Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kris muuten käyttää tosi usein Käärijä paitaa, oli hänen päällänsä viime viikollakin. Sanoi myös jossakin haastattelussa (olisiko ollut huhtikuussa), että Käärijä on yksi hänen suosikeistaan.

Samaa mieltä yöllisen pohtijan kanssa, että Kris on jotenkin etäisempi, hillitympi ja varovaisempi kuin muut bändin jäsenet. Katselin jotain vuoden parin takaisia videoita heistä, niin Kris oli joissakin näistä vähän etäämpänä muista.
Voihan se käyttää Kärtsä paitaa ns nostalgia syistäkin? Eikä niinkään siksi että olisi Jeren kanssa henkilökohtaisesti parhaimmissa väleissä.
 
vierailija
Ok, onko sellainen haastattelu ollut? Kris vaikuttanut heterolta, hänellähän tyttöystäväkin, Nace ilmeisesti tyttöystävästään hiljattain eronnut
Jossain kysyttiin että tukeeko bändi seksuaalivähemmistöjä, muut sano että tietysti ja Kris sano ettei hän ole ikinä ajatellut itseään siltä kannalta. Eli meinasi EHKÄ ettei siis ole tarkemmin miettinyt mitä on tai ei ole, vaikea sanoa kun se haastis oli sloveniaksi.
 
vierailija
Kiitos taas luennasta. Haluaisin vielä tuoda esiin asian, joka vaivaa tällä hetkellä. Minä näen Jeren käytöksen jotenkin Bojania halventavana. Minusta Bieber postaus tuntuu pilkalliselta, Moni on sitä mieltä, että koska b tykkäsi Jeren seuraavasta postauksesta, hänenkään mielestään aiemmissa ei ollut mitään ongelmaa. Erityisesti olen miettinyt, mikä on muuttanut sen Jeren, joka puhui Bojanista kauniisti tällaiseksi B hen liittyvillä asioilla pelleileväksi henkilöksi. Tulkitsenko nyt ihan väärin?Näenkö ja koenko ihan omiani. Juu, tiedän että haukut voi tulla tälle mun viestille, koska aiheesta on muut jo puhuneet.
Jokaisella on oikeus täällä tulkita asiat omalla tavallaan, eikä me oikeasti voida tietää, että kenen tulkinta on se oikea. Tarkastelemme näitä asioita aina omien suppeiden lasiemme läpi ja joskus ne lasit voivat olla sen lisäksi pesun tarpeessa. Kaikki täällä on meidän luomaa keinotekoista maailmaa ja totuuden tietävät vain K&B itse.💚🧡
 
vierailija
Kris muuten käyttää tosi usein Käärijä paitaa, oli hänen päällänsä viime viikollakin. Sanoi myös jossakin haastattelussa (olisiko ollut huhtikuussa), että Käärijä on yksi hänen suosikeistaan.

Samaa mieltä yöllisen pohtijan kanssa, että Kris on jotenkin etäisempi, hillitympi ja varovaisempi kuin muut bändin jäsenet. Katselin jotain vuoden parin takaisia videoita heistä, niin Kris oli joissakin näistä vähän etäämpänä muista.
Nyt myös, kun oli videota siitä, kun olivat matkalla Manchesteriin joku oli huumorilla laittanut huomion, että Kris haluaisi viettää rauhassa 'sad moment' ja Bojan ja Nace nauravat kovaäänisesti lähistöllä. Minä niin ymmärrän Krisiä.
 
vierailija
Jokaisella on oikeus täällä tulkita asiat omalla tavallaan, eikä me oikeasti voida tietää, että kenen tulkinta on se oikea. Tarkastelemme näitä asioita aina omien suppeiden lasiemme läpi ja joskus ne lasit voivat olla sen lisäksi pesun tarpeessa. Kaikki täällä on meidän luomaa keinotekoista maailmaa ja totuuden tietävät vain K&B itse.
♥
 
vierailija
Mä taas olen saanut Krisistä sellaisen kuvan, että on umpihetero. Tiedän, ettei saa olettaa, mutta hän tuntuu olevan bändistä juuri se, joka kaipaa ja pitää kaikesta perinteisestä sekä vanhasta.

Tarkoitin, että tuskin Kris pitäisi Käärijä paitaa, jos hän ei pitäisi kyseisestä henkilöstä.
 
vierailija
Kiitokset taas Tarottarelle luennasta! Myönnän etten alunperin ollut kovin kiinnostunu muiden jokerien jutuista mutta nyt odotan innolla Janin ja Juren luentaa! Toivottavasti käytät heidänkin kohdallaan noita samoja kysymyksiä, kiinnostavaa päästä vertailemaan ja tekemään kokonaiskuvaa ❤❤
 
vierailija
Tuli tosta Krisin kateus jutusta mieleen, voisikohan se olla siitäkin kateellinen Bojanille ja Jerelle kun he oli niin lapsekkaan höpsöjä ja Kris taas on aina niin hillitty ja tiptop? Että ehkä se kateus olikin sitä että Kris haluaisi myös osata joskus vaan olla yhtä päätön kapinoitsija ja olla murehtimatta tulevasta? Kun itse aina välillä kattelen kateellisena sellasia jotka osaa ottaa ilon irti elämästä kun mä taas aina olen se tunnollinen ja vakava :D
 
vierailija
Jossain kysyttiin että tukeeko bändi seksuaalivähemmistöjä, muut sano että tietysti ja Kris sano ettei hän ole ikinä ajatellut itseään siltä kannalta. Eli meinasi EHKÄ ettei siis ole tarkemmin miettinyt mitä on tai ei ole, vaikea sanoa kun se haastis oli sloveniaksi.
Mäkin muistan hämärästi nähneeni ton. Pitääpä yrittää löytää se niin voisi linkata
 
vierailija
Siis itse uskon, että tilanne on ollut niin ilmiselvä, ettei siitä ole tarvinnut mitään "myöntää". Toki sieltä on varmaan ainakin joku halunnut kysyä, että missä te oikein menette, ts. huomaamme että olet ihastunut mutta tuleeko tästä nyt jotain jne, ja ehkä se oli Nace, tosin voisin kuvitella että siitä olisi laajemminkin viritelty keskustelua. Olisihan sillä bändiin aika iso vaikutus jos joku suhde olisikin syntynyt.

- Joymuffin
Mun taas on vaikea uskoa että ton ikäset miehet mitään syvällistä ryhmäkeskustelua ois pitäny. Enemmän tuntuu uskottavalta just et joku yks henkilö on päättäny kahen kesken ottaa asian puheeksi.
 
vierailija
Tuli tosta Krisin kateus jutusta mieleen, voisikohan se olla siitäkin kateellinen Bojanille ja Jerelle kun he oli niin lapsekkaan höpsöjä ja Kris taas on aina niin hillitty ja tiptop? Että ehkä se kateus olikin sitä että Kris haluaisi myös osata joskus vaan olla yhtä päätön kapinoitsija ja olla murehtimatta tulevasta? Kun itse aina välillä kattelen kateellisena sellasia jotka osaa ottaa ilon irti elämästä kun mä taas aina olen se tunnollinen ja vakava
Uskon että tällaista tosiaan on Krisillä mukana tuossa. Ja ajattelen ettö ihan sitäkin kateutta oli, että viisujen eniten puhuttu ja hypetetty hahmo, Käärijä, jota myös Kris ihaili, meni ja klikkasikin kenenkäs muun kuin Bojanin kanssa! Aina Bojan valokeilassa, ei koskaan Kris, joka kasvoi isänsä varjossa, ja nyt omien sanojensa mukaan on B:n varjossa...

Se introvertti varjon puolella -postaus vs iloisena riekkuva B Krisiltä oli kyllä mahtavan itsereflektiivistä.

T. Yöllinen pohtija 🌙💜
 
vierailija
Onko toi Bojan on neitsyt juttu siis tullu tarot luennoista? Kun välillä oon nähny että siitä spekuloidaan mutten tiedä mistä se on lähteny
Ei ole luennoista vaan siitä kun oli kyselty jotain seksielämästä haastattelussa ja oli väistänyt ja sanonut että äiti ja mummo lukee näitä... että joo avioliittoon säästää itseään. Eli läppä selvästi. Tuo poika ei taatusti säästele.

🌙💜
 
vierailija
Onko toi Bojan on neitsyt juttu siis tullu tarot luennoista? Kun välillä oon nähny että siitä spekuloidaan mutten tiedä mistä se on lähteny
Se oli B heitto haastiksessa, mutta yhdessä luennassa tuli sellane pointti että J olisi hänen (vakava) ensirakkaus ja hänellä ei hirveästi ole parisuhde kokemusta. Joten varmaan noi kaksi eri juttua on sitte sekottunu ihmisten mielessä.
 
vierailija
Olin unohtanut tuon tulkinnan että Jere olisi ollut B:n ensirakkaus. Kylläpä viilsi jotenkin.

Olen samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja, että nämä tulkinnat olisi upea saada johonkin yhteen paikkaan, jossa niihin olisi helppo palata uudestaan.

🌙💜
 
vierailija
Mitäköhän mieltä B on Tarot korteista?🧐 Jos kerta uskoo yliluonnollisiin asioihin ja universumin johdatukseen. Hitsi, kun teen yötöitä ja silloin kun minulla olisi aikaa palstailla, niin muut nukkuvat ja päinvastoin.💚🧡
 
vierailija

Tuli Krisin kiusoittelusta mieleen tämä haastis. Ootteko nähneet? :) Se on Barcelonasta ajalta ennen kuin K ja B edes tapasivat, mutta Bojanhan fanitti silloin jo Käärijää ja oli varmaan ihastunut (käy ilmi myös haastiksen lopussa, kun haastattelija pyytää laulamaan ilmeisesti lempikohdan omasta Euroviisu-kappaleesta, niin Bojan alkaa laulaa Cha cha cha:D). Sitä ennen kohdassa 10.40 kysytään kenen Euroviisu-artistin kanssa menisit naimisiin ja B menee ihan vaikeeksi ja sitten alkaa sönköttämään jotain. :D Kris kiusoittelee, että Bojan "is just pretending to think", ikään kuin tietäisi ketä B ajattelee. Sitten Bojan hätäratkaisuna hätäpäissään sanoo, että I'm gonna go for Monika, too. 🙈 VAIKKAKIN tosin Jure sanoo ennen tuota Krisin kommenttia 'Noa Kirel', niin tarkoittiko, että B olisi halunnut valita hänet? Mutta mä haluan uskoa, että Bojanilla on ollut jo silloin K ensimmäisenä mielessä. ;)
 
vierailija

Tuli Krisin kiusoittelusta mieleen tämä haastis. Ootteko nähneet? Se on Barcelonasta ajalta ennen kuin K ja B edes tapasivat, mutta Bojanhan fanitti silloin jo Käärijää ja oli varmaan ihastunut (käy ilmi myös haastiksen lopussa, kun haastattelija pyytää laulamaan ilmeisesti lempikohdan omasta Euroviisu-kappaleesta, niin Bojan alkaa laulaa Cha cha cha). Sitä ennen kohdassa 10.40 kysytään kenen Euroviisu-artistin kanssa menisit naimisiin ja B menee ihan vaikeeksi ja sitten alkaa sönköttämään jotain. Kris kiusoittelee, että Bojan "is just pretending to think", ikään kuin tietäisi ketä B ajattelee. Sitten Bojan hätäratkaisuna hätäpäissään sanoo, että I'm gonna go for Monika, too. VAIKKAKIN tosin Jure sanoo ennen tuota Krisin kommenttia 'Noa Kirel', niin tarkoittiko, että B olisi halunnut valita hänet? Mutta mä haluan uskoa, että Bojanilla on ollut jo silloin K ensimmäisenä mielessä.
Mä taas ymmärsin sen niin että Jure sano omaksi vastauksekseen Noa Kirel. Kun ei se enää myöhemmin tossa sanonu ketää muutakaan.
 
vierailija
Onpas ollu pönöttävä ja laimeen kuulonen yleisö Liverpoolissa. Ainaki Gregorin stooreista sai sen kuvan. Suomessa pidetään kyl huoli siitä et porukka on kunnolla messissä :D Saadaan ne tänne sit vielä uudestaankin ku osotetaan kuinka fiiliksissä ollaan. Enkä tarkota et pitäis kiljua täyttä kurkkua koko keikka :D Sekin tekee jo paljon jos vähän ees liikkuu eikä seiso asennossa ku sotilas :D Mut jokaisellahan on tietenki se oma tyylinsä olla keikalla. Ite oon vasemman jalan tamppaaja ja pään nyökyttelijä ja saatan myös satunnaisesti kiljasta (en kesken biisin) jos siltä tuntuu :D
 

Yhteistyössä