Tässä lupaamani iltasatu. Leilan ihanassa ficissä ollaan noin 20 vuotta tulevaisuudessa, valitsin omaan tarinaani noin 10 vuotta eteenpäin… Saapa nähdä miten mun ennustukset Käärijän urasta toteutuu. Ja edelleen, mä en ole kirjoittanut fictiivisiä tarinoita sitten kouluvuosien. En tiedä mistä nämä tulevat ja miksi, mutta ihanaa että luette ja pidätte. Kiitos ihan jokaiselle!
Ljubljanan kahvila oli viihtyisä. Ikkunapöydässä kuitenkin kahvi jäähtyi kuppiinsa ja herkullisesta leivästä oli haukattu vain pala, Jeren tuijottaessa vastapäistä rakennusta. Juren mukaan Bojan asui siellä, kolmannessa kerroksessa.
Viikko sitten Jere oli rohkaistunut ja soittanut Jurelle. Hänen numeronsa oli löytynyt slovenialaisen levy-yhtiön listoilla, tuottajana ja yhtiön osakkaana. Hetken niitä näitä juteltuaan, Jure oli suorasukaisesti todennut, että ei Jere hänen kuulumisiaan halunnut tietää vaan erään toisen. Ja kun Jere oli kysynyt Bojanin osoitetta, hän oli saanut ensin kuulla läksytyksen kuinka oli särkenyt Juren ystävän sydämen, eikä antaisi Jeren tehdä sitä uudelleen.
Juren sanat tuntuivat pahalta, mutta kun tilanne silloin oli mikä oli. Ei ollut vaihtoehtoja. Tai oli ollut, Jere ei vaan ollut uskaltanut, pakko se on myöntää. Hän oli valinnut uran lisäksi turvallisen ja tavallisen parisuhteen. Vaimo, kaksi lasta, omakotitalo, koira ja farmariauto. Ja kaikki oli mennyt ihan hyvin, vaimo oli hoitanut lapset ja kodin, Jere oli saanut tehdä rakastamaansa työtä ja tuoda rahat yhteiseen pesään.
Viime talvena kaikki oli muuttunut. He olivat muuttuneet. Jere oli alkanut miettimään, että ei nelikymppinen enää voi räpätä bileistä ja viinasta, olisi jo aika pistää Käärijä telakalle ja tehdä jotain muuta. Vaimo taas, no jotain hänelle oli tullut, äkkiä mikään ei ollut hyvin ja kaikesta tuli riitaa. Kunnes vaimo oli ilmoittanut, että herra voi nyt pakata kamansa ja lähteä, tämä oli tässä.
Veljen vierashuoneessa oli ollut aikaa miettiä kaikkea. Mihin se reilut kymmenen vuotta hävisi ja mitä nyt seuraavaksi. Aikansa kuluksi hän selasi veljen kuvatiedostoja Käärijän urasta. Miten hienoja hetkiä siellä olikaan. Olympiastadionin kolme loppuunmyytyä perättäistä keikkaa (edelleen ainoana suomalaisena esiintyjänä), Suomen Euroviisujen 2027 väliaikanumero, kaikki Suomen suurimmat festarit, erityisesti se ensimmäinen Ruisrockin rantalavan keikka, kesäkiertue Euroopassa 2024 ja sitten se hullu vuosi jolloin kaikki alkoi. Sekä Bojan.
Nyyhkäisy tuli jostain syvältä samalla kun hän katsoi videolta Bojanin hymyä. Kun padon päästi auki, tuli koko virta. Itku ravisteli rajuna, ja hän suri kaikkea, Bojania, avioeroa, tulevaa huoltajuuskiistaa, uran päätöstä.
Päätös lähteä Sloveniaan tuli nopeasti. Tässä ei olisi enää mitään menetettävää kun kaikki on jo mennyt. Hänen on pakko päästä puhumaan Bojanille, pyydettävä anteeksi kuinka pelkuri hän olikaan ollut, kerrottava, että kyllä tunsin ihan samoin, vaikka en sitä sanonutkaan. Jossain sydämen sopukoissa tunne eli edelleen.
Mies käveli kadun toisella puolella. Kahvilan pöydän ääressä Jere havahtui ja tunnisti sekunnissa, Bojan. Sydän jätti lyönnin väliin, niin tutulta hän näytti, vaikka eletyt vuodet näkyivät hänestäkin.
Kahvilan tarjoilija pelästyi kun ikkunapöydän mies nappasi reppunsa ja juoksi ulos. Täysinäinen jäähtynyt kahvi kaatui pöydälle ja tuoli kolahti pöytää vasten. Ikkunasta hän näki kun pöydästä vauhdilla lähtenyt mies selitti kädet kiivaasti elehtien toiselle, hiukan hämmästyneelle miehelle jotain, kunnes tämä puhkesi hymyyn, joka valaisi koko kadun. Miehet halasivat toisiaan ja halauksen lämpö säteili kahvilan tarjoilijalle saakka.