalta sovittua kuin vain voi olla.
silti olisin mielelläni katsonut sitä kuitenkin tänään :)
 
vierailija
Siis ihan oikeesti kerran Kärpyn äitikin oli katsomassa keikkaa niin ei voi mitenkään olla että K&B väleissä ois tapahtunut mitään viilenimisiä vaan päinvastoin ovat tulleet entistä läheisimmiksi ystäviksi, se nyt selkeästi halutaan vaan pitää yksityisenä
 

Yhteistyössä