Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Juttelin tänään yhden kaverin kanssa erilaisista perheenperustamisen tavoista, ja yhtäkkiä mieleeni iski, että Bojan ja Jerehän voisivat saada vielä toisen lapsen vaikka jonkun kumppanuusvanhemmuusjärjestelyn kautta! Ja se voisi olla Bojanin biologinen lapsi! Ja sitten Bojan voisi puhua sille lapselle sloveenia/serbiaa! Sit muistin, että niin, tämä oli se Joymuffinin ficci. Siitä on näköjään tullut minulle jotain päänsisäistä canonia

Stella
Joku muukin toivoi lapselle sisarusta. :) Tuo on vain niitä juttuja joihin en lähde - fiktiiviset tekstini eivät pääty esim. kosintaan tai häihin (ellei sille ole aivan poikkeuksellinen syy) tai siihen että on kaksi lasta, useimmilla tuntemillani ihmisillä joilla on kaksi lasta on fiilis, että olisi voinut tyytyä yhteen "mutta kun piti olla kaksi". Itse olin tosi pitkään ainoa lapsi ja rakastin sitä, ja ärsyttää yleinen ajatus, että lapsia pitää olla vähintään kaksi. :)

Minusta on myös tärkeä osa tarinaa se, miten paljon siinä jäi saamatta asioita, vaikka päästiin onnellisesti yhteen ja jälkikasvuakin on. Esim. minulle oli alusta asti selvää, että Bojanin uran kohdalta tarina ei tule päättymään kuten ihmiset toivoisivat.

Tosielämässä toki toivon heille kaikki muksut, joita haluavat. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Taitaa se discord olla melkoista sekoilua mitä nyt tumpusta näin muutamia juttuja. Ei ehkä mikään kovin hyvä idea kyllä, voin vaan kuvitella että sinne kirjoitetaan niin paljon viestejä että niitä ei mitenkään pysty lähellekkään kaikkia lukemaan. No Kris taisi ainakin todeta että B ei siellä meinaa olla, jos nyt oikein kuulin eikä kyllä mikään ihme...
Mitä tuo nyt tarkoittaa, että bändi siirtyy discordiin, mutta sen päähenkilö ei aio siellä olla.
 
vierailija
Kyllä siltä vaikutti. Bojan on ollut viime aikoina aika neutraali, kun K tulee puheeksi. Ei sellainen kuin vanhaan hyvään aikaan. Mistä lie kertoo.
Minusta vaikutti muussa livessä kyllä iloisesti huudahtelevan K:hon liittyviä juttuja, ainoastaan tuossa yhdessä kohdassa oli pidättyväisempi, aivan kuin olisi halunnut salata jotakin. Eihän B ole ollut somessakaan, joten ei ole ollut reaktioita oikeastaan mihinkään muuhunkaan. K on kyllä tykkäillyt edelleen ja nostanut B:tä esiin.
 
vierailija
Toi itelläkin ehkä vähän särähti korvaan, mut pojat voi kyllä ihan hyvin hämmentääkin ihan tahallaan
Tämä jäi tosiaankin askarruttamaan. Minusta kaikki Joksut olivat tossa kohdassa jotenkin naamat niin peruslukemilla, että se vaikutti vähän oudolta, jotenkin harjoitellulta.

Voihan tietysti olla, että aiemmin ehkä sovitusta poiketen K onkin nyt niin kiireinen, että hädin tuskin ehtii moikata niitä Helsingissä. Tai sit ovat kaikki hyvinkin paljon tekemisissä Suomessa, mutta siitä ei haluta antaa vihjettäkään faneille ( tässä vaiheessa).

💡🤔❤🔥
 
vierailija
Ehkä oli tahallista hämmentämistä tuo, että hengataan jos K:lla on aikaa. B kuitenkin sanoi silloin muutama viikko sitte että K tulee olemaan lavalla heidän kanssaan... Niin jos nyt sitten vain sekoitetaan meitä raukkoja eikä tiedetä enää mitä odottaa :D
 
vierailija
Osaako joku auttaa, että miksi en pysty lähettämään viestejö tuolla discordissa? Tai miksi tuossa create your video kohdassa sanotaan, että minulla ei olisi oikeuksia katsoa aiempia viestejä?
 
vierailija
Tämä jäi tosiaankin askarruttamaan. Minusta kaikki Joksut olivat tossa kohdassa jotenkin naamat niin peruslukemilla, että se vaikutti vähän oudolta, jotenkin harjoitellulta.

Voihan tietysti olla, että aiemmin ehkä sovitusta poiketen K onkin nyt niin kiireinen, että hädin tuskin ehtii moikata niitä Helsingissä. Tai sit ovat kaikki hyvinkin paljon tekemisissä Suomessa, mutta siitä ei haluta antaa vihjettäkään faneille ( tässä vaiheessa).
Itse sain aluksi kanssa huonot vibat tuosta vastauksesta, mutta pohdin sitten asiaa vähän ja tulin siihen tulokseen, että olivat tarkoituksella vähäeleisiä vastauksen suhteen. En usko, että K on liian kiireinen - ainakaan keikkoja ei nyt ole, muut työhommat tietysti saattaa vähän painaa, mutta jos K ei tee jostain aikaa nähdä lähimpiä viisukavereitaan, kun he Suomessa ovat, niin sitten olen ymmärtänyt koko hänen persoonansa ihan väärin. Mä päädyin siihen tulkintaan, että Jokerit melko sarkastisesti jopa heittivät sen "saatetaan käydä lasillisella jos ehditään", eli tulisivat olemaan tekemisissä paljonkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Shippisipriina

Mulla kyllä särähtää korvaan tuo, että jos on jotain jo aiemmin sovittu, mikä olisi nyt niin tärkeää, että ohittaa aiemman. Eikä kuulosta Jeren tapaiseltakaan perua sovittua.
.
 
vierailija
Oliko siis ajatuksena, että J olisi lentänyt lomaltaan suoraan Sloveniaan.
Joo joku siellä tollasen heitti ilmoille. Ite en tollaseen usko. Artistit kuitenki tuppaa yleensä mainostamaan uutta biisiään esim. niin et käy radiokierroksella eli eiköhän K käy perjantaina ainaki muutamalla radiokanavalla höpöttelemässä. Tai sit sitä ei kiinnosta pätkän vertaa lomansa aikana tollanen homma, sekin on mahollista :D
 
vierailija
Mulla kyllä särähtää korvaan tuo, että jos on jotain jo aiemmin sovittu, mikä olisi nyt niin tärkeää, että ohittaa aiemman. Eikä kuulosta Jeren tapaiseltakaan perua sovittua.
.
Ei todellakaan, tokihan sitä aina voi jotain sattua mitä ei ole osannut ennakoida mutta JO:n pojat tulevat olemaan kuitenkin suomessa ainakin sen 3 päivää niin aika kummallista ois jos nyt ei kerkeäis tapaamaan. Toisaalta taas voivat haluta pitää hengaamisen ihan yksityisenä jos siis keikan/keikkojen ulkopuolella olevaa aikaa ajatellaan
 
vierailija
Bojanin spontaani Are you:

Ja uusi biisi on 'very party':

Hiii Häärijä:

vierailija
Itse sain aluksi kanssa huonot vibat tuosta vastauksesta, mutta pohdin sitten asiaa vähän ja tulin siihen tulokseen, että olivat tarkoituksella vähäeleisiä vastauksen suhteen. En usko, että K on liian kiireinen - ainakaan keikkoja ei nyt ole, muut työhommat tietysti saattaa vähän painaa, mutta jos K ei tee jostain aikaa nähdä lähimpiä viisukavereitaan, kun he Suomessa ovat, niin sitten olen ymmärtänyt koko hänen persoonansa ihan väärin. Mä päädyin siihen tulkintaan, että Jokerit melko sarkastisesti jopa heittivät sen "saatetaan käydä lasillisella jos ehditään", eli tulisivat olemaan tekemisissä paljonkin.
Sori tää ohis, mutta kun mulle tuli tästä tilanteesta tää video mieleen. (Kuka muistaa?!)
 
vierailija
Hyvin sanottu!

Jos ymmärsin oikein, toi pätkä ois sieltä Discordista. Jos sinne laitetaan tuollaista matskua, niin harkitsen sinne menemistä.

B vois kyllä myös harkita sitä Only fansiä
Toisaalta noi "tärkeimmät" matskut vuotaa kyllä nopeasti muualle someen, ainakin Twitteristä löytyy jo useampia videoita kuvaussessiosta, jotka jaettu ensin Discordissa.
 
vierailija
Hyvin sanottu!

Jos ymmärsin oikein, toi pätkä ois sieltä Discordista. Jos sinne laitetaan tuollaista matskua, niin harkitsen sinne menemistä.

B vois kyllä myös harkita sitä Only fansiä
No äläpä. Discord on kyllä liian kaoottinen. Täytyy toivoa, että tän tason seksipätkät löytävät tiensä muualle jatkossakin. Bojanin OF:n tilaisin... Ja Käärijän.
 
Yhteistyössä