Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tämä kommentti herätti ajattelemaan että olen vähän kateellinen, osaisinpa ottaa itsekin tämän puhtaasti fiktiona! Yritän kyllä, koska sitähän tämän kuuluisi olla - yhteistä mielikuvitusta - mutta huomaan koko ajan lipsuvani vakavissani hartaasti toivomaan että olisivatpa nuo ihmiset yhdessä. Tässä on ehkä kyseessä jostakin omien ja toisten ihmisten tunteiden (ja fiktion ja todellisuuden) erottamisen taidosta jota en täysin hallitse. En ole ennen shipannut ketään/mitään, ehkä noviisin ongelma. Musta tuntuu totta puhuen välillä siltä kuin olisin itse rakastunut. Ja se on vaikuttanut arkielämään ihan valtavasti, lähtien ajankäytöstä ja keskittymiskyvyn hajoamisesta. Olen kyllä vähän pystynyt reflektoimaan myös omaa identiteettiä ja elämää näillä shipin tuottamilla eväillä (olen menossa ensimmäistä kertaa treffeille muun kuin cismiehen kanssa, olen tyytyväinen mutta jännittää ja pelottaa). Enimmäkseen kuitenkin tuntuu että elän jonkun toisen nahoissa jollekulle toiselle kuvittelemaani elämää. Omassa arjessa mikään ei kosketa samoin.
🩷
Voi miten osasit pukea sanoiksi tunnelmat jotka täysin jaan tähän shippiin liittyen. Mietin tätä illalla paljon ja tajusin että mulle tää ei ole mielikuvitusleikkiä vaan otan tämän kyllä aika tosissani. Oikeita ihmisiä, oikeita havaittuja tunteita jotka eivät vaan mulla muutu leikiksi. En tajua edelleenkään miksi mulle olisi niin kamalan tärkeää nähdä heidät onnellisesti yhdessä edes vähän spessuina ystävinä, mikä on minusta realistisin skenaario nyt.

En ole myöskään koskaan shipannut ketään aiemmin ja mietinkin että onko tää siis edes shippausta mulle vai jotain muuta.

Olo on ollut nyt jo pari kk aivan sekopäinen ja vaikuttaa tosiaan koko elämään. Hyviä juttuja myös mutta keskittymiskyky ja arjen sieto aivan mullin mallin. Terveellisintä olisi vieroittaa itsensä tästä ennen kuin saan jonkun mahahaavan pitkittyneestä stressireaktiosta (vatsassa kuin solmu ja levoton olo, aivan samat hormonit tekee selvästi fyysisiä oireita kuin rakastuneella). Onneksi pahin on ohi, Tavastian jälkeen ja JO lippujen myynnin aikaan olin aivan kuin sairas. Reagoin kyllä kovin fyysisesti ja vahvasti kaikkeen joten sinänsä ymmärrän kehoani mutta on tämä rankkaa.

Puppypeilisolulle vielä, onnea matkaan treffeille, onpa mahtavaa että osin tämän saagan myötä noin iso identiteettiin liittyvä asia rakentumassa! ❤

T. 🌙💜
 
vierailija
Varmaan siitä Matista vois tehdä, mutta eniten mä kyllä odottaisin luentaa J:n tämän hetken tilanteesta... siihen voisi sisällyttää kysymyksen, mihin mahdollisesti liittyisi se energiamamman kuvaama tukos, eli mihin liittyvää asiaa J ei saa sanottua/tuotua nyt esiin.
Minäkin odotan tätä todella kuumeisesti. Minusta K tapauksessa crew on vähän hankala kun eivät ole samalla lailla yhtenäinen porukka kuin JO bändinä. Ja tosiaan kun M ei ole veljenä julkisuuden henkilö. Jos kuitenkin tehdään crewstakin, niin äänestän miestanssija, E-tanssija ja veli.
 
vierailija
Tämä B & J tarina on ainakin mulle ollut pääosin hyvän mielen asia. Kaikki uutiset ja muutenkin maailmanmeno on ollut viime aikoina todella ankeaa ja surkeaa. J toi Käärijän upeana euroviisumatkan aikana iloa ja myös ylpeyttä olla suomalainen. JO tuo varmasti jotain samaa vielä pienempään Sloveniaan, kuinka bändi on tullut suosituksi heidän omalla kielellään ympäri Eurooppaa.

Kuten joku muukin, olen tosiaan viime päivät pohtinut miksi mulle olisi niin tärkeää että he olisivat yhdessä. Mutta aina päädyn samaan lopputulokseen. Olen mielestäni nähnyt heidän välillä jotain sellaista mitä en ehkä ole koskaan nähnyt kenenkään välillä, jotain sellaista yhteyttä jonka vuoksi tuntuu että heidän pitäisi olla yhdessä.

Ja kaiken tämän huuman keskellä mä ihastuin täysin JOn musiikkiin ja erityisesti Bojanin suloisuuteen. Se on sellaista suojelevaa ihastusta, että haluaisin hänellä kaiken olevan hyvin ja asiat niin kuin hän toivoisi niiden olevan.

Enid
 
vierailija
Voi miten osasit pukea sanoiksi tunnelmat jotka täysin jaan tähän shippiin liittyen. Mietin tätä illalla paljon ja tajusin että mulle tää ei ole mielikuvitusleikkiä vaan otan tämän kyllä aika tosissani. Oikeita ihmisiä, oikeita havaittuja tunteita jotka eivät vaan mulla muutu leikiksi. En tajua edelleenkään miksi mulle olisi niin kamalan tärkeää nähdä heidät onnellisesti yhdessä edes vähän spessuina ystävinä, mikä on minusta realistisin skenaario nyt.

En ole myöskään koskaan shipannut ketään aiemmin ja mietinkin että onko tää siis edes shippausta mulle vai jotain muuta.

Olo on ollut nyt jo pari kk aivan sekopäinen ja vaikuttaa tosiaan koko elämään. Hyviä juttuja myös mutta keskittymiskyky ja arjen sieto aivan mullin mallin. Terveellisintä olisi vieroittaa itsensä tästä ennen kuin saan jonkun mahahaavan pitkittyneestä stressireaktiosta (vatsassa kuin solmu ja levoton olo, aivan samat hormonit tekee selvästi fyysisiä oireita kuin rakastuneella). Onneksi pahin on ohi, Tavastian jälkeen ja JO lippujen myynnin aikaan olin aivan kuin sairas. Reagoin kyllä kovin fyysisesti ja vahvasti kaikkeen joten sinänsä ymmärrän kehoani mutta on tämä rankkaa.

Puppypeilisolulle vielä, onnea matkaan treffeille, onpa mahtavaa että osin tämän saagan myötä noin iso identiteettiin liittyvä asia rakentumassa!

T.
Kiitos kun vastasit 💚 Eilinen oli vähän tuulinen päivä täällä ja muuten. Kiva nähdä joku "tuttu" jolla myös massiiviset tunteet on liikahdellu BKta seuratessa.

Ristiriitaiset fiilikset deittiasiasta. Sinä taisit kirjoittaa äskettäin siitä miltä tuntuu kun on muutaman stressivuoden aikana vanhentunu yhtäkkiä. Sama homma mulla. Tämä sijaisrakastuminen herätti aivot ja hormonit stressisumusta, mutta kun katson peiliin, on siellä kyllä väärä tyyppi ja eri kuin muistaakseni viimeksi katsoessani... mielikin on ikääntynyt, vaikkei sitä haluaisi myöntää; melankoliaa ja luopumista liittyy kaikkiin tunteisiin, vaikka kyynistymistä ja katkeruutta saisi kitkettyä. Tosielämän deittailu, seksuaalisuus ja romantiikka tuntuu melkein mahdottomilta kohdata, kun olo on, että oma juna ajoi jo kaiken ohi. Miten paljon ihanampaa haaveilla nuorien kauniiden ihmisten kohtaamisesta.

Toivottavasti paranet Pohtija pian! Mulla on myös suuret stressioireet (unettomuus ennen muuta, kun käy niin ylikierroksilla) tämän hulluuden takia, en ihmettele jos kohta saikulla itekin. Etenkin kun pelkään luoja paratkoon että oikeasti särjen vielä sydämeni tässä - jotain minkä ei todellakaan kuuluisi kuulua shippaukseen.
🐶🩷
Ps. Tulipa synkkä viesti, kaikki ok kuitenkin!
 
vierailija
Kuten joku muukin, olen tosiaan viime päivät pohtinut miksi mulle olisi niin tärkeää että he olisivat yhdessä. Mutta aina päädyn samaan lopputulokseen. Olen mielestäni nähnyt heidän välillä jotain sellaista mitä en ehkä ole koskaan nähnyt kenenkään välillä, jotain sellaista yhteyttä jonka vuoksi tuntuu että heidän pitäisi olla yhdessä.
Mua ilahdutti tämä muistutus, Enid. Sama tunne oli (ja on) itsellänikin, vaikka nyttemmin tätä olen yrittänyt järjen valossa selittää toisin, ja keskittyy miettimään jotain omia psyykkisiä solmuja ja mihin niissä BK-kuvitelma vetosi...
🐶🩷
 
vierailija
Ei Mikkeä mukaan kiitos, uskon, että saatettaisiin ylläpidolle ilmoittaa. Ei kiinnosta kovasti nuo muutkaan, en usko, että sieltä tulee mitään lisäarvoa tähän. Nykytilanne kiintoisampi. Mielipiteeni on, että kyllä tässä jotain suukkoja enemmän on ollut näiden välillä hands/blow tms. Ei välttämättä montaa kertaa, mutta seksuaalisuutta on mukana heidän välillä verraten B:n esiintyminen Maen kanssa ja B&K Tavastia, ihastuineita ovat molemmat, mutta tilanne on mutkikas.
 
vierailija
En nyt ihan ymmärrä logiikkaa, että koska lavalla (ja muutenkin) säkenöi, niin se todistaa että hommat ovat menneet seksuaalisiksi? Minusta on vähän ikävä spekuloida, että ihan selkeää pettämistä olisi tapahtunut, tai toki suhteissa voi olla erilaisia rajoja ja sopimuksia, mutta poikien välisen suukottelun voi vielä nähdä ei-pettämisenä (eiväthän kaulapusutkaan olleet), mutta vaikea kuvitella että tuollaisia touhuja olisi katsottu kovin hyvällä.
 
vierailija
Ei Mikkeä mukaan kiitos, uskon, että saatettaisiin ylläpidolle ilmoittaa. Ei kiinnosta kovasti nuo muutkaan, en usko, että sieltä tulee mitään lisäarvoa tähän. Nykytilanne kiintoisampi. Mielipiteeni on, että kyllä tässä jotain suukkoja enemmän on ollut näiden välillä hands/blow tms. Ei välttämättä montaa kertaa, mutta seksuaalisuutta on mukana heidän välillä verraten B:n esiintyminen Maen kanssa ja B&K Tavastia, ihastuineita ovat molemmat, mutta tilanne on mutkikas.
Mielestäni M ei tässä kontekstissa, siis euroviisuaikaa koskien ole ulkopuolinen (en halua käyttää sanaa yksityishenkilö 😂), koska oli ihan virallisesti (UMK) tekemässä YouTube ohjelmaa K:n matkasta euroviisuissa.
 
vierailija
Löytyy tästä haastattelusta: https://youtu.be/2bjRwKQtW-M

Eli on vastauksena siihen, miksi Käärijää pysäytellään kadulla enemmän kuin JO:ta/Bojania.
Kiitos! Oli kyllä ihana se kooste B:n K:n hiusten/päänkoskettelusta.
Toinen mitä jäin eilen miettimään oli, että mikä on Joymuffinin mainitsema "haastis jossa Bojan puhuu viisuihastuksesta ja siitä mihin käyttöön kortsut menivät"? Paljon olen videoita katsonut toukokuusta alkaen, mutta kaikkia haastatteluita en ole ehtinyt katsoa.
 
vierailija
Olen linkannut sen videon tänne pari kertaa YouTuben katseluhistoriastani, mutta nyt se on mystisesti kadonnut sieltä niin joku muu joutuu linkkaamaan. Viisujen jälkeen Sloveniassa tehdyssä videohaastiksessa Bojanilta kysytään viisuihastukista ja sanoo, että sellaisen kanssa vietetään paljon aikaa yhdessä tanssien ja laulaen yms, ja että ihastukselle voi antaa Carpe Diem -kortsuja, mutta "käyttävät sen jonkun tisen kanssa". Ja se ei ollut mitenkään vitsillä edes sanottu, kyllä se minusta kertoi aika paljon.

- Joymuffin
 
vierailija
Jerestä en myöskään usko, että voisi olla niin k***pää, että leikkisi B tunteilla ihan vaan huvikseen. Koska kyllähän se nyt vaan pahasti siltä näytti viisujen aikaan ja jälkeen, että B oli ihastunut J. Ja jos joku on noin vahvasti itseesi ihastunut, niin kyllähän sen huomaat. Joten eiköhän sitä jotain liikahdellut myös J sydänalassa ainakin siellä viisukuplassa.
Miten asiat ovat nyt, sitähän ei voida tietää. Mutta se etteivät tykkäile toistensa kuvista ig, siitä ei voi päätellä mitään, koska selkeästi yhteinen päätös. Sydämiä voi lennellä vaikka kuinka paljon tarinoihin, joita kumpikin käyttää enemmän kuin kuvia. Se B tykkäys viimeksi J ig kuvaan tuli mielestäni tuen osoituksena siihen "Pokemon" kuvan aiheuttamaan kohuun, josta alkoi tulla J ikävää palautetta. Fanit loukkaantuivat B puolesta ja B varmaan halusi näyttää, että ystäviä ollaan edelleen.
Viestintä kanavana julkinen ig on muutenkin aika huono ystävien tai jopa enemmän kuin ystävien kanssa. Ig materiaalit on tarkoitettu faneja varten ja kiihkeäksi käynyttä shippailua haluttiin/halutaan suitsia (siis meitä , kuinka kiduttavaa ) Eiköhän siihen yhteydenpitoon heidän välillään käytetä ihan normaaleja viestejä
Oon täsmälleen samaa mieltä kaikista pointeista tuossa kommentissa, erityisesti koskien ig-käyttäytymistä. Voitaisiin unohtaa ig-kyttäys, kun ei se oikeasti kerro mistään mitään.
Tarot-luentaan varmaan turvallisinta jättää Mikke kuitenkin pois, perustuen useisiin kommentteihin täällä. Herättää ristiriitaisia tunteita, eikä oikeasti ole välttämätöntä tietoa meille.
 
vierailija
Olen linkannut sen videon tänne pari kertaa YouTuben katseluhistoriastani, mutta nyt se on mystisesti kadonnut sieltä niin joku muu joutuu linkkaamaan. Viisujen jälkeen Sloveniassa tehdyssä videohaastiksessa Bojanilta kysytään viisuihastukista ja sanoo, että sellaisen kanssa vietetään paljon aikaa yhdessä tanssien ja laulaen yms, ja että ihastukselle voi antaa Carpe Diem -kortsuja, mutta "käyttävät sen jonkun tisen kanssa". Ja se ei ollut mitenkään vitsillä edes sanottu, kyllä se minusta kertoi aika paljon.

- Joymuffin

Tämä on just se pointti. Mitä enemmän olen tätä juttua olen päässäni pyörittänyt, sitä vahvemmaksi on tullut tunne siitä, että B ihastui ihmiseen. Samoin J löysi B:ssä ihmisen, jonka kanssa kemia ja ajatukset vain kerta kaikkiaan pelaavat.
Kaiken seksualisoiminen on ihan turhaa. Se, että löydät yhteyden toiseen, on pitkässä juoksussa paljon tärkeämpää kuin muutama hikinen yhdessä vietetty hetki. Eikä se tarkoita sitä, etteikö voisi osoittaa yhteyttään fyysisellä kontaktilla, kuten halaamalla, koskettelemalla ja vaikka hiuksia pörröttämällä.
Nää nyt vaan sattuivat kohtaamaan toisensa ja löytämään sielunveljen toisistaan. Toivottavasti sitä yhteyttä ei ulkopuoliset pilaa ja se säilyy ne vuosikymmenet, mitä Bojan jossain haastattelussa toivoi. (Ei ole linkkiä, vain muistikuva)
 
vierailija
Olen linkannut sen videon tänne pari kertaa YouTuben katseluhistoriastani, mutta nyt se on mystisesti kadonnut sieltä niin joku muu joutuu linkkaamaan. Viisujen jälkeen Sloveniassa tehdyssä videohaastiksessa Bojanilta kysytään viisuihastukista ja sanoo, että sellaisen kanssa vietetään paljon aikaa yhdessä tanssien ja laulaen yms, ja että ihastukselle voi antaa Carpe Diem -kortsuja, mutta "käyttävät sen jonkun tisen kanssa". Ja se ei ollut mitenkään vitsillä edes sanottu, kyllä se minusta kertoi aika paljon.

- Joymuffin
JokerOutSubs-kanavaltahan tuokin löytyy, kuten paljon muutakin hyvää matskua tekstitettynä
 
vierailija
Itse kannatan luentaa, jossa myös Mikke mukana. Tehköön tarotar miten mielii, ilmeisesti hän tuntee jos luenta ei ole ns. oikein tai sitä ei voi tehdä. Luotetaan siis häneen.❤ jos tuo yksi henkilö meinaa ilmiantaa niin täytyypä varmaan kytätä palstaa että ehdin tallentaa luennan. Olisko mitään arviota, milloin suunnilleen luentaa olisi tulossa?
 
vierailija
Mun mielestä Bojan ainoastaan halusi tarkentaa, ettei anna Euroviisuihastukselleen kortsuja, jotta tämä voi käyttää ne hänen kanssaan, vaan jonkun muun. koska he eivät ole suhteessa tai ihastuneita toisiinsa tai mitään. Ettei tuostakin lähtisi hillittömät spekulaatiot.
Ei minusta sanonut sitä silleen, että "harmi, ettei käyttänyt niitä minuun".
 

Yhteistyössä