Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Aiemmin tänään oli sitä epäilyä että K&B voit ovat viilenneet kun eivät julkisesti tykkäile toistensa päivityksistä juurikaan enää (K saattaa joskus tehdä poikkeuksen).

Mä nyt vielä jaksan kerran yrittää selittää, että ilmeisin selitys on se, että asia on just PÄINVASTOIN!!

Miettikää nyt miten helppoa on heittää random ja välinpitämätön IG-tykkäys sille ihan ok kaverille, jota seuraat, mutta joka ei nyt sen kummemmin ole läheinen. Ei vaadi paljoa eforttia instaa selaillessa ja näyttää ulospäin mukavalta ja normaalilta toiminnalta kavereiden kesken.

Sitä vastoin se, etteivät K&B toimi näin, on kuin huutomerkki sen puolesta, että asiasta on yhteisesti sovittu, koska ei haluta herättää huomiota ja saada koko ajan niitä boyfriend shippauskommentteja. Koota ne tuskin edes haittaisi at, mutta B tuntuu olevan herkempi ja tarkempi asian suhteen. Eikä varmastikaan halua leimautua joksikin Kn sidekickiksi tai fanipojaksi tai varattuun tyyppiin epätoivoisesti ihastuneeksi teiniksi. Eikä halua että hänelle jatkuvasti naureskellaan asiasta.

Nämä asiat on eilen viimeksi puitu täällä miljoonaan kertaan, mutta näköjään niitä pitää kerrata yhä uudelleen. En tietysti itsekään väitä omaavani totuutta asioiden oikeasta tilasta, mutta löydän kyllä paljon enemmän ja USKOTTAVAMPIA syitä sille, että mitään välirikkoa ei ole.

Kyllä ne B&K tapaavat taas ennemmin tai myöhemmin. Odottavan aika on pitkä, mutta gotta keep the faith!!
❤
 
vierailija
Osallistun keräykseen! Mihin kohteisiin heidät sitten voisi lähettää?
Meille! Ja teille! Se olisi sellainen yhdistetty matkailu/Ruususet tuli taloon -ohjelma! En tiedä mitä he meillä sitten tekisivät, leikkisivät koirien kanssa ehkä. Ja auttaisivat tapetoimaan. Samalla keskusteltaisiin henkeviä, vakavia tai leppoisia. Yöpyä antaisimme heidän kahdestaan.
 
vierailija
B on hengannut K:n talouden kanssa useita kertoja kolmestaan ja isommassa porukassa. Se että B:llä olisi jotain "isoja tunteita" on myös teidän keksintöä täällä. B ja K kumpikin tietävät kaiken tarvittava, ei teidän täällä tarvitse B:n puolesta loukkaantua ja suuttua K:lle. B tietää KAIKEN, ja paljon enemmän kuin te täällä.
Tämä. On hiukan pelottavaa, miten totuutena B:n tunteita täällä pidetään. Ei niistä kukaan täällä tiedä mitään. K varmasti tietää enemmän.
 
vierailija
Tämä. On hiukan pelottavaa, miten totuutena B:n tunteita täällä pidetään. Ei niistä kukaan täällä tiedä mitään. K varmasti tietää enemmän.
Niinpä.. B on yöpynyt K:n taloudessa, ja tuli NT:lle entistä hyperimpänä K:n kanssa poukkoilemaan. Joskus todellisuus on sitä miltä se näyttää: kaksi todella hyvää ystävää, jotka viihtyvät yhdessä, mutta joilla on myös omat elämät. Ja kaikki rasite shipistä laitetaan K:n harteille, vaikka hän ei ole tehnyt mitään väärää B:tä kohtaan. Ja B ei varmasti koe mitään tämä palstan rakkaudentuskiakaan.
 
Niin ei ne kyllä pelkiltä ystäviltä näytä, siinä sitä todellisuutta
 
vierailija
Niin ei ne kyllä pelkiltä ystäviltä näytä, siinä sitä todellisuutta
Todellisuus on se, mitä tapahtuu, kun K:ta ja B:tä ei kuvata. Anteeksi nyt, mutta me emme voi todellisuudesta tietää. Näimme vilauksen todellisuudesta K/B jälleennäkemisklipissä, kun K:n perässä tuli tuttu saattue mukana. Se, mitä sen klipin jälkeen tapahtui oli todellisuutta.
 
vierailija
Siis vttu teiän kanssa. Älkää nyt viittikö hyvät ihmiset tapella. Oon jo mun ihastuksen tänä iltana toivottanut hornan tuuttiin koska vuosien roikkumisen jälkeen tajusin että olin hänelle vain ajankulua tylsillä hetkillä. Älkää nyt tekin hylätkö mua. Sori saatan olla hieman kännissä mutta tunne on aito. Olette mulle rakkaita ja shippi tärkeä.... Mrs.
 
Onhan heitä K&B nähty vapaa-ajallakin läheisissä tunnelmissa? Ne baarijutut, vaatteita jäi B:ltä
 
vierailija
Siis vttu teiän kanssa. Älkää nyt viittikö hyvät ihmiset tapella. Oon jo mun ihastuksen tänä iltana toivottanut hornan tuuttiin koska vuosien roikkumisen jälkeen tajusin että olin hänelle vain ajankulua tylsillä hetkillä. Älkää nyt tekin hylätkö mua. Sori saatan olla hieman kännissä mutta tunne on aito. Olette mulle rakkaita ja shippi tärkeä.... Mrs.
❤En minä ainakaan ole mihinkään lähdössä. Paitsi tältä illalta nyt ficcejä lukemaan.
 
vierailija
Todellisuus on se, mitä tapahtuu, kun K:ta ja B:tä ei kuvata. Anteeksi nyt, mutta me emme voi todellisuudesta tietää. Näimme vilauksen todellisuudesta K/B jälleennäkemisklipissä, kun K:n perässä tuli tuttu saattue mukana. Se, mitä sen klipin jälkeen tapahtui oli todellisuutta.
Tämä olisi kaikkien tärkeä muistaa shippifiilistelyn ohessa. 💚💙
 
Yhteistyössä