Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Semmonen mielipide sieltä sitten.
K kertoi ennen lomaansa, että hän menee terapeutille. Ja käsittelee asiantuntijan kanssa vuoden 2023 tapahtumia. Oli niinpaljon uutta, ettei perässä enää pysynyt, K kertoi. Hän kadotti itsensä siihen hullunmyllyyn. Bn tapaaminen ja heidän yhteinen hauskuttelunsa oli aluksi varmasti ihan kaveripohjaista. Ehkä siihen syntyi viisuissa something more, joka yllätti molemmat.
He eivät olleet varautuneet siihen tunnemylläkkään yhtään. Bn tulo Suomeen jotenkin vahvisti sitä. Ehkä B halusi nähdä Kn omassa maassaan ja kodissaan. Ja selvittää missä oikein mennään. Nyt on aikaa kulunut. Ystävyys varmastikin säilyy. Mutta tunteiden aallokko? Onko se laimennut vai myrskyääkö jälleen kun kohtaavat face to face. Se nähtäneen maaliskuussa Suomessa.
 
vierailija
Mä tunnustan aloittaneeni tän kun mun unelmatreffeillä ohitettiin kahvittelut ja päädyttiin suoraan sänkyyn janin ja bojanin kanssa. En nyt siinä vaiheessa kyllä kuvitellut, että erikseen pitää tosiaan tulla kertomaan, että en pidä tämän toteutumista todennäköisenä tai itse asiassa edes mahdollisena
Ei tarvii. Roittävän ällöttäviä ne ovat vain ylipäätään täältä luettuina.
 
vierailija
Ei kannata vastata tuolle. Jos se on provo, tuhlaa vain aikaansa. Jos se on tosissaan, ei ole varmaan myöskään syytä yrittää argumentoida toisin, se on tuon henkilön mielipide ja sillä selvä. Muistetaan paatin suojelijan Manun viisaita sanoja.
Miksi minun ajatellaan olevan provo, kun kerron vilpittömän mielipiteeni. Tämä on tosi masentavaa ja tottakai täältä löytyy mielenkiintoista keskusteltavaa siitä huolimatta ettei usko noihin kahteen. He ovat molemmat kiinnostavia erikseen. Ei tule kyllä hyvä fiilis kun käsketään häipyä, kun tunnelmat eivät ole samat kuin muilla. Miettikää edes hetki seuraavan kerran, kun ajatte porukkaa pois, miltä se pois ajettavasta tuntuu.
 
Sit kannattaa keskustella niistä muista itselle vielä mielenkiintoisista asioista, mutta ei kirjoitella tuollaisia, ettei enää usko mihinkään näiden kahden välillä. Moni täällä kuitenkin edelleen uskoo tai vähintään kovasti toivoo, joten tuollaiset mielipiteet tuntuvat tahallisilta yrityksiltä latistaa tunnelma täällä.
 
No jep, tämä.
 
vierailija
Nacen ig-stoorissa (jossa B valkoisissa) näyttää vähän kuin B:llä olisi korvareiät. Ehkä vaan varjo tmv, mutta voisiko olla, että videokuvauksessa olisi ollut korvikset (feikit siis)?
 
vierailija
Nacen ig-stoorissa (jossa B valkoisissa) näyttää vähän kuin B:llä olisi korvareiät. Ehkä vaan varjo tmv, mutta voisiko olla, että videokuvauksessa olisi ollut korvikset (feikit siis)?
Zoomailin kuvaa, mutta en kyllä nähnyt reikiä. Varmaan varjo vain. Tosin on B:llä ollut korvikset jossain promokuvassa, mutta eihän feikkikorviksia varten reikiä tarvita.
 
vierailija
Zoomailin kuvaa, mutta en kyllä nähnyt reikiä. Varmaan varjo vain. Tosin on B:llä ollut korvikset jossain promokuvassa, mutta eihän feikkikorviksia varten reikiä tarvita.
Mä joku päivä tässä juuri äskettäin pohdin, että siinä yhdessä promokuvassa oli korvikset (aika isot ja molemmissa korvissa) mutta se on ainoa kuva, missä oon ikinä nähnyt Bojanilla korviksia.
 
vierailija
Miksi minun ajatellaan olevan provo, kun kerron vilpittömän mielipiteeni. Tämä on tosi masentavaa ja tottakai täältä löytyy mielenkiintoista keskusteltavaa siitä huolimatta ettei usko noihin kahteen. He ovat molemmat kiinnostavia erikseen. Ei tule kyllä hyvä fiilis kun käsketään häipyä, kun tunnelmat eivät ole samat kuin muilla. Miettikää edes hetki seuraavan kerran, kun ajatte porukkaa pois, miltä se pois ajettavasta tuntuu.
No se ainakin ihmetyttää aika paljon, että molemmat osapuolet on itse sanoneet lähiaikoinakin, että toinen on tärkeä, ovat yhteydessä paljon, puhuvat syvällisiä jne., mutta sä kuitenkaan et voi sitä uskoa, vaan päättelet etteivät enää ole edes erityisiä ystäviä.
 
vierailija
Kysymys: kuinka montaa täällä ”kipu kiihottaa”? Siis henk kohtaisesti. Tossa biisissä se siis lienee vertauskuvallista (ruoskiminen), mut varsinaista ruoskimista? Not my thing. Enkä ole Marketta .
Miten määritellään kipu? Tykkään kevyestä piiskaamisesta ja pakaroiden läimäyttelystä, mutta sehän ei varsinaisesti satu. Mihinkään hc s/m -sessioihin musta ei kyllä varmaan ikinä olisi, vaikka omalla tavallaan se kuvasto kyllä kiihottaakin, tiettyyn rajaan asti.
 
Mulle esimerkiksi jääpalojen sively vartaloa pitkin edustaa kivun ja nautinnon välistä liittoa. En tiedä lasketaanko se edes oikeaksi kivuksi? Piiskaus ja läpsiminen ei kiinnosta yhtään, joten sen sortin kipu ei ole mua varten.
 
vierailija
vierailija
Ja mä en taas tajua, miten B voi olla samaan aikaan niin suloinen ja niin seksikäs (se tekee sitä taas tuossa JOn uusimmassa storyssa).
Mulla oli todella typerä hymy päällä sitä stooria katellessa ja piti tietenki kattoo muutamaan kertaan :D Tarvis kyllä joka päivä edes pienen annoksen hymyilevää Bojania, parantaa mielialaa välittömästi :) Ja tosiaan on se jännä miten se osaa olla kuuma ja söpö samaan aikaan.
 
Yhteistyössä