Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Minäkin ajattelin pitkään, että kaivattu näkee lävitseni. Kutsuin häntä läpinäkijäksi. Se lienee jonkinlainen rakkausharha.
Minä olen huomannut, että kun olen ihastunut johonkuhun, vaistoni ja aistini ikään kuin ylikorostuvat kyseisen naisen suhteen. Tuntuu kuin vaistoaisin kaikkein pienimmätkin hänen huolen tunteensa. Tai jos hän on kiinnostunut jostain muusta. Nyt esim. olen vaistoavinani, että ihastuksellani on jotain ongelmia kotielämässä. En osaa sitä järjellä perustella, mutta on ollut muutamia pieniä juttuja, jotka ovat ikään kuin viitanneet siihen suuntaan. Vähän samanlainen vaiston ylikorostunut terävöityminen kuin mitä ihastuessa muutenkin tapahtuu; sitähän kiinnittää huomiota ihan kaikkiin pieniinkin sanoihin ja eleisiin, mitä ihastumisen kohde tekee.
Sivusta.
 

Yhteistyössä