Hei.
Nyt minäkin kirjoitan tänne kokemukseni.
Keskenmenosta on nyt aikaa sen verran että kohta olisi raskauden laskettuaika.
Meille tämä ei ollut ensimmäinen kerta vaan jo toinen. Onneksi näiden keskenmenojen välissä olemme saaneet vauvan syliin asti, muuten en tästä kokemuksesta olisi jaksanut selvitä.
Olin rv 16+2, tiistai,neuvola aika ja sydänäänet kuului heti hienosti eikä mitään oireita tulevasta.
Lauantaina heräsin "tyhjään tunteeseen", ihmettelin sitä tunnetta mikä minulla oli ja aloin huolestua, oliko kaikki hyvin.
Kotidoplerilla olin saanut pari kertaa sykkeen kuulumaan joten yritin sillä sitten etsiä sykettä jota en löytänyt.
Pieni toivo kuitenkin vielä oli sillä en ollut löytänyt aikaisemmassa raskaudessakaan sykettä ennen rv 20.
Tiistaina menin neuvolaan jossa kaksi terkkaa yritti jopa kahdella laitteella löytää sykettä.
Sieltä sitten ultraan jossa todettiin että sykettä ei pienellä näy.
Sain esilääkityksen ja parin päivän päästä menin synnyttämään pienen lapsemme.
Supistukset olivat kyllä tosi kivuliaita ja kipulääkkeet eivät oikein kunnolla tuntuneet auttavan.
Iltapäivästä sitten meidän pieni poika syntyi. Niin täydellisen pienet sormet ja varpaat hänellä oli.
Saimme miehen kanssa rauhassa jättää pikkuiselle hyvästit. Silloin mieskin itki, en muista millon hän olisi viimeksi itkenyt.
Annoimme hänet tuhkattavaksi ja haudattavaksi läheiseen muistolehtoon koska sinne myös edellinenkin poikamme on haudattu.
Ei menetyksestä ikinä pääse täysin yli. Kuukaudessa se kuitenkin helpottaa niin ettei asiaa välttämättä ihan joka päivä enää mieti.
Kummastakaan lapsesta ei löytynyt mitään mikä selittäisi keskenmenot.
Verikokeita otettiin, aikaisemmin myös hyytymistekijät joissa ei mitään, nyt normi verikokeiden lisäks molemmilta kromosomit joista olin aivan varma että siellä on jotain , mutta ei niissäkään mitään.
Oli puhdistavaa kirjoittaa tänne ja paljon paljon voimia kaikille pikkuisen menettäneille.
Nyt minäkin kirjoitan tänne kokemukseni.
Keskenmenosta on nyt aikaa sen verran että kohta olisi raskauden laskettuaika.
Meille tämä ei ollut ensimmäinen kerta vaan jo toinen. Onneksi näiden keskenmenojen välissä olemme saaneet vauvan syliin asti, muuten en tästä kokemuksesta olisi jaksanut selvitä.
Olin rv 16+2, tiistai,neuvola aika ja sydänäänet kuului heti hienosti eikä mitään oireita tulevasta.
Lauantaina heräsin "tyhjään tunteeseen", ihmettelin sitä tunnetta mikä minulla oli ja aloin huolestua, oliko kaikki hyvin.
Kotidoplerilla olin saanut pari kertaa sykkeen kuulumaan joten yritin sillä sitten etsiä sykettä jota en löytänyt.
Pieni toivo kuitenkin vielä oli sillä en ollut löytänyt aikaisemmassa raskaudessakaan sykettä ennen rv 20.
Tiistaina menin neuvolaan jossa kaksi terkkaa yritti jopa kahdella laitteella löytää sykettä.
Sieltä sitten ultraan jossa todettiin että sykettä ei pienellä näy.
Sain esilääkityksen ja parin päivän päästä menin synnyttämään pienen lapsemme.
Supistukset olivat kyllä tosi kivuliaita ja kipulääkkeet eivät oikein kunnolla tuntuneet auttavan.
Iltapäivästä sitten meidän pieni poika syntyi. Niin täydellisen pienet sormet ja varpaat hänellä oli.
Saimme miehen kanssa rauhassa jättää pikkuiselle hyvästit. Silloin mieskin itki, en muista millon hän olisi viimeksi itkenyt.
Annoimme hänet tuhkattavaksi ja haudattavaksi läheiseen muistolehtoon koska sinne myös edellinenkin poikamme on haudattu.
Ei menetyksestä ikinä pääse täysin yli. Kuukaudessa se kuitenkin helpottaa niin ettei asiaa välttämättä ihan joka päivä enää mieti.
Kummastakaan lapsesta ei löytynyt mitään mikä selittäisi keskenmenot.
Verikokeita otettiin, aikaisemmin myös hyytymistekijät joissa ei mitään, nyt normi verikokeiden lisäks molemmilta kromosomit joista olin aivan varma että siellä on jotain , mutta ei niissäkään mitään.
Oli puhdistavaa kirjoittaa tänne ja paljon paljon voimia kaikille pikkuisen menettäneille.
Viimeksi muokattu:
