Joker Out feat. Kärtsä Nordic Tour Yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihanat sanat. Ihanat. En saa kohteen tilalle tuohon mitään muuta kuin Kärden. "En ajatellut koskaan rakastuvani näin" = no, en naisiin ollut enää kyennyt ihastumaan. Siksi luulin näin.
Tila jossa ollaan on pieni = komero? missä nyt ovatkaan joutuneet olemaan, viisuissa, NT:lla, paossa katseilta ☺
kilometrit välissämme = ei tarvitse selitystä
 
vierailija
Kyllä. Mutta sitä käytetään juuri tuollaisessa tilanteessa missä B sitä käyttää. B yrittää siis tehdä introsta/biisistä samaistuttava, jolloin hän käyttää "them". Hän käyttää myös you-passiivia, eli yleisön jäsenten on tarkoitus pystyä asettamaan tuohon introon/biisiin oman tilanteensa mukaiset pronominit.
Voi olla myös ihan vaan monikko mikä toki ajaa saman asian eli ei kerro sukupuolta. Tai siis kääntää monikoksi.
 
vierailija
Minä olen ollut sellainen wanna-be-shippaaja, että olen toivonut kovasti, että B:n ja J:n väleissä olisi vähintäänkin ystävyyttä ja kehittyisi mielellään jotain enemmänkin, mutta se realisti minussa ei ole antanut periksi missään vaiheessa, kun näitä esteitä on ollut tiellä muutenkin ihan riittämiin.

Eniten shippaamista on estänyt tuo julkinen pelleily heidän suhteellaan. Vaikka siis siinä on nähtävissä ihan aitoa läheisyyttä, niin se on silti ollut jotenkin niin silmille hyökkäävää. Sellaista, mitä rehellisesti K on harrastanut myös muiden artistien kanssa (Aapon ja Jukan pusuttelut, Alessandran ja Behmin kosinnat jne). Tietynlaista lavashowta, jota oli kyllä hauska seurata mutta joka sai sitten kuitenkin vähän sellaisen tunteen, että puolet siitä oli liioiteltua esitystä.

Nyt on selvästi tapahtunut muutos ja B:stä on tullut aidosti niin tärkeä, ettei sillä suhteella enää temppuilla samalla tavalla. Joo, jakoon laitetaan jotain vanhojen pelleilyjen kaikuja fanservicenä, mutta muuten on selvästi syventynyt (ystävyys)suhde haluttu piilottaa julkisuudelta. B on nyt esitelty vanhemmille eikä siitä ole laitettu mitään K:n instaan. On selvää, että heidän suhteensa on entistä läheisempi.

Se, kenen kanssa sitten kumpikin haluaa harrastaa seksiä, on toinen juttu. Siitä en tiedä mitään enkä haluakaan tietää. Puhun nyt tunteista. En mitenkään osaa olla pettynyt, kun on selvää, että välit ovat aidosti läheisemmät kuin koskaan aiemmin näiden kahden välillä. Ehkä tässä nyt käykin niin, että kun shippaajat joukolla hylkäävät laivan, niin minä vasta astun remmiin ja rupean luotsiksi.
 
vierailija
Parempi ettei JOn tai Kärtsän keikoille enää ÄNKEÄ kukaan kaltaisesti feikkifani. Anteeksi nyt vaan. Kyse on artisteista, jotka haluaa, että ihmiset tulee nauttimaan musiikista ja showsta eikä vaan ihastelemaan jotain omia mielikuvitusleikkejään. Nämä kaksi tapasivat vuosi sitten aika erikoisissa olosuhteissa ja olivat jatkuvassa someseurannassa. Ihan mahtavaa, että heidän ystävyytensä on jatkunut. Kyllähän on tiedossa, että moni aiempien vuosien viisuystävyys tai "romanssi" on oikeasti ollut fanserviceä ja lopahtanut alkuunsa. Kyllä näistä kahdesta me jo tiedetään, että he on oikeesti ihan aitoja. Varsinkin K on ollut meillä sellaisen suurennuslasin alla, että hyvin ollaan perillä siitä, että hän on oikeasti aito ja lämmin, hyvä ihminen. Lopettakaa siis tällainen "pettyminen" . Tehän tässä ootte pettämässä artisteja, kun mikään mitä he tarjoaa ei enää kelpaakaan.
Niin totta, ihana kirjoitus ❤
 
vierailija
B hehkutti että viettävät paljon aikaa yhdessä ja että K haluaa lähteä keikkabussiin mukaan ja kaikki tuntui niin kivalta ja puhuivat niin ihanasti toisistaan. Nyt tilanne näyttää ihan eriltä. Mitä tapahtui?
Muuta en ala spekuloimaan, kun en oikeasti mitään tiedä, mutta mustakin ne vibat on jotenkin nyt vaan erilaiset verrattuna tuohon haastatteluun.
 
vierailija
Minä olen ollut sellainen wanna-be-shippaaja, että olen toivonut kovasti, että B:n ja J:n väleissä olisi vähintäänkin ystävyyttä ja kehittyisi mielellään jotain enemmänkin, mutta se realisti minussa ei ole antanut periksi missään vaiheessa, kun näitä esteitä on ollut tiellä muutenkin ihan riittämiin.

Eniten shippaamista on estänyt tuo julkinen pelleily heidän suhteellaan. Vaikka siis siinä on nähtävissä ihan aitoa läheisyyttä, niin se on silti ollut jotenkin niin silmille hyökkäävää. Sellaista, mitä rehellisesti K on harrastanut myös muiden artistien kanssa (Aapon ja Jukan pusuttelut, Alessandran ja Behmin kosinnat jne). Tietynlaista lavashowta, jota oli kyllä hauska seurata mutta joka sai sitten kuitenkin vähän sellaisen tunteen, että puolet siitä oli liioiteltua esitystä.

Nyt on selvästi tapahtunut muutos ja B:stä on tullut aidosti niin tärkeä, ettei sillä suhteella enää temppuilla samalla tavalla. Joo, jakoon laitetaan jotain vanhojen pelleilyjen kaikuja fanservicenä, mutta muuten on selvästi syventynyt (ystävyys)suhde haluttu piilottaa julkisuudelta. B on nyt esitelty vanhemmille eikä siitä ole laitettu mitään K:n instaan. On selvää, että heidän suhteensa on entistä läheisempi.

Se, kenen kanssa sitten kumpikin haluaa harrastaa seksiä, on toinen juttu. Siitä en tiedä mitään enkä haluakaan tietää. Puhun nyt tunteista. En mitenkään osaa olla pettynyt, kun on selvää, että välit ovat aidosti läheisemmät kuin koskaan aiemmin näiden kahden välillä. Ehkä tässä nyt käykin niin, että kun shippaajat joukolla hylkäävät laivan, niin minä vasta astun remmiin ja rupean luotsiksi.
Olipa hyvä kirjoitus. Teki hyvää haavoittuneelle sielulle, jonka sain mukaani kun Kulttuuritalolta lähdin. Tiedätte miksi.
 
vierailija
Jaa nytkö B:n ja K:n välit on taas erilaiset? Mun mielestä ovat vaan lähentyneet ja eivät välttämättä siksi enää someihin kauheesti halua suhdettaan purkaa vaan välit ovat niin läheiset että ovat enemmän yksityisemmällä puolella siinä asiassa
 
vierailija
Itseasiassa, tämä viittaisi siihen, että B:llä on joku *kotona* odottamassa (jos tämä siis on B:n näkökulmasta kirjoitettu biisi)
Ei kaiken tartte mennä aina niin kirjaimellisesti. Sanoitukseen laitetaan sellaiset sanat mitkä sopii tunnelmaan ja muotoutuu hyvin melodiaan. Tuosta ideasta saa hyvin kiinni, onpa se, jolle soittaa sitten kotona, tai jossain muualla.
 

Yhteistyössä