Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Takana on kyllä kummallinen kesä ja syksy näiden kahden touhuajan seurassa. Palstat on olleet tuttuja vain nimeltä, en ole koskaan näillä mitään säännöllisesti seurannut. Kesään osui kaikenlaista ikävää - poden ensimmäistä kertaa elämässäni ikäkriisiä, kavereita sairastui vakavasti, yksi kuolikin.

K/B koukuttivat, toivat elämään uusia sävyjä, toivoakin. Olen pikku hiljaa päässyt lähes entiseksi itsekseni, ja siitä kiitän kyllä teitä kaikkia ja näitä palstoja. En ole koskaan ollut mikään tiukkapipo, mutta tämän kesän ja fandomin kanssa ajatusmaailmani on laventunut entisestään. Something more on avautunut aivan uudella tavalla, kiitos siitä.

Onnistuin saamaan liput Tampereen JO-keikalle, ja se vain vahvisti fanitustani. K:n keikoilla olen ollut muutaman kerran, ja liput on taas ostettuna. Sympaattinen ja sydämellinen K on vielä erityistapaus - nuoren aikuisen äitinä arvostan häntä ja hänen ajatuksiaan suuresti. Erinomainen esikuva, mitä hän tuskin itse edes ymmärtää.

Ja vielä senkin uskallan sanoa, että näiden kahden seuraaminen on tuonut positiivisia fiboja myös muutaman vuosikymmenen kestäneeseen parisuhteeseen. Mies välillä hymähtelee, mutta olen todennut kyseessä olevan kuudenkympin villitys. Hän tietää K/B-fanituksesta, mutta ei palstailusta. Toisaalta kyllä tuntee ja tietää omansa, joten tuskin hänen maailmansa kaatuisi, vaikka tietäisinkin. En nyt kuitenkaan ole osannut asiasta kertoa :)

Ja kyllä - "Minä rakastan sinua."
 
vierailija
Oikea maailma on ihan tylsä ja ahdistava, pelkkää sotaa. Tämä JO & Käärijä maailma on paljon parempi
Aamen. Matkalla töihin aloitan uutisten lukemisen aina Vauvalta ja puutarhasta, jos suinkin mahdollista. Aina ei voi, jos vaarana on, että joku näkee, mitä luen. Kun on päässyt ajan tasalle K/B-kuulumisista ja fiilistelyistä, voi sitten varovasti kurkata tosielämän (sota)uutisia.
 
vierailija
Mä olen pitkän linjan viisufani ja me seurataan yleensä perheen kanssa koko viisukausi, kaikki kansalliset valinnat mukaanlukien tosi tiiviisti.

Viime vuoden lopuilla menetin mulle aivan äärimmäisen tärkeän läheisen, ja olin aika huonossa paikassa kun UMK-ehdokkaat julistettiin eikä suoraan sanottuna kiinnostanut tippaakaan. Mutta koska piti edes jotenkin huomioida lasten (teini+parikymppinen) intoilut aiheesta niin vähän kuitenkin tutustuin ehdokkaisiin. Sen ekan tiivistelmän perusteella Käärijä oli meidän sakin listoilla aivan vihonviimeisenä. Joku vatun räppäri, biisi suomeksi, mikä toi tukkakin nyt on 😅🤭. Biisit kuuntelin toisella korvalla, ja CCC ei itse asiassa vielä silloinkaan oikein iskenyt.

Sitten tuli UMK-finaali ja mun reaktio oli aivan yks yhteen verrattavissa suurimpaan osaan YouTuben reaktiovideoista. Alussa olin että mitävit, parikymmentä sekuntia meni niin jalka alkoi heilua tahdissa, nauroin ääneen monta kertaa, ja esityksen lopussa olin aivan myyty. Ja Kärtsäri ja mun ylivoimainen inhokki eli suomiräppi (siis vain ja ainoastaan K 😉) alkoi soimaan lähes päivittäin puhelimessa. Ja K ja sen haastikset toi aivan älyttömästi valoa ja iloa mun elämään tosi vaikealla hetkellä.

Sitten kun tiedotettiin että K esiintyy prepartyilla, mulle tuli aivan pakonomainen hinku päästä jonnekin sitä katsomaan. Tavallaan fomo että oli pakko päästä jotenkin osalliseksi tähän huumaan, ehkä osittain myös siksi että en aikanaan uskonut yhtään Lordin voittoon (ja sinä vuonna menin jopa ennen tulosten lukua nukkumaan 🤦🏼‍♀️). Löysin älyttömät lennot - kalliit ja muutenkin todella epäkäytännölliset - ja nappasin Amsterdamin viisukonserttiin liput, ja ilmoitin miehelle että me lähdetään sinne.

Ennen konserttia pääsin Kärtsärin juttusille ja ihastuin yhä enemmän hänen ihanaan persoonaansa (+pääsin kertomaan hänelle miten kovin ylpeitä me kaikki oltiin hänestä jo silloin). Ja törmäsin myös semmoiseen omituisen tyrkkyyn slovenialaislaulajaan 🤭😂 jonka elkeet Kärtsärin seurassa herätti jo silloin isoja kysymysmerkkejä. Viisujen aikana seurasin kaikki K:n tekemiset ja tyrkky roikkui edelleen mukana. UMK-ketjussa tuli vierailtua jo alkukeväästä ja siitä luonnollinen jatkumo oli tietenkin shippiketjut, jonne taisin ekaa kertaa kirjoittaa itse jotain joskus kesäkuun alussa. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ja se tyrkkykin on kyllä aika symppis, toivottavasti pääsen häneltä joskus pyytämään anteeksi siitä Amsterdamin mokasta 🙈.

Ja nykyään soi puhelimessa suomiräppi ja slovenialainen indierock.

T. Amsterdamin aasi/Sisilia
 
  • Haha
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Aiemmin näkemätön klippi itselle turkoosilta matolta (Joker out) Jos pidät Bojanin erilaisista hauskoista reagoinneista, tässä tarjolla yksi uusi (aika alussa)
 
vierailija
Mä olen pitkän linjan viisufani ja me seurataan yleensä perheen kanssa koko viisukausi, kaikki kansalliset valinnat mukaanlukien tosi tiiviisti.

Viime vuoden lopuilla menetin mulle aivan äärimmäisen tärkeän läheisen, ja olin aika huonossa paikassa kun UMK-ehdokkaat julistettiin eikä suoraan sanottuna kiinnostanut tippaakaan. Mutta koska piti edes jotenkin huomioida lasten (teini+parikymppinen) intoilut aiheesta niin vähän kuitenkin tutustuin ehdokkaisiin. Sen ekan tiivistelmän perusteella Käärijä oli meidän sakin listoilla aivan vihonviimeisenä. Joku vatun räppäri, biisi suomeksi, mikä toi tukkakin nyt on . Biisit kuuntelin toisella korvalla, ja CCC ei itse asiassa vielä silloinkaan oikein iskenyt.

Sitten tuli UMK-finaali ja mun reaktio oli aivan yks yhteen verrattavissa suurimpaan osaan YouTuben reaktiovideoista. Alussa olin että mitävit, parikymmentä sekuntia meni niin jalka alkoi heilua tahdissa, nauroin ääneen monta kertaa, ja esityksen lopussa olin aivan myyty. Ja Kärtsäri ja mun ylivoimainen inhokki eli suomiräppi (siis vain ja ainoastaan K ) alkoi soimaan lähes päivittäin puhelimessa. Ja K ja sen haastikset toi aivan älyttömästi valoa ja iloa mun elämään tosi vaikealla hetkellä.

Sitten kun tiedotettiin että K esiintyy prepartyilla, mulle tuli aivan pakonomainen hinku päästä jonnekin sitä katsomaan. Tavallaan fomo että oli pakko päästä jotenkin osalliseksi tähän huumaan, ehkä osittain myös siksi että en aikanaan uskonut yhtään Lordin voittoon (ja sinä vuonna menin jopa ennen tulosten lukua nukkumaan ). Löysin älyttömät lennot - kalliit ja muutenkin todella epäkäytännölliset - ja nappasin Amsterdamin viisukonserttiin liput, ja ilmoitin miehelle että me lähdetään sinne.

Ennen konserttia pääsin Kärtsärin juttusille ja ihastuin yhä enemmän hänen ihanaan persoonaansa (+pääsin kertomaan hänelle miten kovin ylpeitä me kaikki oltiin hänestä jo silloin). Ja törmäsin myös semmoiseen omituisen tyrkkyyn slovenialaislaulajaan jonka elkeet Kärtsärin seurassa herätti jo silloin isoja kysymysmerkkejä. Viisujen aikana seurasin kaikki K:n tekemiset ja tyrkky roikkui edelleen mukana. UMK-ketjussa tuli vierailtua jo alkukeväästä ja siitä luonnollinen jatkumo oli tietenkin shippiketjut, jonne taisin ekaa kertaa kirjoittaa itse jotain joskus kesäkuun alussa. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ja se tyrkkykin on kyllä aika symppis, toivottavasti pääsen häneltä joskus pyytämään anteeksi siitä Amsterdamin mokasta .

Ja nykyään soi puhelimessa suomiräppi ja slovenialainen indierock.

T. Amsterdamin aasi/Sisilia
🩷 (Ja nyt sun karmasikin on murrettu Eurotourin aikana, takuulla!)
 
Se tilanne, kun joksut odotti kärtsää prepartyissa ja olivat liioitellun innostuneita. Mä oon ymmärtänyt sen aina niin, että se intoilu oli vitsi. Tämä nyt vähän irrallisena huomiona. Muutenhan B kyllä oli oikeasti innoissaan, mutta taisi olla myös K . Mihin mahtoi kadota aika yks kaks se kärtsän valtava bojanhehkutus, joka jatkui vielä hetken viisuista palaamisen jälkeen. Toisaalta olisihan se ollut omituista, jos Suomen todellisuudessa olisi niin vahvana jatkunut.
 
Tietysti se oli vitsi. Mutta siinä oli monta pientä yksityiskohtaa jotka tosiaan herätti silloin paikan päällä jo semmoisia watafak-tunnelmia. Joksut kyllä oli hyvää pataa muittenkin osallistujien kanssa, mutta ei ihan yhtä kärjistetysti. Ja he jäivät siihen konserttipaikan ulkopuolelle roikkumaan TODELLA pitkäksi aikaa muihin verrattuna, ja näin jälkikäteen ajateltuna siihen ei ollut mitään muuta syytä kuin se, että halusivat odotella nimenomaan Kärtsää. He ehtivät siis jututtaa jo kaikki paikalla olleet fanit - halukkaat ja ei niin halukkaat 🤭 - läpi useampaan kertaan. B kävi siellä ovella kuikuilemassa moneen kertaan että tuleeko se vai ei (tässä vaiheessa en tiennyt että nimenomaan K:ta odottivat). Ja se hyvin omistavasti kainaloon kaappaaminen (joka myös toistui muuallakin jatkossa vähän eri muodossa useampaan otteeseen). Jos mun aikajana ei ole aivan pielessä, niin ne bussivideot (Bieber, boyfriend, one hotel room one bed one cup of tea) kuvattiin aiemmin tuona päivänä kun heidät tuotiin soundcheckiin konserttipaikalle, eli tunnelman sähköisyys on kyllä suht ymmärrettävää 😉.
 
vierailija
Mä olen pitkän linjan viisufani ja me seurataan yleensä perheen kanssa koko viisukausi, kaikki kansalliset valinnat mukaanlukien tosi tiiviisti.

Viime vuoden lopuilla menetin mulle aivan äärimmäisen tärkeän läheisen, ja olin aika huonossa paikassa kun UMK-ehdokkaat julistettiin eikä suoraan sanottuna kiinnostanut tippaakaan. Mutta koska piti edes jotenkin huomioida lasten (teini+parikymppinen) intoilut aiheesta niin vähän kuitenkin tutustuin ehdokkaisiin. Sen ekan tiivistelmän perusteella Käärijä oli meidän sakin listoilla aivan vihonviimeisenä. Joku vatun räppäri, biisi suomeksi, mikä toi tukkakin nyt on . Biisit kuuntelin toisella korvalla, ja CCC ei itse asiassa vielä silloinkaan oikein iskenyt.

Sitten tuli UMK-finaali ja mun reaktio oli aivan yks yhteen verrattavissa suurimpaan osaan YouTuben reaktiovideoista. Alussa olin että mitävit, parikymmentä sekuntia meni niin jalka alkoi heilua tahdissa, nauroin ääneen monta kertaa, ja esityksen lopussa olin aivan myyty. Ja Kärtsäri ja mun ylivoimainen inhokki eli suomiräppi (siis vain ja ainoastaan K ) alkoi soimaan lähes päivittäin puhelimessa. Ja K ja sen haastikset toi aivan älyttömästi valoa ja iloa mun elämään tosi vaikealla hetkellä.

Sitten kun tiedotettiin että K esiintyy prepartyilla, mulle tuli aivan pakonomainen hinku päästä jonnekin sitä katsomaan. Tavallaan fomo että oli pakko päästä jotenkin osalliseksi tähän huumaan, ehkä osittain myös siksi että en aikanaan uskonut yhtään Lordin voittoon (ja sinä vuonna menin jopa ennen tulosten lukua nukkumaan ). Löysin älyttömät lennot - kalliit ja muutenkin todella epäkäytännölliset - ja nappasin Amsterdamin viisukonserttiin liput, ja ilmoitin miehelle että me lähdetään sinne.

Ennen konserttia pääsin Kärtsärin juttusille ja ihastuin yhä enemmän hänen ihanaan persoonaansa (+pääsin kertomaan hänelle miten kovin ylpeitä me kaikki oltiin hänestä jo silloin). Ja törmäsin myös semmoiseen omituisen tyrkkyyn slovenialaislaulajaan jonka elkeet Kärtsärin seurassa herätti jo silloin isoja kysymysmerkkejä. Viisujen aikana seurasin kaikki K:n tekemiset ja tyrkky roikkui edelleen mukana. UMK-ketjussa tuli vierailtua jo alkukeväästä ja siitä luonnollinen jatkumo oli tietenkin shippiketjut, jonne taisin ekaa kertaa kirjoittaa itse jotain joskus kesäkuun alussa. Sillä tiellä ollaan edelleen. Ja se tyrkkykin on kyllä aika symppis, toivottavasti pääsen häneltä joskus pyytämään anteeksi siitä Amsterdamin mokasta .

Ja nykyään soi puhelimessa suomiräppi ja slovenialainen indierock.

T. Amsterdamin aasi/Sisilia
Ihana kommentti 🥰
 
vierailija
Aiemmin näkemätön klippi itselle turkoosilta matolta (Joker out) Jos pidät Bojanin erilaisista hauskoista reagoinneista, tässä tarjolla yksi uusi (aika alussa)
Ihania poikia 😍 Kris vähän liian pitkä 😅 mä aina katson näitä pätkiä sellainen typerä onnellinen hymy kasvoilla, onneksi ei ole kukaan näkemässä täällä kotitoimistolla!
 
vierailija
vierailija
Tosi ihania kommentteja teillä taas.😊 Mä olen pohtinut Kärtsän ja Boitsun dynamiikkaa, ja anteeksi jos kysymys loukkaa jotakuta, mutta mitä jos kaksi top miestä tai kaksi bottom miestä rakastuu toisiinsa? Miten asia ratkotaan?🙈
 
vierailija
Tosi ihania kommentteja teillä taas. Mä olen pohtinut Kärtsän ja Boitsun dynamiikkaa, ja anteeksi jos kysymys loukkaa jotakuta, mutta mitä jos kaksi top miestä tai kaksi bottom miestä rakastuu toisiinsa? Miten asia ratkotaan?
Tuostahan on jotain ficcejäkin. :D Ainakin kahdessa asia ratkottiin niin, että hommaa vuoroteltiin, yhdessä jopa jonkin kännykkäapin avustuksella. :p Toki IRL hommat eivät ehkä menisi ihan näin. Mutta kaikki miesparit eivät edes harrasta ollenkaan anaaliseksiä.
 
vierailija
Tietysti se oli vitsi. Mutta siinä oli monta pientä yksityiskohtaa jotka tosiaan herätti silloin paikan päällä jo semmoisia watafak-tunnelmia. Joksut kyllä oli hyvää pataa muittenkin osallistujien kanssa, mutta ei ihan yhtä kärjistetysti. Ja he jäivät siihen konserttipaikan ulkopuolelle roikkumaan TODELLA pitkäksi aikaa muihin verrattuna, ja näin jälkikäteen ajateltuna siihen ei ollut mitään muuta syytä kuin se, että halusivat odotella nimenomaan Kärtsää. He ehtivät siis jututtaa jo kaikki paikalla olleet fanit - halukkaat ja ei niin halukkaat - läpi useampaan kertaan. B kävi siellä ovella kuikuilemassa moneen kertaan että tuleeko se vai ei (tässä vaiheessa en tiennyt että nimenomaan K:ta odottivat). Ja se hyvin omistavasti kainaloon kaappaaminen (joka myös toistui muuallakin jatkossa vähän eri muodossa useampaan otteeseen). Jos mun aikajana ei ole aivan pielessä, niin ne bussivideot (Bieber, boyfriend, one hotel room one bed one cup of tea) kuvattiin aiemmin tuona päivänä kun heidät tuotiin soundcheckiin konserttipaikalle, eli tunnelman sähköisyys on kyllä suht ymmärrettävää .
Olet kyllä ollut ihan aitiopaikalla🙂tämän tarinan alkuaikoina. Joo, mulla ei selvästikään aina raksuta. Luulin joistakin kommenteista että joksujen luultiin olevan täysin tosissaan noin hömelöitä.
 
Yhteistyössä