vierailija
Ei ankeuta minua yhtään, nämä jankkaajat sen tekeeTää on kaikista eniten tunnelmaa latistavaa täällä. Ankeutuksen ankeutus.
Ei ankeuta minua yhtään, nämä jankkaajat sen tekeeTää on kaikista eniten tunnelmaa latistavaa täällä. Ankeutuksen ankeutus.
K ja B asioiden, ei yksityisten henkilöidenEi ole järkeä, mutta puimista varten toisaalta tämä koko ketju on.
Pieleen meni. Täällä ainakin yksi "trolli", joka on eri kuin tuo totuuden etsijä. Vaikka ettehän te tätäkään usko.Totta, tiesin jo tosta totuuden etsinnästä, että nyt ei kannata lähteä vastaamaan
Juuri näin. Toi on kyllä Knkin aliarvioimista, ois muka niin munaton mies, ettei vois antaa toiselle hatkoja, jos näin tuntis. Mutta tää tyyppi on ollut Kn elämässä jo reilun vuoden, avoliitossakin kohta vuoden. Kyllä sekin jotain kertoo.Kiva ajatus, mutta tuskin kukaan voi väkisin mukana roikkua. Kai K lla olisi selkärankaa sanoa, jos ei mukaansa olisi halunnut.
Shippaan heitä tosielämässä, eikä ole mitään muutosta tapahtunut sen suhteen, ei kannata yleistääMun mielestä asia on niin, että ne, jotka ovat shipanneet tässä tosielämän henkilöitä ovat nähneet K&B:n toisilleen tärkeimmiksi. Ei siihen ole mitkään trollit vaikuttaneet.
Jos shippaa mielikuvitus-Jereä ja -Bojania, niin eiväthän se, ovatko he oikeasti toisilleen niin tärkeitä voi niin tärkeää olla.
Jos sitten reaalimaailmaan tulee indikaatio, että he ehkä eivät olekaan toisilleen ne tärkeimmät, se kirpaisee tosielämän henkilöitä shippaavia eniten.
En ole lopettamassa enkä lähdössä, mutta mun fiilistä laskee eniten se, kun täällä vastataan surua ilmaiseviin kirjoituksiin täysin henkilön tunteista piittaamattomasti. Olisitte edes hiljaa.Mä luulen, että osaa vaivaa jo shippaus väsymys. Tätä B&K juttua on jatkunut jo 8 kk, joten koko ajan porukkaa putoaa pikkuhiljaa kelkasta pois sitä myötä, kun tämä huuma haihtuu heidän mielistään pois. Kun näin käy, niin ihminen voisi vaan lopettaa shippaamisen, eikä ruveta levittämään negatiivisia fiiliksiä täällä, koska vaikka itse ei enää haaveile asiasta, niin voisi kuitenkin antaa muiden jatkaa sitä haaveilua.
No mun fiilistä taas laskee nämä negailijat, joten hekin voisivat edes olla hiljaa. Ei tarvitse tulla ankeuttamaan tälle palstalle.En ole lopettamassa enkä lähdössä, mutta mun fiilistä laskee eniten se, kun täällä vastataan surua ilmaiseviin kirjoituksiin täysin henkilön tunteista piittaamattomasti. Olisitte edes hiljaa.
En tietenkään tee. Viittasin tässä totuudella siihen, että nyt on fakta, että K on tuolla lomalla tuon saman naisen kanssa, jota olen pitänyt hänen gf:nään. Se on pieni osanen kokonaisuutta, ei sen enempää. Itse teit tulkintoja lauseestani.Usein totuus on aivan jotakin muuta kuin ne somessa jaettavat kuvat. Mun kaverin liitto vetää viimeisiään, mutta silti hän haluaa pitää instassa kulissia yllä. Enkä siis soimaa häntä tästä. Hän ei vain halua, että muut saavat vielä tietää asiasta. Tarkoitan tällä sitä, että on ihmisiä, jotka jakavat kuvia niistä elämän luksus hetkistä tai hassuista sattumuksista, mutta ei koskaan siitä perusarjesta. Älä tee liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä kenenkään insta kuvien perusteella, se totuus voi olla aivan jotsin muuta.
Joo ei kuulu näihin ketjuihin nuo yksityishenkilöjutut. Ja osalla menee jo asiattomaksi kun kirjoitellaan sen suuntaisia ajatuksia että toivotaan eroa. Jos on tällaisia ajatuksia niin ne pitäisi pitää oman pään sisällä koska ne saattaa kaikki shippaajat huonoon valoon.Voi Jeresus. Olisipa jo maaliskuu, niin saataisiin jotain uutta puhuttavaa tämän asiaankuulumattoman, yksityishenkilöihin liittyvän jankkauksen sijaan.
B:llä voi olla tyttöystävä silloinVoi Jeresus. Olisipa jo maaliskuu, niin saataisiin jotain uutta puhuttavaa tämän asiaankuulumattoman, yksityishenkilöihin liittyvän jankkauksen sijaan.
Tuotahan oot koittanut hokea jo useamman kerran, mitähän täällä teet jos tälläisin ajatuksin oot liikkeellä?Vaikka miten haluatte kieltää totuuden, niin se vaan on fakta, että perheen perustamisesta haaveileva bi-mies valitsee naisen eikä miestä. K ei tule tyttistään jättämään miehen takia. Se mitä 10 vuoden kuluttua tapahtuu, on toinen juttu.
Mä suosittelen terapiaa teille, joista nämä kommentit täällä ovat olleet niin järkyttäviä, että tunnelmanne menee niin pilalle, että pitää vaatia henkilöitä poistumaan. Jos täällä on ollut alusta saakka, tämä on täysin oikea yhteisö myös käydä läpi pettymykset, koska täältä saa siihen vertaistukea, täällä on aina tyyppejä paikalla ja moni heitä ymmärtää.Tuskinpa, suosittelen terapiaa tuohon pettymyksen purkuun, muut joutuu tässä kärsimään muutaman romahduksesta, tämä ei ole oikea purkupaikka
Tai poikaystävä tai koira?B:llä voi olla tyttöystävä silloin
Ääni tälle.Ei ole järkeä, mutta puimista varten toisaalta tämä koko ketju on.
Koska osa täällä toivoo K:n eroavan tyttöystävästään, joten jonkun on puhuttava heille järkeä.Tuotahan oot koittanut hokea jo useamman kerran, mitähän täällä teet jos tälläisin ajatuksin oot liikkeellä?
Ei ole yksityisten henkilöiden puimista tai kuvien stalkkerointia varten tämä palstaÄäni tälle.
mutta tämä teidän harjoittava heterofobia on sitten normaalia?Jättäkää bifoobinen faktatrolli huomiotta, hänen kanssaan jauhamisesta ei saa kukaan mitään irti ja hän jaksaa valehdella olemattomilla faktoillaan loputtomasti.
K on valinnut naisen ja se on fakta.Jättäkää bifoobinen faktatrolli huomiotta, hänen kanssaan jauhamisesta ei saa kukaan mitään irti ja hän jaksaa valehdella olemattomilla faktoillaan loputtomasti.